Ei se vauhti vaan se äkkipysäys

Tavallinen aamu. Paasasin taas kitalaki taivasta kohti jostakin Hämeenlinnassa kokemastani vääryydestä tai tyhmyydestä, kun rakas vaimoni tokaisi: ”Äsh, en jaksa olla aina kaikkea vastaan!”

Minut tuntevat arvaavat, että vaikutus oli suunnilleen sama kuin jos heittäisi tavarajunaa kermakakulla. Paitsi, että tällä kertaa juna oli vaimoni, ja minusta tuntui kuin tuosta kermakakusta. Noinko minä näen asiat? Tärkeämpää: noinko vaimoni näkee minut?

Tämän blogin aloittamiseen minua innoitti turhautumiseni Hämeenlinnan päätöksentekoon ja elinkeinopolitiikkaan. Muun muassa. Mutta on omiakin näköaloja kaventavaa jos kaikkea vain rääpii negatiivisesti.

Siksi tein tämän blogin aloittamisen kunniaksi päätöksen: mitä kirjoitankin, lopetan jokaisen kirjoituksen positiivissävytteisellä, tulevaisuuteen suuntautuneella haikulla (tiedättehän, sellaisella 5 + 7 + 5 tavuisella pikku runojutskalla).

Niin kuin nyt tähän Hämeenlinnan elinkeinopolitiikkaan liittyen.

On se hyväkin
rahaa joka torvelle
ehkä mullekin

Kartsa

7 kommenttia artikkeliin “Ei se vauhti vaan se äkkipysäys”
  1. avatar iisakki sanoo:

    Terve,

    meinasin ehdottaa sinulle blogin perustamista, mutta oletkin jo sellaisen tehnyt. Mikset laittaisi noita keskustelufoorumille laatimiasi tekstejä jatkossa myös tänne, niin säilyvät pidempään ja niihin on helpompi myös palata tulevaisuudesta?

    Kyllä tälläkin puolella lukijoita on, ja kommentit voivat olla jopa asteen verran tasokkaampia 🙂

  2. avatar Supi Kuoppa sanoo:

    Ensinnäkin: sydämelliset kiitokset sinulle Kari Ilkkalal kaikista keskustelupalstan kirjoituksistasi. Niistä saa enemmän tietoa kuin koko Hämeen Sanomista yhteensä, nimen omaan tärkeää ja sellaista tietoa, jota mistään muualta ei voi saada.

    Toivottavasti jaksat jatkaa ja nimen omaan siellä keskustelupuolella, missä ihmisetkin käyvät. Täällähän nämä kaupungin kihot vain paijaavat toinen toisiaan sulassa yhteisymmärryksessa niin että karva kiiltää.

    Toiseksi: I. Kiemungille. Nythän sinäkin voit taas alkaa kirjoittaa keskustelupalstalle, jossa et pitkään aikaa ole viitsinyt loisteliasta älyäsi näyttää, ehkä siksi, että putosit lähes joka kerta niin syvään miinuskuoppaan, että sieltä olikin ylös räpiköimistä.

    Nyt kun miinukset ja plussat on poistettu, sinäkin pääset siellä taas ihan varteenotettavan ihmisen kirjoihin. Ajatusmiinuksiahan ei lasketa.

    Voi olla, että tällä puolella kirjoitukset säilyvät hamaan Häsärin loppuun saakka, mutta kyllä keskustelupastan ketjutkin säilyvät. Näyttivät varhaisimmat olevan nyt kesältä 2008.

    En tietenkään toivo, että Kari Ilkkala ei kirjoittaisi myös täällä viisasten kerhossa, mutta kyllä me kansan todelliset edustajat eli kaupungin tavikset enemmän tietoa janoamme. Ja olemme siitä myös kiitollisia.

  3. avatar Supi Kuoppa sanoo:

    Nyt tuli kysyttävää.

    Kirjoitat tänään ketjussasi: ”Tilaaja-tuottajamalli, osa 3; Mikä päiväkoti lopetetaan?” niin mielenkiintoisen asian, että yritin rekisteröityä kysyäkseni vähän lisää, mutta ei onnistunut, sillä HäSa ei tyydy nimeen, osoitteeseen ja sähköpostiosoitteeseen, jotka tietenkin annoin, vaan vaatii myös puhelinnumeron. Se on minulla salainen, joten en varmasti anna sitä Häsärille, sillä en halua jatkuvasti vastailla mainostajien puheluihin. Syntymäaikani, kengännumeroni ja poliisitietoni (saanut sakot Koijärveltä) olisin mielelläni antanut, jos olisi kysytty.

    Mutta siis, tuossa ketjussa kirjoitat mm, että ”Kuten yrityksissä, kaupungissakin tulisi:

    – laittaa kehittämishankkeet paremmuusjärjestykseen niiden tuotto-odotusten perusteella, ja suunnitella niiden rahoitus käyttötalouden ulkopuolella.”

    Eikö kaupunki ole vanhusten osalta juuri näin tehnyt myydessään heitä
    yksityisiin hoitolaitoksiin, joita I. Kiemunki eräässä HäSarin keskustelussa kuvasi niin osuvasti ”paisuntasäiliöiksi”?

    Vanhuksistahan ei ole kaupungille enää mitään taloudellista ”tuottoa”, viis siitä, miten heitä hoidetaan, kunhan vain saadaan pois käsistä.

    Kysyisin sinulta: Ajatteletko sinäkin asiasta näin? Vai olisiko taloudellisen voitontavoittelun ohella yhteiskunnan toimissa otettava jotain muutakin huomioon, esim. inhimillisyys?

    Ja onko tuo vanhusten kauppaaminen yksityisille loppujen lopuksi kaupungille sittenkään niin tuottoisaa?

    Voisitko mahd. vastata näihin kysymyksiini keskustelupalstan puolella? Sinähän saat, niin halutessasi, siirtää tämän juttuni sinne.

    Kiitos vielä kerran keskusteluketjuistasi. Nykyisin olen alkanut katsoa ne aamulla ensimmäiseksi, ennen uutisia.

  4. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Hei Supi Kuoppa,

    kysymyksesi sisältää monta eri näkökulmaa joita yritän seuraavassa avata. Varoituksen sana, tämä vastaus on pitkä. Pitkä!

    Otit esille inhimillisyyden palveluiden tuottamisessa. En näe esittämissäni ajatuksissa ja palveluiden inhimillisyydessä (toisin ilmaistuna laadussa) mitään ristiriitaa.

    Kun olen jauhanut tätä yritysvertausta, niin se sopii tähänkin. Jos toimittaja tarjoaa ala-arvoista palvelukokemusta asiakkailleen, niin kuinka käy? Sellainen asiakas, joka maksaa palvelusta, ja jolla on valinnanvaraa ja vapaus, vaihtaa tietysti toiseen toimittajaan.

    Siksi yritykselle laatu on normi, se on asia josta on ensimmäiseksi huolehdittava. On ihan sama kuinka tehokkaasti tuotat palvelua, jota kukaan ei huoli.

    Kerrataanpa mitä edellä oleva, eli asiakkuuden määritelmä edellyttää:
    – palvelua käyttävä asiakas päättää itse mille toimittajalle rahansa antaa
    – asiakkaalla on valinnan varaa toimittajista
    – asiakkaalla on liikkumisvapaus, eli mahdollisuus vaihtaa toimittajaa jos yhden palvelu osoittautuu huonoksi – palvelun laatua kun ei voi etukäteen varmistaa

    No kaikkihan heti huomaavat että julkisissa palveluissa perinteisesti, ja Hämeenlinnan tiltu-mallissa edelleenkään ei asiakkuus toteudu. Ei vaikka kaupungin organisaatiokartassa miten olisi piirretty asiakkaat, eli palveluiden käyttäjät tuottajaorganisaatioiden kylkeen. Esim. palvelukodin todellinen asiakas on kaupunki, koska kaupunki viime kädessä päättää ketä sijoitetaan, ja mihin yksikköön. Sopimussuhde on tilaajaorganisaation ja toimittajan välillä, ei palvelun loppukäyttäjän ja toimittajan välillä. Jos palvelukodin X asukas ei ole tyytyväinen saamaansa palveluun, hän ei voi noin vaan rollaroida palvelukotiin Y, eli vaihtovapauttakaan ei käytännössä ole pelkästään jo siksikin, että tarjontaa ei ole riittävästi.

    Tämän sanoo markkinatalousmies: asiakkuus ei toteudu eikä markkinat toimi, koska kyseessä eivät ole markkinat. Esim. vanhustenhuollosta ei nyt vaan helposti synny markkinoita, sillä vanhustenhuoltoon liittyy kiinteänä osana sosiaalinen tulonsiirtojärjestelmä, jonka tarkoituksena on taata kaikille tietty hoivan perustaso riippumatta tulo- ja varallisuustasosta. Se on vallitseva tosiasia, eikä ideologiakysymys.

    Sellainen käsitys kai lienee yleinen tai ainakin kaikkialla taustalla vaikuttamassa, että julkinen organisaatio ei pysty tuottamaan samanlaista laatua yhtä tehokkaasti kuin markkinoilla toimiva organisaatio, johtuen juuri aidon asiakasohjauksen puutteesta.

    En nyt käsittele tätä myyttiä muuten, kuin että Hämeenlinnan tiltu-mallilla ei ole teoreettistakaan mahdollisuutta ratkaista tätä ongelmaa. Palaan tähän myöhemmin.

    Ruotsissa on terveydenhoidossa toteutettu malli, jossa raha seuraa asiakasta, eli asiakas valitsee hyväksytyistä palveluntuottajista haluamansa, ja maakäräjät maksaa palvelukokonaisuuden määrittämän vakiosumman. Tällöin voidaan puhua aidosti markkinoista (markkinat ovat kaikki terveyspalveluita tarvitsevat) ja asiakkuudesta (asiakkaan valinnanvapaus ja liikkuvuus ovat mahdollisia). Toisaalta, jotta malli toimisi, tulee asiakkaiden olla oikeasti liikkuvaa sorttia – tarvittaessa vaihdetaan kuntaa tai lääniä etsittäessä sopivaa hoitoa. Aivan selvää ei ole, että malli on kokonaiskustannukset huomioiden edullisin mahdollinen – markkinoiden tällainen toimiminen edellyttää aina tiettyä ylikapasiteettia jonka asiakkaat tavalla tai toisella maksavat. Selvempää sen sijaan on, että malli ei sovellu yhtä hyvin tai sellaisenaan esim. vanhustenhuoltoon, jossa asiakkaiden liikkuvuus on lähes olematonta, ja kapasiteettikustannukset muodostavat pääosan kuluista.

    Mistä tullaan tuohon kysymykseesi onko palveluiden ostaminen sittenkään kaupungille niin tuottoisaa?

    Sunnuntain 10.10. HäSa:ssa on mielenkiintoinen juttu yksityisistä palvelukodeista.
    Koteja on 12 kpl joissa yhteensä 340 paikkaa, näistä vain 9 on lyhytaikaisia, eli sellaisia joiden avulla voidaan järjestellä oman palvelutuotannon kapasiteettiongelmia. Samassa tarkoituksessa on ilmeisesti pari ”ylivuotopaikkaa” joissa kaupungin sijoittama vanhusmäärä vaihtelee. Kaikki 340 paikkaa ovat käytössä. Kaikki. Nyt tullaan niihin kapasiteettikuluihin joista olen puhunut.

    Laitoshoidolle ja palvelukotiasumiselle on käsittääkseni yhtäläiset mitoitusnormit. Jos normeja noudatetaan, 340 asukkaan hoitoon tarvitaan sama henkilöstömäärä riippumatta palvelun tuottajasta. Näiden 340 hoivapaikan tuloilla on maksettava henkilöstökulut, käyttöomaisuuden pääomakulut, sekä yrityksen kate. Hoivayksikön kustannuksista on huomattavan pieni osa käyttöasteen mukaan muuttuvia, sillä valmius ottaa vastaan paikkaluvun mukainen asukasmäärä on se joka maksaa – esim. 16-paikkainen hoivayksikkö aiheuttaa suunnilleen samat kulut, oli siellä sitten 8, 12 tai 16 asukasta.

    Toiminnallisesti en näe miten hoivapaikan kustannus eroaisi yrityksen tai kaupungin tuottamana – paitsi tuo kuuluisa kate. Kyse onkin miten kustannus jaetaan. Kaupungin vanhainkodissa tulopuolta edustaa asukkaan maksama hoitomaksu max. 85 % nettotuloistaan, tai 42,5 % parin nettotuloista. Menopuolta edustavat tietysti palvelutuotannon kokonaismenot.

    Yksityisessä hoivayksikössä asukas maksaa hoivayksikölle vuokraa, ateriat, perushoivamaksun jne. Lisäksi kaupunki maksaa hoivayksikölle X euroa asukasvuorokaudesta.

    Harrastetaan hiukan matematiikkaa, ja määritellään pari muuttujaa:

    Ostokustannus = ostetut hoivavuorokaudet X hoivavuorokauden hinta
    Omakustannus = hoivan tuotantokulut – kerätyt hoitomaksut

    Ensi näkemällä kaupunki säästää jos ostokustannus ovat pienempi kuin omakustannus, eikö niin? Edellä kirjoitetun valossa ei ole lainkaan selvää, että näin on.

    Mutta, lisäksi tämä vertailu edellyttää ensinnäkin sitä, että siirtäessään 340 vanhusta (tämä on esimerkki, ei aleta väittelemään siirretystä määrästä) itse järjestämästään hoidosta ostopaikoille, kaupunki pääsee kokonaan eroon niistä kuluista, joita noiden 340 asukkaan hoito omana tuotantona aiheutti.

    Eli, minne menivät henkilöstö ja käyttöomaisuus? Jos nyt sanotaan ettei oman palvelutuotannon kustannuksia tunneta, niin mistä tiedetään paljonko säästetään siirtymällä ostopalveluihin?

    Toinen kysymys on se, että vanhainkodissa asukkaan rahat aina ”riittivät”, koska hoitomaksulla on nettotuloihin sidottu katto. Mitä jos asukkaan rahat eivät yksityisessä palveluyksikössä riitäkään – miten rahoitetaan erotus, ja mikä vaikutus rahapulalla on asukkaan kokemaan palvelun laatuun, ja laajemmin hänen ja omaisten elämän laatuun?
    Kelalta voi saada hoitotukea ja eläkkeensaajan hoitotukea, mutta palvelun kokonaiskustannuksethan eivät tuilla pienene.

    Lopputulema on, ihan markkinaopillisista lähtökohdista, että tilanteessa jossa palvelutuotannon koko kapasiteetti tarvitaan, oma tuotanto on aina mahdollista järjestää toiminnallisesti edullisimmin. Todellisen asiakkuuden toteuttaminen ja mahdollistaminen vaatii todelliset, toimivat markkinat joka ei kaikilla julkisten palveluiden aloilla ole mahdollista (siksi ON julkiset palvelut). Keinotekoinen markkinoiden luominen edellyttää ylikapasiteettia, joka maksaa.

    Ongelmaksi jää palveluiden käyttäjien kokema laatu, josta puhuimme aikaisemmin, ja SIINÄ on julkisen palvelutuotannon todellisen luovuuden paikka.

    Tässäkin yksityinen yritystoiminta tarjoaa esimerkkejä. On täysin mahdollista ottaa käyttöön ohjaus- ja mittausjärjestelmiä, joilla oikeasti voidaan laskea palvelutuotannon arvoketjun kustannukset ja lisäarvo. On täysin mahdollista ottaa käyttöön johtamis-, palaute- ja kannustusjärjestelmät, joissa sekä asiakkaat että henkilöstö ovat aidosti osallisia, ja voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa tuotettavan palvelun todelliseen ja koettuun laatuun.

    Ainiin, tänne blogiin lupasin aina positiivissävytteisen haikun loppuun:

    Pitäisi tietää
    hiljaa maksaa kaiken muun
    virkamies sietää

  5. avatar Supi Kuoppa sanoo:

    Sydämelliset kiitokset pitkästä ja perusteellisesta vastauksestasi. Ei yhtään varoitettavan pitkä, kas minä kun jaksan edelleen lukea jopa kokonaisia kirjoja!

    Olen tässä odotellut, että joku asiantuneva kaupungin kiho ensin vastaisi sinulle. Vaan taitaa olla kaikilla ääni maassa.

    No tuohan on muussakin tullut selväksi, etteivät tiedä, mitä ”menettivät”, koska eivät ole koskaan tienneet mitä omistivatkaan.

    Se Ruotsin malli on mielenkiintoinen ja inhimillinen. Vähän siihen suuntaan on se hanke, että saisi sentaan valita paikkakunnan, missä viimeisen hengenvetonsa vetää, ettei lasten tarvitsisi matkustaa 300-800 km vanhempiaan tapaamaan.

    Haikusi kätki asian ytimen. Lienee syytä jo nyt alkaa kuivata pullaa korpuiksi, että siellä yksityispuolella voisi sitten aikoinaan mutustella päiväkahvin kanssa edes omia korppuja. Pitäneekö ottaa myös pahvimukit mukaan, jollei itse pysty enää tiskaamaan. Ja Nescafe Kulta.

  6. avatar Marianne Koivisto sanoo:

    Hei Kari, syy miksi myös minä kirjoittelen sinulle tänne blogiin on se, etten myöskään pääse keskustelupalstalle. Olen yrittänyt moneen otteeseen, mutta liekö syynä oma taitamattomuuteni vai aikaisemmat kirjoitteluni, pääsy on epäonnistunut kerta toisen jälkeen.
    Asiaan. Kirjoitat yhtä loistavasti kuin Lindbergin Jukka puhuu, myyntimiehiä siis. Lukiessani kirjoituksiasi tulin miettineeksi, että taidat olla aika isokiho kun sinulla on aikaa noin hienoihin kirjoituksiin. Tai sitten…?
    Mitä tulee kaupungin budjetointiin, itsekin ihmettelen(hieman ekonomi- ja liiketaloutta opiskelleena), myös sitä teoriapohjan puuttumista.Miten niin pieleen osataankin laatia arviot. Lienee syynä se , että tekijöillä on pitkälti sellaiset turvatyöpaikat, joissa voi tehdä millaisia tahansa laskuvirheitä, joutumatta niistä vastuuseen. Sekö on tämän päivän trendi, kukaan ei vastaa oikeasti mistään?
    Irmalle vastaan tässä samassa, sallinet sen. Peräät luottamustoimissa istuvien heräämistä, ihan oikein, sieltähän nämä uudet tuulet pitää aloittaa, MUTTA kuten tiedät herääminen on varsin hidasta ja jopa epätodennäköistä.
    Sen vuoksi meidän pitää jaksaa taistella heikompien puolesta, kuten kumpikin teemmekin. Ei luovuteta vaikka välillä meitä yritetäänkin nujertaa, sehän vain kasvattaa luonnetta.
    Kari, kiitos kirjoituksistasi. Laitan sinulle tässä pienen pätkän laulusta, joka ei ole ehkä niin positiivinen, mutta ah, niin tosi. Tätä muistellessa mieleeni tulevat ne vanhukset ja orvot joiden hyvinvointi on lähellä sydäntäni.
    Niin yksin olet sinä ihminen, kaikken keskellä yksin.
    Viimeiseksi asiakkaiden ryntäystä yritykseesi toivottaen. Entinen PK-yrittäjä Marianne Koivisto

  7. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Hei Marianne,

    kiitos positiivisesta palautteesta, tämä blogin käyttö on vielä vähän vaiheessa.

    En ole isokiho, vaan yrittäjä. Minulle yrittäminen ei ole mitä teen, vaan mikä olen. Myönnän, että teen paljon töitä läppärin ääressä, siinä sitä tulee sitten sijaistoimintona kirjoitelleeksi tännekin. Lisäksi, vielä näin harmaapartanakin opiskelen kahdessa opinahjossa, tällä hetkellä pääpaino Swansean yliopiston MBA-opinnoissa.

    Jatkan ehtiessäni kirjoittelua taloudesta ja mm. tilaaja-toimittajamallista.

    Siihen asti:

    Mä hyvän eteen
    raataa saan kun huono
    syntyy itsekseen

Jätä kommentti

css.php