Innopark karmeassa kunnossa – mutta niin on päätöksentekokin

Olisi helppoa aloittaa lukujen revittämisellä, mutta yritän ensin kuvata vähän sitä taustaa, jota vasten Innoparkin lukuja ja toimintaa tulee arvioida. Puhun muun muassa riskien hallinnasta, päätöksenteosta ja tiedon kulusta, sekä toiminnan vaikuttavuudesta.

Aloitetaan riskeistä. Riskien hallinta perustuu tosiasioiden ja niiden vaikutusten puolueettomaan ja tunteisiin perustumattomaan arviointiin, johon yksinkertaistaen liittyy mm. seuraavia osatekijöitä:

–          riskin toteutumisen todennäköisyys,

–          riskin toteutumisen aiheuttaman vahingon suuruus,

–          riskin ottajan halu ja kyky sietää em. vahinko, ja

–          riskin ottamisesta odotettavissa olevan tuoton tai palkkion suuruus.

Lotossa riskin todennäköisyys on lähes 100 %, mutta vahinko niin pieni, että suuren palkkion toivossa olemme halukkaat ja (yleensä) kyvykkäät sen kestämään. Toisaalta esim. lasten turvallisuudessa emme ole halukkaita tietoisesti ottamaan pienintäkään riskiä, koska emme kestä riskin toteutumisen seurauksia. Se, että käsittämättömiä riskejä kuitenkin otetaan, johtuu siitä, että riskiä ei syystä tai toisesta tunnisteta tai tunnusteta, tai se arvioidaan väärin.

Riskin hallinnassa on perimmältään kyse siitä, että kaikkiin riskin osatekijöihin pyritään vaikuttamaan positiivisesti ja kustannustehokkaasti. Sitä, että johonkin riskin osatekijään pyritään vaikuttamaan ottamalla uusia, vielä suurempia riskejä, ei kutsuta riskien hallinnaksi, vaan uhkapeliksi.

Eri osatekijöiden arviointiin liittyy monia vaikeuksia. Riskin todennäköisyyttä usein vähätellään, ja odotettavissa olevia palkintoja liioitellaan. Mahdollisia vahinkoja taas ei usein edes haluta arvioida.

Riskien hallinnan ylivoimaisesti vaikein osa-alue on kuitenkin riskin osatekijöiden kehittyessä epäsuotuisasti päättää, koska realisoidaan siihenastiset vahingot vielä suurempien estämiseksi. Kyseessä on periaatteessa sama ilmiö, joka saa ihmiset syöttämään yhä uusia kolikoita peliautomaattiin.

Konserniohjeiden mukaan, riskien hallinta on tytäryhteisöissä näiden hallitusten tehtävä. Kaupungin business controllereiden, joita kaupungilla onkin neljä, taas pitäisi katsoa hallitusten perään näiden riskien hallinnassa.

Kaupunkikonsernissa riskien hallinta ja siihen liittyvä päätöksenteko tulee erityisen haasteelliseksi sen takia, että riskin osatekijät ovat eri toimijoiden hallussa. Esim. riskin toteutumisen todennäköisyyttä arvioi tytäryhteisön toimivan johto, jolla ei ole mitään omaa riskiä.  Halu tai kyky sietää mahdollinen vahinko taas kuuluu maksajalle, eli kaupunkilaisia edustavalle valtuustolle.

Riskin eri osatekijät eivät ole toisistaan riippumattomia – valtuusto voi olla halukas ottamaan esim. 1 M€ riskin 20% todennäköisyydellä menettää summa, mutta ei enää 80% todennäköisyydellä. Toisaalta valtuusto voisi olla halukas 80% riskiinkin jos palkinto riskin otosta olisi yli 5 M€ (ns. odotusarvo). Jos taas menetystä ei yksinkertaisesti haluta kestää, riskiä ei pidä ottaa lainkaan.

On selvää, ja osin toivottavaakin, että riskin osatekijät ovat eri toimijoiden hallussa, jos se edesauttaa riskin oikeata arviointia ja hallintaa. Silti eri tekijät on tuotava kaikkien toimijoiden yhdessä arvioitaviksi, muuten koko käsite menettää merkityksensä.

Mistä päästäänkin päätöksentekoon, ja siihen liittyvään tiedon kulkuun.

Innopark’iin liittyvä päätöksenteko on ehkä selkein esimerkki siitä, miten kaupunkikonsernissa on kaksi tietovirtaa.

On ”virallinen” tiedonkulku, jossa julkisiin valmistelu- ja päätöksentekopapereihin kirjoitetaan tavalla joka ei anna asioista lukijalle todenmukaista kuvaa. Innoparkin Visa 1 ja 2 –ostoksiin ja niiden lainajärjestelyihin liittyneet esittelytekstit, sekä viimeisenä esimerkkinä 900.000 € kassalainan perusteleminen hanketoiminnan kasvaneella käyttöpääomatarpeella ovat tyypillisiä esimerkkejä tällaisesta yltiötoiveikkaasta, älyllisesti epärehellisestä asiaintilan kuvaamisesta.

Kuitenkin, mikäli virkamiehet, controllerit ja tytäryhteisön hallinto ovat olleet tehtäviensä tasalla, on asian todellinen tila pitänyt olla näiden toimijoiden tiedossa. Pidän erittäin huolestuttavana sitä, että kaupunginhallitus tekee päätöksiä olennaisesti erilaisen tiedon varassa ja perusteella, kuin mitä valmisteluasiakirjoista ja pöytäkirjoista liitteineen selviää.

Viime elokuussa Innoparkin lainaehtojen muutosta perusteltiin sillä, että lainojen lyhennysaikataulua pidempi poistoaikataulu rasittaa yhtiön kassaa. Kuulosti järkevältä, mutta oli puhdasta puppua. Kaupunginhallitus oli tästä täysin tietoinen. Kyse oli jo näköpiirissä olevan kassakriisin lykkäämisestä.

Nyt ohi julkisen esityslistan käsittelyyn otettua kassalainaa perustellaan kiihtyneen toiminnan aiheuttamalla käyttöpääoman tarpeella. On kuitenkin niin, että Innoparkin kulurakenteella kiihtynyt toiminta lisää kustannuksia vain siltä osin, kuin tarvitaan lisää ulkopuolisia palveluita. Jos kasvanut toimeliaisuus ei jälkirahoitteisuuden vuoksi näy vielä liikevaihdossa, tulisi sen kuitenkin näkyä keskeneräisiin hankkeisiin sitoutuneena rahana.

Käsittelen muita lukuja tarkemmin jäljempänä, mutta ainakaan 2008 – 2009 liikevaihdon ja keskeneräisten hankkeiden kasvut eivät seuranneet toisiaan eivätkä ulkopuolisten palveluiden käyttöä. Keskeneräiset hankkeet eivät kasvaneet lainkaan, sen sijaan ulkopuoliset ostot kasvoivat paljon liikevaihdon kasvua nopeammin. Käyttöpääoman puute tarkoittaa tässä tapauksessa suomeksi yksinkertaisesti sitä, että palkkojen tai muiden kriittisten menojen maksuun ei ollut rahaa.

Talouslukujen valossa onkin selvää, että tulojen ja kulujen pitkään jatkunut epäsuhta on lopulta johtamassa vääjäämättömään lopputulokseensa.

Yritystä voisi verrata laivaan, jonka vauhti kuvaa sen liiketoiminnan aktiivisuutta, ja koko tietysti toiminnan laajuutta. Laiva tarvitsee kokoonsa ja vauhtiinsa nähden sopivankokoisen ja –muotoisen kölin, joka vakauttaa laivan käyttäytymistä eri olosuhteissa.

Yrityksessä köliä vastaa tase. Innoparkilla on nyt sen kokoon nähden niin raskas köli eli tase, että laiva ei enää paitsi keinu, niin ei myöskään etene. Ja jos laita hörppää vettä, uppoaa venho pystysuoraan.

Vuoden 2009 tilinpäätös on karmeaa luettavaa. Otan vain muutamia helpoimmin havainnollistettavia lukuja.

Omavaraisuusaste kuvaa yhtiön vakavaraisuutta, eli kuinka paljon yrityksellä on omaa pääomaa suhteessa kokonaispääomaan. Vertailun vuoksi ja yksinkertaistaen, jos minä yrittäjänä menen pankkiin hakemaan lainaa, ja yritykseni pitkät ja lyhyet velat yhteensä ovat yli nelin- tai viisinkertaiset omaan pääomaan nähden, pankissa aletaan ähkimään vaivautuneesti. Ainakin yritykseni joutuu tarkkikselle.

Innoparkilla oli vuoden 2009 lopussa yli 120 kertaa enemmän velkaa kuin omaa pääomaa. Verrattavat luvut ovat siis 4 vs. 120.

Toinen mainittava mittari on suhteellinen velkaantuneisuus. Hyvä peukalosääntö on, että yrityksellä ei pitäisi olla velkaa ainakaan liikevaihtoa enempää. Esimerkiksi metsäteollisuudesta, jonka substanssiarvo on korkea, ollaan huolissaan kun sen velkaantumisaste vuonna 2009 oli 123 %.

Innoparkilla vastaava luku on 829 %. Velkaa on siis yli kahdeksankertaisesti liikevaihtoon nähden.

Innoparkin tase on huolestuttava siksikin, että yhtiön 35 miljoonan velkojen yhtenä vastapainona on sen yli 20 miljoonan saaminen Visa 1:ltä ja 2:lta. Näiden kyky taas hoitaa velkaansa emoyhtiölle riippuu täysin siitä, miten emoyhtiö pystyy vuokraamaan Visa 1:n ja 2:n tilat, ja siten maksamaan kiinteistöyhtiöille näiden rahoitus- ja muut vastikkeet.

Viimeinen niitti on yhtiön oma pääoma, johon aiemmissa, esim. jäähalliyhtiötä koskevissa keskusteluissa on käsitteenä suhtauduttu väheksyvästi. Vuoden 2009 tilinpäätöksessä omaa pääomaa oli jäljellä enää 286 610 €, eli noin neljännes (alle 26 %) osakepääomasta.

Vuoden 2009 tappiovauhdilla oma pääoma loppuu seuraavien muutaman kuukauden kuluessa, ellei ole jo loppunut – kassalainan tarve ei hyvää lupaa.

Oman pääoman mennessä negatiiviseksi loppuu tälle käsitteelle naureskelu, sillä lain mukaan asia on rekisteröitävä kaupparekisteriin. Merkinnän saa pois, kun omaa pääomaa on taas tarkastetusti vähintään puolet osakepääomasta. Eli yhtiöön on siinä vaiheessa pumpattava vähintään luokkaa 600.000 € oman pääoman ehtoista rahaa.

Yhtiön elinvoimalle tällaisella rahalla ei ole mitään merkitystä. Hyvin nopeasti yhtiön toiminnassa tulisi tapahtua erittäin merkittävä suunnanmuutos sekä tuloksen, että positiivisen kassavirran muodossa. Muuten näitä puolen millin tai millin luita saadaan heitellä Innoparkille siihen asti, kunnes koko homma kaatuu kuitenkin kaupungin syliin Visa 1 ja 2 –lainojen takapainoisen lyhentämisen alkaessa. Innopark ei ikinä pysty tuottamaan niin vahvaa kassavirtaa, että se selviäisi viime elokuussa sovitusta lainojen lyhennysohjelmasta sen viimeisten vuosien aikana.

Esittämäni valossa joku tulee esittämään kysymyksen, että entäs sitten, ja miten muutenkaan? Uuden luominen vaatii panostuksia.

Vastaus, jos sellaista on, ei tietenkään ole yksinkertainen. Pari näkökulmaa kuitenkin.

Kun aloitin riskin hallinnasta, niin tässäkään hyvä tarkoitus ei saa pyhittää keinoja. Sillä, joka viime kädessä maksaa riskin toteutumisesta aiheutuvat vahingot, tulee olla aktiivinen mahdollisuus arvioida ja hallita riskiä, ja tehdä tarvittavia päätöksiä. Nyt on sellainen kuva, että juuri tästä syystä – pelosta ettei maksumies todellisen riskitason tietäessään halua tai pysty hyväksymään mahdollisia vahinkoja – päätöksenteossa näytetään ja käytetään eri osapuolille eri tietoja. Lopputulos on, että riskin hallinnasta ei voida puhua.

Toinen näkökulma on se, että oikeuttaako Innoparkin toiminta itsessään tai vaikuttavuudellaan siihen uhratut panokset. Onko luotu niin paljon uutta, että se maksaa itsenä takaisin paitsi kaupungille, niin myös osallistuneille yrityksille? Samalla on muistettava, että ylivoimaisesti valtaosa panoksista on tällä hetkellä kiinni seinissä.

Olen asian suhteen skeptinen.

Kannattaa muistaa, että Innoparkin tuote, kehittämis- ja osaamispalvelut, on tuotteistettava ja markkinoitava tuote siinä kuin mikä tahansa muukin. Vuoden 2009 liikevaihto oli 4,2 M€ jolla tehtiin roimasti tappiota. Tämäkin raha pitää kerätä julkisista rahoituslähteistä sekä yritysasiakkailta, joiden käyttämä raha on puolestaan lähtöisin joko pieneltä osin julkisista lähteistä sekin, tai pääosin yritysten omasta muusta toiminnasta.

Huomattava osa panostuksesta kuluu ”markkinointiin”. Pystyn muutamassa hetkessä etsimään internetistä metrin pinon ohjelma-, hanke-, projekti-, osaamisklusteri- ja keskuskuvauksia, joiden tuottamiseen on kulunut henkilötyövuosi poikineen. Alla on lainauksena yksi herkkupala, jonka tyyppistä tavaraa löytyy loputtomasti:

”Sovellusalustaksi valitaan uusia rakentamisalueita, joihin kehitetään elinkaaripohjaisia toteutusmalleja. Hanke sisältää lisäksi rajatumpien asuinrakentamiseen liittyvien konseptien kehittämistä. Hankkeessa verkotetaan ja sitoutetaan aihekokonaisuuteen liittyvät yritykset, tutkimusyksiköt, kunnat ja rahoittajaorganisaatiot sekä ollaan mukana käynnistämässä aihekokonaisuuteen liittyviä yritys- ja aluelähtöisiä hankkeita. Kaupunkiasumisen konseptit -hankkeiden sisältöalueissa on rajapintoja muihin osaamiskeskuksen kärkiteemoihin.”

Vastaavalla vaivalla en löydä yhtään konkreettista vaikuttavuusanalyysiä, jossa ymmärrettävällä menetelmällä olisi mitattu hankkeiden toteutuneita vaikutuksia liikevaihtona, uusina yrityksinä tai työpaikkoina.

Kaava on melko sama mittakaavasta riippumatta. On kyse sitten PK-yrityksen valmistelurahoituksesta tai isommasta hankkeesta, kehittämisorganisaatioissa odottaa kymmenpäiset joukot liiketoiminnan ”asiantuntijoita” päästäkseen arvioimaan, dokumentoimaan, hallinnoimaan ja koordinoimaan hanketta ja sen yhteensopivuutta alueellisten osaamisklustereiden kärkihankkeiden ja kansallisten kehittämisstrategioiden kanssa.

Naurattaako?

Yrittäjillä ja yrityksillä on ihan sama pulma kuin Innoparkilla. Avustusta saa jälkikäteen prosenttiosuuden toteutuneista kustannuksista, jotka on ensin rahoitettava omalla rahalla, rahalla joka pitäisi jostain tienata tai lainata.

Katsaus Innoparkin toimintaan liittyvien yritysten luetteloon vahvistaa käsitystä, jonka Åbo Akademin liiketalouden professori Alf Rehn kirjoitti auki tänään (6.11.) Helsingin Sanomien taloussivuilla artikkelissaan ”Uutta Nokiaa ei tule”. Nykymuotoinen kehittämis- ja tukitoiminta on suuria yrityksiä varten, eikä tavoita tai toimi todellisessa PK-kentässä. Kasvun pitäisi kuitenkin tulla sieltä.

99 % Suomen yrityksistä työllistää alle 50 henkeä. Esim. Hämeen Yrittäjien alueella ja jäsenistössä on vain parisataa yli 10 henkeä työllistävää yritystä. Nämä yritykset eivät kaipaa sitä, että kalliit neuvot tulevat miljoonakiinteistöissä toimivilta ”asiantuntijoilta”, jotka eivät saa omaa talouttaan pyörimään.

Pienet yritykset kaipaavat paljon enemmän toimivaa ensirahoitus- ja riskinjakojärjestelmää, sekä sitä että jokainen kehittämiskohteisiin investoitu euro tuottaa heille lisäarvoa.

Jos kaupungin pitää vuositasolla käyttää merkittäviä summia elinkeinoelämän tukemiseen, niin tukemisen tulisi lähteä mikro- ja PK-yrityksistä liikkeelle.

5 kommenttia artikkeliin “Innopark karmeassa kunnossa – mutta niin on päätöksentekokin”
  1. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Aijjuu, se haiku:

    Innovartissa
    hankkeenne koordinoimme
    Innoparkissa

  2. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Terve Kari!
    Asia on juuri niinkuin kirjoitit! Kassakriisi pakotti kaupungin lainaamaan 900 tonnia. Vuosituhannen vaihteen it-huuma toi käsitteen burn rate, eli nopeuden, jolla osakeantien pääomat poltettiin. On mielenkiintoista nähdä, miten kauan Innoparkille myönnetty kassalaina riittää.
    Se, että lainojen lyhennykset siirretään laina-ajan loppuun, kielii siitä, etteivät nykyiset kunnallispoliitikot ja virkamiehet halua ottaa tilanteesta vastuuta. Parin vuosikymmenen päästä he ovat kaikki eläkkeellä tai haudassa.
    Kaupungin ei pitäisi ottaa osaa yrityselämään: se on liian jäykkä siihen.
    Terv. Hessu K.

  3. avatar Jari sanoo:

    Terve Kari !

    Kuullostaa vähän siltä kuin valtuusto pidättäisi hengitystään. Onko kyllä todella surkuhupaisaa, että tällaisista asioista ei saa tietoa muuta kuin sinun kauttasi. Ei taida taas olla muuta vaihtoehtoa kuin kaataa homma veronmaksajien piikkiin.

  4. avatar Kari Jokinen sanoo:

    Kari Ilkkalan analyysi kuulostaa julmalta, mutta noita lukuja katseltuaan hän tuskin voisi toisinkaan kirjoittaa.

    Ehkä olisi aika laittaa piste tuolle seikkailulle ja pelastaa se, mikä on tarpeellista pelastaa. Nyt aletaan olla lähellä niitä rajoja, joilla luottamusmiesrooliksi hallitusjäsenyytensä kokeneet, vilpittömästi kaupunkilaisten parasta halunneet edustajat voivat joutua kokemaan hallituksen jäsenen vastuuta siitä, että yhtiötä ei ajoissa anneta selvitystilaan.

    Kaupunginhallituksen ja valtuuston pitäisi nyt tunnustaa, että Innopark ei onnistunut sellaisena kuin sitä yritettiin. Seuraavaksi pitäisi minimoida vahingot ja selvittää, mitä sellaista hyvää yhtiössä on, mikä pitäisi säästää. Ylijäämäksi varmaan jää paljon sellaista, josta pitäisi päästä eroon. Saneeraus alkakoon.

    Oletan, että tuo tilanteen korjaaminen alkaisi sillä, että kiinteistöt siirretään omaksi yksiköksi, myös Innosteelin kiinteistöt. Omaisuus on seiniä ja siellä on valtaosa veloista. Tuonkaltaisen yhtiön hallinnointi on selkeätä ja oletan, että valtuustokin voisi olla sille myötämielinen. Kiinteistöjen kassavirta on pitkän ajan tarkastelussa vakaata. En usko, että tämänkaltaisen, kunnan 100% omistaman yhtiön, lainojen takaaminen olisi ongelma. Ilman vuokrattavissa olevia tiloja meidän on vaikea pitää työpaikkoja kaupungissa, tai saada uusia. Mietittäväksi jää, pitääkö tällä olla oma hallintonsa, miksei tuota toimintaa voisi suoraan siirtää Kantolan Kiinteistöihin hallinnoitavaksi muiden elinkeinotoimintaan tarkoitettujen kiinteistöjen mukana. Tietenkin on kaiken aikaa oltava valmis myymään noita kiinteistöjä, jos joku ulkopuolinen tulee tarjoamaan riittävän hinnan.

    Vaikeampi paikka on jäännös: kehittämis- ja osaamispalvelut. Kun kiinteistöt ovat poissa, näkyy tämän toiminnan oma kassavirta ja rahoitustarve. Selvittelijät arvioikoot, miltä osin toiminta on kaupunkilaisille hyödyllistä ja minkä verran kuntalaisten on syytä vastata sen rahoituksesta ja riskeistä. Oletan, että siellä on paljon tarpeellista ja kannattavaa toimintaa, mutta varmaan myös sellaista, josta olisi hyvä päästä eroon.

    Jäännöksen, saneeraus ja kehittämistoimintaan liittyvien toteutuneiden riskien hoitaminen tuskin onnistuu ilman lisäpanostuksia. Tässä pitäisi toimia kaupungin lyhyillä kassalainoilla. Toiminnan tulisi järjestyä uudelleen senkaltaiseksi selkeäksi yhtiöksi, jolla on ymmärrettävä toimintasuunnitelma sekä sellainen tarkoitus, jonka valtuuston enemmistö hyväksyy. Ja vasta sitten rahoitusta voi järjestää vakaammalle pohjalle.

    Pitkä tarina, mutta kiteytän tuon lyhyeksi ehdotukseksi:
    Siirretään kiinteistöt Kantolan Kiinteistöt Oy:lle. Ahtiaisen Raimo hoitakoon tuon osan. Pekka Jalava tehköön kaupunginhallitukselle ehdotuksen siitä, miten muu hoidetaan. Jos kaupunginhallitus ei innostu ehdotuksesta, nimetköön sitten jonkun muun saneeraajan.

  5. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Kari Jokinen,

    juuri noin!

    Kiinteistöliiketoiminnassa ei ole muusta kyse kuin kulujen hallinnasta, ja käyttöasteesta huolehtimisesta. Kiinteistömassalla ja siihen kohdistuvilla lainoilla ei ole hätää jos nämä kunnossa, mutta muuta liiketoimintaa kiinteistöillä ei voi elättää.

    Ydintoiminnan tervehdyttämissuunnitelman pyytäminen Pekka Jalavalta on kaksiteräinen miekka. Asialla alkaa olla kohtuullinen kiire, joten hänen pitäisi olla parhaassa asemassa tuo suunnitelma tekemään. Mutta aikaisempien kaltaisia satuja ei ole nyt aikaa kierrättää kaupunginhallituksessa.

Jätä kommentti

css.php