EI PIISKA PIISAA KUN KONI ON KUOLLUT…

Globaalin talouden perusasetelmat ovat teolliseen vallankumoukseen rinnastettavassa murroksessa.

Silti USA:n ja EU:n päätöksentekoelimet toimivat kuin nykyisessä kriisissä olisi kyse vain viimeisimmästä suhdannekuopasta, josta noustaan kunhan ”luottamus” taas palautuu. Nii-in, ”luottamusta” tarvitaan velkaantumiseen, kun oma raha olisi paljon kovempi sana. Sama ilmiö toistuu Suomessa kansallisella ja kunnallisella tasolla, mitään merkkejä talouden uuteen todellisuuteen sopeutumisesta ei ole näkyvissä.

Paperirahatalouden vetomoottori on yksityinen kulutus. Siitä riippuu tavara- ja palvelukysyntä, siitä riippuu investoinnit ja elinkeinoelämän rahoituspalveluiden tarve, siitä riippuu yksityisen sektorin työpaikat ja kansalaisten rahoituspalveluiden tarve. Ja lopulta siitä riippuu julkisen sektorin ylläpidettävissä oleva koko. Huomion keskipisteenä oleva julkinen velka on globaalin talouden ongelmien lopputulos, ei syy, ja seuraus velkatappiinsa törmäävän yksityisen talouden kasvu- ja kantokyvyn loppumisesta.

Molemmin puolin Antlanttia on korvantakuset raavittu verille, kun talous ei lähde kasvuun vaikka markkinat on kirjaimellisesti hukutettu rahaan.

Syy on lopulta selvä. Kun koni on kuollut, se ei enää siitä nouse kepillä eikä porkkanalla.

Talouden sodanjälkeinen kasvu perustui kasvaneisiin työikäisiin ikäluokkiin, joilla oli sekä kyky tehdä työtä että tarve kuluttaa. Kun tuo kehityskulku alkoi saavuttaa lakipistettään, on kasvu etenkin 90-luvun alun jälkeen perustunut yksityisen sektorin velkaantumiseen.

Kun euroalueen julkinen velka nousi 2010 hiukan yli 80 prosenttiin bruttokansantuotteesta (BKT), oli euroalueen rahoitussektorin, yritysten ja kotitalouksen yhteinen velka yli 570 % BKT:sta jo vuonna 2008.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana yksityinen sektori on velkaantunut vuosittain noin 10 % BKT:sta.

No mikä sen meidän konin tappoi, eli miksi kulutus ei enää kasva?

Kulutus ei voi enää kasvaa, koska USA:ssa ja EU:ssa on tapahtunut yhtäaikaa kaksi asiaa: yksityinen sektori ei enää pysty velkaantumaan enempää, ja huoltosuhde (eli työtätekevien suhde kuluttaviin) on heikkenemässä dramaattisesti ja korjaamattomasti. Siksi tällä kertaa ei ole kyse taas yhdestä uudesta suhdannevaiheesta, vaan talouden perusteiden täydellisestä murroksesta.

Yksin USA:n julkinen ja yksityinen velka on yhdessä lähes 100% koko maailman BKT:sta, ja lakisääteisten etuuksien (eläkkeet, terveydenhoito, sosiaalimenot) vastuuvaje vuoteen 2070 mennessä lähes 160 % koko maailman BKT:sta. Maailmantalouden kasvu ei riitä edes USA:n rahoittamiseen, muusta maailmasta puhumattakaan. EU on toinen mokoma.

Kiinasta ei ole maailman veturiksi, sillä sen osuus maailman BKT:sta on alle 10%, kun USA:n ja EU:n yhteinen osuus on liki 50%. Yhtä selvää on, että muu kehittyvä maailma ei voi kasvaa Kiinan lailla, ja vetää muuta maailmaa suosta – maapallolla ei yksinkertaisesti ole riittävästi resursseja sellaiseen, puhumattakaan ympäristön kantokyvystä.

Vaikka kaikki tarjolla olevat totaaliset katastrofit vältettäisiin, edessä on joka tapauksessa erittäin tuskallinen talouden supistumisen kausi. Raha- ja rahoitusjärjestelmät tulevat kokemaan enemmän tai vähemmän hallitun romahtamisen ja uudelleen rakentamisen matkalla kohti uutta tasapainoa, jossa kulutus vastaa talouden kestävää kantokykyä. Velkapommia ei voi enää purkaa, se voidaan vain räjäyttää ja toivoa että selvitään hengissä.

Pakosta supistuvan talouden tilanteessa julkista taloutta ei voi verottamalla tasapainottaa. Sekä säästöt että veronkorotukset toimivat lisäjarruna taloudelle, mutta veronkorotukset johtavat tulopuolen pettämiseen ja siten julkisen velan jatkuvaan kasvuun. Julkinen talous ei voi myöskään velaksi investoimalla muuttaa supistuvan kysynnän suuntaa.

Ainoa ratkaisu on menopohjan supistaminen nopeasti ja pysyvästi kestävälle tasolle.

Hämeenlinnassa emme voi maailmantaloudelle mitään, mutta omalle taloudellemme voimme.

Kaikki se mitä olemme tähän asti tehneet, on ainoastaan johtanut meidät umpikujaan. Siksi lisää samaa ei voi olla vastaus. Suunnan muutosta ei voida jäädä odottamaan seuraaviin kuntavaaleihin, vaan nykyisen valtuuston on istuttava alas, ja mietittävä Hämeenlinnan olemassaolon perusteet nollasta uusiksi.

Ja siihen Hämeenlinna tarvitsee uuden johdon, kulttuurin ja ajattelutavan.

Kommentti artikkeliin “EI PIISKA PIISAA KUN KONI ON KUOLLUT…”
  1. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Tervehdys Kari!
    Tämä blogisi pitäisi monistaa ja jokaisen valtuutetun opetella se ulkoa. Joku ehkä voisi jopa bonjata, mitä nyt pitäisi aikuisen oikeasti tehdä.
    Loppu varsinkin huipentuu varsinaiseen laiskanläksyyn..
    ”Hämeenlinnassa emme voi maailmantaloudelle mitään, mutta omalle taloudellemme voimme” Lopputeksti on selvää pässinlihaa.
    Olen kyllästymiseen asti kuunnellut näitä laiskajaakkomaisia seliselejä, miten kaikki johtuu Hämeenlinnassakin maailmantalouden tilasta. Kortit on jaettu, niillä pelataan kukin kykynsä mukaan. Taitava pelaaja pelaa potin huonommillakin korteilla voittoon.
    Kiitos loistavasta analyysista jälleen!
    Riitta

Jätä kommentti

css.php