MELANCHOLIA

Vaihtoehtoinen otsikko tämänkertaiselle tekstille olisi voinut olla vaikka ”Hajuton hallitus” johdettuna siitä, ettei  maamme hallituksella tunnu olevan hajuakaan missä mennään. Valittu otsikko viittaa elokuvaan, jonka tuottamasta allegoriasta pidän enemmän.

Lars von Trier’in lisäksi innoittajina ovat toimineet mainioilla blogeillaan mm. Kari Ventola ”Poliitikot ja markkinavoimien niskalenkki” ja Teija Arvidsson ”Minne menet, Hämeenlinna”. Kumpikin ansaitsisivat omat vastauksensa, mutta kokoan niiden herättämiä ajatuksia nyt yhteen paikkaan tähän kirjoitukseen. Merkittävänä motivaattorina on myös EU-päättäjien yleensä, ja Suomen hallituksen erityisesti, velkakriisistä sekä sen syistä ja hoidosta (ml. kuntauudistus) jatkuvasti syöttämän soopan aiheuttama hatutus.

Budjetti on katastrofi

Urpilaisen budjetin kuvailu vastuulliseksi ja ylivelkaantumista ehkäiseväksi on käsittämätöntä mustan selittämistä valkoiseksi. VM:ssä ja eri taloudellisissa instituutioissa varmaan heitetään volttia ja revitään hiuksia, kellä niitä vielä on.

Valtiot eivät velkaannu sen perusteella, mikä niiden julkisen talouden velan tai vajeen suhde on bruttokansantuotteeseen (BKT:een). Aivan kuten me taviksetkin, valtiot velkaantuvat menojen ollessa tuloja suuremmat. Urpilaisen esikoisessa tulot alittavat menot 7.100.000.000 eurolla – 13,6 % menojen rahoituksesta katetaan uudella velalla.

Luvusta saa käsityksen jos laskee, että ensi vuoden alijäämän kattamiseksi jokaisen Suomen työllisen pitäisi maksaa valtiolle nettoansioistaan 2.960 € ”avustusta”. Ja 2013 uudelleen. Vuosina 2014-2015 riittäisi, kun työssä kävijät laittaisivat netostaan 2.500 egeä pottiin vuosittain.

Kataisen hallituksen esitykset eivät käytännössä lupaa muuta kuin laittaa Suomen sekaisin, talouden tasapaino ei budjetilla parane pätkääkään. Mainostetut 1,1 miljardin menosäästöt ja 1,1 miljardin veronkiristykset netottuivat budjettiriihen muilla muutoksilla 0,5 miljardiin. Kuten myöhemmin tulen osoittamaan, on suuri todennäköisyys sille, että BKT:n reaalitaso lähtee laskuun, tai ei ainakaan nouse pitkään aikaan. Tämä tarkoittaa 2012 budjetin ja 2013-2015 kehyspäätösten tulopuolien pahaa pettämistä. Supistuvassa taloudessa tulojen kasvattaminen veroja lisäämällä tai kiristämällä ei vain toimi.

Talouden perusteiden pysyvä muutos

Olemme tilanteessa, jossa julkisen talouden menoihin tulisi saada pysyvä, vähintään 10 – 15 % tasokorjaus alaspäin, jotta nettovelkaantuminen edes pysähtyisi. Suomen rapakuntoisimpia maita parempi tilanne tarkoittaa vain sitä, että meillä saattaa olla aikaa korjaaviin toimenpiteisiin, kun monen maan tiimalasista on näiden edes tajuamatta hiekka jo loppunut.

Mitä tekee hallitus ja Urpilainen tällä ajalla? Aikoo istua maaliskuuhun asti käsiensä päällä!

Jutta Urpilainen Ylen Aamun peilissä 14.9.2011: ”Se on totta, että talouden näkymät ovat menneet huonompaan suuntaan kesän aikana ja tää epävarmuus on lisääntynyt. Mutta juuri tän epävarmuuden vuoksi mihinkään paniikkiratkaisuihin ja hötkyilyihin ei kannata ryhtyä”.

Jos Urpilainen ei ymmärrä mitä puhuu, kannattaisi olla edes hiljaa. Epävarmuus on riskin isoveli, jolta suojautumiseksi emme voi tehdä muuta kuin pienentää omaa haavoittuvuuttamme. Talouden todellinen epävarmuus liittyy nyt siihen, saadaanko EU-maat pääomittamaan alueen pankit ja sitoutumaan eurobondeihin ennen kuin äänestäjät pääsevät kärryille, mistä valtioiden velkakriisissä on todellisuudessa kyse. EU ja EKP pelaavat nyt peliä, jossa Suomen ainoa tapa voittaa on olla pelaamatta.

Talouden uudelta aikakaudelta suojautumisessa ei tarvitse eikä voi hötkyillä, sillä vaikka heti alkaisi, tarvittavat toimenpiteet eivät valmistu ensi maaliskuuksi. Kyse on lähinnä siitä, aloitammeko välttämättömiksi osoittautuvat toimet nyt omin voimin, vai sitten kun olemme 25 – 40 miljardia enemmän velkaa, ja ”markkinat” + velkojat kertovat mitä tehdään.

Budjetti heti perusteiltaan uusiksi

VM:n arvio 2012 säästötarpeeksi on 6 miljardia, ja kestävyysvajeeksi arvioidaan jopa 10 miljardia, eli 2-5 % BKT:sta. Verrattaessa budjettia ja VM:n omia arvioita nähdään, että Kataisen hallituksen pää on hiekassa Urpilaisen sukkanauhoja myöten.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) julkisen talouden tutkija Hannu Kaseva kiteytti asian hyvin (AL 15.9.2011): Mahdollisimman nopeat menoleikkaukset ja veronkorotuksille seis. Pointti tässä on lähinnä se, että vaikka verotuksen rakennetta säädettäisiin, taantuvassa taloudessa verotulojen kasvuun nojaavan budjetin tulopuoli tulee pettämään. Menojen leikkaus on ainoaa varmaa rahaa kassassa, ja sekin vain leikkaukset viisaasti toteutettuina. Mikä on julkisten (l. valtion ja kuntien) menojen leikkausten yhteydessä viisasta, on kokonaan eri kirjoituksen ansaitseva kysymys.

Julkisen talouden taustalukemiseksi suosittelen alla olevaa linkkiä:

http://www.slideshare.net/evathinktank/hyvinvointivaltio-numeroina

Mistä valtioiden velkakriisissä on kyse?

Kehittyneiden maiden yksityissektori on kuluttanut pitkään velkavetoisesti, ja on nyt saavuttaneet kyllästymispisteen. Esim. nykyisen euroalueen maiden yksityinen velka on kasvanut keskimäärin yli 6 % vuodessa ainakin viimeiset 20 vuotta.

Yksityinen

Kuva 1: Yksityisen velan kasvu (miljardia)

Kyllästymispiste tarkoittaa tilannetta, jossa mikään määrä lisävelkaa ei enää aiheuta talouskasvua, koska velanhoitomenot kasvavat etuja nopeammin. Kulutuskysyntä ja sen vetämänä investointikysyntä on kasvanut velaksi, ja kansantalouksien kokonaisvelkamäärä on voinut kasvaa niin kauan, kuin työllisten määrä ja reaalinen palkkasumma on jatkanut kasvuaan.

Euroalueen yksityinen velka (= kulutuskysyntä muun tulonlisäyksen lisäksi) kasvoi 1998-2009 yli 700 miljardia joka ikinen vuosi. Onko ihme että talous ei oikein tahdo kasvaa, kun tuota kasvuhormonia ei ole enää käytössä?

Ikuisen talouskasvun illuusion imussa julkinen talous on kasvanut muuta taloutta valtavasti nopeammin.

Koe

Kuva: Julkisen sektorin työntekijät

Suomessa julkisen talouden osuus kansantaloudesta on jo yli puolet. Julkisella sektorilla on töissä enemmän ihmisiä (612.500), kuin esim. teknologiateollisuuden yrityksissä (596.000), jotka saavat aikaan 60% Suomen viennistä. Ai niin, näistä teknologiateollisuuden 596.000 työntekijästä jo yli puolet eli 306.000 työskentelee ulkomailla… Kotimaassa työskentelevien määrä on pudonnut vuodesta 2008 yli 40.000.

Ja ketkäs sitten työllistävät tällä hetkellä? Julkisista varoista rahoitettavia palveluita tuottavat yritykset, eli yo. kuvaajaa vieläkin suuremman osan työllisistä palkkasumma rahoitetaan julkisesta taloudesta.

Ns. valtioiden velkakriisi ei ole mikään itsenäinen, lisälainalla hoidettavissa oleva talouden häiriö. Kyse on varsinaisen sairauden oireista, joiden taustalla ovat samat perusongelmat,  kriisiytymismekanismit vain vaihtelevat maasta toiseen. Perusongelmia ovat talouden painopisteen siirtyminen kehittyviin maihin, kiihtyvä ikääntyminen ja sen mukana heikkenevä taloudellinen huoltosuhde, sekä kehittyneiden kansantalouksien ylivelkaantuminen.

Velkavetoisesta talouden laajentumisesta ja terveen velkaantumisen kyllästymispisteen ohittamisesta on hyviä esimerkkejä, jotka edellä olevan valossa saavat uusia merkityksiä. Näitä esimerkkejä, pari mainitakseni, ovat mm. USA:n subprime –kriisi ja kehittyvissä maissa yleistyvät ns. käänteiset asuntolainat. Subprime –kriisissä rahaa lainattiin aikaisemmin hyljeksitylle maksukyvyttömien joukolle ajatuksella, että asuntojen ikuinen hinnannousu maksaisi velat. Syntyi asuntomarkkinoille kohdistuva kysyntä- eli kulutuspiikki, ja sitä seurannut hintakupla. Käänteisissä asuntolainoissa on kyse siitä, että lainansa ja asuntonsa jo maksaneet, perinteisesti lainamarkkinoilta poistuneet varttuneet hukutellaan muuttamaan asuntovarallisuutensa uudelleen kulutuskysynnäksi ottamalla asuntoaan vastaan velkaa.

Yhtälö ei enää vain toimi. Yhä suurempi osa ikääntyvästä väestöstä ei enää saa eikä voi ottaa velkaa, ja yhä suurempi osa työllisistä on  jo velkaa työikänsä loppuosan vapaaehtoisen kulutusvaran verran. Kun vanhaa maksellessa ei voida ostaa uutta, hyytyy myös investointikysyntä. Investointikysynnän hyytyessä talouden kyky ylläpitää kulutuskysyntää heikkenee, ja negatiivinen kierre on valmis.

Vuoteen 2008 asti julkisilla talouksilla ei itse asiassa mennyt hassummin, ks. kuva alla:

Julkinen

Kuva: Euroalueen julkinen velka % BKT:sta

Subrime –kriisiin liittynyt notkahdus tulkittiin taas yhdeksi, joskin vakavaksi suhdannekuopaksi, jonka yli päästäisiin jättimäisellä elvytyksellä – keskuspankit huolehtivat markkinoille loputtomasti likviditeettiä (eli velaksi otettavissa olevaa rahaa). Kansantaloussääntö, jonka mukaan vain säästetty raha on lainattavissa, heitettiin romukoppaan. Nyt lainataan painettua rahaa.

Todennäköisin skenaario siis on, että kehittyneiden maiden BKT hyytyy paikalleen pitkäksi aikaa, tai lähtee jopa merkittävälle lasku-uralle, ja yksityinen talous yksinkertaisesti sakkaa julkisen talouden alta pois. Toinen erittäin todennäköinen skenaario on, että FED ja EKP käsi kädessä inflatoivat setelirahoituksella julkiset velat (ja samalla yksityiset rahavarat) olemattomiin, koska muuta ulospääsyä ei ole. Molemmat tarkoittavat kehittyneiden maiden kurjistumista, ja talouden painopisteen kiihtyvää siirtymistä maihin, joilla on joko luonnonvaroja ja/tai kasvava työikäisten kuluttajien joukko.

Julkisen talouden pysyvä tasapainottaminen on siten mahdollista ainoastaan menopuolen soputtamisella murenevaan tulopuoleen. Mikään lisämäärä maakohtaista tai yhteistä eurobond-velkaa ei muuta tätä perusasiaa.

MELANCHOLIA

Elokuvan nähneet tietävät loppukohtauksen, enkä ala selittämään ja pilaamaan leffaa sitä vielä näkemättömille.

Todellisen ongelman edessä Euroopan vakautusjärjestelyt ovat suunnilleen yhtä hyödyllisiä kuin Täti Steelbreaker’in koivunrangoista väsäämä planeettatörmäyssuoja, koko ”S”.

Lähteinä mm:

http://www.stat.fi/til/ktps/2011/07/ktps_2011_07_2011-09-12_kuv_001_fi.html

http://www.stat.fi/til/tyti/2010/12/tyti_2010_12_2011-01-25_tie_001_fi.html

http://www.teknologiateollisuus.fi/fi/uutishuone/tiedotteet/2011-5/kilpailukyvyn-heikkeneminen-vaarantaa-suomalaiset-tyopaikat

http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20110914Hallit/name.jsp

style=”margin-bottom:5px”> href=”http://www.slideshare.net/evathinktank” title=”Hyvinvointivaltio numeroina” target=”_blank”>Hyvinvointivaltio numeroina from target=”_blank”>evathinktank

http://wallstreetpit.com/61005-did-the-year-2000-mark-the-debt-saturation-point

http://www.ecb.int/stats/keyind/html/sdds.en.html

3 kommenttia artikkeliin “MELANCHOLIA”
  1. avatar Kari Jokinen sanoo:

    Samaan umpikujaan ollaan menossa koko Euroopassa. Ja syykin näyttää olevan sama: poliitikot eivät uskalla vähentää julkisia menoja. Fiksuimmat tietävät, että niin pitäisi tehdä, mutta he eivät tiedä, miten he voisivat tulla seuraavissa vaaleissa uudelleen valituksi, jos he sen tekevät.

    Lopputulos tästä on inflaatio koko Euroopassa. Sen voimakkaampi, mitä suurempi julkisen talouden vaje kussakin maassa on. Johtaako se joidenkin maiden irtiottoihin eurosta, jää nähtäväksi. Inflaation seuraus on yksilöiden ja yritysten pyrkimys sopeuttaa omia maksujaan tulojen mukaisiksi. Viennistä riippuville maille, niin Suomelle kuin Ruotsillekin tämä tietää vaikeuksia. Ruotsalaiset ehkä voivat sopeuttaa tilannetta valuuttakurssin muutoksella, mutta suomalaisten keinot ovat vähissä.
    Toivottavasti edes Venäjä pysyy ostokykyisenä.

    Sopeutuminen Suomessa tapahtuu sitten aikanaan kun inflaatio on tehnyt mahdolliseksi pudottaa julkisia menoja reaalisesti, vaikka nimelliset rahamääräiset menot eivät pienene. Samalla inflaatio korottaa verotuksen tuottoa lisäämällä progressiota.
    Voi olla, että sopeutumiseen tarvitaan seuraavakin vaalikausi.

  2. avatar Juhani Lemström sanoo:

    Väsymiseen saakka on puhuttu ”rakennemuutoksesta”, kun ratkaisuja halutaan verhota epämääräisyyteen. Silti tai siksi uskallan sanoa, että koettu muutos taloudessa on ollut kevyttä pintakuohua menossa olevaan. Erityisesti muutos koskee julkista taloutta, mutta osamme saamme me muutkin. Tuo KI:n kokoama perusanalyysi on kuvaava yhteenveto. Pari näkökulmaa: Viimeiseen reilun 10 vuoden maailmantalouden kasvuun on velkatalouden lisäksi vaikuttanut kehittyvien maiden väestön luoma paine parantaa elämänsä edellytyksiä ja olosuhteita mm. terveydenhuollon ja elinympäristön osalta. Globaali tiedonvälitys on pakottanut vallanpitäjiä investoimaan siihen tarvittavaan infraan. Tämä on ollut oikeastaan odottamatonta ja yllättävää. Joku näitä asioita työkseen tutkiva ryhmä teki sen johtopäätöksen, että vielä aivan epäinhimillisissä oloissa elävän ihmiskunnan viidenneksen elinolojen saaminen välttäväksi hyödyttäisi myös kehittyneiden maiden väestöä luomalla tervettä talouskasvua. Toki silti on selvää, että ns. teollisuusmaiden ihmisten on opittava elämään vähemmällä ja ponnistelemaan enemmän henkensä pitimiksi. Tuskin ilman kovaa koulua? Nuorista suuri osa muuten näyttää tämän parhaillaan sisäistävän. Miten on meidän helpolla päässeen sukupolven kanssa?

    Tässä globaalissa työnjaossa meidän on keskityttävä asioihin ja tarjontaan, josta on yleisesti niukkuutta. Esim. Energia, terveellinen ympäristö, raaka-aineet, vesi, ravinto, turvallisuus. Näistä alueista löytää mahdollisuuksia, joissa kohtuu nopeasti olemme maailmanluokan toimija. Osaamisessa, suorituskyvyssä ja tahtotilassa on aina oltava perfektionisti. Muu on itsensä pettämistä.

    Tähän viimeiseen liittyy henkilökohtainenkin pitkä ja kallis oppi yhteistyöstä julkisen sektorin kanssa. Yrityskulttuuri ja julkisen toimijan kulttuuri on äärimmäisen vaikea syvän yhteistyön lähtökohta. Ei se ole kummankaan tahon vika. Se vaan on niin. Molemmilla on omat tavoitteensa, koska maksajat toimivat eri logiikalla. Parasta on molempien kertoa selvästi odotuksensa toiselle osapuolelle ja kumpikin ottaa nämä odotukset huomioon mahdollisuuksien mukaan toiminnassaan. Yritysten on viisasta yhä vähemmän odottaa julkisen toimijan näitä juuri noteeraavan. Jos toimintaympäristö on mahdoton, yritys joko loppuu tai muuttaa. Energia ja aika tähän eikä mahdottoman kanssa vääntämiseen.

  3. avatar Sara Kaloinen sanoo:

    Hei!

    Suosittelen myös tätä teosta jos ei vielä ole osunut lukemistoon: http://www.toivoajatuspaja.fi/julkaisut/julkinen_hallinto/
    Julkinen hallinto yhteiskunnan rakentajana, Harisalo r., Rannisto P-H, 2010.

    En ota kantaa teokseen puolesta enkä vastaan, sillä minusta asioilla on aina puolensa ja vastapuolensa.

    KI nostit hyvin muutamilla numeerisilla kaavakuville näkyville sen mistä tässä kehityksessä on kysymys.

    t. Sara 😉

Jätä kommentti

css.php