EI TIHKU TUO, MUTTA VIRTA VIE

Hämeen Sanomat uutisoi 23. ja 24.2. numeroissaan tarkastuslautakunnan Innopark-selvitystä. Julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunnalle tekemäni Hämeenlinnan tilintarkastusta koskeva kantelu mainittiin 23.2. Seuraavana päivänä 24.2. artikkelissa kerrotaan miten valtuuston ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajapalaverin muistiossa epäillään lautakunnan tihkuvan tietoa mm. minulle. Toisaalta minun epäillään ohjailevan osaa lautakunnasta. Puheenjohtajien ajatusrakennelma avaa huolestuttavia näkökulmia Hämeenlinnan demokratian tilaan. Mainittakoon, että valtuuston ja tarkastuslautakunnan yhteensä kuudesta puheenjohtajasta kaksi on sosiaalidemokraatteja ja kolme kokoomuslaista. Mukana on yksi Innoparkin hallituksen pitkäaikainen jäsen.

Olisi erikoista, jos kaupunkilainen ei saisi lähettää luottamushenkilöille käsillä olevia asioita koskevaa, julkisista lähteistä hankittua ja tarkistettavissa olevaa aineistoa. Jos lautakunnan jäsenet pystyvät siten tekemään paremmin informoituja kysymyksiä, niin mistä puheenjohtajisto tarkkaan ottaen on huolissaan? Lehti olisi voinut uutisoida talous- ja hallintojohtaja Ismo Uusitalon vahingossa saamasta viestistä myös sisällön.

Tarkastuslautakunnasta ei ole tihkunut minulle päin mitään, mutta toiseen suuntaan on ollut tiedon virta tarjolla. Tekemäni kantelut perustuvat puhtaasti julkisiin lähteisiin ja luetun ymmärtämiseen. Tarkastuspäällikön esteellisyys on voinut tulla lautakunnalle yllätyksenä, mutta ei minulle. Ongelma on sisäänrakennettu kaupungin organisaatioon ja hallintosääntöön. Se tarvitsee vain lukea sieltä. Lähetin JHTT-lautakunnalle ongelmaa sivuavan liitteen jo 16.1.2012.

Hämeenlinnan kahdella valtapuolueella on ollut yhdessä vuosikymmenet ehdoton enemmistö valtuustossa ja hallituksessa. Kunnallishallinnon itse- ja yhteissääntely lähes halvaantuu tilanteessa, jossa kaupungin valtapuolueiden tukeman ylimmän johdon toiminta pitäisi saada esimerkiksi laillisuustarkasteluun. Riippuu muutaman valtakeskittymän ulkopuolisen tarkastuslautakunnan jäsenen sitkeydestä, onko demokratiaan kuuluvan vastuullisuuden toteutumisella edes edellytyksiä Hämeenlinnassa. Siksi järjestelmän toimivuus on syytä varmistaa myös kaupungin ja yhtiöiden hallintoon ja tilintarkastukseen kohdistuvalla laillisuustarkastelulla.

Kari Ilkkala
Yrittäjä
Hämeenlinna

Ylläoleva kirjoitus on lähetetty myös Hämeen Sanomien mielipidepalstalle. Hämeen Sanomista ei olla oltu minuun yhteydessä liittyen TALA:n tihkuihin ja ohjailuihin.

11 kommenttia artikkeliin “EI TIHKU TUO, MUTTA VIRTA VIE”
  1. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Kyllä olisi maailma omituinen, jos luottamushenkilöiltä kiellettäisiin suullinen keskustelu tai sähköisen postin kirjeenvaihto asukkaiden kanssa. Ei myöskään kuulu olla niin, että tiettyjen henkilöiden kanssa saa kommunikoida mutta joidenkin toisten kanssa ei saa.

    On yhteinen etu, että asioita käsitellään monipuolisesti eri näkökulmista. Äärimmäisen vaarallista on, jos meillä on vain yksi totuus, jonka joku päättävä taho päättää meidän puolestamme.

    Ole Kari vaan entistäkin enemmän imarreltu, kun vapaata tiedonjakoa työkseen edustavan tahon edustaja kirjoittaa julkisestim että yhteydenpito Sinun kanssasi vaarantaa asioiden puolueetonta hoitoa.

    Missä on oikeasti puolueeton lehdistö?

  2. avatar Markku Uutela sanoo:

    Päivää !
    Mietin aikanaan että Innoparkin miljoonalaskujen kaatuminen veronmaksajien piikkiin olisi herättänyt vihdoin myös paikallismedian, mutta mikään ei näytä muuttuneen.

  3. avatar Esa Leskinen sanoo:

    Maakunnallinen vallan vahtikoira näyttää edelleen olevan tiukasti vallanpitäjien talutusnuorassa. Tilannetta tuskin parantaa se, että yksi sen toimittajista on juuri nimitetty Sunny Car Centerin hallitukseen.

  4. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys!

    Lehdistö on täällä alueella kehittynyt mielestäni suotuisaan suuntaan. Toki skarpattavaa on aina. Onhan se toki mukavaa, kun kaikenlaisia kirjoitellaan, muistioitakin. Ja vastamuistioita. Ja niitä referoidaan sitten täydellisesti tai vajavaisesti. Aikanaan, ensi viikolla, talan muistio on julkinen ja silloin voi arvioida missä mennään.
    Kirjoittelu siitä, että kun luottamushenkilö, lautakunnan jäsen on saanut joltakin sähköpostia, kirjeitä, keskustellut kadulla, saunassa, muissa sisä-ja ulkotiloissa jne, niin se ohjaisi talan päätöksiä on ihan sieltä syvältä. Tarkistin omista saamistani s-posteista, että palaveria pitäneet valtuuston pj:t ovat saaneet myös muiden valtuutettujen ohella Karilta s-postia, kuten myös tilintarkastaja, Hämeen Sanomat jne.- Leo Leppästä lainaten, että silleen!
    Tuollaisten ohjailujuttujen kehittely herättää minulle kysymyksen, onko joku jossain istunut paniikkinappulan päälle ja se olisi sitten juuttunut ahteriin? Paineiden purkamiseksi olisi avattu suu ja paineista tärisevät kädet olisivat naputelleet mokomaa tekstiä?
    Ja vielä alkuun. Onhan paljon kaupunkilaisia kiinnostavia muitakin asioita, joista toivoisi valotusta lehdistöltä, vaikka oikein kaaviokuvin. Yksi olisi tulevan moottoritiekatteen rakennuskompleksin siirtymisprosessi Kevalle (?). Täällä siitä ei ole liiemmin uutisoitu, telkkarissa kyllä. Kaavoitus on mielenkiintoista myös. Toivon kuitenkin, ettei lehdistö unohda meitä talan jäseniä ja muita valtuutettuja, kaupunginjohtajia, pienempiä virkamiehiä, aktiivikansalaisista puhumattakaan.
    T HK

  5. Terve,

    ei tässä ole kyse mistään valtuuston puheenjohtajien ajatusrakennelmista. Asiaan on kiinnittänyt huomiota tilintarkastaja ja myös lautakunnan sisällä on ennen maanantain palaveriamme kummasteltu asiaa ja myös puututtu siihen.

    Varmaankin epäilyjä herättää esimerkiksi se, ettei Kari Ilkkala ole informoinut koko lautakuntaa näistä havainnoistaan. Miksei avoimuuden nimissä sitten kerrota kaikille, vaan vain muutamille opetuslapsille?

    Ihan kuin kyse olisi jostain pienen piirin hyvä veli -toiminnasta tai poliittisesta suhmuroinnista?

  6. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys!
    Laita nyt Iisakki se kyseinen viesti kaavioineen tänne palstalle, kun osaat varmaan. Se ei edes käsitellyt mitään, mitä lautakunta olisi käsitellyt. Ja älä Iisakki-veli lähetä minulle niitä kaikkia s-postejasi, mitä lähettelet kenties perheasioistasi mulle kavereillesi. Vaikken saisikaan niitä, en pidä sinua hyväveli-verkoston jäsenenä sillä perusteella.
    Ja jos luulot kasvavat, hyvä Iisakki, liian suuriksi, kysy kavereiltasi, mistä apua saisi.
    Ja kaikille kaupunkilaisille tiedoksi: Minä saan-, sinä saat-,hän saa-, me saamme-, te saatte-, he saavat-, lähettää edellenkin mm s-posteja kenelle lystäätte. Eikä kaikkia tarvi Iisakille lähettää, tai tarlan jäsenille. Keskustan valtuustoryhmän pj:nä voin taata teille kaupunkilaiset, saatte vapaasti lähetellä s-postejanne. Ei Iisakki voi sitä teiltä kieltää!
    T HK

  7. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Ja jatkotervehdys!

    Kaikilla kaupunkilaisilla on lisäksi lupa vastaanottaa sähköposteja. Sellaisiakin, mitä ei ole kaikille lähetetty tai edes Iisakille. Satte vapaasti vastaanottaa niitäkin. Ei Iisakki voi sitäkään teiltä kieltää.
    Ja lohdutuksen sana Iisakille. Voit olla SCC:n hallituksen jäsen vaikka oletkin saanut Karilta (blogikirjoituksen mukssn) sähköpostia, vaikka minä en ole saanut, eikä kaikki muutkaan. Sillä perusteella sinun ei tarvi jäävätä saati luopua tehtävästä. Enkä pidä sinua niiden s-postien perusteella hyväveli-toimijana.

  8. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    On se vaan hieno asia, että meillä ei ole Hämeenlinnassa enää pelkästään sisäpiiriä. Meillä on myös ulkopiiri, jonka sisäpiiri yrittää kieltää.

    Ilahduttavinta on, että ulkopiirin osaaminen on niin vahvaa, että sisäpiirin on otettava ulkopiiri vakavasti. Ollaanko asiantuntijoista vähän kateellisiakin?

    Kunnioitan erityisesti niitä avarakatseisiä valtuutettuja, jotka ottavat asioista laajasti selvää ja kuuntelevat eri alojen ihmisiä – myös valtavirrasta poikkeavia ajattelijoita. Enemmistö ei ole aina oikeassa. Jokaisella valtuutetulla on vapaus verkostoitua ja kuunnella asiantuntijoita. Vapaaehtoiset asiantuntijat taas voivat omasta puolestaan rajata oman verkostoitumisensa mielensä mukaan.

    Kyllä meissä Hämeenlinnan 67 000 asukkaassa on melkoisesti osaamista 59 valtuutetun lisäksi. Eikä osaavia asiantuntijoita tarvitse pysähtyä hakemaan pelkästään nykyisen kaupungin rajojen sisältä, vahvaa osaamista ja näkemyksellisyyttä on kaupungin rajojen ulkopuolellakin.

  9. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Seppo perkele, napakymppi!
    Havujaaa!
    ”On se vaan hieno asia, että meillä ei ole Hämeenlinnassa pelkästään sisäpiiriä.
    Meillä on myös ulkopiiri, jonka sisäpiiri yrittää kieltää.”
    Nam!
    T. Riitta

  10. avatar Ismo Soukola sanoo:

    Tervehdys kaikille!

    Omalta osaltani kommentoin nyt tätä vastaanotettujen ja lähetettyjen sähköpostien merkitystä. Minä saan kansanedustajana päivittäin sähköposteja. Ja paljon.

    Osa on massapostituksia kaikille kansanedustajille, osa postituksia eduskuntaryhmän jäsenille ja sitten on niitä, jotka ovat osoitettuja vain minulle. Sähköpostilaatikko laulaa rallattaa kiihkeämmin kuin entisen ministerin faksi. Mutta yhtälailla pyytämättä nämä viestit tulevat.

    Ja näin sen pitääkin olla. Kansanedustajana minulle voi lähettää mielipiteitään asioista, joista kansalainen kokee olevansa huolissaan. Aivan sama kuvio toimii myös kuntatasolla.

    Jos joku kansalainen kokee aiheellisekseen lähettää viestinsä vain osalle, vaikka vain muutamalle valtuutetulle, ei siinä pitäisi olla mitään ihmettelemistä. Mutta ilmeisesti tässä kaupungissa on vallalla sellainen käsitys, että siinä olisi jotain ihmeellistä.

    Sen verran kommentoin vielä Hämeen Sanomien uutisointia tarkastuslautakunnan työryhmän kokoonpanosta. Jos ei työryhmän jäsenistä itse osannut päätellä, olisi ollut varmaan helppoa yhdellä puhelinsoitolla selvittää, että ryhmään nimettiin edustaja kaikista lautakunnassa olevista puolueista. Puheenjohtajat edustavat jo demareita ja kokoomusta. Muut lautakunnassa paikan saaneet puolueet ovat keskusta, perussuomalaiset ja vasemmisto. Että näin.

    Toisaalta, olihan se hienoa, kun minua, Kärpästä ja Oinosta nimitettiin johtaviksi toisinajattelijoiksi.

    Sen nyt sitten lehdessäkin painettuna, että me kolme ainakin ajattelemme!

  11. avatar Markku Uutela sanoo:

    Päivää !

    Aika hupaisa tosiaan tuo Iisakin ”miksei meille tai noille spostia lähetetty”.Jospa takana onkin valtuustojohtajan salainen toive kuulua ulkopiiriin . Tämän kaupunkilaisten edun kannalta kauan kaivatun ulkopiirin toimia ei sisäpiiri näy sulattavan, mutta demokratian toimivuuden vinkkelistä oppositio on ehdottoman tärkeä varsinkin kaupungissa jossa vallan vahtikoira ei juurikaan täytä tehtäväänsä.

Jätä kommentti

css.php