KOULUVERKKO VS. PALVELUVERKKO: KATSOMMEKO KOKO KUVAA?

Hätäratkaisu tai ainakin hätäinen ratkaisu

Hämeenlinnan kantakaupungin kaavaillussa lasten ja nuorten palveluverkon uudistuksessa on hieman ”SOTE-ratkaisun” tuntua. Asiaa on eri etupiirien aitaamana vatvottu pitkään ja hartaasti kohti umpikujaa. Umpikujastahan kelpaa mikä tahansa ulospääsy. Laaditaan tarpeeksi yksinkertainen vaihtoehto riisumalla se turhasta realismista, ja kaikki ottavat ulospääsyn ilahtuneena vastaan: no nyt päästiin eteenpäin. SOTE-ratkaisu oli samanlainen umpikujan varauloskäytävä. Erona on, että kun SOTEn sorvasivat kaikki puolueet parlamentaarisesti, kouluverkkouudistuksen laati käytännössä tilaajapäällikkö Antti Karrimaa. Kiitos hänelle ponnisteluistaan hankalan tilanteen ratkaisemiseksi, mutta otetaanpa vielä pari askelta taaksepäin suuremman kuvan näkemiseksi.

Keskustelua odotti valmiit urat ja asemat

Keskustelussa on erittäin helppo linnoittautua perinteisiin eri etupiirien puolustusasemiin. Rooleja ja ajettavia näkökulmia on lukuisia: oppilaat, vanhemmat lastensa puolesta, vanhemmat omista lähtökohdistaan, opettajat oppilaiden puolesta, opettajat omista lähtökohdistaan, virkamiehet ja poliitikot eri taloudellisista, ideologisista ja mistä lie lähtökohdistaan. Historiaakin pitäisi kunnioittaa ja säilyttää. Täydellistä tasapainoa ja tasapuolisuutta lienee mahdotonta saavuttaa. Tässä kirjoituksessa en lähde ”pieni koulu vs. iso koulu” -vääntöön.

Itku pitkästä ilosta

On täysin selvää, että koulu- ja päiväkotitilat on saatava turvallisiksi ja terveellisiksi. Senkin piti olla selvää, ettei rakennuksia saa eikä kannata päästää nykyiseen tilaansa, mutta tarkastuskertomuksen vuosien varoitukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Eipä niitä virkavastuita päästä tässäkään testaamaan: koko virkavastuun käsite on Hämeenlinnassa taantumassa sairaaksi vitsiksi. Miten palveluverkkoa uudistetaan, on se miljoonan taalan kysymys, jonka pohtimiseen pitäisi paneutua huolella.

Talous pitää suunnitella etukäteen nykyistä pidemmälle, pelkät poistot johtavat harhaan

Viime aikoina eri hankkeisiin vaadittavien laskelmien tiimoilta käydyssä debatissa on väitetty, ettei koulujen tuottavuutta voida laskea. Tarkoituksena on ollut vähätellä tai nollata Perussuomalaisten vaatimuksia investointihankkeiden paremmasta valmistelusta. Pötypuhetta. Laskenta on jopa suhteellisen helppoa – sitä ei vain kunnissa ehkä osata eikä monista syistä halutakaan tehdä.

Varhaiskasvatus ja peruskoulu ovat Suomen kivijalka ja kuntien ydintehtävä. Siinä tuli se aineeton tuottopuoli. Rahallisella tulo-menopuolella varhaiskasvatusta ja peruskoulua tulisi normaalin taloudenpidon lisäksi käsitellä toimintolaskennassa omana laskentakohteenaan, jolla on oma tuloslaskelma ja tase kaupungin talouden sisällä. Näin voidaan laskea se kestävä tulo-menotasapaino, jolla ydintehtävä saadaan hoidettua.

Koska aiheena ei nyt ole laskentatoimi, en mene tämän syvemmälle. Totean vain nyt käsillä olevassa kouluverkkouudistuksessa toteutuvan kuntien käyttämien virheellisten laskentamenetelmien seuraukset: oppilaskohtaisissa käyttömenoissa (kun investoinnit jyvitetään tilavuokriin) tulee tapahtumaan merkittävä hyppäys, johon ei olla lainkaan varauduttu. Tilavuokrat tulisi mitoittaa korvausinvestoinnin uushankintahinnan mukaan, jolloin investoinnin toteutus ei aiheuttaisi aiheetonta tasoloikkaa käyttötaloudessa.

Nyt tehtävät ratkaisut pitkävaikutteisia

Kuten Hämeenlinnassa neljäkin vuosikymmentä käytössä olleet kouluparakit osoittavat, kouluverkon rakenneratkaisut ovat erittäin pitkävaikutteisia. Jos ratkaisut tehdään nyt pelkästään varhaiskasvatuksen ja peruskoulun näkökulmasta (mitä nyt hieman ylivuotoa neuvola- ja lukiopuolelle), uusinnamme helposti pääosan nykyisistä rakenteista pitkälle tulevaisuuteen. Siihen meillä ei yksinkertaisesti ole varaa.

Tarvitaan jotain aivan muuta

Suomen julkinen talous on ajautumassa täydelliseen umpikujaan. Vaikka kestävyysvajeen kattamiseksi vaadittavista kuntarakenneuudistuksesta ja SOTE-ratkaisusta on puhuttu ja puhuttu, missään ei näy kouriintuntuvaa arviota, näkemystä saati suunnitelmaa siitä, miten julkisen palvelutuotannon kustannuskehitys saadaan nollakasvuun tai laskevalle uralle. Meillä on luja usko, että kunhan keksimme sen taianomaisen, meiltä toistaiseksi sateenkaaren pään tavoin karanneen hallintomallin kaikkeen, maailma pelastuu.

Kustannukset syntyvät kuitenkin tekemisessä. Meidän täytyy muuttaa oleellisesti palveluiden tuottamisen tapaa. Tarvitsemme 10-15 vuotta alenevaa kustannuskehitystä tai korkeintaan nollakasvua. Sen sijaan esim. Kanta-Hämeen erikoissairaanhoidossamme on suuria vaikeuksia pysyä talousarviossa, jossa on viisi prosenttia enemmän rahaa kuin viime vuonna. Nykyinen valmistelu- ja päätöksentekoapparaatti yrittää korjata virheet tekemällä vain enemmän ja kovempaa sitä samaa, joka on meidät tähän suohon ajanutkin.

Hämeenlinnalla ehkä ainutkertainen tilaisuus

Mistään ei tule ilmestymään taikahallintomallia, palveluiden nerokasta tilaustapaa, jolla suunta muuttuu. Päinvastoin, SOTEsta näyttää tulevan kaikkien himmeleiden äiti. Meidän on itse, juuri nyt, muutettava palveluiden tuotantotapaa.

Lasten ja nuorten palveluverkon uudistus tarjoaa ehkä ainutkertaisen tilaisuuden ylittää hallintokuntien ja palvelutuotannon eri sektoreiden (julkinen, yksityinen, kolmas sektori) rajat. On aika oikeasti määritellä tulevan ja tavoiteltavan väestö- ja yhdyskuntarakenteen tarvitsemat kaikki lähipalvelut erilleen niistä palveluista, jotka pitää keskittää tarvittaessa kunta- ja jopa maakuntarajojen yli. Myös läheisyyden merkitys pitää määritellä kanta-kaupungissa ja harvemman asutuksen alueilla: onko palvelu 5 minuutin auto- tai 30 minuutin linja-automatkan takana vai kaikenikäisten (esim. 300-800 metrin säde) kävelymatkan päässä. Vai liikkuvatko palvelut käyttäjän kävelymatkan päähän harvempaan asutuilla alueilla. Lienee selvää, että kun kantakaupungissa pitää ottaa auto alle, peli on menetetty.

HHT-akselin hyödyntämisen tulee perustua kaupungin sisäisen toiminnan saumattomaan linkittymiseen kaupungin toimimiseen HHT-akselin osana: miten täällä asutaan, työskennellään ja toimitaan lähellä, miten tänne tullaan kauempaa tai miten täältä lähdetään kauemmas.

On jotenkin oireellista, että käytämme vaikkapa autojen pysäköintiratkaisujen suunnitteluun paljon enemmän panoksia taloudellisten, väestöllisten ja logististen edellytysten ja vaikutusten arviointiin kuin oman ihmisten palveluverkkomme pitkäjänteiseen suunnitteluun. Samoin jätämme modernin tekniikan suomat mahdollisuudet lähes täysin hyödyntämättä. Paperiton palvelupiste voidaan perustaa minne tahansa, jossa on pöytä, tuoli ja tietoliikenneyhteydet, jolloin sama tila voi olla joustavassa vuorokäytössä hyvinkin monella eri toimijalla.

Kantakaupungin jako lähipalvelualueisiin

Sen sijaan, että kantakaupunki jaetaan nyt kolmeen kuvitteelliseen koulualueeseen, tulisi jaon perustua koko väestön rakenteen ja palvelutarpeen mukaisiin lähipalvelualueisiin. Alla on nopeasti koottu ja varmasti puutteellinen lista sellaisista palveluista, joita kantakaupungin sisäisen tehokkuuden ja logistiikan kannalta voisi ja pitäisi tuottaa kävelyetäisyydellä:

  • Koulu
  • Päiväkoti

Matalan teknologian tilat, osa-aikainen ja/tai vuorokäyttö:

  • Neuvola
  • Lasten, nuorten ja perheiden sosiaaliset palvelut
  • Perusterveydenhuolto
    o   neuvontapalvelut
    o   sairaanhoitajatasoiset palvelut
    o   lääkäritasoiset palvelut
  • Erikoissairaanhoidon matalan teknologian lähipalvelut, jotka eivät vaadi kuumaa sairaalaa (kuuma sairaala tarkoittaa esim. leikkaussaleja tms. erikoishenkilöstöä ja –kalustoa vaativia toimintoja)
  • Aikuisten ja senioreiden sosiaalipalvelut
  • KELA
  • Lupa-asiat
  • Työvoimapalvelut
  • Kirjastopalvelut (e-luku- ja asiointipiste, aineiston nouto- ja palautuspiste)
  • Ruokalat kaikille avoimia ravintoloita, erityisryhmät
  • Harrastus-, liikunta- ja kokoontumistilat
    o   terveyttä kohentavat ja ylläpitävät palvelut
    o   kuntoutuspalvelut
    o   yhteisöllisyyttä palvelevat toiminnot
  • Kaupalliset palvelut
  • Lähiliikenteen solmukohta
  • Julkinen ulkotila
  • Jatka itse listaa, mieleenne tulee varmasti lisää…

Esimerkiksi kaupallisia lähipalveluita ja lähiliikennettä syntyy varmasti sinne, minne ihmisetkin normaalin elämän puitteissa kokoontuvat.

Kouluja vai lähipalvelukeskuksia

Kansan- ja aluetalouden tasolla palveluiden hinta muodostuu niiden tuottamisen hinnasta (näkyy suoraan kaupungin menoina) sekä käyttämisen hinnasta (tuntuu menetyksinä taloudessa). Palveluiden keskittämisen kuvitellutkin edut menetetään, jos palveluiden saavuttaminen ja käyttäminen muodostuu kovin hankalaksi ja kalliiksi palveluiden käyttäjille. Kuulin hyvän vertauksen asian havainnollistamiseksi: jos vaikkapa Keskon pitäisi hyvittää maitopurkin noutajan kustannukset, lähikauppoja olisi joka kivijalassa. Vastaavasti, harvemmin asuttujen alueiden väestön tuloja verotetaan samalla tavalla kuin kantakaupungin väestön tuloja, mutta monien palveluiden saavuttaminen ja käyttäminen on ensiksi mainituille paljon kalliimpaa. Kyse on tietysti myös heidän omasta valinnastaan, mutta emme kestäisi sitäkään, jos kaikki tai edes merkittävä osa Hämeenlinnalaisista muuttaisi lyhyessä ajassa kantakaupunkiin. Veroeuroja ei tulisi juurikaan lisää, mutta investointimenot räjähtäisivät käsiin.

Hankaliksi ja kalliiksi käyttää koetut palvelut ovat merkittävä kaupungin veto- ja elinvoimaa heikentävä tekijä (vrt. esim. suuressa viisaudessa tekemämme pysäköintiratkaisut).

Käytössämme on nykyään paikka- ja väestötietoa, jolla minkä tahansa karttaan valitun alueen väestö, ikärakenne ja sosioekonominen jakauma voidaan selvittää ja kehittymistä ennustaa. Alueen palvelutarpeen rakennetta sekä sisäistä ja ulkoista liikennettä voidaan simuloida eli testata erilaisia vaihtoehtoja tietotekniikkaa hyödyntäen. Tarpeiden ja mahdollisuuksien valossa kouluverkon suunnitteluprosessi on käsittämättömän aliarvostettu ja aliresurssoitu.

Lasten ja nuorten palveluverkon uudistuksessa ei tule tarkastella pelkästään kouluja, vaan koko palvelukirjoa laidasta laitaan. Tavoitteena tulee olla alueittain tarkastellut ja harkitut lähipalvelukeskukset, joissa tarjottavat palvelut perustuvat alueen koko väestön tutkittuihin ja ennakoituihin tarpeisiin. Keskuksessa saattaa olla koulu, tai sitten ei. Koulukäytöstä poistuva rakennus voi korjattuna palvella toisen elämän kevyemmässä käytössä. Sisäänpäin tiivistyvässä kaupunkirakenteessa kaupungin kannattaa luopua palvelukiinteistöistä äärimmäisen varovaisesti. Joka tapauksessa keskukset tarjoavat tiloja koko väestön palvelutarpeiden tyydyttämiseen. Vakioiduilla, hajautetuilla tiloilla rakennetaan palvelurakenne, jossa tilojen monikäyttöisyydellä ja vuoro/yhteiskäytöllä saavutetaan uuden tasoista tuottavuutta, joustavuutta ja muunneltavuutta. Samalla puretaan tulevia suurinvestointitarpeita muilta hallinnon aloilta.

Lopuksi

Armeijassa on kiire odottamaan, kaupungissamme odotetaan kunnes on kiire. Nummen koulun tilanne voi vaatia nopeita ratkaisuja, mutta koko palveluverkon uudistamiseen kannattaisi nyt ottaa aivan toisenlainen ote.

Kaikki toimijat Hämeenlinnasta ja naapurikunnista sekä sairaanhoitopiirin koko palvelutuotanto pitää saada samaan pöytään, ja hankkia riittävä ulkopuolinen osaaminen mukaan suunnitteluun.

Palvelutuotannolla tarkoitan palvelutuotantoa, en vain tilaajajohtoa.

Ulkopuolisella osaamisella en tarkoita kunta-alan vakiokonsultteja, vaan kaupan, teollisuuden ja yhdyskuntarakenteen logistiikan suunnitteluosaamisen parhaimmistoa. Saa maksaakin, sillä ratkaisut vaikuttavat vuosikymmeniä: jos saisin valita, pistäisin tapahtumapuiston 2,6 miljoonaa paljon mieluummin tähän.

Tämä jos mikä olisi tulevaisuusinvestointi kokonaisuuteen.

Jätä kommentti

css.php