EN HALUA SCC:LTÄ ENÄÄ YHTÄÄN SELVITYSTÄ

Hämeen Sanomien verkkosivuston jutun otsikko 1.8.2014 klo 14:15: ”Kaupunki odottaa selvitystä Sunny Car Centeriltä alkuviikosta”.

Jutun mukaan kaupungilla on oltava vähintään tieto maksujärjestelyistä torstaihin 7.8. mennessä: ”Ellei selvitystäkään tule, Isosuo esittää kaupunginhallitukselle kaupan purkamista.”

Muutamia tähän mennessä saatuja selvityksiä ja tietoja rakentamisaikataulusta:

16.05.2012        Vuoden lopulla rakentamaan (Ritaluoma).

05.07.2012        Rakentamista suunnitellaan syksylle (Kiemunki).

11.10.2012        Rakentaminen ”varmistunut”, kutsu tiedotustilaisuuteen seuraavalle viikolle (Ritaluoma).

08.02.2013        Loppukesästä rakentamaan, Pöyryn projektinjohtoporukka (Ritaluoma).

19.07.2013        Rakentajat lomilla 24.7. asti, ojaa aletaan kaivaa elokuussa (Ritaluoma).

17.08.2013        Rakentaminen (oja/hulevesi) alkaa 09/13 loppupuolella (Ritaluoma).

15.11.2013        SCC:n, HML:n ja Pöyryn yhteinen suunnitelma viivästynyt Pöyryn vuoksi (Ritaluoma).

23.11.2013        Pöyry korjaa: sillä EI sopimusta SCC:n kanssa, Pöyry & HML suunnittelevat ojaa/huleallasta aikataulussa.

07.05.2014        Kauppakirja, rakentaminen alkaa 07/14 (Ritaluoma).

Muutamia tähän mennessä saatuja selvityksiä ja tietoja rahoituksesta:

18.10.2012        Investori USA:sta, joka vaatii Kaurialaan kaavarungon ja tontille liittymän moottoritielle (Ritaluoma).

19.02.2014        SCC velkainen, osakepääoma menetetty, ilmoitus PRH:een tekemättä (HäSa Juutilainen).

20.02.2014        Osakepääoma korjattu (Ritaluoman vastine HäSa 19.2.2014 Juutilaisen juttuun).

Myöhemmin myös kaupungin yhtiökokousedustajan ja hallitusjäsenen mukaan SCC:n oma pääoma kunnossa Ritaluoman pääomalainan ansiosta.

27.02.2014        Kaupunginjohto kutsutaan USA:han rahoitusneuvotteluihin.

31.03.2014        Hankkeelle arabirahoitus (kh:n esityslista / Ritaluoma)

29.05.2014        PRH: SCC:n uusimmassa tilinpäätöksessä oma pääoma pääomalainan jälkeenkin 2 M€ pakkasella.

Velkoja yli 10 M€.

05.07.2014        Tontti-investointi Euroopasta (Ritaluoma HäSa:lle).

07.07.2014        Rahoitusta tulossa ”toiselta puolelta maapalloa” (Ritaluoma YLE:lle).

31.07.2014        PRH: Kiemungin lähtö SCC:n hallituksesta ja uusi yhtiöjärjestys rekisteröity.

Oman pääoman menetystä ei ole ilmoitettu PRH:een.

SCC:n Flickr-palvelussa on havainnekuvat kolmesta erikorkuisesta keskuksesta: 8-kerroksisesta, 3-kerroksisesta ja 2-kerroksisesta. Rakennuslupa, joka menee vanhaksi marraskuussa, on 6-kerroksiselle pytingille…

Kaupungin intressit eivät suinkaan pääty tonttikauppaan: alueen lopullisen rakentumisen ja mm. rakennusvalvonnan kannalta todellinen hauska alkaisikin vasta kaupan jälkeen.

Mikäli kaupunginhallitus taas saa 11.8. nenänsä eteen vain ”selvityksen” tai ”tiedon” maksujärjestelyistä, mikä arvo tällä uudella selvityksellä olisi? Tästä sekasotkusta kannattaisi irtautua nyt, kun vielä pääsee.

Tapa, jolla kaupungin virka-, luottamushenkilö- ja elinkeinojohto on ajanut hanketta ja osallistunut vastapuolena olevan yhtiön hallintoon, kuvaa täydellisesti julkishallinnon kykyä arvioida liiketoimintaideoiden toteutumisedellytyksiä ja riskejä.

Lisää todisteita edellisestä saataneen piakkoin: veikkaan että kaupunginhallituksen ja valtuuston pöydällä on ennen lumia muitakin hämeenlinnalaisia yrityksiä kuin SCC.

300 kommenttia artikkeliin “EN HALUA SCC:LTÄ ENÄÄ YHTÄÄN SELVITYSTÄ”
  1. avatar Harri sanoo:

    Nyt jäi hiukan haaskallaolon maku.
    Mitä alueelle pitäisi tehdä, nyt kun on päivänselvää, että autohärpäkettä sinne ei synny.

    Teollisuustonteiksi joo, mutta on tuo Moreenikin tuossa, onko tulijoita enää, kauppakeskittymäkin on jo valmis.
    Pitäisikö Hämeenlinnaan sittenkin saada ihan oikea hyvipuisto? Nyt tämä on vaan muuten hauska paikka.
    Ihan vaan siksi, että vanhainkotiakaan tuohon ei ehkä kannata tehdä.

  2. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Jos ei kauppasummaa tule toivoisin kuitenkin Hämeenlinnan päättäjiltä suoraselkäistä käyttäytymistä ja ilmoitusta siitä, että olimme hyväuskoisia ”reisille meni”. Tosin Kiemunki ja Isosuo eivät vielä ole saaneet havittelemiaan muita töitä. Hellsten varmaan on tyytyväinen KEVa pestistään. No virheitä sattuu ja muutaman vuoden päästä tätäkään asiaa ei kukaan muista.

  3. avatar valitan sanoo:

    Virheitä sattuu mutta miksi aina samoille,

  4. avatar Etupellossa sanoo:

    Harri kirjoittaa haaskalla olon ”mausta”. Minusta kyseessä on kaikkea muuta, kuin jälkiviisastelu tai ”haaskalinnun lentely, raadon yllä”.
    Eiköhän Kari Ilkkala ole ottanut melkoisen ”kusitolpan” roolin, kun on uskaltanut alkaa kyseenalaistamaan ja huojuttamaan HML:n hyvä-veli -järjestelmää.
    Se, että jotkin hänen selvitykset / tutkintapyynnöt eivät ole johtaneet toimenpiteisiin tai sanktioihin, ei tarkoita, etteikö niissä olisi voinut olla asiasisällöllisesti perää. Ymmärtääkseni Suomen oikeuskäytännössä syyllinen jätetään mieluummin tuomitsematta, kuin syytön tuomittaisiin. Ja kun korpilla ei ole tapana korpin silmiä nokkia, veljien verkosto pitää varsin hyvin toisistaan huolta.
    Edelleen, kun on kohtuullisen hyvin tiedossa mm. poliiisitoimen haasteet Hämeen poliisilaitoksessa, ainakin Hämeenlinnan osalta, on kansalaisen luottamus viranomaisiin, jokseenkin heikoissa kantimissa.

    Hyökkäys on paras puolustus, röyhkeydellä pärjää usein yllättävän pitkälle. Tosin, näissä tapauksissa loppu tulee usein rysähtäen.

    Hämeenlinnassa on Persuille vielä paljon töitä jäljellä. Mm. Ilkkala ja Ranne eivät pysty lyhyessä ajassa, eivätkä luultavasti ilman ulkopuolista tukea, horjuttamaan vuosikymmeniä rakennettuja sisäpiiri-systeemejä.

    Tapaus Vekka. Yrittäjä-puolella toiminta tätä Rajamäkeä kohtaan oli törkeää, uutta yrittäjää ”ammuttiin” edestä ja takaa, omaa reviiriä suojeltiin Kokoomuksen äänitorvea, HäSaa myöten. Saman Häsa toimesta, minkä PUK-päätoimittajaa arvostellaan parhaillaan kovalla kädellä, mm. Persuja koskevassa blogissa (Lulu Ranne). Nyt ilokseni olen nähnyt Pekolan liikenteen ajavan aiemmin Vekalle kuuluneita linjoja. Bussit on vaikuttanut asiallisista, bussien liikkuminen liikenteessä suorastaan rauhalliselta, kuljettajien käyttäytyessä ilahduttavalla tavalla. Siis hieno piristys ja parannus paikallisliikenteessä. Kas kummaa, joku tyytymätön jo mollaa Pekolan liikennettä lehtien palstoilla. Iloisin yllätys oli kohtuullisen kiivas Pekolan puolustus kirjoituksien vastineissa. Minun mielestä Vekan vahva rooli paikallispolitiikassa ja tähän asti monopolimainen paikallisliikenteen hallinta ei ole ollut sopivaa, vaikka siinä ei olisi juridisesti yhtään mitään väärää.

    Tapaus Kiemunki. Teräväkielinen sanansäilän sivaltaja, joka on myynyt itsensä julkisuudelle, on jotakuinkin katoamassa ainakin kaikille avoimesta somesta. Moottoriturpamainen kannnanottaja on vaiennut kummasti ja kädet ristissä toivon, että paluu juurille Janakkalaan tai, mikä parempi ihan synnyinsijoille olisi realisoitunut.

    Tapaus Rautio. Kellossa on 24h, Rautioilla kai vähintään saman verran erilaisia kuottamustoimia ja vastuutehtäviä. Käsittääkseni hän elättää itsensä myös ihan palkkatyöllä, joten häneltä taitaa yö-unet jäädä kokonaan pois tai hommat hoitamatta. Ei kai kukaan voi tosissaan väittää, että moista vastuuta kannettaisiin yhdenkään ihmisen toimesta korkeatasoisesti ja/tai tehokkaasti?

    Summa summarum, Kari Ilkkala, pidä kiinni tämän blogi-tekstisi otsikosta, älä halua, äläkä hyväksy.

    Voitte olla Lulu Riikosen kanssa täysin varmoja, että jokaista teitä ja toimintaanne mediassa arvostelevaa ”vanhojen järjestelmien puolustajaa” kohti, on satoja toimintaanne seuraavaa ja kannattavaa veronmaksajaa.

    Meissä on vain se vika, että emme halua itse tulla julkisuuteen ja monet meistä on liian arkoja / laiskoja edes nimimerkillä kommentoimaan tai teitä kannustamaan.

    Meidän kannatus tulee julki sitten vaaleissa. Kuntavaalien tavoin, aion aktiivisesti kannustaa ihmisiä äänestämään sinua myös seuraavissa vaaleissasi.

    Hyvin harva luopuu ”vallasta” vapaaehtoisesti. Nyt väistyneitä, enemmän tai vähemmän yllättäen on: Lintumäki, Hassinen, Hellsten…, seuraavaksi…..?

  5. avatar Lulu Ranne sanoo:

    Tervehdys,

    tähän on tultu ja polku on ollut pitkä ja satumainen.
    Merkkejä vedätyksestä on ollut havaittavissa SCC-sadun alusta asti. Lähtökohtaisesti jo pelkkä idea siitä, että Hämeenlinnaan rakennettaisiin Euroopan suurin autotalo, suurempi ja mahtavampi kuin Lontoon Audi Center tai Istanbulin jättiautokauppa, on käsittämätön. Olisi mielenkiintoista nähdä markkinaselvitykset (jos sellaisia on) jotka osoittavat ko autotalohankkeen kannattavaksi. Alan paikallisten yrittäjien kohtelu, erilaiset painostuskuviot ja satumaiset selitykset, laskelmien, selvitysten ja suunnitelmien puuttuminen sekä esim asiallisten tietopyyntöjen törkeä evääminen ovat vain osa tätä tarinaa.

    Selvitin kuluvalla viikolla muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia ko rakennushankkeesta. Rakennuslupa koskee siis 6 kerroksista megarakennusta, jonka pinta-ala on rapiat 107 000m2. Tämän rakennuksen arkkitehti vaihdettiin (heitettiin pellolle?) pari vuotta sitten, eikä uusia, päivitettyjä suunnitelmia ole. Alkuperäisillä megasuunnitelmilla siis mennään, vaikka julkisuudessa ovat olleet esillä myös Ilkkalan mainitsemat 2,3 ja 8 kerroksiset pytingit.
    Rakennusvalvontaan on rakennusluvan (joka muuten vanhenee 21.11.2014) mukaan toimitettava ennen rakentamista mm pohjanvahvistussuunnitelmat ja lujuuslaskelmat. Näitä välttämättömiä asiakirjoja ei ole näkynyt.

    Jatkossa olisi tärkeää, että kaupungin kanssa diilejä havittelevien ”liikemiesten” taustat tarkistetaan ennen kuin lähdetään loputtomiin selitys- ja satuiluneuvotteluihin. Asialliset ja luotettavat yhteistyökumppanit ovat kullanarvoisia.

  6. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Harrille,

    en näemmä pääse omassa blogissani vastaamaan suoraan kommentteihin, joten vastaan näin…

    Taisi Moreenin ensimmäinen mainostaulu motarin varrella lahota paikoilleen ennen kuin alue lähti täyttymään. Kirstulan alue tarvitsee nyt uuden suunnitelman ja kaavoituksen, vaikka sitten pienemmiksi tonteiksi elinkeinoelämän tarpeisiin. Alueen rakentuminen tulee kestämään pitkään. Maailma on muuttunut, SCC:n suunnitelma on ajalta ennen finanssikuplan puhkeamista, jolloin rakennettiin kaikenlaisia utopioita. Niiden loppulaskuja veronmaksajat maksavat tietämättään vielä todella pitkään.

    En tiedä mihin viittaat haaskallaololla, luontokuvaajana aihe lienee sinulle tutumpi kuin minulle. Kantani SCC:n toteuttamiskelpoisuuteen lienee ollut HäSa:n blogipalstaa seuraaville koko lailla selvä marraskuusta 2010 asti.

    Tällä valtuustokaudella SCC:n hankkeen käsittely kaupunginhallituksessa on liittynyt lähinnä valtuuston päätösten toteuttamiseen: kaupan ehtoihin, kauppakirjan sisältöön, kaupungin irtautumiseen yhtiöstä. Siinä työssä henkilökohtaisella uskonpuutteellani hankkeeseen ei ole ollut sijaa, vaan painopiste on olut kaupungin etujen turvaamisessa valtuuston päätösten puitteissa.

    Nyt kun kauppa on tehty eikä vastapuoli täytä kaupan ehtoja, tilanne on uusi, ja vastapuolen uskottavuus yhteistyö- ja sopimuskumppanina on vaakakupissa. Tontin kauppahintaakin tärkeämpää on, että alueelle tulee jossakin vaiheessa kaupungin kokonaisvaltaista kehittymistä tukevaa toimintaa. Usko SCC:n kykyyn viedä hanke menestykselliseen päätökseen on nollassa.

  7. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Kysymys ei ole haaskalla olosta, vaan kaupungin veronmaksajien omaisuuden hoidosta.
    Nyt ei ole kysymys Ikkalan sen kummemmin kuin muidenkaan halusta saada lisäselvityksiä, vaan yksinkertaisten päätösten aika.
    Mikäli minä olisin tehnyt jonkin kaupan, jonka ehtona on rahat tilillä 4.7.2014. Mitä siitä seuraa, jos rahoja ei näy 5.7.2014. Mitään kokousta ei tarvita, eikä selvityksiä millä puolella maapalloa rahat liikkuvat. Minä toimin 5.7.2014 kaupan olleen tavaran suhteen täysin omavaltaisesti ja myyn sen välittömästi itselleni edullisimman tarjouksen tehneelle. Mikäli minulla on renki, niin renki ei voi esittää kaupan toiselle osapuolelle, että palataan asiaan elokuussa 2014, kun maapallo on hiukan pyörähtänyt ja rahat ovat piirun verran lähempänä. Voihan se renki tosin sitä esittää, mutta hän on tietoinen siitä, että hänen pitää hakea uusi rengin paikka.
    Hämeenlinnan kaupungin renki on ylittänyt valtuutensa, mennyt sopimaan jotain mitä Hämeenlinnan Kaupungin hallitus ei ainakaan julkisuuteen ole tuonut.
    Käykääpä lukemassa Hämeen Sanomien diginäytelehti 21.3.2012. Siellä yleisön osastossa Iisakki Kiemunki valtuuston pj (sd.), SCC:n hallituksen jäsen kirjoittaa mm. näin: ”Hanke etenee juuri nyt vauhdilla…”

    Vauhtia on ollut, pudottiko vauhti Kiemunkin SCC:n hallituksesta, vai mikä sai talousgurun poistumaan tuolta areenalta.

  8. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Antti Suloselle,

    olin vielä 4.7. samassa luulossa kuin sinäkin. Kiinteistökauppoja säätelevä maakaari on asiasta vain kanssamme eri mieltä. Vaikka tontin kauppakirjassa on sekä omistuksenpidätysehto että purkuehto, kauppa on tehty eikä kaupungilla ole yksipuolista oikeutta tehdä tontilla mitä lystää ennen kuin kaupalle on haettu ja saatu purku.

    Meillä on kaupungilla lakimiehiä jotta päät yhteen paukkaa, apulaiskaupunginjohtajanakin on juristikoulutuksen saanut heppu. Näyttää olevan silti meidän kh:n jäsenten kunkin oman laintuntemuksen varassa ymmärtää mihin silmukkaan kaupunki kaulansa laittoi – arvon juristivirkamiehemme eivät asiaa esittelyssä avanneet. Asia ei maakaarta lukemallakaan avaudu helposti, vaan pitää perehtyä maakaareen tulleita, purkavat ehdot sallivia muutoksia koskevaan oikeuskirjallisuuteen – aikaisemminhan purkavat ehdot eivät olleet kiinteistökaupoissa sallittuja.

    Meille sanotaan, että virkamiesten esittelyyn pitää luottaa. Opetus on, että mihinkään ei voi luottaa.

  9. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Kari Ikkala

    Rengille pitää nyt sanoa, ettei hän kertonut koko totuutta ja osoittaa isännän mielipide. Löytyy sellaisiakin pehtooreja ja renkejä joiden sanaan voi luottaa, mutta se vaatii isännältä selkärankaa.

  10. avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

    Terve Kari,

    sanot, että SCC-hanke kuvaa ” kuvaa täydellisesti julkishallinnon kykyä arvioida liiketoimintaideoiden toteutumisedellytyksiä ja riskejä.” Olet aiemmin vannonut Suomi24-palstalla, että yksityisellä puolella tällaisia aikatauluviivästyksiä ja selittelyitä ei katsottaisi sekuntiakaan, ja luottamus olisi kerrasta poikki.

    Samaan aikaan kuitenkin varsin hyvin tiedät, ja tuot esiin tässäkin kirjoituksessa, että yrittäjä on hakenut tähän mennessä hankkeeseen 10 miljoonaa euroa rahoitusta yksityisiltä markkinoilta. Luotottajat ovat suuria suomalaisia pörssiyhtiöitä ja eri rahoituslaitoksia. Nämä toimijat ovat arvioineet hankkeen riskin arvoiseksi, eivätkä ole hakeneet yhtiötä konkurssiin. Tämäkin on hyvin tiedossasi.

    Minun mielestäni kaupungin tai poliitikkojen perimmäinen tehtävä ei olekaan arvioida yksityisten yritysten liiketoimintaideoita, vaan kannattaa jättää se markkinoiden huoleksi. Kaupunki on aikanaan lähtenyt mukaan hankkeeseen pienellä sijoituksella ja valtuuston yksimielisellä päätöksellä. Myös Lulu ja silloiset perussuomalaisten edustajat kannattivat mukaan lähtemistä, vaikka mitään takeita näin suuren hankkeen onnistumisesta ei ollut, eikä tietysti voinutkaan olla. Legendaarisiin mittoihin noussutta lausetta ”isoa kalaa kannattaa pyytää” käytettiin perusteluna ko. kokouksessa ja se oli muunkin keskustelun henki. Mitään ei saa, jos ei edes yritä.

    Mitä Hämeenlinna sitten on saanut tai menettänyt? Tällä hetkellä kaupunkikonserni on hankkeen osalta noin 300 000 euroa plussalla rakennusluvan, osakkeiden ja korkojen osalta. Työaikaa on mennyt, se on selvä. Sen jälkeen, kun itse suostuin kaupungin ja Virtaa Hämeeseen edustajaksi hallitukseen, rahaa on muuten tullut yhtiöstä kaupungin ja silloisen Kantolan kiinteistöjen kassaan yli 550 000 euroa. Euroakaan ei ole mennyt enää toiseen suuntaan. Eiköhän kaupungin etuja ole onnistuttu valvomaan ihan kohtuullisesti, eikä meillä ole SCC-hankkeessa enää mitään menetettävää.

    En näe, että jatkossakaan kaupungin kannattaa estää tai kaataa hankkeita, joiden kehittelyyn Hämeenlinnassa yksityiset tahot ovat valmiita investoimaan 10 miljoonaa, jos riski kaupungin kannalta on olematon. Ritaluomasta ja hänen toimintavoistaan voidaan olla montaa mieltä, ja sinä tiedät myös minun mielipiteeni. En silti pidä järkevänä, että poliitikot lähtevät julkisuudessa mustamaalaamaan milloin ketäkin yrittäjää tässä kaupungissa. Kaupunginhallitus varmasti tekee päätöksiä faktojen pohjalta punniten, ja yrittäjäkin tietää tilanteensa sopimuksien suhteen.

    • avatar Olli Leino sanoo:

      Sanoit, että yrittäjä on HAKENUT 10 miljoonan rahoitusta! Hakea aina voi vaikka 100 miljoonan rahoitusta, mutta on aivan eri asia saako sitä, vaikka liikemies Ritaluoma niin luulisi ja kuvittelisi. Eivät rahoittajat lähde noin vaan huu haa hankkeisiin, eli tässä tapauksessa Euroopan suurimman autokeskittymän rakentamiseen rahoittamiseen pikku kaupunkiin Euroopan takapajulaan.

      Hanke oli jo lähtökohtaisesti utopistinen ja poliitikkojen olisi pitänyt ensin selvittää alan ammattilaisilta, onko ko. hanke edes teoriassa mahdollista järkevästi toteuttaa ja olla jatkossa myös taloudellisesti kannattava. Sitä paitsi 10 miljoonalla ei pääse edes kunnolla alkuun, kun siitä on maksettava heti yli 8 miljoonaa kaupungille.

      Millä ilveelllä Ritaluoma kuvitteli maksavansa itse rakentamisen, joka maksaa vähintään 30 miljoonaa lisää, mikäli suunnitelmissa pysytään?
      Tiedän, ettei Hämeenlinnan päättäjissä ole yhtäkään auto- tai kiinteistökauppaa täysin hallitsevaa, joten on ymmärettävää, että huteja tulee ja uskotaan aivan liian heppoisin perustein yksityisiin liikemiehiin, joilla on oma etu lähinnä, eikä suinkaan kaupungin etu.

      Sinua ei tietenkään voi yksin panna vastuuseen, vaikka haluja siihen onkin monellakin taholla. Isosuo juristina on ollut kaikkein hyväuskoisin ja se kyllä ihmetyttää eniten. Ilkkala on mielestäni ollut mieluimmin hanketta vastaan, kuin sen puolesta ja oli epäuskoinen myös aikataulun suhteen, josta syystä juomavetojakin olette vedelleet.. Se, että olet vetoihin yleensä lähtenyt todistaa, että olet täysin uskonut SCC:n toteutumiseen. En tunne Ritaluomaa, mutta veikkaan, että hänellä saattaa olla kyky hyptonisoida kuulijansa uskomaan utopioihinsa:-))

      Kirjoittelin Suomi24 jatkuvasti hanketta vastaan, sillä olen ollut yli 40- vuotta autokaupassa mukana ja samaan aikaan tehnyt muutamia satoja kiinteistö- ja as. osake kauppoja, joten haistoin, ettei kaikki ollut aivan kohdillaan ko. hankkeessa. Se, ettei hankkeeseen ollut lähtemässä paikallisia autoliikkeitä oli yksi syy epäilyyn.

      Kauriala on hyvä liikepaikka, eikä sieltä olla noin vaan lähtemässä huonompaan sijaintiin siitä syystä, että kaupunki niin haluaisi , tai joku liikemies, jolla ei ole vankkoja näytöjä, että isoja hankkeita on saatu aiemmin maaliin.
      Olin ja olen vieläkin sitä mieltä, että alue sopii parhaiten kaavoitettavaksi ja myytäväksi pienyrittäjille hallien – ym. pienien, tai keskikoisten ja monialaisten liiketilojen rakentamiseen, sillä niistä on hyvillä sijainneilla Hämeenlinnassa jatkuvasti pulaa. Mitä SCC:n jutussa on opittavaa? Ainakin se, että taho jonka kanssa kaupunki lähtee toteuttamaan hankkeita, pitää olla 100% luotettava ja sillä on oltava vankkoja näyttöjä puheitten sijaan.

    • avatar Antti Sulonen sanoo:

      Iisakki Kiemunki
      ”Mitä Hämeenlinna sitten on saanut tai menettänyt? Tällä hetkellä kaupunkikonserni on hankkeen osalta noin 300 000 euroa plussalla rakennusluvan, osakkeiden ja korkojen osalta. Työaikaa on mennyt, se on selvä. Sen jälkeen, kun itse suostuin kaupungin ja Virtaa Hämeeseen edustajaksi hallitukseen, rahaa on muuten tullut yhtiöstä kaupungin ja silloisen Kantolan kiinteistöjen kassaan yli 550 000 euroa. Euroakaan ei ole mennyt enää toiseen suuntaan. Eiköhän kaupungin etuja ole onnistuttu valvomaan ihan kohtuullisesti, eikä meillä ole SCC-hankkeessa enää mitään menetettävää.”

      Miksi tuossa tarinassa ei kerrota mitä kaupunki on menettänyt? Pelkkää tuloako se on ollut kaupungille, yht.äkkiä laskien kaupunki on tienannut 850 000 euroa. Tuskin on yhtään kaupungin veronmaksajaa, joka kritisoisi hanketta, joka tuo kaupungin kassaan tuollaisen summan ilman panostusta.

      Miten lienee Iisakki Kiemunkin ajatusmaailma muuttunut ajan mittaan. On sellainen mielikuva, että hän on taannoin visioinut kyseisen hankkeen tuovan Hämeenlinnan kaupungille tuhansia työpaikkoja ellei satoja tuhansia. Nyt hän kirjoittaa, ettei kaupungilla ole enää mitään menetettävää SCC-hankkeessa. Onko kaupunki siis tähän mennessä menettänyt jotain SCC-hankkeessa ja eikö nuo tuhannet työpaikat nimenomaan ole kaupungille menetys?

      • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

        Hyvä Antti,

        työpaikat olisivat menetys, jos ne olisivat olleet olemassa. Kyllä, yritys ja kaupunki visio hankkeen tuovan satoja työpaikkoja. Ja niin se tuokin, jos se toteutuu. Kuten jo aiemmin kirjoitin, hankkeeseen lähdettiin tietyin tavoittein, mutta ei kukaan pysty kehitysvaiheessa sataprosenttisesti lupaamaan, että tavoitteet toteutuvat aina täydellisesti. Jokainen päätöstä tekemässä ollut varmasti tämän ymmärsi, mutta koki, että kannattaa ymmärtää.

        Ja kun kirjoitin, että kaupungin suuntaan on liikkunut rahaa, niin osa siitä on ollut lainan takaisin maksua, ei puhdasta tuloa. Mutta vahvasti plussalla ollaan joka tapauksessa. Kaikki muut hankkeeseen osallistuneet tahot ovat miinuksella enemmän tai vähemmän, eli riski on puhtaasti yksityisellä puolella.

        • Oho,

          jäi näköjään tuohon vastaukseeni Antille kiireessä pari harmillista lyöntivirhettä. Ensinnäkin, ”kaupunki ja yritys visioivat”. Toiseksi ”kannattaa yrittää”, ei ymmärtää.

          Ja edelleen hämmästelen tuota tulkintaa, että kaupunki olisi menettänyt työpaikkoja. Jos ajatellaan, että Tero Pitkämäki valmistautuu keihäänheiton EM-kilpailuihin, treenaa kesän tavoitteena EM-kulta, mutta jääkin finaalissa neljänneksi, niin ei kai hän menettänyt silloin kultamitalia. Hän ei vain voittanut sitä. Ja sitten media ja kansa lynkkaa Pitkämäen, koska hän on pettänyt meidät kaikki… Tämä siis vain vertauskuvana. Minun mielestäni Pitkämäen kannattaa lähteä kisoihin, vaikka ei sataprosenttisen varma voitostaan olisikaan. Jonkun toisen mielestä ei varmaan kannata lähteä edes yrittämään, kun ei kuitenkaan voita 🙂

          • avatar Antti Sulonen sanoo:

            Iisakki Kiemunki selittelee ja laatii vertauskuvia.

            Ensiksi kommentti tuohon kaupungin menetyksiin ja tuloihin. Iisakki kirjoittaa ettei kaupunki enää menetä mitään SCC:n suhteen. Onko siis kaupunki aiemmin menettänyt jotain SCC:n suhteen?
            Mitä sitten ovatkaan nuo tulot? Mitä joku SCC Oy on valmis maksamaan kaupungille saamatta mitään vastinetta rahoilleen? Vastaus rehellisesti, EI MITÄÄN. Mitä kaupunki on voinut SCC Oy:ltä velottaa, jotta kaupungille olisi syntynyt tuloa? Kaupunki elää kiinteistöverolla ja kunnallisverolla.

            Toiseksi kommentti vertauksiin. Ontuvia ovat nuo vertaukset. Ison kalan pyytämistä mainostetaan, ymmärtämättä että laadullisesti pienet kalat ovat parempia. Pitkämäen heitot eivät ole mitenkään vertauskelpoisia Hämeenlinnan kaupungin ja SCC Oy:n välisiin selkkauksiin. Pitkämäki ei minua petä, voitti hän, tai ei. Pitkämäki ei myöskään verota minua millään lailla, joten hän saa tehdä mitä lystää.

            Vertauksia ei yleensäkään pitäisi käyttää, varsinkaan asiallisissa asiossa, kun ne vievät asian sivuraiteelle.

            Iisakin hämmästelylle kaupungin menettämistä työpaikoista kertokoon se, että puuhamiehet yleensä niinkuin tässäkin tapauksessa vetoavat ensimmäisenä kriteerinä tulevista sadoista, tuhansista jopa kymmenistä tuhansista työpaikoista, kun alkuun päästään. Mikäli tuollainen yritys ei kuitenkaan toteudu, niin siinä tapauksessa joko kaupunki menettää mahdolliset tulevat työpaikat tai asianomaiset ovat käyttäneet erehdyttäviä kriteereitä.

    • avatar Kylli Kylliäinen sanoo:

      Iisakki, Iisakki…

      Kyllin isoja kaloja kannattaa kyllä kylliksi pyytää, mutta olisikohan ensin viisasta miettiä mistä kalat pyytää. Itse en ainakaan kalastelisi saastuneiden vesien äärellä. Mitä tulee 6.9.2010 pidettyyn Kaupungin Valtuuston kokoukseen, missä SCC-hankkeesta päätettiin, päätös ei suinkaan ollut yksimielinen. Mie esitin aiesopimuksen pöydälle jättöä ja tarkempia selvityksiä. Oinosen Ritva kannatti miun esitystä. Että sellaista…

      • avatar JP sanoo:

        Tule apuun Kylli! Kerro meille, kuka valehtelee ja kuka puhuu totta? Summat on samoja, toisen mielestä velkaa, toisen mielestä saatavia.

        Kerro meille Kylli, mitä olette valtuustossa päättäneet ja ”siunanneet”?
        Vihdoin asiassa ”tulee ulos” kolmaskin taho. Tähän asti asiaa on vääntäneet Perussuomalaiset vs. kok-dem.

        IISAKKI KIEMUNKI 2.8.2014 Hämeen Sanomat
        Mitä Hämeenlinna sitten on saanut tai menettänyt? Tällä hetkellä kaupunkikonserni on hankkeen osalta noin 300 000 euroa plussalla rakennusluvan, osakkeiden ja korkojen osalta. Työaikaa on mennyt, se on selvä. Sen jälkeen, kun itse suostuin kaupungin ja Virtaa Hämeeseen edustajaksi hallitukseen, rahaa on muuten tullut yhtiöstä kaupungin ja silloisen Kantolan kiinteistöjen kassaan yli 550 000 euroa. Euroakaan ei ole mennyt enää toiseen suuntaan.
        Eiköhän kaupungin etuja ole onnistuttu valvomaan ihan kohtuullisesti, eikä meillä ole SCC-hankkeessa enää mitään menetettävää.
        IISAKKI KIEMUNKI2.8.2014 HäSa
        Ja kun kirjoitin, että kaupungin suuntaan on liikkunut rahaa, niin osa siitä on ollut lainan takaisin maksua, ei puhdasta tuloa. Mutta vahvasti plussalla ollaan joka tapauksessa.
        SARI RAUTIO 29.9.2014 Iltalehti
        Raution mukaan Hämeenlinnan kaupungilla on yhtiöltä laskentatavasta riippuen noin 150 000 – 230 000 euron saatavat, jotka erääntyvät suurelta osin huomenna.
        Saatavat koostuvat kaupungin takaisin myymistä osakkeista, joista yhtiö on toistaiseksi maksanut sille vain 10 000 euron suuruisen käsirahan, noin 80 000 euron suuruisesta kaavoituskorvauksesta sekä muutamien tuhansien eurojen suuruisista vuokrarästeistä. Kaavoituskorvauksen kohtalo on Raution mukaan vielä epäselvä.

        • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

          Terve,

          Iltalehden juttu on sikäli virheellinen, että osakkeita ei ole suinkaan myyty SCC Oy:lle. Rahat ovat siis perittävissä, vaikka SCC menisi konkurssiiin. Kyse kiistanalaisessa, noin 80 000 euron summassa ei suinkaan ole kaavoituskorvauksesta, vaan kunnallistekniikan suunnittelusta. Tästä en ollut tietoinen 2.8.

          Itse kaavoituksen on maksanut SCC aikanaan. Iltalehti jättää myös mainitsematta tulopuolen kokonaan, mutta sellaista se on 🙂

      • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

        Terve Kylli,

        itse asiassa päätös on muodollisesti yksimielinen. Kokouskäytännön mukaan asia menee siten, että jos joku tekee kannatetun pöydällepano/palautusesityksen, puheenjohtaja pyytää kohdistamaan seuraavat puheenvuorot siihen. Sitten äänestetään, jatketaanko asian käsittelyä kokouksessa. Tässä tapauksessa päätettiin jatkaa, äänin muut vastaan te kaksi. Äänestyksen jälkeen keskustelu jatkui ja päätösesitys lopulta hyväksyttiin yksimielisesti.

  11. avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

    Olli,

    Yrittäjä on hakenut 160 miljoonan euron rahoitusta maailmalla. Tuo 10 miljoonaa on Karinkin siteeraamien tilinpäätöstietojen mukaan SAATU ja tietääkseni jo käytettykin. Kuten on jo aiemmin julkisuudessa ollut, hankkeen erittäin merkittävä tukija on ollut Siemens Oy, jonka johdon kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen minä ja muu kaupunginjohto vakuuttui, että hankkeessa kannattaa olla mukana. Jos kerran Siemens on valmis kehittämään hanketta ja ottamaan ison riskin, miksi kaupunki ei olisi mukana lähes olemattomalla riskillä?

    Ritaluoman taustat oli siinä mielessä kunnossa, että hänellä on kymmenien vuosien kokemus kiinteistöbisneksessä ja rakennettuna lukuisia autokaupan kiinteistöjä pääkaupunkiseudulla.

    Minä löin vetoja, koska olin nähnyt investointisopimuksen kansainvälisen tahon kanssa. Tuli varmasti yllätyksenä myös Ritaluomalle, että ko. taho lopulta vetäytyikin rahoituksesta, sitovasta sopimuksesta huolimatta. Ainakin toistaiseksi. Asiasta en enempää voi sanoa, sillä se on SCC oy:n asia, enkä minä ole yhtiön puolesta oikeutettu asioita tarkemmin kertomaan.

    Sen opin omalta hallitustaipaleeltani, että yksityisellä puolella kansallisella ja kansainvälisellä tasolla suurin piirtein kaikki on näköjään mahdollista, tilanteet muuttuvat ja yritykset sopivat keskenään asioista hieman erilaisella tavalla, riskillä ja väljyydellä kuin julkisella sektorilla. Näihin kokemuksiin vedoten väitän, että kaikki on tarkempaa, harkitumpaa ja täsmällisempää täällä kunnallisella puolella, vaikka usein julkisuudessa toisenlaista väitetään…

    Voin myös vakuuttaa, ettei Ritaluomalla ole mitään hypnotisoijan kykyjä.

    • avatar Olli Leino sanoo:

      Mihin tarkoitukseen oli haettu 160 miljoonan rahoitusta? Eihän koko hanke maksa lähellekään 160 miljoonaa! Mihin loput rahat oli tarkoitus käyttää? Mitä vakuuksia Scc:llä oli antaa muuta kuin tuulenhuuhtoma peffa? Ei maailmalla olla niin tyhmiä, että annetaan lainaa pelkkien suurien puheitten ja ylimitoitettujen suunnitelmien perusteella.
      ”Ritaluoman taustat oli siinä mielessä kunnossa, että hänellä on kymmenien vuosien kokemus kiinteistöbisneksessä ja rakennettuna lukuisia autokaupan kiinteistöjä pääkaupunkiseudulla”.

      Missäköhän osoitteissa näitä lukuisia autokaupan kiinteistöjä pääkaupunseudulla olisi todettavissa, jotka Ritaluoma on saanut aikaiseksi? Et kai uskonut pelkkää puhetta?

    • avatar Olli Leino sanoo:

      Mihin tarkoitukseen oli haettu 160 miljoonan rahoitusta? Eihän koko hanke maksa lähellekään 160 miljoonaa! Mihin loput rahat oli tarkoitus käyttää? Mitä vakuuksia Scc:llä oli antaa muuta kuin tuulenhuuhtoma peffa? Ei maailmalla olla niin tyhmiä, että annetaan lainaa pelkkien suurien puheitten ja ylimitoitettujen suunnitelmien perusteella.
      ”Ritaluoman taustat oli siinä mielessä kunnossa, että hänellä on kymmenien vuosien kokemus kiinteistöbisneksessä ja rakennettuna lukuisia autokaupan kiinteistöjä pääkaupunkiseudulla”.
      Missäköhän osoitteissa näitä lukuisia autokaupan kiinteistöjä pääkaupunseudulla olisi todettavissa, jotka Ritaluoma on saanut aikaiseksi? Et kai uskonut pelkkää puhetta?

  12. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moro Ilkka!
    Tämä on sulka perussuomalaisten hattuun, sillä 5 %:n löytyminen kokonaiskustannuksista maapohjaan, ei voi olla mahdotonta, tai sitten se on.
    Mitähän kaupunki tekisi Kirstulan alueella? Tehdäänkö siitä slummi maahanmuuttajille: halvalla ja huonoa.
    Vierastan hieman alueen kaavoittamista pienteollisuusalueeksi, koska silloin se slummiutuu joka tapauksessa.
    Engelin suunnitteluun on jo mennyt n. miljoona, koska aloitetaan Kirstulan suunnittelu ilman perustettavaa yhtiötä.
    Alue on sillä lailla hankala, että 3-moottoritie, rautatie ja jätteenpuhdistuslaitos rajaavat aluetta.
    Suunnittelu käyntiin! T. Hessu K.

  13. Vielä Antille,

    en yrittänyt selitellä. Yritin käyttää vertauskuvaa, että ymmärtäisit. Ei näköjään toiminut, mutta veikkaan, että sellaiset, jotka edes haluavat ymmärtää, kyllä hiffasivat 🙂

    Mutta laitetaan vielä muutama fakta, jotka ovat aikaisemminkin julkisuudessa olleet, mutta eivät näemmä tavoittaneet sinua:

    1) Kaupunki lähti aikanaan hankkeeseen merkitsemällä yhtiön B-osakkeita 100 000 eurolla. Kuten todettua, päätös oli valtuustossa yksimielinen. Se oli kaupungin riski. Lisäksi Virtaa Hämeeseen -rahasto merkitsi B-osakkeita 150 000 eurolla. Kaupunki omistaa tuosta pääomasijoitusyhtiöstä vajaan kolmanneksen, muuta osakkaat ovat pääasiassa yksityisiä rahoituslaitoksia.

    2) Toisin kuin Antti kirjoittaa, kaupunki elää kunnallis- ja kiinteistöverojen lisäksi myös mm. yhteisöveroista, valtionosuuksista, maksutuotoista, vuokratuotoista sekä korko- ja sijoitustuotoista. Fakta on, että yhtiö on maksanut kaupungille 244 000 euroa rakennusluvasta sekä osake- ja korkotuottoja kaupungille ja Kantolan kiinteistöt oy:lle muutamia kymmeniä tuhansia euroja.

    3) Suomalaiset veronmaksajat ovat sijoittaneet ihan kohtuullisen summan myös Tero Pitkämäkeen. Ymmärtääkseni mies nauttii valtion urheilijapalkkaa, on saanut lukuisia erilaisia apurahoja, harjoittelee julkisella rahalla rakennetussa infrassa, kulkee kisamatkoilla suurelta osin veronmaksajilta peräisin olevilla rahoilla yms.

    4) SCC tai asian valmistelijat kaupungin päässä eivät ole käyttäneet harhauttavia kriteereitä. On nimenomaan annettu ymmärtää, että tämän kokoisen hankkeen toteutuminen ei ole millään tavalla varmaa. Päättäjät olivat kuitenkin sitä mieltä, että kannattaa ehdottomasti yrittää, vaikka ei välttämättä onnistuisikaan.

  14. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Rahavirta kaupungin suuntaan

    Iisakki: ”Sen jälkeen, kun itse suostuin kaupungin ja Virtaa Hämeeseen edustajaksi hallitukseen, rahaa on muuten tullut yhtiöstä kaupungin ja silloisen Kantolan kiinteistöjen kassaan yli 550 000 euroa. Euroakaan ei ole mennyt enää toiseen suuntaan.

    Kirjoitit myös Antille ”Ja kun kirjoitin, että kaupungin suuntaan on liikkunut rahaa, niin osa siitä on ollut lainan takaisin maksua, ei puhdasta tuloa.

    Mistä ihmeen lainasta puhut? Viittaatko kaupungin ja Kantolan Kiinteistöjen tekemiin oman pääoman ehtoisiin sijoituksiin, vai onko jokin kaupunkikonsernin osa antanut SCC:lle vielä lainaakin?

    On aika paksua ottaa ”kunniaa” Kantolan Kiinteistölle palautetusta sijoituksesta, joka tehtiin Vekan johdolla konserniohjeita noudattamatta. Siitä sinulle Iisakki täytyy kuitenkin antaa pojoja, että kaupunki sai (sopimuksen mukaisesti) sijoittamansa 100.000 € takaisin.

    Tulopuolella on rakennusluvasta vuonna 2012 saatu 244.000 €, sekä nyt keväällä saatu 46.875 € tuotto kaupungin B-osakkeiden myynnistä, yhteensä 290.875 €.

    Menopuoltakin kuitenkin on: SCC:n kanssa solmitun ja valtuuston hyväksymän aiesopimuksen mukaan ”Kaavoituskustannukset ovat kokonaisuudessaan osa hankekehityskuluja ja kohdistetaan projektiyhtiölle.

    Maankäytön tilaajapäälliköltä saadun tiedon mukaan kaavoitus on tehty omana työnä eikä SCC:ltä ole laskutettu latin latia.

    Apulaiskaupunginjohtajamme on erään toisen yrittäjän tapauksessa tylyttänyt seuraavaa: ”Kokonaisuuden kehittäminen edellyttää sitä, että jokainen osapuoli pitää tarkkaan kiinni tehdyistä sopimuksista.

    Miksi SCC:ltä ei ole kokonaisuuden kehittämiseksi edellytetty tehtyjen sopimuksien tarkkaa noudattamista, eikä siltä ole edes laskutettu kaavoituksen kustannuksia valtuuston hyväksymän sopimuksen mukaisesti? Jatkossa niiden periminen saattaapi vaikeutua…

    Maankäytön tilaajapäälliköltä on lisäksi saatu tieto, että alueen kunnallistekniset suunnitelmat on teetetty ulkopuolisilla (Pöyryllä?) ja niihin on 3 vuoden aikana käytetty n. 100.000 €. Paljonko tästä summasta kohdistuu kaupungin vastuulla oleviin töihin, ja paljonko SCC:n vastuulla oleviin?

    On näet erityisen kummallista, että marraskuussa 2013 Pöyry ilmoitti suunnittelevansa ojan / hulevesialtaan töitä vain Hämeenlinnan kaupungin kanssa, eikä lainkaan SCC:n kanssa. Tuolloin voimassa olleen kauppakirjan mukaan Rautamonojan siirtokustannukset sekä puolet hulevesialtaan kustannuksista kuuluivat SCC:lle. Olen melkoisen varma, ettei jatkuvassa budjettipinteessä kituva maankäytön suunnittelu ole niellyt näitä kuluja vapaaehtoisesti.

    Mitä Hämeenlinna sitten on saanut tai menettänyt

    Edellisten valossa ja poiketen Iisakin väittämistä, kaupunki on voinut tähän mennessä ”netota” rahallisesti ehkä luokkaa 100.000 €, ellei muiden kuin maankäytön suunnittelun työaikaa lasketa. Kaupungin rahallinen riski hankkeen epäonnistuessa ei tässä kuitenkaan ole se pointti.

    SCC-keissin Hämeenlinnalle aiheuttama todellinen menetys on kunnallisen päätöksenteon legitimiteetin (eli yksinkertaistaen kansalaisten kokeman päätöksenteon yleisen hyväksyttävyyden) rapautuminen.

    SCC on maalattu ”isona kalana, jota kannattaa pyytää”. Hankkeen visioissa maalatuilla eduilla ja niiden mahdollisuuden menettämisen pelolla voidaan näemmä perustella kaupungin uppoamista yhä syvemmälle yhden yksityisen intressin ajajaksi ja rengiksi. Hokemasi ”kaupungin ei kannata kaataa hanketta” johti jo tietoiseen hankintalain rikkomiseen – päätös infraurakan suorahankinnasta oli sinällään laiton riippumatta hankkeen toteutumisesta.

    Iisakki, toteat mm. että ”Minun mielestäni kaupungin tai poliitikkojen perimmäinen tehtävä ei olekaan arvioida yksityisten yritysten liiketoimintaideoita, vaan kannattaa jättää se markkinoiden huoleksi.” Lausuntosi valossa kaupungin päätös mennä SCC:n osakkaaksi on täysin käsittämätön!

    Kaupunkia ei olekaan missään vaiheessa tarvittu todellisen oman pääoman ehtoisen rahoituksen saati liiketoimintaosaamisen lähteenä, vaan troijalaisena hevosena, jonka avulla SCC on päässyt yhtäältä vaikuttamaan julkiseen päätöksentekoon aivan poikkeuksellisella tavalla ja toisaalta tekemään vaikutusta muihin mahdollisiin rahoittajiin.

    Sinua Iisakki kuunnellessa on täysin selvinnyt, että sinulle on näytetty ne paperit jotka Ritaluoma on sinulle halunnut näyttää, ja sinulle on kerrottu ne asiat, jotka Ritaluoma on halunnut sinulle kertoa. Omien sanojesi mukaan sinun (tai meidän kenenkään poliitikonpöljän) tehtävähän ei olekaan arvioida SCC:n liiketoimintaideaa, toimia tai edes uskottavuutta.

    Kerro nyt kaikille omin sanoin, mikä sinun tehtäväsi SCC:n hallituksessa sitten oikein oli?

    Kansainvälisen tahon (USA:n investorin?) rooli – Iisakki on nähnyt paperin

    Iisakki: ”Minä löin vetoja, koska olin nähnyt investointisopimuksen kansainvälisen tahon kanssa. Tuli varmasti yllätyksenä myös Ritaluomalle, että ko. taho lopulta vetäytyikin rahoituksesta, sitovasta sopimuksesta huolimatta.

    Nyt kun olet alkanut avautua, niin anna palaa vain.

    Oliko näkemässäsi ”kansainvälisen tahon” sitovassa investointisopimuksessa mitään ennakkoehtoja rahoituksen toteutumiselle? Mitään ehtoja? Sellaisia vaikka kuin että Kaurialaan pitää laatia kaavarunko tai että Kirstulaan pitää saada moottoritieliittymä?

    Kerro nyt kaikille, oletko nähnyt em. ehdot jonkun investorin sitovassa sopimuksessa? Kyllä vai ei?

    Jos em. ehtoja ei ole ollut näkemissäsi papereissa, miten ja kenen toimesta ne tulivat kaupungin toiminnan ohjaajiksi?

    Jos taas ehdot olivat sitovassa investointisopimuksessa, miksi rahoittajan vetäytyminen tuli Ritaluomallekin (ja toisena ihmisenä tällä maapallolla ilmeisesti sinulle) yllätyksenä?

    Faktojen pohjalta punniten

    Iisakki: ”Kaupunginhallitus varmasti tekee päätöksiä faktojen pohjalta punniten, ja yrittäjäkin tietää tilanteensa sopimuksien suhteen.

    Muistelepa SCC:n hallituksen silloinen jäsen Iisakki vaikka yhdessä kaupungin silloisen SCC:n yhtiökokousedustajan Suokkaan Karin kanssa, minkälaisia faktoja saitte kevättalvella yhtiön oman pääoman menettämiseen ja Ritaluoman tilanteen korjaamiseksi antaman pääomalainan suhteen?

    Kerro meille kaikille, miksi muihin puheisiin pitäisi suhtautua faktana? Sanot ettei kaupungilla ole mitään menetettävää. Se on totta vain, jos usko poliittisen päätöksentekomme moraaliseen ja lailliseen legitimiteettiin on jo mennyt.

    • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

      Terve Kari,

      sinulta on näköjään päässyt unohtumaan joitakin hankkeeseen liittyviä seikkoja jo omalta ajaltasikin. Ne lienee syytä käydä läpi maanantaina. Mutta kommentoin joitakin esittämiäsi väitteitä tässä.

      1) Puhuin Kantolan Kiinteistöjen osallistumisesta osakeantiin, joka purkautui, kun hankkeen kolmas osapuoli Antti Peltoniemi/Antrading vetäytyi aikanaan hankkeesta. Osakemerkintää ei näin koskaan tehty, vaan se muuttui lainaksi, jonka takaisinmaksussa, korkojen saannissa ja vieläpä viivästyskorkojen saamisessa näen kyllä omalta osaltani kohtuullisen merkittävääkin työtä ja ansiota. Tämäkin asia ja käytetyt keinot on sinun kanssasi käyty aikanaan lävitse. Joka tapauksessa, sen enempää yksityiskohtiin menemättä, lopulta rahat saatiin viimeistä koron korkoa myöden takaisin. Päätöksentekoprosessi ko. osakeannin osalta meni niin, että asia oli kh:n infona, ja kaikki perussuomalaisten edustajaa myöden nyökyttelivät Kantolan Kiinteistöjen aikeille. Ymmärtääkseni tuonaikaiset konserniohjeet eivät edellyttäneet sen kummempaa ennakkosuostumusta kh:lta, joten päätösprosessi oli KK:n osalta kunnossa. Asiasta voi kysyä enemmän päätöksiä tekemässä olleilta, minä en heihin kuulunut. Sen sijaan, jos kaupunki olisi lähtenyt kaatamaan hanketta tuossa vaiheessa, KK:n sijoitus olisi voinut hyvinkin jäädä sille tielleen. Kuten olisi jäänyt myös rakennuslupamaksu.

      2) Olen varsin hämmentynyt tilaajapäälliköltä saamastasi informaatiosta. Minun tietojeni ja varsin elävien muistikuvieni mukaan Kirstulan kaava teetettiin Pöyryn konsultilla (Pasi Rajala), eikä suinkaan tehty omana työnä. Olen ollut koko ajan siinä käsityksessä, että aiesopimuksen mukaan on kaavoituskustannusten osalta toimittu. On kohtuullisen käsittämätöntä, jos ei ole. Muita sopimuksia ei ainakaan poliittisten päättäjien tietoon ole tuotu. Soitin asiasta tilaajajohtaja Salorannalle, mutta hän ei suorilta käsin muistanut, miten asia on mennyt. Lupasi selvittää maanantaihin mennessä, kuten kaiken muunkin rahaliikenteen maankäytön ja SCC:n välillä.

      3) Tulkinta hankintalain rikkomisesta on sinun omasi. Ensinäkään, suorahankintaa ei ole edes tehty. Toiseksekseen, jos tehdään, niin luotan toistaiseksi kaupungin juristien tulkintaan juridiikasta enemmän kuin sinun. Kaikella kunnioituksella, olet vuosien varrella mitellyt voimiasi niitä samoja juristeja vastaan useammankin oikeusprosessin verran, ja joka kerran sinun tulkintasi on hävinnyt oikeusasteissa ns. kuus-muna. Kummastuttaa myös linjattomuutesi tämän suorahankinnan suhteen, kun vuosi sitten hyväksytyn ensimmäisen kauppakirjan kanssa asia sopi sinulle vielä aivan hyvin. Jos muistat, niin siihen kh:n yksimielisesti hyväksymään kauppakirjaan kuului ojan ja tien osalta kaupungin osuuksien lunastus jälkikäteen, mikä tarkoitti käytännössä tismalleen samaa asiaa kuin suorahankinta.

      4) En voi avautua sillä tavalla SCC:n asioista julkisesti kuin haluaisin, sillä minulla ei ole siihen oikeutta niiden asioiden osalta, joiden voidaan tulkita olevan liikesalaisuuksia. Enkä ole niin tyhmä, että altistaisin itseni oikeusjutuille ja mahdollisille korvausvaateille jonkun blogiväittelyn vuoksi. Minun tehtäväni SCC:n hallituksessa oli osakkeenomistajien, etenkin pienosakkaiden etujen valvominen tilanteessa, jossa pääomistajataho käytti kaikkea todellista valtaa. Siinä asiassa mielestäni jotenkin jopa onnistuin.

      5) Mainitsemiasi ehtoja kaavarungosta tai liittymästä ei ollut siinä sopimuksessa, johon viittasin. Kannattaa vielä kerrata se valtuuston alkuperäisen päätöksen teksti ja aiesopimus. Niissä tuodaan varsin selkeästi esiin, että kaupungin tahtotilana on kehittää Kaurialan teollisuusaluetta pitkällä tähtäyksellä asumiselle. Minun käsittääkseni tämä tahtotila on edelleen täysin sama riippumatta siitä, mitä SCC-hankkeelle tapahtuu. Jos kaatuu, niin näen hyvin luonnollisena suunnitelma B:nä, että Kirstulaa aletaan kaavoittaa uudelleen pienemmiksi tonteiksi ja tavoite Kaurialan osalta pysyy samana. Tämä olisi tietysti SCC:tä huonompi vaihtoehto, sillä tällöin työpaikat eivät ainakaan merkittävästi lisääntyisi, vaan siirtyisivät lähinnä paikasta toiseen. Jos SCC toteutuu, niin tulee ainakin jo vuokratun n. 40 000 kerrosneliön verran uusia yrityksiä kaupunkiin. Jokainen vuokraspimuksen tehnyt yritys on tällä hetkellä uusi Hämeenlinnassa.

      6) En minä ole sanonut, että kenenkään puheisiin tulisi suhtautua faktoina. Suhtaudun faktoina vain kirjallisiin dokumentteihin, ja niihinkin tietyllä varauksella. Ritaluoman antamasta parin miljoonan pääomalainasta mielestäni esitin dokumentit kaupunginhallitukselle, ja sama asia on todettavissa tilinpäätöksistä. Se on fakta.

    • avatar Nimimerkki sanoo:

      ”Siitä sinulle Iisakki täytyy kuitenkin antaa pojoja, että kaupunki sai (sopimuksen mukaisesti) sijoittamansa 100.000 € takaisin. ”

      Nuokin pojot täytynee vetää takaisin viimeaikaisten tietojen valossa? Vai unohtiko Iisakki kenties kertoa että SCC maksoi osakkeista takaisin vain ”käsirahan”

      • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

        Terve,

        en suinkaan unohtanut. Viittasin oman kommenttini alussa, että Kari ei näköjään ollut selvillä edes itse päättämänsä osakekaupan ehdoista. SCC ei ole ostanut ko. osakkeita, vaan toinen yhtiö, jolla on varallisuutta. Eli vaikka SCC Oy menisi konkurssiin, kaupunki tulee rahansa perimään ja saamaan.

        • avatar Kari Ilkkala sanoo:

          Iisakki,

          sinulta menee edelleenkin sekaisin kenen kanssa olet mitäkin käynyt läpi ja kuka on tai ei ole mistäkin selvillä. Jos joku niin sinä olet tässä sekoittamisen mestari – oppi mennyt perille.

          En ole väittänyt missään yhteydessä, että SCC olisi ostanut kaupungin osakkeet. 17.2.2014 kh valtuutti Kenakkalan hyväksymään osakekaupan tarkemmat ehdot. Kauppakirjaa ei sen koommin esitelty kh:lle. Kannattaisi varmaan tsekata sen maksuehdot, mihin asiaan tai aikatauluun loppukauppasumman maksaminen on kiinnitetty.

          Miksi osakekaupan loppukauppasummaa ei ole karhuttu aiemmin Sunny-Trading Oy:ltä? Vaikka kyseessä eri yhtiö, oliko tämäkin niitä asioita, joiden valvominen olisi kaatanut koko hankkeen?

  15. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Kirjoitin, että kaupunki elää kunnallis-ja kiinteistöveroilla ja niin pääasiassa asia lieneekin. Lisäksi tietenkin tulee yhteisövero. Kaikki nuo ovat veroluonteisia eli kaupungin ei varsinaisesti tarvitse tehdä niiden eteen töitä. Verojen lisäksi valtionosuudet tullevat kaupungille suht.pienellä panostuksella.
    Edellä mainittujen tulojen lisäksi Iisakki Kiemunki listaa maksutuotot, vuokratuotot, korko-ja sijoitustuotot. Nämä ovat tuottoja jotka ovat marginaalisia, kun lasketaan elättävä tuotto. Edellä mainituissa tuotoissa on kaikissa myös menonsa ja näin ollen esim. rakennuslupa ei ole tuottoa, selvittämättä rakennusluvan aiheuttamat menot. Lisäksi, kun tässäkin tapauksessa Kri Ikkalan mukaan alueen kaavoituskulut rasittavat kaupunkia ei voida puhua rakennuslupatuotosta. Perkaa Iisakki Kiemunki SCC:n maksamasta rakennusluvasta kaikki rakennuslupaan kohdistuneet menot, niin näämme millaiset fileet jää suuresta kalasta jäljelle. Ei sen puoleen ison kalan pelkkä ruotokin on oikein hyödynnettynä tuloa.

    Sijoitustuotot lienevät jotain luokkaa Hämeen Sähkön myyntituloista saadut sijoitustuotot.
    Vuokratuotot, epäilen ainakin asuntopuolella noiden tuottojen olevan -merkkisiä.

    Päättäjien kannattaa muuten muuttaa mielipidettään: ”Päättäjät olivat kuitenkin sitä mieltä, että kannattaa ehdottomasti yrittää, vaikka ei välttämättä onnistuisikaan.” Kovin montaa kertaa ei kannata tuolla ajatuksella yrittää toisten rahoilla. Omilla ei kertaakaan, mutta senhän päättäjät jo tietävätkin.

    Ei nyt sekoiteta kuitenkaan Tero Pitkämäen seipään heittoa tähän., vaikka saaneekin ilmeisesti veikkausvaroista jotain särvintä. Veikkausvaroja ei tarvitse esim. kaikkien hämeenlinnalaisten maksaa. En yleensäkään usko urheilijoiden tuottoihin.

    • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

      Antti,

      Hämeenlinnan osalta sijoitustuotot eivät ole kovin marginaalisia. Ne vastaavat vuosittain lähes yhden veroprosentin tuottoa. Myös myyntivoitot ovat merkittävä tulonlähde kunnille. Niiden osalta arviointia vaikeuttaa usein virheelliset tasearvot, jotka saattavat tapauksesta riippuen tuoda rahaa ”liikaa” tai aiheuttaa alaskirjauksia. Pääasiassa maan arvo kuitenkin aina näillä seuduin kasvaa vuosien mukana, ja lisäarvoa syntyy maan jalostuksesta kaavoittamalla.

      SCC:n osalta saatu rakennuslupamaksu oli kaupungin historian suurin ja aiheutti merkittävän piikin sille vuodelle. Muina vuosina sama henkilökunta on tienannut kaupungille rakennuslupatuottoja huomattavasti vähemmän, joten lasken kyllä ison plussan tässä kohtaa, vaikka takuulla myös rakennusluvan eteen tarkastajat tekivät paljon töitä.

      Kaavoituskulujen osalta en purematta niele, että ne olisivat jääneet kaupungin kontolle. Jos näin on käynyt, niin virkamiehet ovat kiistatta sössineet, sillä valtuuston päätös aiesopimuksesta oli selvä. Missään tapauksessa kaavoittaminen ei ole kuitenkaan mennyt hukkaan, vaan tehtyä aineistoa ja maaperätutkimuksia voidaan suurelta osin hyödyntää alueen jatkokehityksessä. Tämä oikeus on kaupungille taattu niin ikään aiesopimuksessa.

  16. avatar Hannu sanoo:

    En ota kantaa moneenkaan edellä olleeseen kirjoitukseen, mutta syntyperäisenä Hämeenlinnalaisena ihmettelen mm. paria asiaa joihin en ole saanut oikein vastausta mistään!

    Tontti maksoi muistaakseni kaupungille 800 000 euroa? Se kuulemma olisi pitänyt maksaa mm. huippuhyvästä ”metsämaasta”, eikä kesannolla olevasta peltomaasta. Toinen asia on, mihin meni ja kenelle rahat ruokamullasta joka kuorittiin heti alussa koko tontin aluleelta pois?

    Ja kyllä kopiokone noita sopimuksia (mm. Siemens) työstää vaikka kuinka paljon, mutta kuka ne todentaa?

    Olisi pitänyt viheltää peli poikki jo silloin kun kerrokset 8 tipahti 3een. Ja yksikään rakentamisen aloituspäivä ei toteutunut!

    Ritaluomaa ken uskokoon…

    • avatar riitta.nyqvist sanoo:

      Tervehdys Hannu!
      Kirjoitin Kirstulan maaostosta HäSa blogin 16.10.2011
      ”Milläs minä maksan sen nikkelimarkan, jonka olen sulta – veronmaksaja lainannut”
      Olen janakkalalaisen maanomistajan kanssa edelleenkin samaa mieltä,
      ”ennakkotapaus” ko. hinta 3ha joutomaasta.
      Riitta

      • avatar Hannu sanoo:

        Valmistelija: kaupunginlakimies Miia Luukko, p. 03 621 4605
        Kaupunginhallitus on päätöksellään 2.5.2011 § 23 oikeuttanut Sunny
        Car Center Hämeenlinna Oy:n hakemaan maisematyölupaa maaaineksen
        kuorimista varten asemakaavaehdotuksen nro 2461 alueella
        lukuun ottamatta Pikku-Parolantien eteläpuoleista EV-aluetta. Ehtona
        on ollut, että ennen varsinaisiin maanrakennustöihin ryhtymistä asiasta
        on sovittava erikseen kirjallisesti yhtiön ja kaupungin kesken.

        Maa-aineksen kuoriminen edellyttää maisematyölupaa, josta päättää
        rakennusvalvontaviranomainen. Maanomistajan ominaisuudessa kaupunki
        voi antaa hakijalle valtuutuksen hakea maisematyölupaa maaaineksen
        kuorimista varten. Maa-aineksen kuoriminen on tarkoitus tehdä
        asemakaavaehdotuksen nro 2461 alueella lukuun ottamatta Pikku-
        Parolantien eteläpuoleista EV-aluetta. Alue sijaitsee kaupungin omistamilla
        kiinteistöillä 109-423-1-56, 109-13-9908-1, 109-13-2-1, 109-13-
        9908-2, 109-411-4-17, 109-411-8-0, 109-411-2-24, 109-13-9901-0 ja
        109-411-5-22.

        Nyt löysin itse vastauksenkin osaan kysymyksestäni! ( arvasinkin kelle mullat meni )! Ritaluoman pussiin niinkuin edelllä olevista päätöksistä näkyykin. Miksi kukaan ei myönnä, kerro totuutta? Onko kaikki niin munattomia siellä päättäjissä! Tänäänkin varmaan laveaa tekstiä tulossa….

        • avatar Kari Ilkkala sanoo:

          Terve Hannu,

          Pintamaat tai niiden väitetystä myynnistä saadut rahat eivät ole menneet Ritaluoman taskuun.
          Kävin sunnuntaina aamulla alueella katsomassa. Kuoritut maat ovat korjussa laajana, 2-3 m paksuna kerroksena alueen pohjoisosassa Rautamonojantien ja rautatien välissä.

          • avatar hannu sanoo:

            Kiitos vastauksesta!
            Kävin tänään kanssa katsomassa horsmia. Mutta, en nähnyt multaa… Kotona katselin google earthia ja huomasin, että mainitulla(multien säilytysalueella) ennen ollut peltoa. Hyvä, oikeasti että ruokamulta tallessa! Taisi olla KHn pöytäkirjoissa maininta sen määrästäkin, jotain 78000 kuutiotakohan? Mutta kiitos Kari 🙂

  17. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Terve Iisakki,

    sinulta on näköjään päässyt unohtumaan kenen kanssa olet puhunut, mistä ja koska.

    1) Kantolan Kiinteistöjen osallistumisesta osakeantiin

    Kyseinen osakeanti ja KK:n osallistumisen peruuntuminen ajoittui maaliskuuhun 2012. Se mitä tiedän asiasta on mitä luin Hämeen Sanomista ja kh:n pöytäkirjasta KH 12.3.2012 § 16:

    Kantolan Kiinteistöt Oy 9.3.2012:

    Kantolan Kiinteistöt Oy käsitteli sijoitusta kevään 2011 aikana useassa hallituksensa kokouksessa ja varmisti konsernijohdon näkemyksen sijoitukseen. Kaupunkikonsernin näkökulmasta hankkeen edistäminen nähtiin tarkoituksenmukaiseksi ja Kantolan Kiinteistön näkökulmasta kuuluvaksi osaksi yhtiön toimintaa elinkeinokiinteistöyhtiönä. Myös sijoituksen riski katsottiin hallittavaksi.

    Kantolan Kiinteistöjen tehtyä sijoituksen Sunny Car Center on saanut hankittua muita rahoittajia ja hankkeen jatko on näin turvattu. Koska kaikki sijoitussopimuksen ehdot eivät ole Sunny Car Centerin puolelta täyttyneet ja tehdyn sijoituksen elinkeinopoliittinen tavoite on saavutettu, Kantolan Kiinteistöt on valmis vetämään sijoituksensa Sunny Car Centeristä pois. Tämä mahdollistaa yhtiön tekemään elinkeinopoliittisia panostuksia muihin kohteisiin.

    Minulle tieto sijoituksen muuttumisesta lainaksi on täysin uusi. Päinvastoin kuin väität, et ole koskaan käynyt asiaa minun kanssani ”lävitse”. HäSa:n ja kh:n pöytäkirjan mukaan sijoitus purkautui, jonka ilman lisätietoja pitäisi tarkoittaa, että rahat ovat palautuneet. Mitähän tuo ”lopulta rahat saatiin viimeistä koron korkoa myöden takaisin” mahtoi tarkoittaa aikana ja rahana?

    Päätöksentekoprosessista sen verran, että tuonaikaisetkin konserniohjeet edellyttivät konsernijohdon ennakkosuostumusta osakkeiden merkinnälle. Oli silloista päätöksentekokulttuuria tehdä infoissa päätöksiä ilman pöytäkirjamerkintöjä. Pitänee nykyisissäkin infoissa pitää varansa, ettei siellä puhuttua tulkita kh:n päätökseksi kirjaaamatta asiaa pöytäkirjaan.

    Tässäkin toistuu taas teema ”jos kaupunki olisi lähtenyt kaatamaan hanketta tuossa vaiheessa…”. Hokemasi havainnollistaa miten totaalisen väärässä paikassa kaupunki on ollut sekaantuessaan SCC:n omistukseen ja hallintoon. Selkeät rajapinnat ovat kaavoitusviranomaisena toimiminen, tontin myyminen ja rakennusvalvonta, tietysti tehden asiat mahdollisimman hyvin kaikkien edut huomioiden. Vastapuolen asiana on toimia näiden prosessien, sopimusten, lakien ja asetusten mukaisesti, ja jos ei pysty, se on voi voi.

    2) Kaavoituskustannuksista: lähetin tilaajapäällikön ja allekirjoittaneen viestin sinulle.

    3) Hankintalaki

    Tietysti tulkinta hankintalain rikkomisesta on minun omani. Suorahankintaa ei ole tehty, mutta päätös suorahankinnan tekemisestä tilanteessa, jossa edellytyksiä suorahankinnalle ei ole, on laiton ihan riippumatta tehdäänkö hankinta lopulta vai ei. Tässäkään ei ollut kyse mistään muusta kuin alistumisesta Ritaluoman valmiiksi näpertämiin konkeloihin ja uhasta, että ”kaupunki kaataa hankkeen” jos se toimii hyväksyttävällä tavalla: hankintalakia ei voi rikkoa kilpailuttamalla hankintaa siinäkin äärimmäisen harvinaisessa tilanteessa (josta nyt ei ollut kyse), että suorahankinta olisi ollut mahdollista.

    Vaikka sitten seitsemän-munan uhallakin pitää kai sitten tämäkin asia testata.

    Linjattomuudestani suorahankinnan suhteen: 3.6.2013 päätöspykälässä tai hyväksytyssä kauppakirjassa ei puhuta mitään jälkikäteislunastuksesta, vaan kustannusten ja rakennusvastuiden jakamisesta:

    Ostaja vastaa tontin rakentamiskelpoisuuden yksityiskohtaisesta selvittämisestä samoin kuin perustamistavan suunnittelusta ja toteutuksesta.

    ja

    Ostaja vastaa Rautamonojan siirtämisestä aiheutuvista kustannuksista.

    Myyjä vastaa Rautamonojantien, Huhtastentien ja siihen liittyvän alikulkutunnelin rakentamisesta sekä Pikkuparolantien mahdollisista muutos- ja rakentamiskustannuksista. Rakentaminen tapahtuu vaiheittain kaupungin suunnittelemalla tavalla niin, että rakentaminen sovitetaan hankkeen rakentamisaikatauluun ja valmistumiseen.

    Pikkuparolantien viereen rakennettavan hulevesialtaan rakentamisesta aiheutuvista kustannuksista osapuolet vastaavat puoliksi.

    Myyjä vastaa tarvittavista toimenpiteistä ja luvista, joilla varmistetaan, että Ostaja voi ryhtyä tarvittaviin rakennustoimenpiteisiin välittömästi tämän kaupan tultua lainvoimaiseksi.

    Myyjä vastaa siitä, että kunnallistekniikka rakennetaan kaupan kohteena olevan kiinteistön rajalle.

    Eo. pykälistä ei mitenkään seuraa eikä voisikaan seurata infran rakentaminen suorahankintana.

    4) Olit siis SCC:n hallituksessa valvomassa pienosakkaiden etuja?

    Vai niin…

    OYL 1 luku § 8 Johdon tehtävä

    Yhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua.

    OYL 6 luku 2 § Hallituksen yleiset tehtävät

    Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä (yleistoimivalta). Hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.

    Jos sinun täytyi yo. OYL:n säännösten uhallakin olla SCC:n hallituksessa valvomassa pienosakkaiden etuja, niin mitä järkeä oli ryhtyä pienosakkaaksi? Voisiko tästä nyt oppia mitään?

    5) Ehtoja kaavarungosta tai liittymästä ei ollut siinä sopimuksessa, johon viittasit.

    Muotoillaan kysymys sitten uudelleen:

    Onko joku kaupungin ulkopuolinen sijoittajataho todisteellisesti asettanut suullisesti tai kirjallisesti rahoituksensa ehdoksi Kaurialan kaavarungon ja Kirstulan moottoritieliittymän, kuten HäSa uutisoi 18.10.2012, ja jota tietoa referoitiin sen jälkeen systemaattisesti.

    HäSa:n 18.10.2012 johdannon otsikko: ”Autokaupan keskus tarvitsee Kaurialan kaavan ja liittymän”.

    Johdanto alkoi sanoilla ”Sunny Car Centerin toimitusjohtaja Jaakko Ritaluoma ilmoittaa, että hankkeella on ehdollinen rahoitus Yhdysvalloista. Rahoittajan ehdot ovat, että Kaurialan kaavoitus käynnistetään ja autokaupan keskus saa liittymän moottoritiehen.

    Pääjutun otsikko oli ”Amerikkalainen sijoittaja odottaa kahden ehdon täyttymistä”.

    Iisakki, oliko tämä Ritaluoman lausunto ja ilmoitus fakta, ja miten sen todensit?

    6) Ritaluoman antamasta parin miljoonan pääomalainasta et esittänyt kaupunginhallitukselle mitään dokumentteja. Sen sijaan sinä ja yhtiökokousedustaja Suokas kerroitte teille vakuutetun, että tiedot SCC:n oman pääoman menettämisestä olivat vääriä, koska asia oli korjattu muuntamalla Ritaluoman yhtiölle antamat lainat pääomalainaksi. Näin asia ei ollut, vaan yhtiön pääoma oli silti negatiivinen. Ritaluoman pääomalaina on 1.597.209,06 €, ja siitä huolimatta SCC:n oma pääoma on 2.012.331,62 € pakkasella. Sama asia on todettavissa tilinpäätöksestä. Pääoman menetystä ei ole ilmoitettu PRH:een.

    Se on fakta.

    • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

      Kari,

      1) Ei ole unohtunut minulta. Katsopas lävitse sähköpostisi viime keväältä ja kesältä. Olen kirjoittanut sinulle vaiheista ja keinoista, joilla takaisinmaksu Kantolalle toteutui. Aikanaanhan SCC:lle laadittiin maksuohjelma hyvällä korolla.

      2) Näihin saadaan tarkempi selvyys maanantaina. Tilaajapäällikkö ei muistaakseni ollut tuohon aikaan vielä kaupungin palveluksessa, joten saattaa olla väärinkäsityksiä.

      3) Edellisenkin kauppakirjan osalta oli päivänselvää, että nuo infratyöt tekee SCC:n kilpailuttama urakoitsija. Suorahankinapäätöksessä käytetty juridinen termi ”jakamaton kokonaisuus” tarkoittaa juuri sitä, että on käytännössä mahdotonta, että kaksi eri urakoitsijaa kaivaisivat saman altaan tai ojan eri puolia samaan aikaan.

      4) Kuten kirjoitin, tehtäväni hallituksessa ”oli osakkeenomistajien, etenkin pienosakkaiden etujen valvominen tilanteessa, jossa pääomistajataho käytti kaikkea todellista valtaa”. Ei tässä ole ristiriitaa osakeyhtiölakiin.

      5) Minulla ei ole tietoa tai todennettua faktaa tällaisista ehdoista. Puhuin eri investoritahosta kuin nämä amerikkalaiset, jotka Ritaluoman ja median mukaan asettivat ehtoja. En ylipäätäänkään pidä lehtiartikkeleita todennettuna faktana. Kuten jo mainitsin, Kaurialan kaavarungon laatiminen on aina ollut kaupungin oma tahtotila, joka jo aiesopimuksessa todettiin.

      6) Nyt sekoitat kaksi eri tilikautta. Minulla oli kh:ssa mukanani yhtiön hallituksen pöytäkirjat, jotka osoittivat Ritaluoman yhtiölle lainaamien rahojen konvertoimisen pääomalainoiksi, jotka myös nostivat yhtiön oman pääoman positiiviseksi edellisellä tilikaudella. Viimeisintä tilinpäätöstä en ole ollut käsittelemässä tai hyväksymässä, joten siitä en osaa sanoa.

      Noin kokonaisuutena tämä keskustelu on menossa taas hifistelyksi, josta kenellekään ulkopuoliselle tuskin on hyötyä tai iloa. On ymmärretty, että sinä et suvaitsisi minkäänlaista julkisen vallan interventiota tai yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa, kun tavoitteena on työpaikkojen luominen tai säilyttäminen. Keskustelin eilen facebookissa vastaavista asioista erään toisen paikallisen oikeistokonservatiivin kanssa, jonka aatteellinen puhdasoppisuus ei sulattanut valtion omistusta ja yhteistä liiketoimintaa Turun telakassa yhdessä Meyer-Werftin kanssa.

      Mitä mieltä sinä olet kyseisestä päätöksestä? Siinähän selkeästi otetaan liiketoiminnallista riskiä veronmaksajien rahoilla, suositaan vain yhtä telakkayritystä, eikä oteta huomioon muita mahdollisia pienempiä alan toimijoita. Pitäisikö valtion nyt lähteä yhteistyöhön ja rahoittajaksi kaikkien muidenkin veneenrakentajien kanssa? Minun mielestäni ei pitäisi, vaan jokainen tapaus on erilainen ja vaatii erilaisen harkinnan. SCC:n tapauksessa päätös tehtiin aikanaan yksimielisesti, ja jälkihoitokin on käytännössä tehty yksimielisesti lukuunottamatta tätä suorahankinta-asiaa…

  18. avatar Harri sanoo:

    Pieni tarkennus ”haaskalta ampumiseen” 🙂

    Näin jyrkkää kannanottoa, kuin alkukirjoituksessa, olisi kaivattu silloin, kun asia oli suunitteluvaiheessa.
    Nyt asian valjettua kaikille, esimerkiksi Kiemunki on kuin kumiankka liitelemässä politiikan taivaalla.

    Hyviä ideoita tontti nyt kaipaa silti.

    • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

      Terve Harri,

      Olen samaa mieltä. Jälkiviisaus ja vastuun väistely on aina helppoa. Oman kumiankka-asemani tiedostin täysin ja sanoin myös julkisuuteen yrittäväni poliittista itsemurhaa, kun aikanani hallitukseen suostuin.

      Olin vain niin täynnä kaikkia poliittisia jeesustelijoita ja pilkunviilaajia, jotka olisivat mieluummin aiheuttaneet kaupungille tappioita kuin ottaneet hankkeesta pois sen, mikä siitä oli otettavissa. Nyt on otettu rakennuslupamaksu, osakkeet ja Kantolan pääomalainat korkoineen. Uskallan väittää, että ilman tuota henkilökohtaista päätöstäni veronmaksajat olisivat suurella todennäköisyydellä nyt yli puoli miljoonaa köyhempiä. Jos se tarkoittaa, että yksimielisestä valtuuston päätöksestä (ja sitä seuranneista kh:n päätöksistä, joita en ole ollut yhtäkään tekemässä) poliittisen vastuun kantaa yksi henkilö, niin olenpa ainakin tehnyt jotain ja laittanut itseni likoon. Aika harva pystyy loppujen lopuksi sanomaan omalta poliittiselta ”uraltaan” samaa.

      Tosin yritin vastaavaa itsaria jo Lammin vastaanottokeskuksen päätöksen osalta, mutta se ei onnistunut. Saattaa vielä olla, että käy tässäkin tapauksessa kuin kissalle 🙂

      Ideoita tontille on. Joskus muuten mielelläni kuulisin jonkun työpaikkojen lisäämiseen, kehitykseen tai kasvuun liittyvän idean myös järjestään kaikkia pyrkimyksiä kritisoivilta perussuomalaisilta. En muista yhtään tällaista ideaa tai pyrkimystä heiltä näiden vuosien aikana kuulleeni… Tuntuu siltä, että kaikki ”uudet” ideat heiltä ovat liittyneet kaupunkilaisten palvelujen tai henkilökunnan leikkaamiseen.

      • avatar Antti Sulonen sanoo:

        Oi oi mätäkuu.

      • avatar Nimimerkki sanoo:

        Moi Iisakki. En ole minkään puolueen kannattaja, mutta kyselit ehdotuksia työpaikkojen lisäämiseen, kehitykseen tai kasvuun.

        Ideani ei sinänsä liity työpaikkojen lisäämiseen, mutta kehitykseen kylläkin. Yksi Hämeenlinnan suurimmista työnantajista ruununmyllyllä on useita vuosia odottanut että kaupunki laittaisi ruununmyllyntien edes siedettävään kuntoon, mutta turhaan. Uusia yrityksiä kyllä haalitaan (hyvä) ja tarjotaan infra, mutta ehkä olemassa oleviakin kannattaisi huomioida. Jonain päivänä ko. vientiyritys saattaa pakata kimpsunsa ja muuttaa jonkin parempikuntoisen tien varteen…

  19. avatar verkot tötterölle sanoo:

    Erään vastauksia lukiessa tulee mieleen, että puuttuu enää risti Golgatalta ja keissi olisi pulkassa.

  20. avatar Harri sanoo:

    Terve Iisa

  21. avatar Harri sanoo:

    Hups. Tietotekniikka teki mökkijipon.
    Ennakkoluulottomuuden puutteesta Iisakkia ei voi moittia millään, Pesujen asenne ei tällä hetkellä vakuuta.
    Mikä on heidän näkemyksensä siitä, mitä nyt tehdään?

  22. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että näin suurta hanketta ovat alun alkaen hoitaneet hyväuskoiset amatöörit. Voihan olla, että on toimittu ”hyvässä uskossa”. Jos ajattelee, että hankkeen kokonaiskustannus on useita kymmeniä miljoonia euroja (jopa 100), luulisi, että kaupunki olisi vaatinut muutakin kuin puheita rahoituksen pitävyydestä.. Kansainvälisillä markkinoilla liikkuu ”rahoittajia”, jotka ovat hyvin paljon ”sutkimpia” kuin suomalaiset. 1970 luvulla tarjottiin suomalaisille rakennusliikkeille ulkomaista rahoitusta. Rahoittajista jäi suomeen muhkea hotellilasku ja päivällä aikaistetut lentoliput. Itse epäilin yksitysihenkilönä hanketta hieman epärealistiseksi, mutta onhan sitä ”hieman” päivitetty. Tulee mieleen satu siitä kun hiiren (vai oliko se hiiri) takista ei tullut edes lapasia.

  23. avatar Lulu Ranne sanoo:

    Tervehdys!

    Jos SCC-hanke puuhamiehineen olisi alkumetreiltä asti hoitanut asiansa luottamusta herättävästi, noudattanut lakeja, antanut asiallisesti ja ajallaan heiltä pyydetyt tiedot ja hoitanut velvoitteensa sekä pitänyt lupauksensa, olisi ”suuren kalan” karkaaminen ikävä juttu. Koska kala meidän ”kriitikkojen” mielestä alkoi heti haiskahtaa mädäntyneeltä, emme voi tätä kalan menetystä suinkaan surra.

    Enemmistön poliitikoista on kuitenkin nyt ymmärrettävä, ettei jatkovenkoilussa ole järkeä vaan tälle tarulle pitää pistää piste. Aluetta voi vasta sen jälkeen alkaa kehittää uudelleen, yrityksiä tasapuolisesti kohdellen. Nykyinen kaavoitus ei palvele nykytilanteessa ketään. Alueen kehittämisen ideoinnissa olisi myös otettava mukaan paikalliset yrittäjät.

    Lulu

  24. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    No kerrankin olen samaa mieltä. Alkulähtötiedot olivat jotenkin siedettävät, mutta jatko ei ole tätä päivää (jos on käy sääliksi mitä tulevaisuudessa).

  25. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Iisakki,

    jottei mene hifistelyksi niin säästän muut kohdat ja Turun telakan toiseen kommenttiin.

    Tapausta SCC pitää tarkastella päätöksenteon legitimiteetin valossa.

    Kyse ei ole siitä, onko Iisakki Kiemunki kaikkien hämeenlinnalaisten ritari ja sankari pelastettuaan SCC-matolaatikosta kuntalaisten ne rahat, joiden ei olisi sinne koskaan pitänyt joutuakaan (vrt. taitava selviää tilanteesta johon viisas ei joudu).

    Rintaansa ei kannata lyödä siitäkään, jos kaupunki hyötyy jonkun satatuhatta onnettoman yrittäjän kustannuksella tämän sotkiessa asiansa yhä pahemmin. Haluaminen on yrittäjän pahin vihollinen ja Ritaluoma on vienyt haluamisen ennennäkemättömälle tasolle. Valitettavan usein yrittäjä itse ei pysty tekemään päätöstä toivottoman hankkeen tai umpikujaan ajautuneen yrityksen tai toiminnan lopettamisesta, vaan päätös tulee eri tavoin sidosryhmiltä. Tosiasiassa Hämeenlinna on tehnyt Ritaluomalle tälle kammottavan kalliiksi koituvan karhunpalveluksen, kun ei ole viheltänyt osaltaan peliä poikki.

    Juridisesti oikea (esim. lain kirjainta ei ole rikottu) tai prosessuaalisesti oikea (esim. valtuuston enemmistö- tai vaikka yksimielinen päätös) ei vielä takaa legitiimiä päätöksentekoa. Päätöksenteon tulee nauttia kansalaisten tosiasiallista ja aitoa hyväksyntää. Aidon hyväksynnän saamisen edellyksiä on paljon, joista vähäisin ei ole päätöksenteon ja tiedottamisen selkeys, avoimuus, läpinäkyvyys ja rehellisyys.

    Kovin avointa ja rehellistä ei ole esimerkiksi se, että valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki seuraa vierestä katseella, kun Ritaluoma hassuttaa median kautta koko Hämeenlinnaa väittämällä, että investorin ehto rahoitukselle on Kaurialan kaavarunko ja moottoritien liittymä. Mies istuu yhtiön hallituksessa, mutta ei ole edes nähnyt sellaisia papereita, joissa Ritaluoman väittämät ehdot olisivat olleet.

    Se ei haittaa, koska Iisakilla tarkoitus ilmeisesti pyhittää aina kaikki tarvittavat keinot. Legitiimiä päätöksentekoa tämmöinen ei ole.

    • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

      Kari,

      sinulle puolestaan voidaan suoda oikeus buustailla sillä, että olisit ollut niin viisas, ettet olisi muun valtuuston mukana ollut tekemässä päätöstä hankkeeseen lähtemisestä. Lululla tai muilla silloisilla valtuutetuilla tätä jälkiviisauden etuoikeutta ei ole. Tosin on nyt vielä näkemättä, kuka on lopulta ollut viisas ja kuka ei…

      Ritaluomaa voidaan syyttää liiasta haluamisesta, mutta olen myös vahvasti sitä mieltä, että ilman halua ei yksikään yrittäjä tässä maassa mitään isompaa saa aikaiseksi. Oli nimi sitten Sukari, Harkimo, Riihimäki, Ritaluoma tai mikä vaan, niin näyttää siltä, että jonkin sortin puupäisyyttä (tai kauniimmin sanoen riskinsietokykyä) näiltä yrittäjiltä vaaditaan.

      Aiemmin sinä penäsit minulta todennettuja faktoja. Juuri niiden varassa olen pyrkinyt toimimaan. Minulla ei ole minkäänlaista todennettua faktaa siitä, etteikö liittymä ja kaavoituksen eteneminen Kaurialassa olisivat olleet silloisen investoriehdokkaan edellytyksiä. Tuolloinen aiesopimus (jossa näitä edellytyksiä ei ollut) amerikkalaisten kanssa ei koskaan edennyt lopulliseen investointisopimukseen. Liikenneviraston ja ely-keskuksen kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta ns. raskas eritasoliittymä ei ollut mahdollinen.

      Yhtiö teki sittemmin toisen tahon kanssa investointisopimuksen, johon aiemmin viittasin. Siinä ei liittymäedellytyksiä ollut. En minä pystynyt millään tavalla todentamaan todeksi tai valheeksi Ritaluoman investorien kanssa käymiä keskusteluja, joten en voinut niihin mitään kantaakaan ottaa. En pysty myöskään sanomaan, oliko liittymän puute syy, ettei sopimukseen lopulta edetty. Voi hyvinkin olla, mutta aukottomasti sitä en pysty todistamaan.

      Olet Kari kova syyttelemään eri asioista ihmisiä, ja usein on lopulta selvinnyt, että melkoisen kevyin perustein. Minä koen, että oma moraalinen kompassini on vähintäänkin yhtä hyvässä kuosissa kuin sinunkin. Olen pragmaatikko, joka ei keskitä kaikkea tarmoaan naurettavaan pilkunviilaamiseen, mutta se ei suinkaan tarkoita, että tarkoitus pyhittäisi keinot. Minä en ole valehdellut tai vääristellyt yhtään mitään, vaan olen todella avoimesti käynyt teidänkin kanssa asioita lävitse koskien tätä hanketta.

      Kaikkea ei yksityisen yrityksen asioista voi kuitenkaan julkisesti huudella, jos haluaa pitää yllä kaupungin legitimiteettiä luotettavana toimijana. Maanantaina saatte taas kuulla asioita ja viimeaikaisia käänteitä luottamuksella.

  26. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Kun olen seurannut tätä poliitikkojen juupas-eipäs vaarin housut keskustelua, minulle on herännyt epäilys siitä osataanko SuurHämeenlinnassa ns isoissa asioissa tehdä järkeviä päätöksiä. Kun toiset ovat jotain päättäneet ja toiset sitä vastustavat, tuntuu ettei mitään ole neuvoteltavissa, vaan asiat viedään härkäpäisesti loppuun saakka pitäen omista kannanotoista viimeiseen asti kiinni. Tämä voi olla veronmaksajien kannalta turmiollista. Olen poliittisesti sitoutumaton. Odotin uudelta kaupunginjohtajalta paljon, saas nähdä.

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Lauri,

      jos luet kommenttini tuolta alempaa, niin meillä ei kaupungissa vain riitä ammattitaito erottaa hyviä ja huonoja hankkeita ja niiden puuhahenkilöitä toisistaan. Keskustelua ei yksinkertaisesti saada asiatasolle, koska kykyä arvioida asioiden objektiivisia totuusarvoja ei ole. Tämä päti SCC:n syntysanoihin, ja näyttää pätevän jälkihoitoon.

      Nimenomaan pitäisi oppia. Oppiminen vaatii halun ja tarpeen, jos kumpaakaan ei koe niin voi voi…

  27. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Vielä edellisen jos SCC ei toteudu-ei se ole ilkkumisen vaan oppimisen asia.

  28. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Valtuutettujen oikeus ”jälkiviisauteen”

    Kylli Kylliäisellä ja Ritva Oinosella oli hanketta 6.9.2010 valtuustossa käsiteltäessä edes haju siitä, mitä saattaisi tarkoittaa se yksi ainoa lause, jolla Kaurialan kehittäminen (lue, kilpailijoiden toiminnan vaikeuttaminen) uitettiin osaksi SCC-hanketta: ”Parhaaksi lähtökohdaksi on osoittautunut alueen varaaminen tilaa vaativan autokaupan tarpeisiin, sillä samalla se mahdollistaisi mm. Kaurialan kauppa/teollisuusalueiden kehittämisen asumiskäyttöön.

    Normaalisti maanomistajan on kohtuullisen vaikeaa saada omalle maalleen tarpeidensa saati halujensa mukaista asemakaavaa. Yksityinen ei asemakaavaa saa lainkaan ilman maankäyttösopimusta. Vaan tässä tapauksessa kaupunki lähtee suunnittelemaan useiden yksityisten maille näiden voimassa olevan kaavan mukaista toimintaa haittaavaa asemakaavamuutosta kilpailevan toimijan tarpeiden ajamana. Tämä ei ole legitiimiä päätöksentekoa.

    Kyllä valtuutetuilla on halutessaan täysi oikeus jälkiviisauteen, jos päätösvaiheessa asiasta ei ole ollut tarpeeksi ja varsinkaan oikeaa tietoa saatavilla. Riittävä julkinen keskustelu ja harkinta on eräs päätöksenteon legitimiteetin kivijaloista, eikä se ole mahdollista ilman riittäviä ja oikeita tietoja.

    Jälkiviisauteen on vielä suurempi oikeutus, jos hanke merkittävästi muuttuu ilman uutta harkinta- ja päätösmahdollisuutta. Iisakki kirjoittaa itse tässä ketjussa: ”Sen opin omalta hallitustaipaleeltani, että yksityisellä puolella kansallisella ja kansainvälisellä tasolla suurin piirtein kaikki on näköjään mahdollista, tilanteet muuttuvat ja yritykset sopivat keskenään asioista hieman erilaisella tavalla, riskillä ja väljyydellä kuin julkisella sektorilla. Näihin kokemuksiin vedoten väitän, että kaikki on tarkempaa, harkitumpaa ja täsmällisempää täällä kunnallisella puolella, vaikka usein julkisuudessa toisenlaista väitetään…” Iisakki kuvaa yhden syyn sille miksei poliittiseen päätöksentekoon perustuvan tahon pidä mennä SCC:n kaltaisiin yksityisiin, täysin avoimilla ja toimivilla markkinoilla hääriviin korkean riksin hankkeisiin osakkaaksi: päätöksentekoa ei voi millään pyörittää niin, että valtuusto tai kh olisi kärryillä saati että sillä olisi jotakin kontrollia tapahtumiin.

    Kaurialan kaavoitus investorin rahoituksen ehtona

    HäSa uutisoi investorin vaatimuksesta 18.10.2012. Kirjoitin blogissani 19.10.2012 seuraavaa:

    Kaurialan kaavarunko 150-160 miljoonan euron investoinnin ehtona?

    Amerikkalaisesta sopimuskulttuurista ja -juridiikasta voisi kirjoittaa kirjan, joka ei todellakaan olisi lapsille sopivaa luettavaa.

    Voitte olla täysin rentoina siitä, että Kaurialan kaavarunko EI ole asia, jonka vastapuoli on omasta aloitteestaan ja halustaan paaluttanut 150-160 miljoonan euron investoinnin reunaehdoksi. Kyse on puhtaasti kaupungin virkajohdon ja Ritaluoman sisäsyntyisestä tarpeesta ajaa Kaurialan kaavaa kuin käärmettä pyssyyn.

    Jokin Kaurialan kaava ei nyt todellakaan kiinnosta meille kuvatuilla motiiveilla liikkeellä olevaa vastapuolta.

    Valtuutetuilla ja kaupunkilaisilla on ollut ja on oikeus tietää asiassa totuus. Hämeenlinnalla on ollut yhtiön hallituksessa mies nimeltä Iisakki Kiemunki. Nyt mies kirjoittaa: ”Minulla ei ole minkäänlaista todennettua faktaa siitä, etteikö liittymä ja kaavoituksen eteneminen Kaurialassa olisivat olleet silloisen investoriehdokkaan edellytyksiä.

    Suomeksi, hallituksen jäsen Kiemungille ei ole näytetty uutisoitua ehdollista investointisopimusta. Osakeyhtiölain säännökset aiheuttavat hallituksen jäsenelle selonottovelvollisuuden. Olisi käsittämätöntä ellei hallituksen jäsen vaatiessaan saisi mitä tahansa yhtiön tekemää sopimusta, neuvottelumuistiota tms. tietoa käyttöönsä. Mutta aijjuu, eihän Iisakki yhtiön miehenä olisi voinutkaan oikaista toimarin suulla esitettyjä väitteitä.

    Meille on väitetty, ettei kaupungin osakkuudessa ja johtavan luottamushenkilön asemassa yhtiön hallinnossa ole mitään ongelmaa, koska yhtiön ja kaupungin intresseissä ei ole ristiriitaa. Päätöksenteon moraali on pahasti harhapoluilla ja legitimiteetti vaarassa, jos kaupunki ja SCC alkavat yhteistyössä käyttää kaupungin julkisen vallankäyttäjän roolia SCC:n eduksi tämän kuviteltujen asiakkaiden (tai jos ei suostu asiakkaaksi, kilpailijoiden) vahingoksi. Härskimmäksi menee, jos kaupunkilaisiin ja päättäjiin pyritään vaikuttamaan vielä tahallisen virheellisellä uutisoinnilla.

    Ritaluoman vertaaminen Sukariin, Harkimoon tms…

    Esimerkiksi Ideaparkin rakennuttanut Sukari vei perustamis- ja rakennusvaiheen läpi ammattimaisesti kuten pitääkin: hankkeen kustannukset liittyivät kaikki keskeneräisen hankkeen läpiviemiseen ja aktivoitiin taseen vastaaviin. Näin kulu- ja pääomarakenne pysyivät kunnossa, ja ulkopuolisilla rahoittajilla säilyi luottamus yhtiön kykyyn hoitaa talouttaan ja rahoittajien varoja asianmukaisesti.

    Sen sijaan Ritaluoma on 17.6.2010 – 30.11.2013 välisenä aikana hankkinut SCC:lle rahaa liikevaihtona, omana pääomana ja pääosin lainoina ja ostovelkoina n. 12,6 miljoonaa euroa. Näistä on taseessa jäljellä vastaavina enää n. 6,7 miljoonaa. Yhtiön on polttanut liki 6 miljoonaa euroa rahaa toimintaan, jota se ei ole pystynyt aktivoimaan rakenteilla olevaan hankkeeseen.

    Yhtiön oma pääoma on ollut tosiasiassa yhtäjaksoisesti menetetty ensimmäisestä tilinpäätöksestä alkaen. Sitten meillä on ollut hallituksessa mies, joka vakavalla naamalla väittää faktaksi, että 30.11.2012 päättyneen ja 5.8.2013 tilintarkastetun tilikauden menetetty oma pääoma voidaan takautuvasti palauttaa positiivikseksi tilintarkastuksen jälkeen annetulla ja helmikuussa 2014 todetulla pääomalainalla. Vilkaisu 30.11.2013 tilinpäätökseen paljastaa todellisuuden: Ritaluoman pääomalaina on kirjattu vasta 30.11.2013 päättyneelle tilikaudelle, eikä se ole riittänyt palauttamaan omaa pääomaa positiiviseksi, vaan miinust aon edelleen yli 2 M€.

    Yhtiö, joka polttaa rahaa kuin olkea lisäämättä substanssiaan, ei ole houkutteleva tai luottamusta herättävä sijoituskohde.

    • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

      Kari,

      nyt sinulla on ongelmia myös luetun ymmärtämisessä, sen lisäksi, että väitteesi ovat jälleen kerran virheellisiä.

      Olen nähnyt amerikkalaisten kanssa tehdyn aiesopimuksen. Olen myös kertonut, että siinä ei ollut ko. ehtoja. Mutta en pysty todistamaan oikeaksi tai vääräksi Ritaluoman investorien kanssa käymiä keskusteluita, joten en voi myöskään ottaa kantaa. Tuo aiesopimus ei koskaan johtanut varsinaiseen investointiin, vaan tilalle tuli muita tahoja.

      Yhtiön edellisen tilikauden tilinpäätökseen liittyen olen hallituksen jäsenenä toiminut yhtiön tilintarkastajan Markku Koskelan antamien ohjeiden mukaan. Yhtiön oma pääoma muuttui rankasti negatiiviseksi tilintarkastuksen aikana, kun Koskela uutena tilintarkastajana tulkitsi yhtiöön aiemmalla tilikaudella tehdyn oman pääoman ehtoisen sijoituksen ehdolliseksi. Tilikauden kuluessa pääomistaja oli kuitenkin lainannut yhtiölle huomattavia summia, jotka tilintarkastajan ohjeen mukaisesti konvertoitiin pääomalainoiksi 18.11.2013 tehdyillä päätöksillä ja sopimuksilla. Tilitoimiston mukaan tuolloin tehdyt päätökset riittivät palauttamaan yhtiön pääomat positiivisiksi. Viimeisimmän tilikauden osalta en ole ollut enää tilinpäätöstä hyväksymässä, enkä tiedä, mikä tilanne on nyt. Sen tiedän, että pääomistajalla on edelleen mahdollisuus konvertoida lainojaan pääomiksi tarpeen vaatiessa.

      Vaikka Kari mielelläsi esiinnyt juridiikan, tilintarkastuksen ja kaiken muunkin olevaisen erehtymättömänä asiantuntijana, minulla on mielestäni perusteltu oikeus luottaa enemmän ammattimaisen tilintarkastajan ja asianajajien näkemyksiin. Kyseinen Koskela on Helsingin yliopiston kauppatieteiden professori ja toiminut tilintarkastajana mm. Suomen Pankissa ja Kelassa. Keskustelin asiasta hänen kanssaan useampaankin kertaan aikanaan ja vakuutuin menettelyn oikeellisuudesta ja hänen ohjeistaan.

      Voihan tietysti olla, että vaikka et aiemmin juuri näissä juridisissa asioissa olekaan oikeaan osunut, niin olet tällä kertaa oikeassa. Kaikkea voi sattua ja tapahtua.

      • avatar Kari Ilkkala sanoo:

        Investorin aiesopimuksesta:

        Iisakki, kirjoitit: ”nyt sinulla on ongelmia myös luetun ymmärtämisessä, sen lisäksi, että väitteesi ovat jälleen kerran virheellisiä.

        Olen nähnyt amerikkalaisten kanssa tehdyn aiesopimuksen. Olen myös kertonut, että siinä ei ollut ko. ehtoja.

        Näkemäsi amerikkalaisten kanssa solmittu aiesopimus oli siis sama, josta Ritaluoma uutisoi HäSa:n kautta 18.10.2012 väittäen, että rahoittajan ehtona on Kaurialan kaavarunko ja motarin liittymä. Näkemässäsi sopimuksessa ei näitä ehtoja kuitenkaan ollut.

        Jatkoit: ”Mutta en pysty todistamaan oikeaksi tai vääräksi Ritaluoman investorien kanssa käymiä keskusteluita, joten en voi myöskään ottaa kantaa. Tuo aiesopimus ei koskaan johtanut varsinaiseen investointiin, vaan tilalle tuli muita tahoja.

        Edellisestä saa käsityksen, että jenkkisijoittaja olisi mielestäsi saattanut asettaa kirjallisen aiesopimuksen toteutumiselle suullisia ehtoja, joita itse paperissa ei mainita. Onko mielestäsi tavallista, että kirjallisen sopimuksen lisäksi on joitakin sopimuskumppanien suullisia keskusteluita, joissa sovitaan muusta kuin mitä kirjallisessa sopimuksessa on kirjattu sovituksi? Onko tällaiset välipuheet tavallisia myös Hämeenlinnan kaupungin neuvottelemissa sopimuksissa? Kuten vaikka lupaukset junailla kaupungin osuus infraurakasta sopimuskumppania rahoittaneelle urakoitsijalle?

        Sisältyikö näkemääsi aiesopimukseen ehtoa, jonka mukaan ko. sopimus sisälsi kaiken asiasta sovitun ja korvasi kaiken muun asiasta aiemmin kirjallisesti tai suullisesti puhutun tai kirjatun, tyyliin (ehdon sanamuoto voi vaihdella, tarkoitus aina sama):

        Entire Agreement. This Agreement is made and accepted subject to the stipulations and conditions herein together with such other provisions, agreements or conditions as may be attached hereto. This Agreement (and the Exhibits hereto and any other documents delivered pursuant hereto) constitute the entire agreement between the parties, and supersedes all prior statements or agreements, written or oral, among the parties, their respective subsidiaries, parent companies and affiliated companies, with respect to the subject matter hereof.

        Väitän 21 vuoden kokemuksella, että kaikki jenkkisopimukset sisältävät edellisenkaltaisen ehdon. Syy on se, että amerikkalaisessa sopimusoikeudessa sopimusta rikkonut joutuu korvaamaan kärsineen osapuolen odotusarvot (Expectation Damages) eli menetykset verrattuna tilanteeseen, että sopimus olisi täytetty. Siksi etenkin ylivoimaisessa neuvotteluasemassa olevat jenkit kirjoittavat sopimuksensa niin vedenpitäviksi, ettei mitään mitä ne tekevät tai jättävät tekemättä, voida tulkita sopimusrikkomukseksi. Mitään sopimuksen ulkopuolisia välipuheita ei jenkkien kanssa vain ole olemassa.

        No, yksi uusi esimerkki herkkusienijohtamisesta ja -johdettavuudesta.

        Oman pääoman negatiivisuudesta

        Iisakki, kirjoitit: ”Yhtiön edellisen tilikauden (Karin huomautus: eli 1.12.2011-30.11.2012) tilinpäätökseen liittyen olen hallituksen jäsenenä toiminut yhtiön tilintarkastajan Markku Koskelan antamien ohjeiden mukaan. Yhtiön oma pääoma muuttui rankasti negatiiviseksi tilintarkastuksen aikana, kun Koskela uutena tilintarkastajana tulkitsi yhtiöön aiemmalla tilikaudella tehdyn oman pääoman ehtoisen sijoituksen ehdolliseksi. Tilikauden kuluessa pääomistaja oli kuitenkin lainannut yhtiölle huomattavia summia, jotka tilintarkastajan ohjeen mukaisesti konvertoitiin pääomalainoiksi 18.11.2013 tehdyillä päätöksillä ja sopimuksilla. Tilitoimiston mukaan tuolloin tehdyt päätökset riittivät palauttamaan yhtiön pääomat positiivisiksi. Viimeisimmän tilikauden osalta en ole ollut enää tilinpäätöstä hyväksymässä, enkä tiedä, mikä tilanne on nyt. Sen tiedän, että pääomistajalla on edelleen mahdollisuus konvertoida lainojaan pääomiksi tarpeen vaatiessa.

        Eli Iisakki kertoo tässä seuraavaa:

        1) Yhtiön SVOP-rahastoon oli tilikaudella 17.6.2010-30.11.2011 tehty 1.1 M€ sijoitus, jota ei oltu maksettu, vaan se oli merkitty yhtiön saatavaksi. Tämä on mahdollista, mutta tällöin yhtiön johto (eli myös Iisakki) vastaa huolellisuusvelvoitteensa mukaisesti siitä, että yhtiön saamisen arvo vastaa SVOP-rahastoon merkittävää määrää ja ettei taseeseen merkitä sellaisia eriä, joita ei ole olemassa.

        2) SVOP-sijoitusta ei oltu maksettu 30.11.2012 mennessä. Hallitus on ollut vastuussa siitä, että SVOP-saatavan arvo on riittävä. Tilintarkastaja oli toista mieltä. Sitä Iisakki ei kerro, että SCC:n oma pääoma olisi 30.11.2012 tilinpäätöksessä ollut lähes 1.3 M€ pakkasella, vaikka SVOP-merkintä olisi maksettukin. Sitäkään Iisakki ei kerro, että SVOP-merkintää ei sitten ikinä maksettu.

        3) Iisakin mukaan Ritaluoman lainoja SCC:lle muutettiin pääomalainoiksi 18.11.2013 tehdyillä päätöksillä. Jos Iisakin väitteiden mukaan 18.11.2013 tehdyillä päätöksillä oikaistiin vuotta aikaisemmin 30.11.2012 päättyneen ja 5.8.2013 tilintarkastetun tilikauden tasetta, siitä olisi tullut tehdä merkintä tilikauden 1.12.2012-30.11.2013 vertailuvuotena olevan edellisen tilikauden päättävään taseeseen. Näin ei ole tehty, vaan pääomalaina on merkitty vain ja vasta 1.12.2012-30.11.2013 taseeseen, kuten pitääkin.

        4) Iisakin mukaan tilitoimisto olisi ilmoittanut, että 18.11.2013 tehty päätös Ritaluoman lainojen muuttamisesta pääomalainaksi riitti palauttamaan yhtiön oman pääoman positiiviseksi.

        Tilitoimiston ilmoitus on todella kummallinen, kun 30.11.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätös osoittaa yhtiön oman pääoman olevan yli 2 M€ pakkasella vain vajaat kaksi viikkoa aikaisemmin 18.11.2013 päätetystä, lähes 1,6 M€ pääomalainasta huolimatta. Ehkä Ritaluoma lähettelee isommatkin kuitit tilitoimistoon vähän myöhässä?

        Iisakin mukaan hän ei myöskään ole ollut hyväksymässä 30.11.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöstä. 18.11.2013 asti hän on kuitenkin kiistatta ollut SCC:n hallituksen toimiva jäsen, ja siten osaltaan vastuussa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.

        Iisakki voi väittää ettei tiennyt yhtiön taloudellista tilaa vain, jos Ritaluoma on tahallaan pitänyt häntä herkkusieniviljelmänä.

  29. avatar Harri sanoo:

    No niin, nyt on siis myös Pesuilla ja muilla aika näyttää, miten asiat hoidetaan mallilleen etukäteen.
    Itseänikin, kohtuupitkän linjan hämäläisenä alkaa pikkuhiljaa ..tuttaa tuo pelkkä nälviminen muiden virheistä, joita toki tässäkin on. Mutta entä ne uudet ideat?? Ei tuolla systeemillä tule, kuin hometta nurkkiin.

    Kohta alan äänestää jotakuta, jota en koskaan olisi kuvitellut äänestäväni!

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Harri,

      ihmiskunnan kehitys on perustunut ensisijaisesti toisten virheistä oppimiseen.

      Tavoitteena ei ole nälviminen, vaan herättää tarve ja halu oppia tästä sotkusta jotain. Jos tarvetta tai halua oppia ei ole, vaan virheet halutaan peittää ja selittää parhain päin, ei hyvältä näytä.

      Oman keskustelun (jota osin on käytykin) paikka on, onko se kunnan tehtävä tai mahdollisuuksissa tehdä ”Münchausenit” eli luoda investoinneillaan enemmän työpaikkoja ja veropohjaa kuin investointeihin palaa. Kuntien ainakin vuodesta 1997 jatkunut velkaantumiskehitys kertoo muuta.

      Sen sijaan että tuetaan ylikapasiteettia (telakka-ala) tai luodaan olemassaolevalle alalle kunnan tuella lisää kilpailua, olisi hyvä luoda oikeasti uusia työpaikkoja.

      New Yorkin osavaltiolla on mielenkiintoinen ohjelma nimeltä Start-Up NY, jonka toteuttamiseen Suomessa vaadittaisiin tietysti lainsäädäntöä. Siinä yliopistojen yhteyteen perustettavat täysin uudet tai muualta siirtyvät yritykset saavat uusista nettotyöpaikoista uskomattomia etuja: ei kiinteistöveroa, ei yhtiöveroa, ei oman käytön alv:a (US: sales tai use tax), eikä työntekijöiden osa- tai liittovaltion veroja 10 vuoteen. Kukaan ei menetä mitään, koska kyse on täysin uusista työpaikoista. Tässä on meininkiä.

      Linkki uteliaille: http://startup.ny.gov/

  30. avatar Harri sanoo:

    Huomenta.
    Uskon ihmiskunnan kehityksen perustuvan kuitenkin luonnonvarojen hyödyntämiseen, heikompien kansojen hyväksikäyttöön ja uusien oppien iskostamiseen heidän ”elinkelvottomiin” systeemeihinsä väkipakolla.

    Enivei, Tämä nimenomainen keissi on tiensä päässä ja tuskin tästä nyt kauheasti on oppimista, me tiedämme jo, että ahneella on ruskeansävyinen loppu ja tässä systeemissä on jäänyt täysin hämäräksi, mikä oli edes alunperin koko homman tarkoitus. Tuskin se oli 8-kerroksinen autokauppa.

    Se, että kaupunki lähti mukaan päätöksentekoon, ei ollut huono päätös ja Iisakki nyt maallistui siinä kaupungiksi, mikä ei nyt tiedossa olevien asioiden valossa ollut hänelle etu. Mutta muut eivät halunneet, onko se pelkuruutta vai poliittista viisautta (nimenomaan oman politiikan kannalta) tiedä häntä.
    Toisin olisi tilanne, jos systeemi olisikin toiminut ja pulju perustettu.
    Silti murinaa riittäisi, eli sitä opittavaa.

    Nyt kannattaisi kehittää vaihtoehtoja riitelyn sijaan.

  31. avatar utelias sanoo:

    ihan vaan uteliaisuudesta kyselisin niitten peltomultien perään. jos scc ei omista tonttia niin miksi mullat vietiin pois sieltä. myytiinkö? jos niin kenen toimesta.

  32. avatar utelias sanoo:

    ihan vaan uteliaisuudesta kyselisin niitten peltomultien perään. jos scc ei omista tonttia niin miksi mullat vietiin pois sieltä. myytiinkö? jos niin kenen toimesta.

    • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

      Terve ”utelias”,

      Sillä tiedolla mitä minulla tai kaupungin asiasta vastaavilla virkamiehillä on, niin maa-ainekset ovat tontilla niillä sijoilla, minne kaupunki on osoittanut ne säilytettäviksi.

      Ymmärtääkseni huhu multien laittomasta myynnistä on syntynyt puhtaasti Suomi24-keskustelupalstalla. Jos voidaan osoittaa, että maa-aineksia on myyty ilman lupaa, niin kyseessä on luonnollisesti rikosoikeudellinen asia. Tälläisestä myynnistä ei kuitenkaan ole mitään näyttöä. Aivan varmasti asia selvitetään viimeistä grammaa myöden, jos tonttikauppa ei toteudu.

      • avatar utelias sanoo:

        kiitoksia tiedosta. paljonhan sitä puhutaan niistä mullista mut paikan päältä ne lähti ajat sitten ei näy aumoja missään. hyvä et kaupunki on ottanut ne talteen ettei ihan kadonneet ole. on meinaan kallista tavaraa.

      • avatar Antti Sulonen sanoo:

        ”Jos tonttikauppa ei toteudu”
        Mitä merkitystä sillä on kaupungin omaisuuden suhteen. Iisakki Kiemunkin lausunnosta saa sellaisen käsityksen, että, jos tonttikauppa toteutuu ei tontilla olleella kaupungin maa-aineksella ole kaupungille mitään merkitystä. Toisin sanoen, jos kyseisellä tontilla olisi ollut järeitä tukkipuita ja joku olisi ne myynyt, tai hävittänyt ja kaupunki saisi tontin myytyä ei puilla olisikaan mitään merkitystä.
        Kaupungin omaisuuden hallinta näyttää olevan kovin hataralla pohjalla ainakin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan taholta.

        Miten hän muuten selvittää tuollaisenkin asian viimeistä grammaa myöden? Turhaa uhoamista, kumiteräsaappaan pohjakuvioissakin jo grammoittain maata siirtyy paikasta toiseen. Mistä tuo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja edes tietää paljonko multaa on kyseisellä tontilla ollut grammoina.

        Uskotteko tuota selittäjää? Voi, että on mies kaukana todellisuudesta.

      • avatar Olli Leino sanoo:

        Mihin tarkoitukseen oli haettu 160 miljoonan rahoitusta? Eihän koko hanke maksa lähellekään 160 miljoonaa! Mihin loput rahat oli tarkoitus käyttää? Mitä vakuuksia Scc:llä oli antaa muuta kuin tuulenhuuhtoma peffa? Ei maailmalla olla niin tyhmiä, että annetaan lainaa pelkkien suurien puheitten ja ylimitoitettujen suunnitelmien perusteella.
        ”Ritaluoman taustat oli siinä mielessä kunnossa, että hänellä on kymmenien vuosien kokemus kiinteistöbisneksessä ja rakennettuna lukuisia autokaupan kiinteistöjä pääkaupunkiseudulla”.
        Missäköhän osoitteissa näitä lukuisia autokaupan kiinteistöjä pääkaupunseudulla olisi todettavissa, jotka Ritaluoma on saanut aikaiseksi? Et kai uskonut pelkkää puhetta?

    • avatar artturi sanoo:

      Hirveä kiire on joka tapauksessa ollut kuoria multa pois ottaen huomioon, miten työt muutoin ovat edenneet. En muutoinkaan oikein ymmärrä, mitä vitsiä polttaa rahaa siirtämällä multaa paikasta toiseen, jos sitä ei mitenkään muuten hyödynnetä vaikkapa myymällä ulkopuolisille.

  33. avatar Jussi Nieminen sanoo:

    Kyllä hävettäisi maksaa veroeuroja Hämeenlinnaan. Tämä keissi ainakin opettaa, kuinka helposti päättäjät lähtee täysin huuhaaseen mukaan. Ei minkäänlaista arviointikykyä.

    Kaupunki on ostanut ”maajusseilta” pellot melkoiseen ylihintaan ja nyt ne jää käsiin ? Lisäksi selvittelyyn ja kaikenlaiseen säätämiseen työaikana yksinään puhutaan varmaankin jo miljoonista…

    Jos maksaisin veroja moiseen roskaan, vaatisin tiukasti ukkojen vaihtamista.

  34. avatar Harri sanoo:

    No hmm, joo lähti mukaan kyllä kevein perustein, mutta aikaisempaan viitaten myös oppositiosta jää kuva, kuin T.A. Edisonin muijasta.
    Siis se, kun sälli sai lamppunsa vihdoin palamaan, tämä kääntyi, pieraisi sängyssään ja murahti: Sammuta se lamppu, että täällä saa nukuttua..

  35. avatar Lulu Ranne sanoo:

    Iltaa,

    Hämeenlinnan Elomessuilla riitti tänään puhetta mm SCC:n kohtalosta. Kaupunkiuutisissa julkaistu juttu aiheesta tuli täydelliseen saumaan. Suuri kala, joka on haissut jo monta vuotta, taitaa olla nyt läpimätä. Poliisi tutkii Ritaluoman puuhia ja toisaalla Ritaluoma on tehnyt tutkintapyynnön erään mantereen bisneskumppaneistaan. Haisee ja haju senkun pahenee.

    Sain kuulla 2012 kunniani kun kritisoin SCC-hanketta 2012 useassa kolumnissa ja mielipidekirjoituksessa. Muutama lainaus silloisista teksteistäni kuuluu:

    ”Luvattua listaa sijoittajista ja sopimuksen tehneistä automoguleista ei kuitenkaan ole toistaiseksi pullahtanut esiin.”

    ”Sunny Car Center –hankkeen työt etenevät toimitusjohtajan mukaan ”kunhan olosuhteet ovat otolliset”. Mitäköhän tällä tarkoitetaan? Otollista noususuhdannetta vai uusia, otollisia sijoituksia kaupungin suunnalta? ”

    ”Riskeillä leikkiviä ja laillisuuden rajamailla tai laittomuuksiin luistelevia bisnesmiehiä….”

    Lisääkin kirjoittelun herkkupaloja lähihistoriasta löytyy…..

    Vaikka kaupunki olisikin kuittien perusteella SCC-hankkeen loppuselvityksessä plus minus nolla-tilanteessa, on tilanne aivan eri, jos arvotettaisiin myös kokdem-kellokkaiden ja kaupunginjohtajien SCC-kuvioon käytetty työaika. Ja jos vielä huomioidaan julkisuuskuva, jonka SCC-soppa on saanut aikaiseksi, ollaan syvällä.

    Kirstulan tulevaisuus on kuitenkin hyvä, kun sen kehittämiseen otetaan mukaan tasapuolisesti alueesta kiinnostuneet yrittäjät ja rehelliset sijoittajat.

    • avatar Eräsvaan sanoo:

      ”Poliisi tutkii Ritaluoman puuhia”
      Tutkii vai? Ja mitä puuhia tarkalleen ottaen tutkitaan – liittyykö tähän hankkeeseen vai? Mikä onkaan lähde (huhut?) vai oliko tämä perussuomalaista toiveajattelua?

      Olisi erittäin hienoa, jos perussuomalaisten änkyröinnistä huolimatta hanke toteutuisi ja loisi työpaikkoja.

  36. avatar Harri sanoo:

    Huomenta, ja hyvä kun muistutit, Lulu Ranne oli siis tosiaan etupainotteisesti liikkeellä.
    Homma siis toivottavasti etenee niin, että heivaatte nyt tämän autokaupan historiaan ja keskitytte uusiin juttuihin Kirstulan suhteen, tuossa mudassa on turha enää pyöriä ja kiertää veistä haavassa.
    Äänet menevät toivon mukaan hyvien ideoiden keksijöille, ei pelkästään muiden kritisoijille.

  37. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Kirstulan pellolle kysellään uusia ideoita.

    No, lähdetään nyt alkuun vaikka ”pienistä kaloista”.

    Tuolle pellolle pitää ensiksikin levittää tuo kasattu multa takaisin, siihen nyt uppoaa jonkin verran veroeuroja, mutta pelkästään mullan levittäminen luo työpaikkoja (lukemattomia, lapiopelillä enemmän ja konetyönä vähemmän).
    Mullan levityksen jälkeen pellolle kylvetään ruis, ehtinee vielä tänä syksynä. Paitsi , jos multa levitetään lapiotyönä.
    Kylvöä seuraavana syksynä aluella järjestetään useamman viikon mittaiset elomessut. Ensiksi tulevat elon korjaajista niittoväki ja heti perään elon korjaajat, jotka keräävät viljan kuhilaisiin. Monta työpaikkaa.
    Viljan korjuun jälkeen kuhilaiden välissä olisi oiva paikka järjestää messut. Jokaisella puolueella olisi oma kojunsa samoin lakritsan myyjillä ja kaikilla rihkamakauppialla, joita kansa tarvitsee. Monta työpaikkaa.
    Messujen jälkeen tietenkin tulee lopullinen elonkorjuu. Varsinainen riihi vielä puuttuu, mutta sen rakentamiseen tarvittavat rahat ovat vielä investoreiden takataskuissa. Siispä keräämme ainoastaan kuivat oljet talteen. Monta työpaikkaa.
    Oljet lajittelemme huolellisesti ja vain parhaat hyväksymme yhteiselle patjatehtaalle. Monta työpaikkaa, ja patjatehtaalla siellä niitä riittääkin työpaikkoja vuodesta toiseen, nimittäin ne oljet ovat hiukan niin kuin kertakäyttötavaraa.
    Oletteko muuten koskaan saanut oikaista väsynyttä selkää olkipatjalle? Elämästänne puuttuu paljon mikäli ette ole tuota kokeneet.
    Takaan, että edellä mainittu Kirstulan pellon käyttösuunnitelma loisi paljon työpaikkoja.
    Sitten, kun investorit siirtävät rahojaan olismme haukkoina vastaanottamassa niitä kymmenkerroksisen riihen rakentamiseen. Kaupunki saisi jälleen rakennusluvasta historiansa mittavimmat tuotot.

  38. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Kirstula kiihoittaa mielipiteitä! Usean kerran, Suomen matkani aikana, näin se komean Sunny Car Centerin mainoas-pilarin.
    Siellä se on vielä paikoillaan, joten kai vielä jotain on tekeillä?!
    Tietoa ”viralliselta” taholta ei taida oikein tippua. Onkos tämä sitä sos/kok vaitiolo-politiikkaa?
    Miksi Ritaluoma on niin hiljaa? Eikös häneltä voisi pyytää (vaatia) lausuntoa nykytilanteesta?
    Muutenhan sen mainos-tolpan vois ottaa pois. On vaan ikävänä muistutuksena epäonnistuneesta projektista.
    Jääköön se unholaan…
    Nämä oli vaan minun päässäni viime päivinä pyörineitä ajatuksia.
    Tapsa

    • avatar verkot tötterölle sanoo:

      Tämän päivän lehdessä herra X avautuu koko maailmalle. Kaikki 5 ässää on lyöty pöytään huomista varten. Kokdemin kanssa voi huomenna pehmittää muutkin (ei pakko, 7-4 voittaa aina)ja vot, seuraava eräpäivä siirtyy taas, koska
      a) maailma on julma jos se ei anna mahdollisuutta (toisten rahoilla)yrittävälle äänin 7-4
      b) persut kiusaa kun kysyvät ikäviä, mutta skädääm… 7-4 voittaa
      c) ajojahti pellekerhoa (jääkiekkomiehiä, on puhunut Hakin kanssa puhelimessa) kohtaan, eli 7-4
      d) 7-4 jos muu ei auta.

      ps. kokdemille vielä. Äänestäjät ovat kuulemma galluppien mukaan erittäin kiinnostuneita lopputuloksesta. Siinä 4 voittaa 7:n, miten? Sen voitte itse päätellä.

  39. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Hämeenlinnassa on kesäteatterilla varteen otettava kilpailija, miksi mennä kesäteatteriin.
    Tv:n alueuutiset kertoi juuri uusimman käänteen maailman suurimman autokauppakeskittymän seuraavasta tonttikaupan eräpäivästä.
    Tässä kerkiää kaupunki mullatkin punnitsemaan, grammalleen.

  40. avatar Ville-Matti Vilkka sanoo:

    Yleisradio uutisoi kohtuullisen uskottavasti, että SCC on ollut kiinnostava rahanpesun kohde. Sambianlaisilta kavallettuja ja kadoksissa olleita rahoja on ollut tarjolla. Ks. http://yle.fi/uutiset/autokaupan_suurhankkeen_rahoittajasta_rahanpesututkinta_-_kymmenien_miljoonien_varat_jaadytetty/7412334

  41. avatar Jussi Nieminen sanoo:

    No miksei sitä toki johonkin pisteeseen saa Sambialaisilta kavalletuilla rahoilla pystyyn. Selkeintä ja varmasti halvinta kuitenkin olisi laittaa stoppi koko hankkeelle nyt. Toki päättäjät joutuvat nielemään mokansa ja kustannukset mitä tonttimaan lunastuksesta ja kaikenlaisesta suunnittelusta/säätämisestä ym. koitui. Kalliimmaksi ja vaikeammaksi tuo menee mitä enempi aikaa kuluu.

    Koko hankehan on ihan täysi kupla eikä tätä päättäjät tajua ollenkaan. Ensinnäkään tuota ei saa mitenkään kannattavaksi eikä edes toimivaksi. Yksinään automerkeillä on selkeät speksit, osa ei esimerkiksi voi/saa toimia saman katon alla. Lisäksi moni iso autotalo ei lähde tuohon. Toisekseen autojen myynnillä ei kukaan tee hyvää bisnestä, katteet ovat nyt jo hyvin mitättömät. Varusteiden/tarvikkeiden/huoltojen varjolla moni yrittäjä toimii alalla. Ehkä joku voisi auton (josta ei siis katetta) ostaa SCC:tä, mutta ei Hämeenlinnaan kukaan lähde autoaan pk-seudulta huollattamaan ! Ja varsinkaan tulevaisuudessa kukaan ei maksa hienosta kaupasta, netistä voi ihailla kaiken ja tilata kohta autonkin. Tätä vanhat ukkelit ei tajua koskaan.

    Lisäksi SCC:n logo on niin kamala, ettei sillä ole mitään uskottavuutta. Joku ammattigraafikko olisi edes siihen kannattanut palkata…

    No huvittavaa tämä silti on, ONNEKSI en maksa Hämeenlinnalle veroja.

  42. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Moro Jussi!
    Nettikaupan osuus autokaupasta/varusteet, kasvaa koko ajan.
    Se on tulevaisuutta, jota olen asiantuntijan kanssa kartoittanut.
    Autokauppa Laakkonen pärjää omalla sapluunallaan
    – rahastakaan kun ei ole puutetta.
    Hämeenlinnalaisena en pidä eettisenä,
    vaan arveluttavana imagon kannalta sambialaisrahoituksen ”ollako vai ei” osuutta.
    Sari Rautio ei hahmota riskejä, joita syntyy koko kaupungin brändille,
    hänen myöntäessään lisäaikaa hankkeelle demarien avustuksella.
    Kaupunginhallituksen enemmistön bisnes-tuntemus on apulaiskaupunginjohtajan tasoa.
    Riitta

  43. avatar Saara Finni sanoo:

    Tuhannet kiitokset, hämeenlinnalaiset! Tämä on riemastuttava tarina.

  44. avatar Vara-Everstiluutnantti sanoo:

    Kuinka paljon saisi Afrikkaan kaivoja 32 miljoonalla eurolla? Tai kuinka paljon koulutettaisiin afrikkalaisia tyttöjä ja montako kouluateriaa heille saisi? No saisi tietysti pikkuista vaille pirun paljon. Mutta ei silloin yhtä ainutta, kun rahat puliveivataan ja huijataan ulkomaille ja loppujen lopuksi siirrellään vaikkapa Sunny Car Centerin hallituksen jäsenten taskuihin? Näin siis meinasi käydä, kun Sambian ex-presidentti Chiluban lesken kanssa invest-ori-neuvotteluja käytiin. Muuten, tuosta Chilubasta tuli mieleeni venäjänkielen sana ”zalupa”, jota ei sitten muuten opetetakaan koulun venäjäntunnilla. Sambiaa en osaa, mutta sopisi hyvinkin jos venäjän sana zalupa olisi sambiaksi chiluba?

    Jos minä ostan mopon, jonka edes epäilen olevan varastettu, niin kovin äkkiä olisin poliisin kuulustelupenkillä juttelemassa varastettuun tavaraan ryhtymisestä. Sama juttu se taitaa olla, jos ryhtyy rahaan, jonka edes ihan yleisellä elämänkokemuksella arvelee olevan pestyä tahi kavallettua. Eli siis taitaa kohta olla Johtaja Ritaluomalla ja valtuustojohtajalla hieman selittelemistä, koska SCC:n hallituksen porukkaa kyseisenä ajankohtana olivat. No toki ainakin valtuustojohtaja voi esittää, ettei tiennyt yksityiskohtia tai noudatti ainoastaan määräyksiä? Mutta luulenpa, että nyt on kiemurtelulle tullut päätepiste, jos nyt näin onomatopoeettista verbiä on lupa valtuustojohtajan yhteydessä käyttää?

    Kiemurtelusta tuli mieleeni, että Sunny Car Centeriä ajettiin kuin käärmettä pyssyyn kaikkien näiden epätoivoisten vuosien aikana. Aina kun valtuustojohtaja pääsi kirjailemaan pääkirjoitusta Hämy-Sanomiin, niin ei siitä valheen vuodatuksesta meinannut loppua tulla. Muun muassa tällaisia hän kirjaili. ”Valtiovaltaa, kuten elinkeinoministeri Jyri Häkämiestä ja presidentti Niinistöä, kiinnostaa kaksi asiaa: 200 miljoonan euron ulkomainen investointi Suomeen ja konseptin monistamisen mahdollisuudet.” Ja samassa yhteydessä, että vihreää valoa on kuulemma liputettu valtuustojohtajalle moottoritieliittymän tekemisestä ihan ministeritasolta asti. No nyt voisi tietysti mennä kyselemään vaikkapa presidentiltä, että kiinnostaako se kavallettu raha edelleenkin?

    Tähän samaan Münchhausen-meininkiin sopii vielä se Esko Kiesin haastattelu Tuulilasi-lehdessä, joka tehtiin syksyllä 2010. Siinähän muun muassa Esko kertoi kuinka kaupungin johto, eli siis arvatenkin valtuustojohtaja, oli luvannut rautatieseisakkeen Kirstulaan. Olisi kuulemma Eskon mukaan niin hienoa tulla Helsingistä ravintolavaunussa Kirstulaan autoa ostamaan. No, jokainen selväjärkinen tietysti tajusi jo siinä vaiheessa, että mistä tässä on kysymys.

    Valtuustojohtajalla ja muutamalla muullakin poliittisella henkilöllä on tässä hommassa ollut kiintotähtenä Ritaluoman lupaus, että siitä voisi itse kukin hyötyä myös taloudellisesti. Mikäs se olisi sen mukavampaa, kuin pistää salaa hädänalaisen afrikkalaisen rahat omiin taskuihinsa ja samalla kauniisti poliittisissa puheissa tukea kehitysyhteistyötä ja haukkua tohtori Halla-ahoa? Katsotaanpa nyt esimerkiksi sen ajan tilinpäätöstä, jolloin valtuustojohtaja veteli SCC:n naruja sen hallituksessa. Nämä luvuthan ansiokkaasti kirjaili Hämy-Sanomien sivuille taloustoimittaja Arno Juutilainen. Ja tietysti sai siitä hyvästä kovat haukkumiset ja uhkailut salaisten asioiden paljastamisesta.

    Niin, henkilöstökulut olivat noin 485 000 euroa, eli likimain puoli miljoonaa. Tappioita oli tullut miljoonakaupalla ja kassa nollilla. Mutta tarkastellaan nyt tässä vain tuota rahansiirtoa henkilökunnalle. Henkilöstöä oli kolme, eli toimitusjohtaja, Esko Kiesi ja projektihenkilö. Näiden lisäksi henkilöstökuluja meni tietysti hallituksen jäsenille, eli toimitusjohtajalle ja valtuustojohtajalle. Summat jakautuivat saamani tiedon mukaan seuraavasti. Summia voi korjata, jos lupaa tehdä sen ilman niitä tyypillisiä valepuheita ja kiemurteluja. Niin, projektihenkilölle meni vuodessa noin 60 000 euroa. Esko Kiesi sai noin 152 000 euroa. Toimitusjohtaja sai noin 228 000 euroa. Hallituksen jäsenille meni palkkioina noin 45 000 euroa. Ja kun yleisesti puheenjohtaja kahden miehen hallituksessa saa kaksi kolmasosaa, niin valtuustojohtaja-parka nettosi kovasta uurastuksestaan vain noin 15 000 euroa. Summat täsmäävät tilinpäätöksen kanssa, ja jos siinä nyt on jokin pieni muutaman euron toleranssi, niin korjata saa.

    Näistä jutuista on kirjoitettu ja puhuttu kovinkin paljon. Hankkeesta taloudellisesti hyötyjät ovat puhuneet pääasiassa potaskaa ja onneksi he ovat sen verran amatöörejä myös valehtelemisen taidoissa, että puheiden läpinäkyvyys on ollut miltei aina ihan lasinkirkasta. Yhden kirjoituksen hankkeen epäilijöiden puolelta haluaisin tässä nostaa vielä esille.

    Lulu, silloinen Riikonen, kirjoitti lehden yleisönosastoon jutun aurinkoisesta autobisneksestä. Hän muun muassa kirjoitti riskeillä leikkivistä ja laillisuuden rajamailla notkuvista tai jopa laittomuuksiin luiskahtelevista bisnesmiehistä, kaupungin poliitikoista ja virkamiehistä. No tästä hän sai täyslaidallisen muun muassa ajomestarilta, Johtajan apulaiselta ja myös itse valtuustojohtajalta. Nämä fariseukset loukkaantuivat sydänjuuriaan myöten ja ääni väristen vaikersivat, että epäilystä on heitetty niskaan.

    Vaan nythän se ei enää taida olla edes epäilys, kun valkopyykättyjen ja nälänhädässä elävien afrikkalaisten rahoilla näköjään pelataan? Johtaja Ritaluomasta valtuustojohtaja on sanonut, että hänestä tulee tässä hankkeessa ”hemmetin rikas”. Ja edelleen että Ritaluoma on taitava liikemies. No varmasti hän onkin taitava liikemies; nimittäin liikkuu paljon, mutta ei käy pyydyksiin. Vaan olisiko nyt sellainen hetki tämän Sambia-homman kanssa, että nuotanperä saadaan pitäväksi ja iso kala lopultakin kiinni?

    • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

      Niin no,

      sinänsä varalutin keksinnöt ja väitteet täyttävät kaikki herjaamisen tunnusmerkit, mutta korjataan nyt ilmeisimmät valheet tässä. Muuten toivon pikaista takaisin hoitoon pääsyä lutille.

      En ole ollut hallituksen jäsen Sambia-keissin aikana. Tieto investorin taustasta tuli minulle samaan aikaan muun kh:n pöydän kanssa, kun yrittäjä sen kertoi. Arabien kanssa tehtyä sopimusta olen ollut käsittelemässä, ja tuolloin pyrin varmistumaan siitä, että Suomen viranomaiset käsittelevät kaikki mahdolliset transaktiot. Näinhän on tapahtunut Barclays-pankissa olevien sambialaisvarojen mukaan ja tietääkseni yhtiötä tai sen toimitusjohtajaa on tutkittu poliisin ja valvontaviranomaisten toimesta perusteellisesti, mutta ei syytetä mistään ja mies on vapaa tekemään yritystoimintaa. Luotan edelleen enemmän viranomaislähteisiin kuin sambialaiseen verkkolehteen tai muuhun mediaan, kun arvioin asioita. Tosin en ole varsinaisessa päätöksentekijän roolissa tässä asiassa.

      En myöskään ole kirjoittanut koskaan ensimmäistäkään pääkirjoitusta Hämeen Sanomiin.

      SCC:n hallituspalkkiot on määritetty yhtiöjärjestyksessä. Ne noudattelevat Hämeenlinnan kh:n (n. 150 euroa/kokous) palkkioita. Olen omat hallituspalkkioni luvannut lahjoittaa kissakoti Kattilalle, mutta en valitettavasti ole vielä euroakaan nähnyt palkkioita. Ehkä Ritaluoma ne joskus maksaa, kun muilta akuuteimmilta asioilta ehtii.. 🙂

      Taitavaksi liikemieheksi en ole muistaakseni Ritaluomaa mainostanut. Rikas hän on ainakin ollut, mutta tainnut käyttää suurimman osan omaisuudestaan tähän hankkeeseen.

  45. avatar Lulu Ranne sanoo:

    Huomenta,

    kiitos kaikille keskusteluun osallistumisesta. Erityinen kiitos Vara-Everstiluutnantille ajomestarin, johtajan apulaisen ja valtuustojohtajan sydämistymisestä muistuttamisesta sekä muusta lisävalaistuksesta.

    Ylen uutisten todenmukaisuutta ei ole syytä epäillä. Siinä Ritaluoma mm kertoi, että kaupunginhallitus oli päätöstä tehdessään tietoinen Sambia-tapauksesta.
    Yksittäinen poliitikko voi ja hänen myös tulee, annettujen selvitykset perusteella itse päätellä, mikä on oikein ja mikä väärin. Mitkä asiat ovat kyseenalaisia ja mitkä kiistattomia ja asiallisia. Näin kuuluisi aina toimia.

    Tein kaupunginhallituksessa 11.8 muutosesityksen, että tonttikaupan purku käynnistetään heti Maakaaren luvun 2 mukaisesti. Pro (PS, vas ja keskusta) hävisi äänestyksen 4-7.
    Vaikka Maakaari mahdollistaa lisäaikaa, ei annettujen selvitysten ja menneiden kuvioiden vuoksi ollut mitään syytä antaa Ritaluomalle lisäaikaa ja pyörtää hallituksen ennen kesälomia tekemä päätös. PS (Ilkkala ja Ranne) jättivät lisäksi päätöksestä eriävän mielipiteen, joka liitetään kokouksen pöytäkirjaan. Eriävään mielipiteeseen on kirjattu sille asianmukaiset perustelut.
    Pöytäkirja tarkastetaan ensi maanantaina.

    En malttanut olla edelleen kaivelematta arkistojani ja löysin vieläkin aikaisemman SCC-hankkeeseen liittyvän, ilahduttavan kirjoituksen. Se julkaistiin Hämeenlinnan viikkouutisissa toukokuussa 2011.

    ”Italian viranomaiset ottivat viime syksynä haltuunsa erään mafiayhteyksistä epäillyn ympäristöystävällisen liikemiehen omaisuutta. Omaisuuteen kuului mm aurinko- ja tuulivoimalayhtiöitä sekä maata. Mafiosot osoittivat olevansa ajan hermolla ja käyttävänsä megatrendien mukaista, uusiutuvaa energiaa rahanpesukoneena.

    Hämeenlinnaan tunkeva giganttinen autotalo ei sen sijaan ole megatrendien mukainen. Siitä ei myöskään olisi trendikkääksi rahanpesukoneeksi, vaikka autotalopömpelistä yritetäänkin rakentaa mahdollisimman energiaomavarainen. Lopputulos kun vaikuttaa näin etukäteen varsin epäekologiselta kokonaisuudelta, johon edes lähiautokauppoja ei kuulemma ole huolittu mukaan. Huhu kuitenkin kertoo, että suuret salaperäiset rahoittajat paljastetaan pian.”

    Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

    • avatar Eräsvaan sanoo:

      ”Mitä minä sanoin” -tuulettelu saa aina karvat nousemaan pystyyn. 😉

      Olisi hyvin harmillista, jos työpaikkoja sangen paljon luovan yrityksen taival päättyisi tähän. Tämän tyyppisiä hankkeita tai ylipäätään hyviä (talous)uutisia on erittäin vähän tullut viime aikoina. Eikä kannattaisi kovin suuresti iloita hankkeen mahdollisen kaatumisen vuoksi.. Vielähän se hankkeen lopullinen kaatuminen ei ole varmaa eli sijoittajia on muitakin kuin kyseenalaisia varoja sambialaisrouva. (arviolta 20-30% koko potista)

      Enkä oikein usko, että poliittisten päättäjien tai normipulliaisten tiedot ja taidot riittävät arvioida hankkeen järkevyyttä millään muotoa. Mitä nettiin tulee, niin vaikka moni tekee taustatutkimusta autojen hankinnasta netin kautta, niin harvempi on niin uhkarohkea että uskaltaisivat ostaa auton näkemättä tai koeajamatta suoraan netistä,

      On muuten aika varma, että sambilaisrouvan rahat eivät päätyisi köyhien elinolojen parantamiseen vaan toisiin rikkaisiin taskuihin. Varmempi tapa turvata esim. tyttöjen koulutusta olisi varmaan lisätä kehitysapua, Vaikuttaisi vähän siltä, että perussuomalaisilla olisi tarvetta nostaa kehitystuen määrää.

  46. avatar Etupellossa sanoo:

    Kirjoitin jo tämän ketjun alussa kommenteista ”haaskalla olosta ja haaskalinnuista”, kuten Kari Ilkkalaa taas tuolloin kerran asiattomasti mollattiin.

    Nyt nimimerkin ”Eräsvaan” karvat nousi pystyyn ”mitäs minä sanoin” -tuulettelusta.

    Jestas, päättäjien toimintaa ei siis saa kritisoida, ja kaiken mentyä päin persettä, ei saa tuoda esille, kuka sanoi ja teki, ”mitäkin”? Kohta kai ylinopeudesta kiinni jäänyttäkään ei saa sakottaa?

    Opposition voi kai siis poistaa demokratia-käsitteistä? Norsunluutornista Kaliffi kertoo, ”mikä rahvaalle on parasta?” Pulinat pois, Kaliffi on puhunut?

    Eduskuntavaalit lähestyy. Kari Ilkkala ja myös Lulu Ranne ovat tehneet upeaa työtä Hämeenlinnan veronmaksajien hyväksi ja parhaaksi. Kaikista paras seuraus on, että ”Hyvät-veljet” eivät enää uskalla harjoittaa vuosia jatkunutta ”sulle-mulle”-jakoa…

    Toivon sydänmestäni, että Iisakki Kiemunki jatkaa tässä viestiketjussa kommentointiaan, tähän minunkin kirjoitukseen. Kiemunki väittää toista kommentoijaa ”keksinnöistä, väitteistä ja valheista”, mitkä täyttää herjaamisen tunnusmerkit?

    Nyt löi Iisakki taas kirveensä kiveen, ihan poliisiksi ei kannata toimittaja-sosialistin ruveta…. Poliiisi jotakuinkin laiminlyö tehtäviään tämän päivän Suomessa, vedoten resurssipulaan, mistä on yksiselitteistä näyttöä mediaa myöten. Väitän, että Iisakin tallustaessa poliisilaitokselle tekemään tutkintapyyntöä/rikosilmoitusta herjauksesta, lähettäisivät viranomaiset hänet sieltä ”parkitsemaan nahkaansa kotiin”. Mies, jolla on julkista roolia toimittajan työssä, mies joka profiloituu kunnalllispolitiikassa ja vieläpä erittäin teräväkielisenä some-persoonana, kehtaa kirjoittaa herjauksesta. Iisakin kommentteja löytyy netistä ”hury mycket”, missä hän solvaa muita kirjoittajia. Ja nyt kehtaa kirjoitella häneen kohdistuvasta ”herjauksesta”? HALOO?

    Iisakki, olet järjestänyt mamuja Hämeenlinnan kaupunkikuvaan runsain mitoin. Minulla ei ole mitään heitä vastaan, silti minulla on oikeus sanoa, että en kaipaa heitä kotikaupunkiini (kaupunkiin, missä olen syntynyt ja kasvanut). Se ei tee minusta rasistia. Heistä valtaosa lienee muslimeja, mites on uskallatko pilkata heidän muhammeddia? Minun Jeesusta pilkkaat vaalimainoksiasi myöten. Tituleeraat itseäsi demari-Jeesuksena, kirjoitat tämän tästä ”Jeesustelusta”, pilkkaat jatkuvasti Kristinuskoa, millä oikeudella teet sen? Iisakin Jeesus-siteerauksia on netti väärällään.

    Ja nyt kehtaat blogiin kirjoittaa sinuun kohdistuneesta herjauksesta? Ootko tosissas?

    Päättäjät eivät ole pässejä jääkiekko-väen narussa…. Virheistä opittiin ja on aika katsoa eteenpäin…. Innopark….. Jäähallin remontti (remontti ensin, rahoja mylläri huuteli jälkikäteen)…., kopiokonefirmaa, poliisitutkintaa, takarajaa ja ehdotonta takarajaa…. arabisijoittajia, kiinalaisia, jenkkejä ja afrikasta…

    Mikä teitä Hämeenlinnan päättäjiä vaivaa? Asiat menee päin peetä, uudestaan ja uudestaan. Arvostella ei saa, ei etukäteen, eikä jälkikäteen?

    MINÄ VÄITÄN, ETTÄ EDUSKUNTAAN JANOAVAT IISAKKI JA SARI, OVAT POLIITTISESSA PANIIKISSA.

    Iisakki kyntää sotkusta toiseen, yrittää selitellä ”mustan valkoiseksi”. Oman puolueen kannatus, minkä nimeen hän vannoo, sukeltaa kuin Suomen talous……. Samaan aikaan Kari Ilkkala ja Lulu Ranne alkavat vihdoin saada oikeutta tekemälleen työlle. He ovat nousseet tuulimyllyjä vastaan ja tunteneet sen taatusti nahoissaan.

    Sari huomaa jonain päivänä että unelmahöttö, alasnapitettu paita ja hymy ei riittänyt kymmeniä luottamustehtäviä pitemmälle.

    HYVÄT HÄMEENLINNALAISET, KIITETÄÄN KARI ILKKALAA JA LULU RANNETTA SIITÄ TYÖSTÄ, MITÄ OVAT MEIDÄN VERONMAKSAJIEN HYVÄKSI TEHNEET, ENSI VAALEISSA.

    Samaa työtä on tehnyt useampi muukin oppostion paikallispoliitikko aiemmin, mutta heidän voimat ei ole riittänyt murtamaan vanhoja järjestelmiä….

    Palataan ihailemaan ensi eduskuntavaalien tulosta…….

  47. avatar mauri virtanen sanoo:

    Kaupungihallituksen jäsenet vastatkaa.
    Pyydän vastausta kaupunginhallitukselta vastausta kysymykseen: Kenen arvoilla ja moraalilla kaupunkia johdetaan, koskien Sunny Car Center –autokauppakeskuksen hanketta?

    Hämeenlinnan kaupunginhallitus 2014
    Rautio Sari
    Rautio Sari, KOK, pj
    Sairionkatu 41 B, 13210 HML
    Puh. 040 522 0933
    sari.rautio(at)hameenlinna.fi

    Lulu Riikonen
    Ranne Lulu,PS, 1. vpj
    Puh. 040 586 4644
    lulu.ranne(at)hameenlinna.fi
    lulusirkku(at )gmail.com

    Koskinen Johannes, 2. vpj
    Kaskikaarre 10, 13270 HML
    Puh. 050 511 3061
    johannes.koskinen(at)eduskunta.fi

    Appelroth Ulla, SDP
    Kumpulantie 8 K, 13500 Hml
    Puh. 050 364 9450
    ulla.appelroth(at)gmail.com

    Häppölä Anna-Kaisa, SDP
    Koivuarontie 7 B as 2, 14300 Renko
    puh. 0500 942 436
    anna-kaisa.happola(at)pp.inet.fi

    Laakso Sirpa, SDP
    Rautaruukintie 7, 13300 Hml
    Puh. 050 552 8488, 050 599 3437
    laakso.sirpa(at)elisanet.fi

    Kallioinen Juha, KOK
    Pekantie 7 C 9, 13210 HML
    Puh. 0500 635 044
    juha.kallioinen(at)juridia.com

    Vekka Tapio, KOK
    Puh. 03 622 650, 040 900 0150
    tapio.vekka(at)vekkaliikenne.fi

    Kari Ilkkala
    Ilkkala Kari, PS
    Possentie 1 A 1, 13200 HML
    Puh. 040 570 2191
    kari.ilkkala(at)korahmor.fi

    Kärpänen Hannu, KESK
    Hietoisentie 140, 14700 Hauho
    Puh. 050 521 1655
    karpanen(at)virpi.net
    hannu.karpanen(at)hameenlinna.fi

    Oinonen Ritva, VAS
    Katumantie 19 A 5, 13250 HML
    Puh. 040 767 4002
    ritva.oinonen(at)hameenlinna.fi

    Lainaus:
    “Vaikka rahoitus Sambian presidentin leskeltä olisi juridisesti ongelmaton, on kaupungilla edessään vielä eettis-moraalinen pohdiskelutuokio.
    Moraalista kysymystä on syytä pohtia. Onko eettisesti oikein vastaanottaa rahoja tästä lähteestä, Iisakki Kiemunki pohtii.”
    Häsa 19:18

    Aivan. Huh, Iisakki hieman pelottaisi, jos hän ei pohtisi, mitä se sitten poliittisessa löpinässä tarkoittaakin. Toivottavasti tuo pohdinta todella toteutuu vihdoinkin. Koko hanke on kuin käänteinen sähköpostihuijaus. Tuosta 35 miljoonan euron summasta siirtomaksu on kaupungin vaatima 8 miljoonaa. Veikkaus (minun) että välittömästi kun raha saa “luvat”, tuo 26 miljoonaa katoaa hankkeen kaatuessa muotoseikkoihin. Rahanpesu on kallista, mutta tapahtumassahan vain Sambian asukkaiden varoja siirretään Hämeenlinnan kaupungin avustuksella kaupungin kehittämiseen (velkoihin) ja sinne mihin ne oli alunperin tarkoitettukin hallitsijan ja suvun elämään. Tämä on täysin arvaus.

    Jos kaupunginhallitus tosiaan tiesi tällaisen rahoittajan mukanaolon ja jatkoi /antoi lisäaikaa, niin kysymys herää. Kenen arvoilla kaupunkia johdetaan? Vastatkaa olkaa hyvät.
    Lähetän tämän myös omalle edustajalleni toivoen selitystä. Äänet eivät ole ikuisia.

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Mauri Virtanen,

      Pro Hämeenlinna on kokdemin ja valtamedian toimesta leimattu riitelijöiksi ja oppositioksi, jota kuulemma kuntapolitiikassa ei saisi olla?!

      Kysyt, kenen arvoilla ja moraalilla kaupunkia johdetaan? Sitä vääntöä kuvaavat nämä 7-4 tulokset.

      Esimerkiksi Hämeen Sanomien viljelemä väite siitä ettei kuntapolitiikassa ole oppositiota, koska (yleensä) lähes kaikki ryhmät ovat edustettuna kunnanhallituksessa, on älyllisesti äärimmäisen epärehellinen.

      Eduskunnassa puolueet neuvottelevat valtuustosopimusta oleellisesti konkreettisemman hallitusohjelman, johon sitten kaikki hallitukseen halajavat puolueet sitoutuvat. Jos hallitusohjelma ei nappaa, jäädään oppositioon. Hallitusohjelmaa vielä oleellisempaa on se, että hallituksen sisällä ratkaisuista neuvotellaan kunnes kaikki voivat ne hyväksyä. Käsittääkseni maan hallituksessa ei äänestellä pienempiä nurin. Suurempien hallituspuolueiden intoa jyrätä mielensä mukaan näet hillitsee huoli kumppanien lipeämisestä hallituksesta ja siten eduskuntaenemmistön menettämisestä.

      Kuntapolitiikassa oppositio muodostuu kunnanhallituksen sisään, koska ei mikään ryhmä niin hullu ole, että vaikka enemmistöpuolueiden politiikka ei nappaisi pätkääkään, niin hallitukseen jätettäisiin menemättä vaikka paikkamäärä siihen oikeuttaisi. Jos aikaisemmin kh:n kokouksissa on puristeltu nyrkkiä vain taskussa, vasta Pro sai niin paljon voimaa taakseen, että se jaksaa ja viitsii tehdä erot arvoissa, moraalissa ja politiikassa näkyviksi äänestyttämällä asiat, joista valtapuolueet eivät halua edes neuvotella.

  48. avatar Etupellossa sanoo:

    Mauri Virtanen, äänestystulos oli 7-4? Kenelle osoititte kysymyksenne?

    • avatar Eräsvaan sanoo:

      Kysymys oli varmasti esitetty kaupunginhallitukselle – päättäjille – joita tosiaan sopii arvostella oli näkökulma mikä tahansa. (vastauksena aikaisempaa epäilykseesi siihen, ettei päättäjiä kohtaa voi tai saisi kritisoida). Itsehän en hyväksy, että yksittäisen puolueen (jolla muutenkin vaikeuksia kantaa vastuuta äänestystuloksista huolimatta) edustajat (jotka ovat myös päättäjiä, vaikkeivat aina enemmistöä taakseen saakaan) ovat keskittynyt tässä jupakassa alusta alkaen lyömään jarruja pohjaan.

      Näin jälkikäteen voi päätellä, että Ritaluoma ja kumppanit olivat kesäkuussa todellakin käynnistämässä hankkeen rakennusvaihetta, mutta oleellinen juttu eli sambialaisten rahoitus juuttui suomen viranomaisten tutkintaan. Ritaluoma (scc) on itse halunut varmistaa sambialaisten varojen käytön laillisuuden eli itse ovat ilmoittaneet rahoitustarkastukselle. Jos viranomaiset vapauttavat ko. varat tai löydetään korvaava rahoittaja hankkeesta olisi hyötyä Hämeenlinnalle/Kanta-Hämeelle soraäänistä huolimatta. (joita varmasti vielä kuuluisi)

      Enpä oikein usko, että Lulun tai Ilkan asiantuntemus, mielikuvitus tai kyvyt/varat riittävät luomaan satoja työpaikkoja sen paremmin SCC hanke kokonaisuudessaan olisi tai saattaisi luoda. Tämän takia olisi enemmän, kuin hyväksi ettei tämän tyyppisellä asialla kerättäisi enempää poliittisia irtopisteitä. Tiedän, tiedän…tämä on turha toive. 😉

      • avatar Kari Ilkkala sanoo:

        Terve Eräsvaan,

        perusteluita jarruille on aika monia.

        Isosuo rajasi vaatimuksen yritysten yhdenmukaisesta kohtelusta tonttien hinnoitteluun. Näen asian paljon laajempana. Meillä on paljon yrityksiä, joilla voisi olla paljon SCC:tä paremmat onnistumisen edellytykset ja jotka voisivat hyötyä vastaavantasoisesta tuesta, kuin mitä SCC on kaupungilta saanut. Aika harva yritys pääsee esim. rahoitusta tai maankäyttöä koskevissa neuvotteluissa kehumaan, että meilläpä on kaupunki osakkaana ja valtuuston pj hallituksessa.

        Oleellista kuitenkin on, että nämä yritykset ja yrittäjät eivät tule pillittämään kaupungin tukea ja osallistumista, vaan etsivät hankkeilleen rahoituksen ja toteuttavat ne. He noudattavat sopimuksiaan sekä yhteiskunnan ja kunnan heille asettamia määräyksiä, hintoja ja taksoituksia. Heistä emme välttämättä paljoa kuule. Joku osti tai vuokrasi tontin, aha, kiva juttu. Jos rahoitus ei onnistu, he nielevät tappionsa emmekä kuule heistä senkään vertaa.

        SCC kokonaisuutena on suoranainen pieraisu kaikkien Hämeenlinnassa itsestään meteliä pitämättä ja yhteiskunnan muodostamaan toimintaympäristöön sopeutuen puurtavien rehellisten yrittäjien naamalle, oli ympäristö aika ajoin miten epäoikeudenmukainen hyvänsä. Näistä yrittäjistä vähiten vääryyttä kärsineitä eivät ole kaupungin toiset autokauppiaat. He eivät valita, koska se ei edistä heidän bisnestään. Eivät he silti mitään luvallista riistaa ole.

        Rahoituskuviosta eettiset näkökohdat unohtaenkin voi sanoa, että se on toivoton. Hankkeella ei ole koko suunniteltua rahoitusta kasassa, eikä yhtään sellaista yhtä rahoittajatahoa tai kumppania, joka voisi varmistaa hankkeen loppuun saattamisen projektiyhtiön joutuessa vaikeuksiin. Kaupungin kannalta pahin kehityskulku olisi se, että tontille tehdään uuden kaavan mukaiset infratyöt, projektiyhtiö kaatuu jatkorahoituksen puutteeseen ja räävitty tontti päätyy jatkokyvyttömän alkurahoittajan syliin. Kaupungin vastapuoliriski on valtava, mutta muutaman vuoden kaupungin touhua seurattuani koko käsite lienee tuntematon…

        Lopuksi, rehellisillä yrittäjillä ja kuntalaisilla on oikeus odottaa, että kaupunki ei yksinkertaisesti vain toimi epäluotettavaksi osoittautuneiden tahojen kanssa. Jos kaupunginjohtaja voidaan erottaa luottamuspulan vuoksi, niin kyllä yksityisoikeudelliset sopimusneuvottelutkin voidaan ja pitää lopettaa, kun painolastia tulee liikaa.

  49. avatar Lulu Ranne sanoo:

    Iltaa,

    muutama fakta nimimerkille ”Eräsvaan”.

    SCC-hanketta on alusta asti viety eteenpäin epäselvästi ja kyseenalaisesti. Suuria puheita ilman vakuuttavia faktoja. Kannatamme lämpimästi hyvää, tervettä ja perusteltua yritystoimintaa. SCCn toiminta ei sellaiseksi ole osoittautunut. Puheissa on vilissyt esimerkiksi lukuisia, ”varmoja sijoittajia”, mutta sitoumuksia ei ole näkynyt. Pelkkiin puheisiin ei vastuullinen päättäjä voi nojautua. Yhtiö ei ole myöskään pitänyt lupauksiaan, toimitusjohtaja on antanut toistuvasti epäluotettavia tietoja, osakeyhtiölakia ei ole kaikilta osin noudatettu, eikä noudateta vieläkään….

    SCC ei ole toimittanut kaupungin rakennusvalvontaan kaikkia asiakirjoja, joita rakennusluvan mukaan vaaditaan ennen kuin varsinainen rakentaminen voi alkaa. Ritaluoman lukuisat tokaisut, joissa hän toteaa, että rakentaminen voi alkaa vaikka heti, ovat siis puuta heinää.

    Me emme vastuullisina päättäjinä ole voineet hyväksyä näin räikeitä puutteita. Kenenkään ei niitä pitäisi hyväksyä. Kuitenkin kaupunginhallituksessa kokoomus ja demarit ovat katsoneet niitä läpi sormien ja kritisoineet meitä, kun olemme niihin puuttuneet. Todella huolestuttavaa on, että enemmistölle näyttää kelpaavan SCC:n kaltainen epämääräinen yritystoiminta ja huono moraali.

    • avatar Eräsvaan sanoo:

      Jos vastakkain on (lievästi kärjistäen) änkyröintipolitiikka ja suhmurointipolitiikka, niin vaaka kallistuu selvästi jälkimmäisen puolelle. Siis kelpaa! Vaikka en itsekään erityisesti arvosta liian pitkälle vietyä suhmurointia (ja lakia pitää noudattaa), niin tähän maahan on luotu tasan tarkkaan 100% enemmän työpaikkoja sillä, kuin edustamallanne änkyröintipolitiikalla (pro-Hämeenlinna kokonaisuudessaan).

      Se kärjistyksistä, mutta vakavasti kirjoittaen kuntien välisessä taistelussa yrityksissä on oltava joustava.
      Käytännössä tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että kunnilta saadaan tukea (tietoa, jopa sijoituksia) niin pieniin, kuin isompiin hankkeisiin. Jos puutteita ilmenee niihin voidaan ja pitää tietenkin puuttua, mutta ei siten että huudetaan maailmalla ”hjälppiä” ja korostetaan tuleville äänestäjille omaa hyvyyttä. On otettava sarvista härkää ja pyydettävä kärsivällisesti yritystä toimittamaan esim. tarpeelliset asiakirjat tai tiedot. Kaiken kaikkiaan kaikki byrokratiaan liittyvät säännöt/lait yms. saattavat nostaa yrittäjien/sijoittajien kynnystä investoida. Byroktiasta (laista, järjestyksestä jne.) ei tietenkään voida luopua, mutta tilanteita tulee tarkastella joustavasti. Kaikki ei aina mene kuin Strömsöössä, joten kärsivällisyys on hyve. Ja vaikka tässäkin hankkeessa on kulunut jo vuosia,, niin ei pidä hötkyillä..

      Ohessa pari linkkiä
      https://www.doria.fi/handle/10024/92575

      http://www.kaks.fi/node/6954

      http://www.yrittajat.fi/File/2130d683-738a-4bcd-9af5-dc810f17c317/Kuitunen_yritysvaikutusten+arviointi++8_5_2012.pdf
      Kuntien ja yritysten välille tarvitaan tiiviimpää kumppanuutta, staattinen tilaaja-tuottajamalli murenee ja siirrytään strategiseen kumppanuusajatteluun. Tällainen toimintatapa tuottaa alueelle parempaa hyvinvointia uudistettujen palveluiden ja tuotteiden sekä paremman kustannus-vaikuttavuuden kautta

      • avatar Kari Ilkkala sanoo:

        Huomenta vaan Eräs,

        suo anteeksi että kesti hetken, lukuisten linkkien vuoksi kommenttisi oli mennyt moderoitaviin.

        Kärjistyksesi menee sikäli hieman ohi maalin, että oletat ”suhmuroinnin” ja ”änkyröinnin” olevan erillisiä ilmiöitä ja valintoja. Vaan se on suhmurointi joka tuottaa änkyröintiä, koska suhmuroijien intressissä ja taktiikka on nimetä suhmuroinnin vastustus änkyröinniksi.

        Ei Pro tai perussuomalaiset lähtökohtaisesti änkyröi yritysasioissa tai missään. Esimerkiksi, keskustan, perussuomalaisten ja kristittyjen edustajat kannattivat Satu Leppäsen 2012 tekemää aloitetta yritysvaikutusten arvioinnista kaupungin päätöksenteossa, ja viime vuonna pro oli menettelyä yksimielisesti hyväksymässä niin hallituksessa kuin valtuustossakin. Menettely on ollut käytössä 1.1.2014 lukien, mutta yhtään päätöstä en vielä ole nähnyt, jonka listatekstissä arvio olisi tehty. Miksi arvioita ei ole tehty?

        Linkeissäsi puhutaan yritysilmapiiristä ja strategisesta kumppanuudesta. Ylätasolla hienoja ja edistettäviä käsitteitä. Ruohonjuuritasolla kaikessa yrityksiin liittyvässä toiminnassa tarvitaan kuitenkin myös avointa ja jämäkkää tasapuolisuutta, normeihin ja selkeisiin rooleihin perustuvien pelisääntöjen noudattamista, osaamista ja erittäin tärkeänä mausteena arvostelukykyä.

        Yritysilmapiiri ja -maine voivat muodostua myös sellaiseksi kuin kirkonkylän Esson pajatsolla, jonka takaressu antaa aina. Heti kun sinne kertyy edes joku lantti, ammattimiehet käyvät hakemassa pois. Suhmuroiva kunta saa kumppanikseen suhmuroivia yrittäjiä ja yrityksiä, se vetää niitä puoleensa kuin likainen hellantausta sokeritoukkia.

        Vaikka ei puhuttaisi nyt osaamisesta, SCC:n tapauksessa arvostelukykyä ei ole ollut alussa, matkan varrella eikä sitä näytä kertyvän edes näin lopussa.

        Tässä Sambian ex-presidentin lesken tapauksessa kyse on joko siitä, että Ritaluoma esitteli kaupunginhallitukselle ns. nigerialaiskirjeen, tai rahanpesusta. Kun Kiemungin YLE:lle 15.8. mainitsema allekirjoittamaton ”Barclays-pankin dokumentti” ei ollut Barclays -pankin kirjelomakkeella, ja Ritaluoman investoriksi nimeämä ex-presidentin leski Mrs Regina Chiluba voimallisesti kiistää hänellä olevan mitään tekemistä minkään investoinnin tai rahojen kanssa, vaaka alkaa kallistua nigerialaiskirjeen puolelle.

        Olemme, Eräsvaan, vielä valovuosien päässä kommenttiesi ja linkkiesi kuvaamasta ideaalista. Jos vastakkain on (lievästi kärjistäen) suhmurointipolitiikka ja suhmurointia vastaan änkyröintipolitiikka, niin terveeseen yritysilmapiiriin ja toimiviin strategisiin kumppanuuksiin päästään jälkimmäisellä. Sen eteen ainakin allekirjoittanut ja perussuomalaisten ryhmä, ja uskon koko Pro Hämeenlinna, tekee töitä.

  50. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Moikka kaikille pitkästä aikaa!

    Olen joskus lueskellut näitä, mutta kuten Leo asian ilmaisee ”syntymä-laiskana” en ole ruvennut vanhaa asiaa juuri kommentoimaan.
    Koko hommahan onn mennyt kiville jo aikaa sitten.
    Jos ”Ritari” saa tonttirahat tai vaikka osankin syyskuun loppuun niin kuusetus jatkunee. Sitten sitä kusessa ollaan kun tontti on myyty vaan ei tiedetä kelle, kuten Kari asian valaisi.
    Laajemmin näissä tontti ja kiinteistökaupoissa on minua pitempään ihmetyytänyt miten ostettaviin kohteisiin Isosuo löytää aina huijarit asialle, kuten kävi Ronninkin kanssa. Hyvä ettei siitä bordellia tullut!
    Sellaisissa tapauksis jos on paikallinen REHELLINEN yrittäjä asialla ei Isosuo edes laita kohdetta myyntiin vaan vitkuttelee, kuten olen aiemmin täällä kertonut Lammin Lieson koulun kohdalla tapahtuneen.
    Lammin Porraskosken koulun olisi vuokrannut lammilaistaustainen karavaanari porukka mutta Isosuo torpedoi hankkeen kohtuuttomilla vaatimuksuillaan. Kolmessa vuodessa koulu kuntoon ja vain kolmeksi vuodeksi vuokrasopimus. Ei mitään jatkotakeita. Ei kukaan hullukaan sellaiseen lähde, karavaaraneista puhumattakaan. Koulu on ollut käuttämättä -60 luvulta saalla ja on sitä edelleen. Nyt HML-aikaan ei pääse edes paikalliset mammat kutomaan ja kyläyydistys kokoontumaan kuten Lammin kunnan aikaa.
    Karavaanarit löys paikkansa Janakkalasta, läheltä. Sekin on pois Porraskoskea elävöittämästä.
    Nyt Kostila-Ylänne seudulla Lammilla ihmetellään kun Kostilan koululle olisi ostaja mutta kun hän ei saa yhteyttä Isosuohon jotta vois neuvotella ja tehdä kaupat. Hän ihmettelee kun Isosuo esiintyy kuin pikkupoika jonkun altaan kastajaisissa paikallisessa valtamediassa mutta sihteeri ei tiedä missä mies on ja koska hänet tavoittaa. Mikähän taas on ostajassa ”vikana” kun ei näytä Isosuolle kelpaavan.
    Onko kaikkien näiden takana Isosuon ja muidenkin eduskuntaan pyrkivien hannuripartiolaisten vaalirahoitus?

  51. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Ehdin ääneen ihmetellä, missä Eki luuraa? Tervetuloa katsomoon!
    SCC:n juonenkulusta saisi satunäytelmän pienille pilteille.
    Itsenäisesti ajatteleville nuorille ja aikuisille tarvitaan uskottavaan tarinaan myös loogisuutta ja älyllistä sisältöä.
    Draaman kaaren jännitettä on venytetty liian pitkään, vapautusta/antikliimaksia kaivataan kipeästi.
    Arvostettu venäläisten kansansatujen tutkija Vladimir Propp
    ”- Ensin on tutkittava mitä tehdään ja vasta sitten kysyttävä, kuka tekee ja miten.”
    Olen Proppin kannalla.
    Kirstulan kentällä palloa potkitaan edelleen, tietämättä missä maali,
    vaikka peli on tuomareiden taholta vihelletty poikki ajat sitten.
    Riitta

  52. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Ritaluoma avautunut YLElle:

    http://yle.fi/uutiset/siirto_etelaafrikkalaiselle_tilille_kaynnisti_poliisitutkinnan_sunny_car_centerin_maksu_jaadytettiin/7423771

    Otteita:

    Wilson pyysi Sunny Car Centeriä maksamaan etukäteen oikeus- ja asianhoitokuluja 268 000 puntaa (336 000 euroa) eteläafrikkalaiselle tilille. Toukokuun lopussa Ritaluoma maksoi summan Sunny Car Centerin toimitusjohtajana.

    Keskusrikospoliisilla on valtuudet jäädyttää rahansiirto lyhyeksi määräajaksi, ja niin tässäkin tapauksessa tehtiin. Ritaluoma selitti poliisille rahansiirron taustat ja muutaman päivän selvittelyjen jälkeen poliisi palautti jäädytetyt varat Ritaluoman käyttöön.

    – Kysyin poliisilta, voinko nyt maksaa rahat vastaanottajalle, vai seuraako taas uusi hälytys, jos laitan rahat liikkeelle, Ritaluoma muistelee.

    – Poliisi sanoi, että voin itse päättää, mitä teen.

    Ritaluoma maksoi summan uudelleen. Nyt hän odottaa Regina Chiluban sijoitusta yhtiöönsä.

    Mitä tuohon nyt sitten enää voi sanoa? Tämä mieskö vie 150 M€ hankkeen maaliin?

  53. avatar Ville-Matti Vilkka sanoo:

    Wipedia kertoo, että: Vuonna 2007 Chiluba tuomittiin Britanniassa 32 miljoonan euron kavalluksesta ja siirrosta englantilaisille pankkitileille. Chiluba määrättiin maksamaan rahat takaisin Sambian valtiolle, mutta hän ei noudattanut päätöstä, vaan moitti oikeusistuinta rasismista.

    Eli mistähän oikeasti rouvan rahat ovat? Ja mitä niillä oikeasti pitäisi tehdä?

    Oikeastaan olen aika sanaton tämän casen suhteen…

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Näyttää siltä, että rouva Chiluballa ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

      Sen sijaan Etelä-Afrikassa joku tikahtuu Van der Hum -coctailiinsa onnitellessaan itseään onnistuneen ”nigerialaisoperaation” johdosta.

      • avatar Matti Virtanen sanoo:

        > Näyttää siltä, että rouva Chiluballa ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

        Regina Chiluba on pelkkä conman-artistin taiteilijanimi.

        Ritaluoman maksamaa 336 tuhatta euroa Ritaluoma ei tule koskaan enää näkemään. Ei euroakaan siitä. Puhumattakkaan siitä että ”Regina Chiluba” investoisi SCC:n persereikään koskaan miljoonia.

        Nigeriassa on taatusti ollut tunnelma katossa kun Ritaluoman maksama 336 tuhatta euroa on kilahtanut tilille tai Western Unionin kautta.

        Sunny Car Center-hanke oli nyt tässä. Kukaan ei ole aikaisemminkaan siihen ollut kiinnostunut ”sijoittamaan” rahojaan. Nyt sijoitusten kerääminen on vielä tuhat kertaa vaikeampaa kun Ritaluoma ja muut SCC-veijarit ovat osoittauneet apinoiksi joita nigerian n**keritkin kusettavat mennen, tullen ja palatessa 419-huojauksilla.

  54. avatar Jani Rantala sanoo:

    Vaihtoehto A : Ritaluoman varat ovat Sambian kassasta varastettuja, jotka ovat jo kertaalleen oikeudenpäätöksellä tuomittu palautettavaksi Sambiaan

    Vaihtoehto B: kyseessä nigerialaiskirje ja koko homma kusetusta.

    Jännää että ”kokeneet liikemiehet” menevät jatkuvasti tällaiseen kusetukseen mukaan. Ja tässä tapauksessa Iisakki Kiemun ja kumppanit eivät pistä touhulle stoppia. Tämän rahoituksen voisi kaupunginhallitus suoralta kädeltä torpata. Jos rahan alkuperä on näin hämärää niin parempi olla ilman rahoja.
    Ps tietääkö kukaan että mistä SCC hankkeeseen jo hukatut miljoonat ovat olleet peräisin?

    • avatar Matti Virtanen sanoo:

      > Vaihtoehto A : Ritaluoman varat ovat Sambian kassasta varastettuja, jotka
      > ovat jo kertaalleen oikeudenpäätöksellä tuomittu palautettavaksi Sambiaan
      >
      > Vaihtoehto B: kyseessä nigerialaiskirje ja koko homma kusetusta.

      Vaihtoehdon A:n estää jo se, että maailmasta tuskin niin hölmöä ihmistä löytyy että ”sijoittaisi” kymmeniä miljoonia euroja johonkin Euroopan suurimpaan autokaupan lasipalatsiin keskelle periferiaa.

      Vaihtoehto B:n todennäköisyys sen sijaan on yli 99,999999999 prosenttia.

      • avatar Timo Aaltonen sanoo:

        Onhan tässä sellainenkin mahdollisuus, että Ritaluomalla on kaveri, joka esittää nigerialaishuijaria. Ritaluoma kun väkisin kaksikin kertaa lähetti rahat Etelä-Afrikkaan, niin tämä on ihan mahdollista. Nigerialaishuijarihuijarikaveri ottaa vähän provikkaa ja lähettää loput rahat käteisenä takaisin Ritaluomalle. Hämeenlinnan kaupunki ja muut velkojat jäävät nuolemaan näppejään ja Ritaluoma nautiskelee mojitoja Floridassa.

        • avatar Timo Aaltonen sanoo:

          Tämä on vain teoreettista pohdintaa noiden kahden yllämainitun vaihtoehdon lisäksi. En epäile Ritaluomaa rikolliseksi.

  55. avatar Saara Finni sanoo:

    Tervehdys teille, te ”uudistuvan autoilun ekologisen keskuksen” asukkaat.
    Sitaatti on Ritaluoman ehtymättömän kekseliäisyyden tuote, luettavissa tämän päivän Iltalehdestä.

    Jutun otsikko ja ingressi kuuluvat näin:

    ”Ei tiedä itkeäkö vai nauraa
    Rahoitusfarssin uusin käänne: leski Sambiasta

    Hämeenlinnaan kaavaillun autokauppakeskuksen useaan otteeseen viivästyneet rahoituskuviot ovat kuin suoraan Hollywood-elokuvasta.”

  56. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Iltaa,

    jätimme 11.8.2014 kaupunginhallituksen kokouksessa SCC:n tonttikaupan jatkoaikapäätöksestä seuraavansisältöisen eriävän mielipiteen:

    Eriävä mielipide

    KH 11.8.2014 §268 Sunny Car Center Hämeenlinna Oy:n autotalohanke

    Kaupunginhallituksen päätös antaa Kirstulan tonttikaupalle jatkoaikaa 30.9.2014 asti.

    Perustelut

    SCC:n ja sen edustajien toiminta koko hankkeen ajan sekä 11.8.2014 kh:lle esitetyt tiedot osoittavat, että Hämeenlinnan kaupungille muodostuu jatkuvasti kasvava vastapuoli- ja maineriski.

    Vastapuoliriski muodostuu siitä, että SCC:n mahdollisuudet viedä rakennushanke menestyksellisesti ja tontin kauppakirjan ehtojen mukaisesti loppuun ovat erittäin heikot. On alueen ja kaupungin kehityksen kannalta erittäin vahingollista, jos tontti vakuutena ja mahdollisesti osin rakennettuna päätyy SCC:n ulkomaisten velkojien haltuun.

    Tonttikaupan toteuduttua kaupungilla ei ole enää mitään keinoja hallita vastapuoliriskiä.

    Maineriski muodostuu siitä, että SCC hakee rahoitusta sellaiselta ulkomaiselta taholta, jonka rahojen alkuperän tullessa julkiseksi Hämeenlinnan maine vahingoittuu vakavasti. SCC:llä on vastaava maineriski, joka toteutuessaan edelleen heikentää yhtiön mahdollisuuksia hankkia puuttuva loppurahoitus, näin kasvattaen edelleen kaupungin vastapuoliriskiä.

    Tarkemmat perusteet:

    1. SCC:n edustajat eivät ole esittäneet kaupunginhallitukselle dokumentteja varmoista ja sitoutuneista sijoittajista tonttikaupan 8,4M€:n taikka koko hankkeen 130 – 160M€:n rahoituksen osalta, vaan ainoastaan mahdollisia lainaajia, joiden luotettavuutta annettujen tietojen perusteella ei ole voinut varmistaa. Mahdollisesti saatavat summat, joita kaupunginhallitukselle on esitelty, ovat vain noin 20-30% koko hankkeeseen tarvittavasta summasta. SCC ei ole löytänyt täyttä rahoitusta neljään vuoteen, mutta on nyt ottamassa lyhytaikaista rahoitusta ehdoilla, jotka ajavat yhtiön rahoituskriisiin hyvin nopeasti ellei loppua rahoitusta löydy pian.
    2. Yhden 11.8.2014 esitetyn mahdollisen sijoittajan tausta on hankkimiemme tietojen perusteella sellainen, ettei kaupungin tule missään olosuhteissa olla tekemisissä tällaisen tahon kanssa. Kaupungin ei myöskään tule hyväksyä yhteistyötahoja, joiden kumppanit eivät ole luotettavia.
    3. SCC ei ole toimittanut kaikkia rakennusluvan edellyttämiä asiakirjoja kaupungin rakennusvalvontaan. Rakentaminen ei voi alkaa ennen kuin kaikki vaadittavat laskelmat, selvitykset ja suunnitelmat on toimitettu viranomaisille. Rakennuslupa raukeaa 21.11.2014, eikä hallitukselle ole esitetty sellaisia tietoja, joiden perusteella rakentaminen olisi todella alkamassa. SCC:n edustajat ovat vuodesta 2012 alkaen antaneet medialle valheellisia lausuntoja, joiden mukaan rakentaminen voi alkaa vaikka heti.
    4. SCC ei ole koko prosessin aikana osoittanut olevansa luotettava yhteistyökumppani. Sopimuksia ei ole noudatettu asianmukaisesti, pyydettyjä dokumentteja ei ole toimitettu, osakeyhtiölakia ei ole noudatettu, eikä sovituista sitoumuksista ja lupauksista ole pidetty kiinni.

    Kaikki edellä oleva huomioiden on kaupungin edun mukaista purkaa tonttikauppa välittömästi ja käynnistää alueen kehittäminen tasapuolisesti kaikkien kiinnostuneiden yrittäjien kanssa. Jatkossa on välttämätöntä, että kaupunki kiinnittää erityistä huomiota siihen, että se tarkastaa etukäteen mahdollisten yhteistyökumppaneittensa luotettavuuden.

    Tämä eriävä mielipide on liitettävä pöytäkirjaan.

    ______________________________________ __________________________________
    Kari Ilkkala Lulu Ranne

    Hämeenlinnassa 13.8.2014

    Dokumentti löytyy osoitteesta http://ktweb.hameenlinna.fi/ ja sieltä valinta Pöytäkirjat – Hae kokoukset. Valitse 11.8.2014 15:00 Kaupunginhallitus (KH) ja edelleen pykälä 268 liitteet.

  57. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Niinpä, tästä maineriskistä puheenollen,
    saas nähdä miten tämä kalliiksi venynyt matsi
    tulee vahingoittamaan Hämeenlinna-brändiä.
    Jo alunalkaen oli todella typerää
    maksaa Kirstulan jättömaasta oletusarvo-hinta,
    ei reaaliarvo-hintaa, joka on käytäntö.
    Siinä paloi kaupungin rahaa muutama satatonnia ilmaan.
    Riitta

    • avatar Erkki Strömberg sanoo:

      Hyvä Riita & kumppanit!

      Tässähän kävi kuin entiselle tytölle: Kunnia meni mutta maine senkuin kasvaa!

      Pätee Hämeenlinnan tilanteeseen toinenkin sanonta: Rahaa on, mutta se on tavaras (tontis) kiinni, sanoi entinen likka kun kaljatuoppiin ei rahaa ollu!

      Odottelen mitä hölmöä seuraavaksi!

      • avatar riitta.nyqvist sanoo:

        Moro Eki!
        16.10.2011 kirjoittamassani blogissa, yritin varoittaa Iisakkia mm. kalliista maakaupasta.
        Oli pakko lähteä Iisakin tukijoukoista viime eduskuntavaalien aikaan,
        – suurissa linjanvedoissa alkoi tulla liikaa klappia.
        Se Iisakki, jonka taannoin tunsin, kirjoitti 3.6.2006 Kaupunkiuutisiin loistavan kolumnin ”Lepakkogate.”
        Siinä hän viiltelee taitavasti mm. bisnes-hemmo Isosuota.
        Samassa kolumnissa Iisakki
        ”Miksei äiti pannut putteria ja kokoomuksen jäsenkirjaa käteen, kun olin pieni?
        Miksi en kaikesta julkisesta nuoleskelustani huolimatta ole päässyt vieläkään pelaamaan isojen poikien kanssa”
        (Lainattu KU 3.6.2006/Lepakkogate/Iisakki Kiemunki)
        T. Riitta

  58. avatar Jouni Simula sanoo:

    Tämä viimeisin käänne on nyt herättänyt niin paljon hilpeyttä ja laajaa näkyvyyttä tuolla somen puolella, että jos tässä ei nyt heti voi muuta tehdä, niin ainakin minun mielestäni kannattaisi hyvin pian mennä ja kaataa se SCC:n mainoistorni pois kököttömästä tuolta moottoritien varrelta. Tämän jälkeen se ikävä kyllä näyttäytyy siellä ikään kuin jonkinlaisena hölmöyden monumenttina.

    Kaupunkilaiset tuntevat varmasti suurta myötätuntoa kaikkia asiaa käsitelleitä kohtaan. Nuollaan haavat, otetaan opiksi ja keskitytään taas perusasioihin.

    Todella isot kiitokset Lulu Ranteelle ja Kari Ilkkalalle. Olette hienosti tuoneet asioita kaupunkilaisten tietoon ja pitäneet mahdollisuuksienne mukaan kaupunkilaisten puolia tässäkin asiassa.

  59. avatar Nike Rialainen sanoo:

    Tähän loppuun ei voi kuin laittaa kaksi linkkiä:

    http://www.nigerianspam.com/nigerian-scammers/scammer-Mark-Wilson.html
    http://zambiadailynation.com/2014/08/15/chilubas-28m-hoax/

    “Mrs. Regina Chiluba has emphatically stated that she has not been involved or as she was involved in any transaction activity as stated in the false Report. I asked Mrs. Regina Chiluba to issue a statement but sadly declined to do so stating that ‘I don’t want to dignify falsehood with a response, especially that I don’t know the motive of such a report’,”

  60. avatar Andrei Durak sanoo:

    Heh!

    Ritaluomaa haluaisin pikkuisen puolustella huijareiden koukkuun menemisestä.

    Ensinnäkin meidän tavallisten ihmisten saadessa ”tarjouksen” miljoonista, ihmettelemme luonnollisesti syytä, miksi tällaiselle tavalliselle ja tuntemattomalle köyhälle joku miljoonia tyrkyttäisi.
    Ritaluoma sen sijaan pyörittelee ainakin päässään ja papereissaan tuon luokan summia, joten ainakaan heti eivät kellot kilkata, varsinkin kun jotakin pelastusta on liiketoimintaansa toivonut ja hartiavoimin hakenut.

    Minulla on tuttava, jonka lähisukulainen meni vastaavanlaiseen miinaan.
    Kuulin jälkeenpäin yksityiskohtaisesti hienoista näytelmistä lontoolaisten pankkien auloissa ja mitä mielikuvituksellisimmista syistä rahan liikumattomuuteen uhrille päin. Ylimääräisiä kuluja ja veroja löytyi viimeiseen saakka.
    Uhri taitaa uskoa vielä tänäkin päivänä, että joku päivä tämä hieno ja mukava ”Wilson” hoitaa asiat finaaliin. Kunhan nyt saa ensin kateelliset viranomaiset vapauttamaan rahat.
    Näytelmä on kuulemma tosi viimeisen päälle hiottu kalliine pukuineen ja vuokrattuine limousineen.
    Uhrilta meni omakotitalo.

    Pari vuotta sitten tuli dokkarikin televisiosta näistä tapauksista.
    Melko useassa tapauksessa oli yhteistä se, etteivät pyörityksen jälkeen rahat menettäneenä pystyneet myöntämään huijatuksi tulemistaan.
    Ei edes ministeri Mattila.

    Poliiisilla olisi ollut mahdollisuus herättää Ritaluoma tajuamaan asiat ajoissa. Vaan ehkä vaikea puuttua poliisina toisen liiketoimiin neuvomalla.

    Väittäisin, ettei Ritaluoma saanut isoa vahinkoa aikaan. Reisille projekti olisi mennyt joka tapauksessa, eikä 30k euroa siinä paljon enää tunnu.

    Tsemppiä sinne Hämeenlinnaan ja myös Ritaluomalle. Ja kaatakaa ihmeessä se torni jo sieltä kuralätäköstä!

    • avatar nasse kallström sanoo:

      Ei ihan 30K euroa riitä.
      Huijattu summa oli yli 300K euroa.

      • avatar Andrei Durak sanoo:

        Aivan. Jäi nolla pois, kun olen tottumaton noin suuriin summiin.

  61. avatar Saku Hellgren sanoo:

    Terveiset täältä Turusta,

    ja kiitos hämeenlinnalaispäättäjille, että ovat ottamassa vaihteeksi hölmöläisen manttelin kantaaksenne täältä varsinaissuomen tautisesta helmestä. Ritaluoma meni nigerialaishuijaukseen, ja kuten edellä A. Durak kirjoittaa, siihen langenneet eivät kasvojensa vuoksi pysty myöntämään edes itselleen käyneensä miinaan.

    Olkaa Hämeenlinnassa hänelle armollisia ja viheltäkää peli poikki, muuten hän varmasti venyttää hommaa ja kaupungin maine ryvettyy oikein olan takaa. Koko tapaus on uskomattoman huono pieruvitsi ollut jo kenelle tahansa täysjärkiselle usean vuoden ajan, ja tämä viimeinen ”rahoitusjärjestely” on kyllä vertaansa vailla. 336 tuhatta euroa taitaa olla uusi ennätys afrikkalaishuijareille. Keskusrikospoliisi muisteli Turun Sanomissa, että 105 tonttua on tähän asti suurin yksittäinen summa, mitä kankkulan kaivoon on joku harkintakykynsä menettänyt kaatanut.

    Ei tainnut Markusta tulla Suomen / Euroopan suurimman autotalon dirikaa, mutta suurimman summan kuunaan onnistui laittamaan nigerialaiskirjeeseen. Kyllä sekin muistetaan.

    • avatar Faktaa M sanoo:

      ”Poliisi jäädytti Sunny Car Centerin rahansiirron Etelä-Afrikkaan toukokuun lopussa. Hämeenlinnalaisen Sunny Car Centerin lähettämällä 336 000 euron summalla Mark Wilsoniksi esittäytynyt mies oli luvannut järjestää kymmenien miljoonien sijoituksen suunnitteilla olevalle autokauppakeskus Sunny Car Centerille.

      Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Uotila Hämeen poliisista vahvistaa nyt, että poliisi epäili tapauksessa nimenomaan nigerialaishuijausta.

      Poliisi palautti jäädytetyt varat ja varoitti huijausvaarasta asianomistajaa, joka oli sijoittanut kyseiset rahat Sunny Car Centeriin. Sekä hän että Sunny Car Centerin toimitusjohtaja Markku Ritaluoma kuitenkin tahtoivat varoituksista huolimatta siirtää rahat uudelleen eteläafrikkalaiselle tilille”.

      Poliisin mukaan SCC ei siis lähettänyt huijarille OMIA likviidejä RAHOJAAN , vaan sijoittajan varoja, eli poliisinkin mukaan asianomistajan rahoja. Herääkin vahva epäilys, että kyseessä onkin Pohjantähdeltä saatuja sijoitusrahoja?

      Miksi muuten Pohjatähti oli koko ajan ”asiantuntijana” mukana, ellei sillä ollut omaa lehmää ojassa, eli yhtiön varoja pelissä?

      Jos Pohjatähti lähti mukaan näinkin epämääräiseen hankkeeseen, niin asiasta päättäjille fudut ja äkkiä, ettei rahoja karkaa Nigeriaan jatkossakaan. Poliisi ei aina ole välttämättä pelastamassa näitä yhtiön johtavia typeryksiä.

      Omia hankkimiaan rahojaan Ritaluoma ei oli sinne olisi tietenkään ikipäivänä lähettänyt, sillä liukas liikemies osaa kyllä varoa, mutta ei tietenkään varoita, jos joku taho ottaa riskin SCC:n puolesta. Se, että rahoja yritettiin lähettää vielä uudelleen, vaikka poliisi nimenomaan varoitti, on todella outoa ja räikeää riskinottoa.

      • avatar Kari Ilkkala sanoo:

        Terve FaktaaM,

        SCC:n kauden 1.12.2012-30.11.2013 tilinpäätöksen mukaan Pohjantähti on lainannut kahdella eri lainalla SCC:lle rahaa yhteensä 885.000 €.

        Lainojen numeroinnista 20130008 – 20130009 voisi päätellä, että lainat on annettu 2013, mutta numerointi voi tietysti tarkoittaa mitä hyvänsä.

        Lainojen vakuutena on Asunto Oy Helsingin Kaskisaarenranta -nimisen yhtiön osakkeet, jotka oikeuttavat 5-6h+k+s+pukut+tekn.tila+at käsittävän huoneiston hallintaan. Huoneistoala 242 m2, kok.ala kellareineen ja autotalleineen 404 m2.

        Liekö Ritaluoman oma kämppä, mutta vaikuttaa Pohjantähden kannalta turvaavalta vakuudelta. Muuten en ymmärrä arvostamani Ylä-Soininmäen roolia ollenkaan, mutta luulen ettei hänkään tällä hetkellä ymmärrä, vaan potkii itseään aamuin illoin hanuriin että lähti puhemieheksi.

  62. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Ihme juttu tuo Ritaluoman rahoituskuvio nykypäivänä, että pitää maksaa saadakseen pääomaa.

    Minulle on jo vuosikausia tullut sähköpostiin kirjeitä, joissa olen voittanut lotoissa ja muissa maailmalla pelattavissa veikkauspeleissä miljoonia ja taas miljoonia, vaikka en ole pelannutkaan kyseisiä pelejä. Amerikkalaiset leskinaisetkin ovat minulle lähetelleet dollareitaan.
    Minun ei ole tarvinnut missään tapauksessa lähettää rahaa, on riittänyt tilinumerot ja muut yhteystiedot. Rahaa on tullut kuitenkin niin paljon, että tuollaiset autotallihankkeet ei tuntuisi missään. Rahaa on niin paljon etten ole oikein itsekään perillä, mutta saahan sitä ystävälliset ihmiset tililleni lähettää lisääkin.

    Minä olisin voinut rahoittaa koko tuon autotallihankkeen kokonaankin, mutta mielestäni tuossa SCC:ssä ei ollut oikein toimiva hallitus. Siellähän oli jäsenenäkin joku, joka ajoi vain pienosakkaiden etua. Kuka sitten minun etua olisi ajanut.

  63. avatar Matti Virtanen sanoo:

    Turha Sunny Car Centerin mainostolppaa on pellolta purkaa. Sehän tuo kuitenkin mukavasti näkyvyyttä Hämeenlinnalle ja hämeenlinnalaisille. Vielä vuosien päästäkin ohi ajavien suomalaisten huulille nousee hymy kun Sunny Car Center mainostolpan näkevät ja muistavat vivahteikkaan tarinan sen takaa.

    Ehkä sinne pellolle voisi rakentaa Euroopan suurimman autokaupan sijasta maailman suurimman nigerialaishuijaus-keskuksen. Esillä voisi olla näyttely maineikkaimmista nigerilaishuijauksista ja ylemmissä kerroksissa voisi olla sitten esimerkiksi pari tuhatta nigerialaishuijaria työntuohussa. Elämyksiä hakevat turistit ja kaupunkilaisetkin voisivat osallistua teemapuistossa nigerialaishuijauksiin ja se maksaisi vaikka 100 euroa kun luvattaisiin antaa miljoona euroa vastineeksi ja välillä voisivat yllättää turistit ja putsata kaupan päälle koko lompakon, viedä luottokortit ja pistää allekirjoittamaan parit vekselit. Spesiaalipalveluna voisi olla sitten vaikka pieni mukilointi jos alkaa rahojaan takaisin vaatimaan.

    Myös Sunny Car Centerin mainosmateriaalit voisi hyödyntää tehokkaasti kun keskuksen nimeksi laittaisi vaikka ”Sunny Conman Center”. Silloin nimi olisi lyhenteeltään sama ja Car sanan voisi korvata esitteissä ja mainostolpassa Conman-tarralla.

  64. avatar Janne Laine sanoo:

    Vaikka autokauppaa ei tulisi, niin kyllä kyseiselle tontille käyttöä löytyy. Tontilta löytyy tilaa vaikka parille parkkitalolle. Parkkitalojen lisäksi voisi vaikka kaivaa altaan, jonne voi laittaa kelluskelemaan muutaman asuintalon.

  65. avatar mauri virtanen sanoo:

    Pikkaisen ihmetyttää ja aikaisempaani kirjoitukseeni viittaankin. Kaupungin ykkösjohtajan T. Kenakkalan tehtävä ja tekemättömyys ihmetyttää. Puheenvuoro :
    Kunnanjohtajalla on oikeus käyttää puhevaltaa kunnanhallituksen puolesta sekä saada kunnan viranomaisilta tietoja ja nähtäväkseen asiakirjoja, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
    Kenen arvoilla ja moraalilla kaupunkia johdetaan.
    Hämeenlinnan kaupunginhallitus 2014
    Rautio Sari
    Rautio Sari, KOK, pj
    Sairionkatu 41 B, 13210 HML
    Puh. 040 522 0933
    sari.rautio(at)hameenlinna.fi
    Lulu Riikonen
    Ranne Lulu,PS, 1. vpj
    Puh. 040 586 4644
    lulu.ranne(at)hameenlinna.fi
    lulusirkku(at )gmail.com
    Koskinen Johannes, 2. vpj
    Kaskikaarre 10, 13270 HML
    Puh. 050 511 3061
    johannes.koskinen(at)eduskunta.fi
    Appelroth Ulla, SDP
    Kumpulantie 8 K, 13500 Hml
    Puh. 050 364 9450
    ulla.appelroth(at)gmail.com
    Häppölä Anna-Kaisa, SDP
    Koivuarontie 7 B as 2, 14300 Renko
    puh. 0500 942 436
    anna-kaisa.happola(at)pp.inet.fi
    Laakso Sirpa, SDP
    Rautaruukintie 7, 13300 Hml
    Puh. 050 552 8488, 050 599 3437
    laakso.sirpa(at)elisanet.fi
    Kallioinen Juha, KOK
    Pekantie 7 C 9, 13210 HML
    Puh. 0500 635 044
    juha.kallioinen(at)juridia.com
    Vekka Tapio, KOK
    Puh. 03 622 650, 040 900 0150
    tapio.vekka(at)vekkaliikenne.fi
    Kari Ilkkala
    Ilkkala Kari, PS
    Possentie 1 A 1, 13200 HML
    Puh. 040 570 2191
    kari.ilkkala(at)korahmor.fi
    Kärpänen Hannu, KESK
    Hietoisentie 140, 14700 Hauho
    Puh. 050 521 1655
    karpanen(at)virpi.net
    hannu.karpanen(at)hameenlinna.fi
    Oinonen Ritva, VAS
    Katumantie 19 A 5, 13250 HML
    Puh. 040 767 4002
    ritva.oinonen(at)hameenlinna.fi

    • avatar Antti Sulonen sanoo:

      Eikös tuo Kenakkala ole siellä Amerikan matkalla, rahoitusta hakemassa. Toisella puolen maapalloa, siellä ne rahat ovat ja kestää tovin saada ne sieltä tälle puolen, kuuleman mukaan.

      Puhevalta on onneksi aivan eri asia kuin päätösvalta.

      Puhe- ja päätösvalta on nyt Sari Rautiolla ja hän ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Toivottavasti hän pystyy sen nopeasti päättämään.

    • avatar Harry Hemo sanoo:

      Eniten ihmettelen Kiemungin ”isoa kalaa kannattaa pyytää” ja mitään ei saa jos ei yritä jne.
      Toisessa lauseessa hän puhuu siitä miten kaikki hoituu markkinaehtoisesti ja toisaalta sivulauseessa että kaupunkikin on vähän panostanut hankkeeseen.

      Tässä on mielestäni hienoinen ristiriita, kaupunki leikkimässä sijoittajaa on enemmänkin kommunismista/sosiaalidemokratiasta haettu oppi. Jos epäonnistutaan markkinarahalla, otetaan tietoinen riski hävitä sijoitus. Kynnys ottaa riskiä helposti madaltuu kun riski haetaan kunnan veronmaksajien rahalla, epäonnistuttaessa häviö jää veronmaksajille ja onnistuttaessa voidaan kerätä ääniä ilman riskiä.

      Tämä SCC ja parkkitalotragedia ovat hyviä esimerkkejä siitä mitä tapahtuu kun touhutaan isännättömällä verorahalla. Esimerkiksi jos parkkiyhtiön toimitusjohtajan palkka olisi 8ke/kk eli sivukuluineen ~13500 niin kuukaudessa pitäisi saada 13500 euron hintaista parkkeeraustuntia palkkakulun kattamiseksi. Ei tarvita edisonia päättelemään miksi parkkiyhtiö takoo tappiota.

    • avatar mpz sanoo:

      Ritaluoma esittää että ovat tavanneet ”Mark Wilson”ia Lontoossa useampaan otteeseen. Noh, tämä ei sinänsä vielä aseta minkäänlaista painoarvoa hänen väitteilleen. Toki nigerialaiset voivat operoida brittilästäkin käsin ja väärentää ties mitä pankin papereita tai henkilöllisyystodistuksia. Toisin sanoen niin kauan kun joltain riippumattomalta kolmannelta osapuolelta ei ole todistetta varojen olemassaolosta ja sopimuksista niin…

  66. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    SCC:n tilintarkastajat eivät kestä kyydissä:

    Kirjoitin tässä blogissa 11.8. miten Ritaluoma / SCC:n tilitoimisto oli syöttänyt puutaheinää marraskuun 2013 ylimääräisessä yhtiökokouksessa kaupungin yhtiökokousedustajalle, hallitusjäsenelle ja tilintarkastajalle SCC:n oman pääoman määrästä.

    19.8.2014 kirjatulla ja 20.8.2014 rekisteröidyllä muutoksella SCC:n KHT-tilintarkastaja Markku Koskela on jättänyt hommansa. En ihmettele yhtään – Kiemunki voi viihtyä herkkusienipenkkinä, mutta kaikki tilintarkastajat eivät.

    Edellisissä jaksoissa tapahtunutta:

    Kun yhtiön 30.11.2011 päättyneen tilikauden tilinpäätösversioita tuli PRH:een keväällä / kesällä 2012, ne olivat puutaheinää. Viestitin asiasta heinäkuussa 2012 yhtiön ja kaupungin johdolle sekä SCC:n Ernst & Young’in tilintarkastajalle. 23.8.2012 yhtiölle olikin sitten valittu uudet tilintarkastajat (veikkaan että edellinen veti samat johtopäätökset kuin Koskelakin), ja 2011 tilinpäätös saatiin kasaan vasta 24.9.2012.

  67. avatar Seppo sanoo:

    Kyllä on Hml:n johto luonut Lululle ja Karille loistavat vaalivaltit eduskuntaan tällä SCC:llä

    • avatar Etupellossa sanoo:

      Mistäpä tuon tietää, vaikka Iisakki olisi ollut alun alkaen Persujen troijan hevonen Kari I:n vaalivankkureissa? Niin kovaa duunia Karin Arkadianmäelle lähettämiseksi tekee mies, jonka nimi juontuu heprealaisesta nimestä Jitzhak (חָק), mikä merkitsee ”hän nauraa”.

      Itkee vai nauraa, mistäpä tuon tietää?

      Jos teoria troijalaisesta ei pidä paikkaansa, voi kyseessä olla vanha keino, missä ei-toivottu tekijä (Kari) ”äänestetään ulos”. Tässä win-win tilanteessa kaikki voittaa, Kari body-pumppaa päivisin Arkadianmäen portaita ja Iisakki pääsee taas tupauunojen kyläpäälliköksi, kuten hän on blogeissaan meitä perusäijiä nimennyt.

      Linkin http://reska.fi/uutiset/iisakki-pysti-seisoo-tyhjalla-miljoonatontilla/ Iisakki kuvailee itsetuhoisuuteen viittaavaan vaalityöhön…, tässä olisi varhaisen puuttumisen paikka.

      Hämeenlinnassa on menty vuosia sotkusta toiseen ja Iisakki on niissä kaikissa ollut mukana. Jos ei kaikissa tapauksissa mediassa kommentoimassa, niin somen:n puolella ainakin aktiivisimpana kommentaattorina, hyökäten kerta toisensa jälkeen Kari Ilkkalan kimppuun.

      Hyökkäys on paras puolustus. Ja silmittömällä röyhkeydellä voi saada asiat kuulostamaan julkisuudessa aivan eriltä, kuin ne tosiasiallisesti on.

      Ihmisten uteliaisuus ja kiinnostus jää otsikoihin. Kari Ilkkalan haaste on se, että hän pyrkii pelaamaan pikkutarkasti, asiat juuriaan myöten tutkien. Kun vastapuoli pelaa ”sikaa”, hukkuu Karin tekemä valtava työ, yhteen uutiseen, ihmiset muistaa vain kommentin pari, per osapuoli.

      Edelleen Iisakin eduksi on se, että ihmisten muisti on lyhyt ja laiskoina emme jaksa seurata/selvitellä, miten asiat ovat edenneet.

      ”Minun nimi on Iisakki Kiemunki. Olen Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja haluan neuvotella”. Tismalleen vastaavat sanat tahollaan sanoi Saddam jäädessään kiinni…., liekö ollut maakuopassaan kalkkistabiloimassa jalkojen alla hyllyvää maata? Vallansokaisemien ihmisten taitaa olla vaikea ymmärtää, milloin asiat on pahan kerran poskellaan… Enkä mä tiedä edes, onko Iisakki halunnut tämän aiheen tiimoilta edes neuvotella? Ehkä SCC hallituksessa ollessaan, Regina Chiluban kanssa?

      Tummennettuaan selvästi Hämeenlinnan katukuvaa Iisakki vakuutti blogissaan (tai ainakin iisakki-nimimerkki, hänen blogissaan) : ”Fakta on, että vastaanottokeskuksesta on kaupungille ainoastaan positiivisia taloudellisia vaikutuksia.”.
      Kyllähän tässä maahanmuutolle ja SCC:n rahoitukselle alkaa piirtymään kompassia katsoen samansuuntainen reitti.
      Samassa ”iisakki”-nimimerkki kirjoittaa, että hänellä on oven suussa pesäpallomaila, jos ”maahanmuuttokriittiset” tulee hänen ovelle. Pari lausettä myöhemmin hän toteaa, ettei hyväksy omankäden oikeutta ketään kohtaan.

      Ylläolevalla voi kuvata sitä, että satunnainen seuraaja on täysin päästään pyörällä, näissä paikallispolitiikan dragi-komedioissa. Luetko henkilön kirjoittamaa? Vai luetko jonkun hänen ”nimissä” kirjoittamaa Miten muistat asian vuoden päästä? Voihan olla, että joku pahantahtoinen ihminen halusi vain mustamaalata Iisakkia, tai ehkä Iisakki erittäin teräväkielisenä ja aika ”julmana” kommentoijana kirjoittikin kaiken itse?

      SCC – JOS KAIKKI ASIASTA SANOTUT LAITETTAISIIN AIKAJANALLE – TAITAISI IISAKKI KIIKKUA JO POLIITTISEN NARUN JATKONA

      Olen jäänyt ymmärrykseen, että HML kaupunki olisi vain myymässä tonttia SCC:lle? Kuitenkin jos lukee rauhassa artikkelin http://www.sunnycarcenter.fi/blog/mies-joka-mullistaa-autokaupan herää monia ajatuksia?

      ”Suunnitelma on uskomaton”.
      -Sitä se taitaa muuten olla ihan kirjaimellisesti.

      ”Autotavaratalohankkeen kriittisin vaihe on vuokralaisten hankkiminen.”
      -Eli rahojen saaminen Afrikasta on siis vasta lämmittelyä?

      ”Yritämme viedä läpi ihan uudenlaista ajatusmallia”
      -No sen kyllä huomaa.

      ”Autotavaratalo on tähän saakka ollut mahdottomuus.”
      -Taitaa olla jatkossakin

      ”hankkeen perustan vankinta osaa on Hämeenlinnan kaupungin innostus asiaan.”
      -Iisakki ainakin innostui, yhtiön hallituspaikkaa myöten

      ” ”En olisi ikinä ryhtynyt tähän, ellei kaupunki olisi näin voimakkaasti mukana”, Ritaluoma paljastaa”
      -Tuon uskon ihan täysin

      MÄ OLEN KOKOAJAN LUULLUT, ETTEI HÄMEENLINNALLA OLE HANKKEESSA MITÄÄN HÄVITTÄVÄÄ?

      http://kartsa.blogit.hameensanomat.fi/2012/03/05/sccn-omistus/

      Seppo on kyllä hyvin oikeassa vaalivaltti-väitteessään….

  68. avatar Lulu Ranne sanoo:

    Sunnuntaita!

    Hämeenlinnan KokDem-johto Isosuo-Rautio ja Kiemunki-Kenakkala-Koskinen yrittää viedä keskustelun pois heille äärimmäisen kiusallisesta asiasta. He tiesivät ennen päätöksentekoa Mrs Regina Chiluban rikollisesta taustasta ja ovat siunanneet alusta alkaen SCC:n epämääräiset toimintatavat.
    He ovat olleet tietoisia SCC:n ja Ritaluoman sepustuksista, laiminlyönneistä ja laittomuuksista koko ajan.

    Myös Ritaluoma yrittää viedä huomion pois siitä tosiasiasta, että hän on itse hankkinut SCC:lle ja esitellyt kaupungihallitukselle Wilsonin ja Mrs Regina Chiluban rahoittajatahoksi. On myös naurettavaa syytellä ”erästä poliittista ryhmää” Chiluba-mustamaalamisesta., koska netti on ollut jo vuosia pullollaan kuumia kirjoituksia Chiluba-pariskunnan korruptiosta ja tuomioista. Ritaluoma on varmasti ollut tästä tietoinen, mutta halusi siitä huolimatta kyseisen rahoittajan hankkeelleen.

    Lulu

    • avatar Saku Hellgren sanoo:

      Olennaisempaa päättäjien harkintakykyä arvioitaessa on miettiä, eikö kellään kellot soineet siinä kohtaa, kun nenästä vedetty Ritaluoma on nostanut pöydälle nimen Chiluba ja käsitteet ”asiainhoitaja Lontoossa”, ”10 prosentin käsittelymaksu varainsiirtoa varten” tai ”Barclays-pankin käytäntö”. Nämä ovat kaikki afrikkalaishuijausten perusspeksejä, jotka tulee herättää valveutuneessa ja oikeustoimikelpoisessa yksilössä häytyksen.

      Jos on niin, että Ritaluoma olisi kertonut stoorinsa Hämeenlinnan päättjille siten kuin huijarit ovat sen hänelle syöttäneet, ja päättäjät olisivat uskoneet Lontoossa lepäävän 34 miljoonaa presidenttivainaan hämärää rahaa ja halunneet saada sen talousalueelleen, kyseessä on toki moraalisen integriteetin puute. Sitä suurempi puute kuitenkin on, mikäli yksikään asiaan perehdytetty ei Ritaluomaa kuunnellessaan olisi nostanut kättään ja todennut, että Chiluban ja muiden Afrikan leskien nimissä on vuosikaudet kupattu epätoivoisilta ja näytönhaluisilta liikemiehiltä joutorahat parempaan talteen. Imagotappio Hämeenlinnalle on melkoinen, jos luottamusjohto istua tököttää syyskuun loppuun kädet ristissä ja odottelee Ritaluoman lailla lesken rahoja.

      Kirsikkana kakussa kok-demien kannalta vielä on, että rahojen odottelu tekee heistä pellen mutta takaa asiaa vastustaneille perussuomalaisille kelpo nosteen tuleviin vaaleihin, kuten joku edellä totesikin. Siinä voi Kiemunkia ja kumppaneita ihmetyttää, kun lulut ja kartsat menevät äänisaaliineen heittämällä edelle, eikä edes Chiuluban rahoja kuulu vaivanpalkaksi rakentamaan Hlinnaan 600 työpaikkaa ja muuta mukavaa.

      Hienoa viihdettä Hämeenlinnasta kyllä tulee koko muulle Suomelle. Kiitos siitä kaikille asianosaisille!

    • avatar Etupellossa sanoo:

      Kommentoin (kommentti odottaa hyväksyntää) yllä olevaa Sepon kirjoitusta, missä kirjoitan, että tavallisen kansalaisen on jotakuinkin mahdotota pysyä mukana juonenkäänteissä, tässä SCC:kin tapauksessa. ”kuka sanoi ja mitä” milloinkin….

      Löysin erinomaisen Lulun blogin aiheesta parin vuoden takaa. Suosittelen kaikille muistin virkistämiseksi…

      http://luluriikonen.blogit.hameensanomat.fi/2012/01/22/puhtaasti-aurinkoista-bisnesta/

      • avatar Etupellossa sanoo:

        http://www.hameensanomat.fi/uutiset/197360-kirstulan-mammutin-kirstussa-rahaa

        Artikkeli kuuluu maksulliseen etu24-palveluun, enkä taida laiskana lähteä vanhaa paperilehteä ”saalistamaan”.

        Juuri tälla tavalla totuus hukkuu tarinoiden kulusta ja muistamme vain viimeisimpiä tapahtumia, kun vaalit tulee ajankohtaiseksi.

        Pari mediaseksikästä temppua vaalien alla ja kyläpäällikkö jatkaa tupauunojen johdossa.

        Joku voisi tuon artikkelin leikellä ja liimata tähän ketjuun, niin saatais asiaan perspektiiviä.

        • avatar Kari Ilkkala sanoo:

          Kirstulan mammutin kirstussa on rahaa

          Kirstulan autotalohankkeen projektiyhtiön hallituksessa aloittava Iisakki Kiemunki (sd.) haluaa leikata siivet huhuilta, joiden mukaan koko hanke olisi kaatumassa talousvaikeuksiin.

          -Ei pidä paikkaansa. Hankkeeseen on sitoutuneena noin kymmenkertainen määrä yksityistä rahaa verrattuna kaupungin osuuteen. Siellä on oikeasti nimekkäitä tekijöitä taustalla, mutta toistaiseksi nämä yritykset eivät halua tulla julkisuuteen, Kiemunki vakuuttaa.

          Kaupunki on sijoittanut hankkeeseen 100 000 euroa suoraan ja noin 30 000 euroa osittain omistamansa Virtaa Hämeeseen -pääomarahaston kautta. Lisäksi kaupungin omistama kiinteistöyhtiö Kantolan Kiinteistöt on viime kesänä sijoittanut hankkeeseen 300 000 euroa.

          Kiemungin mukaan sijoitukset eivät sisällä hallitsematonta riskiä.

          -Niitä ei ole käytetty mihinkään HPK:n tukemiseen. Markku Ritaluoma yhtiöineen on tukenut urheiluseuroja Hämeenlinnassakin jo vuosikymmenen ennen Sunny Car -hanketta, Kiemunki naurahtaa kaupungilla kulkeviin huhupuheisiin viitaten.

          Rakennuslupa maksussa

          Kiemunki uskoo Kirstulan autokaupan keskuksen toteutuvan pitkälti nykyisten suunnitelmien mukaisesti.

          -Perusidea on kestävä ja hyvä, vaikka ymmärrettävästi paneekin haukkomaan happea. Jos hanke toteutuu edes lähellekään sellaisena, mitä on suunniteltu, siitä on kaupungille suunnatonta etua. Katastrofitapauksessakin saamme tonttiin ja maaperäselvityksiin sijoittamamme eurot takaisin, Kiemunki sanoo.

          Hänen mukaansa kaupungin veloittama rakennuslupamaksu 244 000 euroa on yhtiöllä jo maksussa. Lisäksi kesäkuulle kaavaillaan tonttikauppaa, jonka arvo mitataan miljoonissa euroissa.

          -Seitsemän miljoonaa euroa on hyvä arvio, vaikka toki alueen rakennettavuus saattaa vaikuttaa neuvotteluihin. Kaupunki on aiesopimuksessa hahmotellut rakennusoikeuden hintaa 60-70 euroon kerrosneliötä kohden.

          Sunny Car Centerin tontti on lähes kolme kertaa suurempi kuin Prisman tontti.

          Edessä kalkkistabilointi

          Mistä hankkeen viivästyminen sitten johtuu? Kiemunki muistuttaa, että näin valtava hanke käynnistyy tuskin koskaan sormia napsauttamalla.

          -Jos ajatellaan, että esimerkiksi moottoritien kattamiseen on mennyt ajatusvaiheesta tähän päivään jo kymmenen vuotta, autotalohanketta on tehty nyt 1,5 vuotta. Mielestäni nyt ollaan jo kohtuullisen pitkällä.

          Maanrakennustyöt keskeytyivät viime vuoden puolella vetiseen maaperään. Kiemunki kertoo, että viimeisimmät maaperäselvitykset ovat osoittaneet, ettei pelkkä paalutus takaa alueen vakautta.

          -Maaperän pehmeys oli tiedossa, mutta rakennusmassa on niin valtava, että tarvitaan niin sanottua kalkkistabilointia, jotta myös rakennuksen ympärillä olevat parkkialueet pysyvät kunnossa. Stabilointityö käynnistynee huhtikuulla, Kiemunki sanoo.

          Hänen mukaansa kaupunki on edennyt myös Kaurialan nykyisen autokauppa-alueen tulevaisuuden suunnittelussa.

          -Alueelta on tietääkseni jo allekirjoitettu kaavamuutoshakemuksia. Helmikuussa on tulossa tiedotustilaisuus maanomistajille, jossa käydään läpi mahdollisuuksia ja aikatauluja, Kiemunki sanoo. (HäSa)

          —————————————————————–
          Loppuun muutama poiminta tästä 27.01.2012 julkaistusta jutusta:

          ”Maanrakennustyöt keskeytyivät viime vuoden puolella vetiseen maaperään.”
          Hankkeella ei ole eikä ole ollut minkäänlaista aloitusvalmiutta maanrakennustöiden tai muidenkaan osalta. Ainoat työt ovat olleet erillisen sopimuksen ja maisematyöluvan varassa tehty pusikon raivaus ja pintamaiden kuorinta.

          Stabilointityö käynnistynee huhtikuulla, Kiemunki sanoo.
          Näin siis 27.01.2012.

          -Alueelta on tietääkseni jo allekirjoitettu kaavamuutoshakemuksia. Helmikuussa on tulossa tiedotustilaisuus maanomistajille, jossa käydään läpi mahdollisuuksia ja aikatauluja, Kiemunki sanoo.
          Nimettömäksi jääneen, sittemmin kadonneen amerikkalaissijoittajan kaupungilta sopimukseen perustumattomilla välipuheilla vaatima Kaurialan kaavarunko raportoitiin valmistuvaksi tammikuussa 2013. Hankkeen tähänastisen eetoksen mukaan toimittaessa Kaurialan alueelta tulleita kaavamuutoshakemuksia kuljetettaisiin juhlaparaatin nokassa ympäri Hämeenlinnaa torvimusiikin soidessa ja vähäpukeisten HPK-cheerleadereiden huiskiessa paraatiajoneuvon lavalla.
          Missä mahtavat seilata nyt Kaurialan kaavamuutoshakemukset?

  69. avatar Antti Sulonen sanoo:

    4.8.2014 6.23 Kari Ikkala
    Menopuoltakin kuitenkin on: SCC:n kanssa solmitun ja valtuuston hyväksymän aiesopimuksen mukaan ”Kaavoituskustannukset ovat kokonaisuudessaan osa hankekehityskuluja ja kohdistetaan projektiyhtiölle.”

    Maankäytön tilaajapäälliköltä saadun tiedon mukaan kaavoitus on tehty omana työnä eikä SCC:ltä ole laskutettu latin latia.

    4.8.2014 20.04 Iisakki Kiemunki
    2) Olen varsin hämmentynyt tilaajapäälliköltä saamastasi informaatiosta. Minun tietojeni ja varsin elävien muistikuvieni mukaan Kirstulan kaava teetettiin Pöyryn konsultilla (Pasi Rajala), eikä suinkaan tehty omana työnä. Olen ollut koko ajan siinä käsityksessä, että aiesopimuksen mukaan on kaavoituskustannusten osalta toimittu. On kohtuullisen käsittämätöntä, jos ei ole. Muita sopimuksia ei ainakaan poliittisten päättäjien tietoon ole tuotu. Soitin asiasta tilaajajohtaja Salorannalle, mutta hän ei suorilta käsin muistanut, miten asia on mennyt. Lupasi selvittää maanantaihin mennessä, kuten kaiken muunkin rahaliikenteen maankäytön ja SCC:n välillä.

    4.8.2014 23.20 Kari Ikkala
    2) Kaavoituskustannuksista: lähetin tilaajapäällikön ja allekirjoittaneen viestin sinulle.

    5.8.2014 11.58 Iisakki Kiemunki
    2) Näihin saadaan tarkempi selvyys maanantaina. Tilaajapäällikkö ei muistaakseni ollut tuohon aikaan vielä kaupungin palveluksessa, joten saattaa olla väärinkäsityksiä.

    Jokos tuo maanantai on ollut?

  70. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Riitta tuolla ylempänä lainasi Iisakki Kiemungin kirjoitusta ”Lepakkogate”. Tuo vain kahdeksan vuotta vanha hengentuote on niin pistämätön, että lukijakunta ansaitsee saada lukea sen kokonaisuudessaan.

    Kas tässä:

    EDIT: Poistettu tekijänoikeutta koskevan huomautuksen johdosta.

    Tekstin löytää helposti googlettamalla ”Lepakkogate”.

    ———————————————————————–
    Erityisesti nautin tuosta Don Capo il Tutti -kohdasta… Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, Iisakki on päässyt isojen poikien seuraan – herkkusienipenkiksi.

    • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

      Terve Kari,

      Jos Riitta tai joku muu tulkitsee, että tuossa kolumnissa ”viilletään” tai muuten irvaillaan Isosuolle, niin ei liene koskaan törmännyt käsitteisiin ironia tai sarkasmi tai kirjalliseen tyylilajiin, jota myös satiiriksi kutsutaan… Jos sellaisia lukijoita tällä palstalla on, niin voin valaista, että kolumnin piikki oli suunnattu eräälle paikalliselle liikemiehelle ja erinäisille salaliittoteoreetikoille, joita jo vuonna 2006 kaupungissa riitti 🙂

      Kun olet Kari tarkka noista laillisuusasioista, niin huomautan vastaisen varalta, että kokonaisten kirjallisten tai journalististen tuotosten uudelleenjulkaisu on kiellettyä ilman tekijänoikeudet omistavan tahon lupaa. Ei riitä, että mainitsee lähteen. Vähän samalla tavalla kuin Lulu tykkää nimetä ihmisiä rikollisiksi kovin kevein perustein, voisin kai sinuakin nyt voroksi tituleerata?

      Menköön nyt kuitenkin tämän kerran, jos lupaat parantaa tapasi jatkossa 🙂

      Kerro nyt kuitenkin, kun olet näköjään tuohon herkkusieniviljelyyn perehtynyt, että millä tavalla kaupunkia on tässä SCC-keississä huijattu? Huijattiinko meitä, kun myimme nollan euron arvoiset osakkeet Sunny Tradingille 140 000 eurolla? Huijattiinko sinua ja kaupunginhallitusta, kun hyväksyitte tonttikaupan SCC:n kanssa, ettekä olleet vielä lainkaan kiinnostuneita yrityksen rahoittajatahoista?

      Paavo Lipponen kommentoi joskus eduskunnassa vähän vastaavasta keskustelusta: ”Voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta, tätä oman rinnan röyhistelyä, tätä populismia, jota täällä on harjoitettu.”

      Minä en ole tarpeeksi arvokas edes pyyhkimään tomuja ison Paavon aamutöppösistä, mutta muistuttaisin kuitenkin, että perussuomalaiset ovat olleet SCC:tä koskevassa päätöksenteossa erimielisiä vain kahdessa otteessa ja kysymyksissä, joilla ei ole käytännössä mitään merkitystä muuten kuin suunpieksennän tasolla. Jos oli sitä mieltä, ettei tällaiselle taholle kannattaisi tonttia myydä tai rahoitus tutkia etukäteen jollakin tapaa, niin se olisi varmaan kannattanut ilmaista silloin, kun kauppaa hyväksyttiin kh:ssa? Tai valtuustossa silloin, kun päätöksiä on yksimielisesti siellä tehty…

      Minun nähdäkseni kh ei tehnyt viimeisintä päätöstään Chiluba-dokumentin perusteella, vaan sen toisen, joka ensiksi esiteltiin ja joka oli tarkoitettu nimenomaan tonttikauppaan. Sanoisin, että se oli aito. Moraalisesta paheksunnasta päätellen näytitte myös siinä tilanteessa uskovan Chiluba-rahoituksen aidoksi – herkkusieniä?

      • avatar Etupellossa sanoo:

        Iisakki, ”oletko tältä planeetalta ajatuksinesi?”

        Olen kolmessa, neljässä kommentissani esittänyt sinulle kysymyksiä. Kysymyksiä, mitkä liittyy poliittiseen toimintaasi. Vaikeneminen on kultaa, ethän ole sanallakaan vastannut? Sinullakin on ”moottoriturpa”-maineesta huolimatta kehittynyt taito olla vastaamatta asioihin, missä turpiin on jo tullut…

        Harjoitat tehokkaasti ”hyökkäys on paras puolustus” -taktiikkaa ja luotat siihen, että ihmisten poliittinen on lyhyt.

        Hatun noston ansaitset siitä, että vaikka tilanne on toivoton ja ”peli on menetetty”, jatkat härkäpäisesti, aivan kuten yllä olevassa kommentissasi teet…, hyökkäys on paras puolustus.

        Innopark, jäähalli, SCC, jne. jne., miksi kynnät sotkusta toiseen?

        Niin makaa kuin petaa, kuvitteletko, että et niitä edestäsi löytäisi?

        Siihen toivoisin Iisakki Kiemunki, että vastaisit, miksi pilkkaat surutta minun Kristinuskoani, uudestaan ja uudestaan, samaan aikaan edesauttaen islaminuskon leviämistä minun Hämeenlinnaan?

        1. Olen täysin varma, että luet tämänkin kirjoitukseni, koska tsekkaat, miten kommenttiisi reagoidaan

        2. Voisitko heittää yhtä tylyä herjaa islamista ja muhammetista, noin niin kuin tasa-arvon nimiin?

        Itse lupaan tehdä kaiken voitavani, että Kari Ilkkalan ja Lulu Ranteen tekemä työ hämeenlinnalaisten veronmaksajien parhaaksi tulee huomioiduksi ensi eduskuntavaaleissa.

        • avatar Etupellossa sanoo:

          Sitä paitsi, Paavo Lipposeen viittaaminen on yhtä tyhjän kanssa. Vaikka KEPU:a en ole koskaan äänestänyt, enkä varmaan koskaan äänestäkään, on Paavon valtiomiesmäisyyteen kohtuullisen turha vedota.

          Mies, joka saa (jos oikein muistan) 6.7% äänistä presidentivaaleissa, ei ole noteeraamisen arvoinen, kun puhutaan VALTIOMIEHISTÄ.

          Oikeastaan hiivatti, olethan tämän tästä oikeassa iisakki! SCC:llä kehuit yrittäväsi poliittista itsemurhaa, ja nyt kehut: ”en ole tarpeeksi arvokas edes pyyhkimään tomuja ison Paavon aamutöppösistä”.

          Paavohan sai 6.7% äänistä….

          Vitsi sä yllätät aina!

          • avatar Etupellossa sanoo:

            Parasta sinussa Iisakki on, että ”saat minullekin sukultajan taudin”, niin että kommentoin puolikkain lausein… Herätät siis tunteita…, hyvä niin.

            ”Vaikka KEPU:a en ole koskaan äänestänyt, enkä varmaan koskaan äänestäkään, on Paavon valtiomiesmäisyyteen kohtuullisen turha vedota.”

            Tarkoitin siis tietenkin, että VAIKKA EN OLE KEPUA KOSKAAN ÄÄNESTÄNYT, OLEN ALKANUT PITÄMÄÄN JOPA ESKO AHOA SUURENA VALTIOMIEHENÄ…. mutta paavoa en koskaan…

        • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

          Terve,

          tekstiäsi lukiessa minulle tulee vaikutelma, että olen varsin tukevasti tällä planeetalla…

          En pysty vastaamaan, tai kiinnittämään huomiotani ihan jokaiseen kysymykseen, jota minulle internetissä esitetään. Se ei ole ajankäytöllisesti tai mielenterveydellisesti mahdollista. Yritän vastata fiksuimpiin kysymyksiin.

          Tämä vastaus on poikkeus tuosta säännöstä. En todellakaan ymmärrä, mitä tekemistä kristinuskolla tai islamilla on tämän autotalokeskustelun kanssa.

          Suhtaudun kaikkiin uskontoihin ihan sillä samalla tavalla, millä kyyninen agnostikko niihin suhtautuu. Pidän kaikenlaista uskonkiihkoilua ja tiukkapipoisuutta ihmiskunnalle vahingollisena toimintana.

          Mielipiteideni esittämiseen minulla lienee täysi oikeus ja jopa pieni velvollisuus nykyisessä tehtävässä. En pyri kosiskelemaan niillä ketään, enkä ainakaan tahoja, jotka eivät jaa samoja näkemyksiä kanssani. Joten koita kestää, sinullakin on oikeus äänestää ketä haluat. Toivottavasti et kuitenkaan pety – minun ymmärtääkseni Kari ja Lulu eivät jaa perussuomalaisten rasistisiiven mielipiteitä liittyen esimerkiksi islamiin tai maahanmuuttoon. Toki voin olla väärässäkin 🙂

          • avatar Etupellossa sanoo:

            Tere Iisakki,

            vaikka vastustan tapaasi tehdä politiikkaa, arvostan kuitenkin sitkeyttä, millä puolustat hyvä-veli -linnakkeen rapisevia muureja, kollegoiden painettua päänsä jo poteroihin. Vaalikevään suurhyökkäys lähestyy.

            Vaikutelmasi ”tukevasta seisomisestasi” voi pohjautua polvia myöten juuttumisesta Tiiriön kalkkistabiloituun suohon.

            Et ymmärtänyt tai et halunnut ymmärtää kirjoitustani. Vastauksesi oli erinomainen. Parilla lauseella teit toisesta tiukkapipoisen uskonkiihkoilijan ja rasistin. Niin voi helposti tulkita kirjoitustasi. On toki huomattava, että saatat tehdä sen toimittajan ammattitaidolla ja -koulutettuna jopa ihan tahattomastikin, ”selkärangasta”.

            Kyllä sinä näitä blogeja luet, silmäilet vähintään. Kari I lyö sinulle sellaisen vastavoiman, että hänen blogin luet todennäköisesti ”suurennuslasilla”.

            Kirjoitin ensimmäisen ja toisen kerran tähän blogiin, kun Ilkkalaa arvosteltiin jälkiviisaudesta. Jestas, mieshän yritti puhua ja varoittaa näistä kaiken aikaa, alusta lähtien. Siitä nimimerkkikin ”Etupellossa”. (Tiriön pelloistahan tässä on kysekin). On vähintäänkin epäreilua, että henkilö, joka on tehnyt voitavansa vahingon välttämiseksi, joutuisi vaikenemaan, vahinkojen realisoiduttua.

            Herjausepäilyihisi puutuin blogissa myöhemmin. Jestas, tartuit sinuun kohdistuneeseen ”herjauskorttiin”, vaikka olet samanaikaisesti paikallispolitiikan kiistatta teräväkielisin teksteissäsi. Nimeät ihmisiä tai ryhmiä nettinatseiksi, tupauunoiksi, taisi blogissasi joskus vilistä piripää-nimittelyäkin. Jos Arkadianmäelle joskus kapuaisit muutenkin kuin luokkaretkiläisten seassa, taitaisi siellä Veltolla pysyä baskeri varmemmin päässä, kuin Iisakilla sanan säilä kommenteissaan.

            Ihmettelet, mitä yhteistä kristinuskolla ja islamilla on tämän autotalokeskustelun kanssa?
            No, minun silmissä ainakin se, että toinen puoli puhuu satuja ja toinen täyttä asiaa.

            Uskonkiihkoilijaa et saa minusta tekemälläkään, ymmärsit kirjoitukseni tahallisesti väärin. Minä kestän mainiosti Kristinuskoon kohdistuvan pilkkasi. Tämä Ilkkalan blogi on yksinkertaisesti vain niin helkkarin hyvä foorumi tuoda esiin ei-puolestasi puhuvia seikkoja, näin vaalien alla. Kas, Ilkkalan blogit vetää lukijoita puoleensa, kuin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kotikutoisia ongelmia.

            Minun vakaumukseni kestää mainiosti solvauksesi, pari tuhatta vuotta sitten aateveljiäni syötettiin sentään leijonille. Nyt kun suhtaudut uskontoihin samalla, etkä ole tiukkapipoinen, odotankin innolla mahdollisia seuraavia vaalisoganeita. ”demari-muhammed”, ”rakentava ajatollah”, jne.

            Osa kirjoituksistani tähän blogiin sivusivat sitä, että kun edes te asioille omistautuneet päättäjät että pääse yhteisymmärrykseen, ”kuka sanoi milloinkin ja mitä” tai ”kuka kannatti ja kuka vastusti”, on meidän äänestyspäätöstä pohtivien kansalaisten sula mahdottomuus tehdä valintoja näiden asioiden tiimoilta, muuten kuin ”mutu-tuntumalta”. Ja siinä sinä Iisakki viet selvän voiton Karista ja Lulusta. He tekevät järjettömän duunin, hankkivat näytöt päivämäärineen ja pykälineen, sitten tulee Iisakki ja asian usein sivuraiteelle vieden kiistää kaiken, heittäen pari ”hyökkäys on paras puolustus” -kommenttia vastapalloon.

            Osaat tuon peli paremmin ja pari mojovaa poseerausta työnantajasi etusivulla vaalien alla, vaikka hyväntekeväisyyden nimissä, niin peli on selvä. Itse kiinnitin huomiota SCC:n nigerialaiskirje uutisointiin valtakunnan mediassa. Siellä torpattiin väitteitä, syytettiin kierrellen Persuja uutisoinnin synnystä ja -virheistä, olipa tuolla Rautiokin kommentoimassa? Vaan eipä ollut, ainakaan minun silmissä yhden ainoaa kommenttia Persuilta? Sattumaa, vai taitavaa peliä, minä veikkaan jälkimmäistä. Sopivasti kun hyvät-veljet puolusti kaupunkia ja Persujen syyttely jätettiin Ritaluomalle, ei vastapuoli saanut edes mahdollisuutta tulla kuulluksi. Rohkenen epäillä, että jos Ilkkalalta tai Ranteelta olisi pyydetty kommenttia, he olisivat sen varmaankin antanut.

            Niin ja kommentoinnissani otin kantaa myös väittämään, että mm. tämä SCC tulee vaikuttamaan vaalimenestykseesi, siitä olen edelleen varma. Ja en voi mitenkään ymmärtää, että se poikkeaisi puolueesi kehityksen suunnasta.

            Ai niin, teit minusta kommenttisi lopussa rasistin ja jätit ilmaan ajatuksen ”ettei vaan Persutkin ole rasisteja”, hymiöllä höystettynä.

            En ole rasisti, etkä minusta sellaista tekemälläkään saa. Ei se voi olla rasismia, että uskallan sanoa ääneen, ettei tämä mamu-aalto, mikä näkyy joka päivä Hämeenlinnan katukuvassa hyvin selkeästi, miellytä minua. Minä en toivo heille mitään pahaa, en halua heiltä mitään pois, mutta en toivo, että heidän määrä arjessamme lisääntyy. Mielipitteelläni ei ole mitään tekemistä Ilkkalan, eikä Ranteen kanssa, en edes tiedä, mitä mieltä he ovat asiasta.

            Minun mielestä mamu-pakolaisia tulisi auttaa muutoin, kuin asuttamalla heitä Suomeen. Ei kai ole rikos olla sitä mieltä, eikä siitä voi rasistiksi solvata?

            Joka puolella eurooppaa käy selväksi, että mamut eivät, edes 3. polvessa integroidu yhteiskuntaan. Se on sanottu jo ääneen jopa Saksan parlamentissa, mikä on historiaa peilaten todella voimakas kannanotto. Iso-Britanniassa lienee onnistuttu parhaiten, siihen liittynee sen imperialismi-historia. Silti, sielläkin on jo ääneen todettu samat ongelmat, pääministerin suulla.

            Iisakki, sinun ”natsi”-kortti on huono. Erilaisia ääriryhmiä (joita minäkin vastustan) syntyy juuri ylilyönneistä. Olet päättäjänä ruokkimassa sellaista ”kaiken sallivaa” ylilyöntiä, mitä euroopassa tapahtuu. Saksan hirmutöiden kollektiivisenä katumustyönä kantaväestöä härnätään ylivuotavalla ”mamu-rakkaudella”, kunnes näiden ääriainesten kärsivällisyys lyö yli. Eikös siinä käy vähän niinkuin taloudessa, ylikuumenemista seuraa lama?

            Ne sinun kirjoittamat kristalliyöt vältetään varmimmin, kun ongelmista ja epäkohdista saa puhua avoimesti, leimautumatta heti rasistiksi. Sinun politiikalla mennään kohti niitä kristalliöitä.

            Parasta teissä on se, että saatte Karin ja Lulun näyttämään rinnallanne suorastaan ”sateen tekijöiltä”.

      • avatar riitta.nyqvist sanoo:

        Parahin Iisakki, kunnon sarkasmia ei synny, ilman aineksia,
        ” ei savua ilman tulta.”
        Jos sitä kutsutaan ”jälkiviisaudeksi” että käydään läpi, miten kaikki oikein menikään,
        – hyvä niin.
        Historia pitää tuntea, myös muistaa, jotta kalliita virheitä ei toistettaisi.
        Eiköhän tämäkin keissi mene taas niin, että, ”joku” toteaa,
        – jotta virheistä on opittu.
        Löydetään myös huikea selitys ja ”syyllinen,”
        jolla ei ole ko. asian kanssa mitään tekemistä.
        Riitta

        • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

          Riitta,

          Toki voi ja pitää käydä läpi, miten kaikki menikään, eiköhän sitä ole tehty.

          Käsienpesu ja jälkiviisaus taas on sitä, että yritetään itse luistaa vastuusta. Kuten esimerkiksi perussuomalaiset, jotka ovat olleet tekemässä päätöstä hankkeeseen lähtemisestä, tontinmyynnistä ja kaikista muistakin hankkeeseen liittyvistä merkityksellisistä pykälistä. Kritiikkiä voi tietysti huudella lehdissä ja toreilla, mutta se, mitä tapahtuu päätöksentekopöydässä, on todellista.

          Eiköhän syyllinenkin ole löydetty: se olen kuulemma minä. Pieni paradoksi tietysti on siinä, että en ole ollut tekemässä esimerkiksi kh:n pöydässä yhtä ainutta hankkeeseen liittyvää päätöstä 🙂

          Toki voi miettiä, että syyllinen mihin?Jos hanke kaatuu tähän ilmeiseen yhtiön huijatuksi tulemiseen, niin en suinkaan näe, että uhri on kaupunki tai veronmaksajat. Eiköhän siitä kuitenkin eniten kärsi ne yksityiset yhtiöt ja sijoittajat, jotka ovat hankkeeseen yhteensä noin 12 miljoonaa tähän mennessä laittaneet? Ritaluoma itse on suurin häviäjä.

          • avatar Timo Aaltonen sanoo:

            Uhri on kaupunki ja veronmaksajat, kun päättäjät ja virkamiehet ovat sen tasoisia että käyttävät työaikansa ja verovarat (edes euron) sateenkaaren päässä olevan aarrearkun noutamiseen. Kovasti tätä hienoa päähänpistoa on lobattukin vuosikaudet. Tai no, ne asukkaat ovat uhreja, jotka eivät pidä kokoomus-demarijohdon kykyjä yhtään minään (ja taas todistetusti oikeassa ovat), eivätkä ole heitä tietenkään koskaan äänestäneet.

            Jos Ritaluoma on sillä tasolla, että uskoo jonkun henkilön tuovan hänelle tuon aarrearkun sateenkaaren päästä, jos hän antaa tälle henkilölle 336000 euroa, niin ei hän ainakaan uhri ole 😀

            Mutta se siitä, pöhisten tästä taas edetään ja mikään ei pölhöjen äänestyskäyttäytymisessä muutu.

          • avatar Esa Leskinen sanoo:

            ”Eiköhän syyllinenkin ole löydetty: se olen kuulemma minä. Pieni paradoksi tietysti on siinä, että en ole ollut tekemässä esimerkiksi kh:n pöydässä yhtä ainutta hankkeeseen liittyvää päätöstä.”

            SCC:n hallituksessa olet kyllä istunut ja siksi vastuuta hankkeen nykytilasta kuuluu kohtuullisen paljon sinullekin.

      • avatar Kari Ilkkala sanoo:

        No niin,

        koetetaan purkaa hieman sumaa…

        Ensiksi, vilpitön anteeksipyyntö IPR-loukkauksestani, korjasin sen heti kun sanoit. Minusta se oli kuitenkin hienoa tykitystä. Anteeksi myös jos en osannut näkyvästi arvostaa satiiriasi: en todellakaan tiennyt sinun olleen Isosuon herkkusienipenkki jo kahdeksan vuotta sitten…

        Hetkestä yksi julkituomani peruskannan hankkeen ja Ritaluoman uskottavuuteen tiedät hyvin. Olen myös tuonut avoimesti ilmi SCC:n / Ritaluoman antamissa ”tiedoissa” olleet ongelmat.

        Päätöksentekoon liittyvästä suunpieksennästä puheenollen, sinulla on sen verran monta vuotta valtuuston puheenjohtajan pestiä vyösi alla, että tiedät miten nämä menevät. Kun joku kertoo lähtevänsä hyppäämään laskuvarjolla, en ainakaan minä muistuttele, jotta otathan nyt varmasti sen varjon matkaan. Kun SCC:ä koskevassa päätöksenteossa on puhuttu rahoittajaratkaisun syntymisestä, niin etenkin vallinneessa ”paljon puhetta, ei yhtään tietoja” -ilmapiirissä on täytynyt olettaa vastapuolella olevan edes joitakin alkeellisia tällaisiin hankkeisiin liittyviä periaatteita. Sellaisia kuten että tonttia ei kannata ostaa eikä kuokkaa lyödä maahan ennen kuin kyky ja resurssit viedä hanke loppuun ovat varmistuneet (helpful hint: viittaus laskuvarjoon).

        11.6.2012 valtuusto hinnoitteli tontin ja päätti myydä sen Isosuon ehdotuksen pohjalta.

        Seuraavan kerran SCC:n asiaa käsiteltiin missään päättävässä elimessä vuoden päästä 3.6.2013.
        Ei silloin oltu enää päättämässä myydäänkö tonttia, vaan millä ehdoin. Hyväksyessään tonttikaupan ehdot kaupunginhallitus pani täytäntöön valtuuston 11.6.2012 päätöstä. Niitäkin ehtoja piti ”sopimusta pöydän molemmin puolin hinkkaamassa olleen juristilauman” jäljiltä korjata. Tiedät tämän Iisakki hyvin, mutta musta on valkoista tai ainakin kaikki on harmaata kuten aina sinun kanssa vääntäessä.

        Kaikesta kuullusta soopasta huolimatta olen pitänyt Ritaluoman halua toteuttaa hanke aitona. Oikeutettu oletus on ollut, että vetäessään nimensä kauppakirjaan, jossa hankkeen rakentuminen kolmessa vuodessa on sanktioitu 120 % kauppahinnasta olevalla sakolla, ostajalla ja rahoittajilla on varmuus hankkeen loppuunviemisestä. No, missään asiassa en Hämeenlinnassa ole pettynyt niin usein ja perusteellisesti, kuin kuvitellessani päättäjien ja vastapuolien toimivan rationaalisesti. Ehkä toiminta on ollutkin rationaalista, mutta ei näkyvissä tai tiedossa olevien tavoitteiden saavuttamiseksi.

        Vasta nyt kun vastapuoli ei ole kyennyt täyttämään tehdyn kiinteistökaupan ehtoja, kaupunginhallitukselle on tullut mandaatti harkita viedäänkö kauppa loppuun, vai ei.

        11.8. saatujen tietojen valossa on kaupungin vastapuoliriskin kannalta se ja sama, onko Mrs Chiluballa todella rahaa sijoittaa SCC:iin, vai onko Ritaluoma mennyt nigerialaisvipuun (mitä todellakaan emme edes Ritaluomasta osanneet epäillä). Chilubalta tulevaa rahaa, jos sitä on, ei käytetä sen paremmin tontin ostoon kuin rakentamiseenkaan Suomen maaperällä ainakaan perussuomalaisten myötävaikutuksella. Jos taas Ritaluoman Chiluba -kortti on Musta Pekka (no bun intended), ei Ritaluomalla ole senkään vertaa rahaa tai uskottavuutta viedä hanketta loppuun.

        Kauppakirjan molemminpuoliset velvoitteet eivät pääty omistusoikeuden siirtymiseen. Jos kauppa toteutuu, kaupungilla on velvollisuus rakentaa asemakaavan ja kauppakirjan ehtojen mukainen infra riippumatta vastapuolen kyvystä täyttää omat velvoitteensa, etenkin jos menemme vielä tekemään suorahankintasopimuksen kolmannen osapuolen kanssa. Jos vastapuolella on rahaa vain tontin ostoon ja hirviömäiset kulut päällä, ei kaupunki voi ottaa sellaista lähes 100% riskiä, että tontti päätyy räävittynä ulkomaisen osarahoittajan haltuun.

        • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

          Terve,

          Henkilökohtaisesti en usko, että mitään Chiluba-rahaa olisi olemassa. Niillä tiedoilla, mitä nyt julkisuudessa on ollut, arvioisin että Ritaluomaa ja kumppaneita on huijattu. Sinänsä vaikuttaa käsittämättömältä, että kokeneet liikemiehet voivat nykypäivänä moiseen langeta, mutta ei tässä ole ollut kyse mistään meilistä, joita jokaisen luukkuun tupsahtelee päivittäin.

          Huijaus ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki muut rahoitusvaihtoehdot olisivat huijausta. Tähänkin asti hanketta rahoittaneet tahot ovat hyvin vakavasti otettavia, alkaen Siemensistä ja jatkuen useampiin kotimaisiin pörssiyhtiöihin. Olen myös itse todistanut paikan päällä, kun täällä on pyörinyt varsin uskottavia ulkomaisia investokandidaatteja.

          Tontin infratöiden kokonaisarvo pyörii jossain 20 miljoonan tienoilla. Ei kukaan lähde tonttia rääpimään tai pysty vaatimaan kaupunkia tekemään osuuttaan jakamattomasta kokonaisuudesta, jos ei rahoitus ole kasassa.

          • avatar Kari Ilkkala sanoo:

            Huomenta Iisakki,

            kerrot usein olevasi pragmaatikko. Pragmatismia ei tässä voi lyhyesti kuvata, mutta pragmaatikosta löytyy pari nasevaa kuvausta vapaasti käännettyinä:

            ”määrittelee kaikkien käsitteiden merkityksen ja totuusarvon niiden käytännöllisten seurausten kautta”

            ja

            ”toimii ennemmin perustuen yksittäisiin tilanteisiin kuin abstraktiin ideaaliin, on valmis sivuuttamaan ideaalinsa saavuttaakseen päämääränsä”

            Minun lienee yhtä turha kertoa mikä lähestymistavassasi on pielessä kaupungin etujen kannalta, kuin poliisin selittää Ritaluomalle tämän tulleen huijatuksi. Joku sanoi tässä taannoin demarileirissä, että kaikki ei ole kaupan. Sinä se et ollut.

  71. avatar Lulu Ranne sanoo:

    Tervehdys Saku Hellgren ja muut!

    Enemmistön eli kokodem-joukon kellot eivät soineet edes sambialaistarinoista. Ritaluoma on kertonut mediassa, että hän esitteli kaupunginhallitukselle 11.8. ennen päätöksentekoa sambialaisen Mrs Regina Chiluban rahoituskuvioineen. Tätä ei kukaan ole kiistänyt.

    Dokumenttien puuttuminen, jatkuva todistamaton tarinointi ja lupausten rikkominen on ollut SCC:n punainen lanka alusta lähtien. Me, jotka olemme vaatineet selkeitä faktoja ja mustaa valkoisella todellisista sijoittajista ja heidän sitoutumisestaan, on alusti lähtien leimattu änkyröiksi ja elinkeinohankkeiden vastustajiksi. Hämeenlinnan kokdem-joukko taas on vaiennut hankkeeseen liityvistä epäkohdista, mitätöinyt toistuvat lakirikkomukset ja nyt kirsikkana kakun päälle, näyttänyt vihreää valoa Chiluballe ja Wilsonille.

    • avatar mpz sanoo:

      Pidetään nyt muistissa että tässä yhteydessä mainituilla Chiluballa ja Wilsonilla ei ole välttämättä (suorastaan todennäköisesti – viite: se yksi lehtiartikkeli missä Chilubalta itseltään oli kysytty keissistä ja hän ei tiennyt siitä mitään) **mitään** tekemistä todellisten henkilöiden ja todellisten varojen kanssa. Nigerialaiskirjeiden perusjuju on käyttää olemassaolevia identiteettejä, ja tässä tapauksessa lisää maustetta soppaan antaa se, että huijareiden tarinat täsmäävät ihan oikeisiin kavalluksiin mihin aito Chiluba on sotkeutunut.

      Toisin sanoen niin kauan kun mainittujen henkilöiden identiteettiä ei ole pomminvarmasti todettu, he ovat minun silmissäni vain todennäköinen huijarihenkilö X.

  72. avatar Lulu Ranne sanoo:

    Iltaa Iisakki ja muut,

    olemme esittäneet kritiikkiä mm SCC:n toimintatapoja, lakirikkomuksia ja puutteellisia dokumentteja kohtaan jo vuodesta 2010. Tämä ei ole tarkoittanut hankkeen tyrmäämistä siltä istumalta. Olemme vaatineet SCC:ltä asiallisia, laillisia ja luotettavia toimintatapoja, mutta turhaan. Annoimme siis hankkeelle mahdollisuuden, jota se ei ole pystynyt täyttämään. Iisakki on suoltanut juttua ”varmoista sijoittajista” jo monta vuotta ilman dokumentteja. Varmat sijoittajat ovat pysyneet puskissa, mutta Iisakin ja Isosuon tarinat ovat silti jatkuneet.

    Kokoomus ja demarit ovat koko SCC-prosessin ajan vähätelleet, mitätöineet ja painaneet villaisella SCC:n kämmejä. Demarit ja kokkarit eivät siis ole halunneet myöntää, että iso kala on haissut pitkin matkaa.

    Kun pääsimme Karin kanssa 2013 kaupunginhallitukseen, pääsimme myös tarinoiden ja päätösten äärelle. Hämmästelimme heti alusta alkaen niitä puutteellisia tietoja ja kyseenalaisia tarinoita, joiden pohjalta päätöksiä oli tehtävä. Emme kuitenkaan kuunnelleet näitä kritiikittömästi, kuten kaikki tietävät mm kirjoitusten, muutosesitysten ja väittelyiden perusteella. KH:n keskusteluista osallistuneet tietävät vallan hyvin, mikä kantamme on ollut. Se on myös näkynyt koko päätöksentekoprosessin ajan.

    Iisakin väite, että me olisimme nielleet SCC-kuviot pureksimatta, ei siis pidä paikkaansa.
    Seuraava päätöslitaniakin kumoaa Iisakin väitteen.

    – Hallitus päätti 3.6.2013 hyväksyä kauppakirjan. SCC sai vuoden maksuaikaa. Se sai myös samalla saman verran lisäaikaa saavuttaa luottamus, joka oli horjunut hankkeen alusta asti, sekä esittää meille kunnolliset ja sitoutuneet sijoittajat.

    2014 tilanne alkoi lopullisesti kriisiytyä.

    – Esitin hallituksessa 31.3.2014, ettei tontin varausta SCC:lle jatketa. Esitystäni ei kuitenkaan kannatettu.
    – Esitin hallituksessa 22.4.2014, että kauppakirja palautetaan valmisteluun. Keskustelun seurauksena Isosuo liitti tontin kustannusarviot (Realia ja Catella) kaikkien nähtäville päätöksen asiakirjoihin. Tämä oli esitykseni ydin, sillä kauppakirjan tuli olla kokonaisuudessaan kaikkien lakien ja mm Kuntaliiton ohjeiden mukainen. Vedin esitykseni pois.

    -Kaupunginhallituksessa tehtiin 12.5.2014 ja 16.6.2014 kaupungin vastuulla olevien infratöiden suorahankintapäätökset. Näihin tein muutosesitykset ja niistä myös äänestettiin. 16.6.2014 jätin myös siitä eriävän mielipiteen, joka löytyy tämän kommentin lopusta.

    -Kesäkuussa KH käsitteli myös tonttikaupan lisäaikaa. Meille vakuuteltiin mm Isosuon suulla ja myös esittelytekstissä todettiin, että ”Siinä tapauksessa, ettei kauppahintaa ole kokonaan maksettu viimeistään 4.7.2014, koko kauppa siihen liittyvine kaikkine muine sopimuksineen raukeaa.” Uskoimme valitettavasti tähän vakuutteluun ja tekstiin, vaikkei olisi pitänyt.

    -Hallitus käsitteli SCC-kauppaa 11.8.2014. SCC:n tonttirahat eivät olleet ilmestyneet kaupungin tilille eräpäivään 4.7.2014 mennessä. Meille esiteltiin sambialaistarinoita. Tein muutosesityksen, että kaupan purku käynnistetään välittömästi Maakaaren 2. luvun mukaisesti. Tästä äänestettiin ja jätimme Karin kanssa myös eriävän mielipiteen.

    Iisakille vielä hieman rahoituksen tutkimisesta: on itsestään selvää, että kaupungin kanssa yhteistyötä tekevien yrittäjien on itse pidettävä huolta siitä, että heidän esittämänsä rahoittajat ovat luotettavia ja laillisia. Kaupungin puolella valmistelevilla virkamiehillä ja esittelijöillä on vastuu varmistaa tämä luotettavuus. Heillä on apunaan kaupungin lakimiehet ja talousosaajat.

    Miten Iisakki voi olla tietämätön edellä mainitsemistani asioista?

    Kommentin liite:

    Eriävä mielipide
    KH 16.6.2016 §254 Sunny Car Center Hämeenlinna Oy:n autotalohanke

    Kaupunginhallituksen päätös suorahankinnasta liittyen Sunny Car Center Hämeenlinna Oy:n autotalohankkeeseen.

    Perustelut

    Päätös ei noudata hankintalakia eikä ole lain hengen mukainen. Suorahankinnan käyttäminen edellyttää julkiselta hankintayksiköltä suorahankinnan vakuuttavaa ja pätevää perustelua. Tällaista perustelua ei §254 yhteydessä ole tehty.

    Hankintalain 27 §:n mukaisesti hankintayksikkö voi valita suorahankinnan, jos:
    1. avoimessa tai rajoitetussa menettelyssä ei ole saatu lainkaan osallistumishakemuksia tai tarjouksia taikka sopivia tarjouksia ja alkuperäisiä tarjouspyynnön ehtoja ei olennaisesti muuteta;
    2. teknisestä, taiteellisesta tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan;
    3. sopimuksen tekeminen on ehdottoman välttämätöntä, eikä säädettyjä määräaikoja voida noudattaa hankintayksiköstä riippumattomasta, ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuneen äärimmäisen kiireen vuoksi;
    4. hankittava tavara valmistetaan vain tutkimusta, kokeilua, tuotekehitystä tai tieteellistä tarkoitusta varten eikä kyseessä ole massatuotanto tavaran valmistamisen taloudellisen kannattavuuden varmistamiseksi tai tutkimus- ja kehityskustannusten kattamiseksi;
    5. hankinta koskee raaka-ainemarkkinoilla noteerattuja ja sieltä hankittavia tavaroita;
    6. tavarat hankitaan erityisen edullisesti liiketoimintansa lopettavalta toimittajalta, pesänhoitajalta tai selvittäjältä maksukyvyttömyysmenettelyn, akordin tai vastaavan menettelyn seurauksena; taikka
    7. kyseessä on palveluhankinta, joka tehdään suunnittelukilpailun perusteella ja joka on suunnittelukilpailun sääntöjen mukaan tehtävä kilpailun voittajan kanssa, tai jos voittajia on useita, näistä jonkun kanssa; tällöin kaikki voittajat on kutsuttava osallistumaan neuvotteluihin.

    Kaupunginhallituksen suorahankintapäätös
    1. ei täytä hankintalain mukaisia suorahankintakriteerejä
    2. perustuu vahvasti tulkintaan, jonka mukaan kyse olisi hankintalain esitöissä tarkoittamasta jakamattomasta kokonaisuudesta. Näin ei kuitenkaan ole.
    3. perustuu tulkintaan, jossa hankinnan osalta olisi tarve tehdä sopimus yhden ainoan sopimuskumppanin kanssa. Maakaupan toisen osapuolen mahdollisesti tekemät sitoumukset eivät voi sitoa kaupunkia hankkeessa, joka edellyttää kaupungin vastuulla olevan maanrakennusurakan kilpailuttamista. Tarvetta tällaiseen sopimukseen ei siis ole.
    4. ei noudata hankintalain keskeistä periaatetta syrjimättömyydestä ja tasapuolisesta kohtelusta
    5. ei osoita, että suorahankinta olisi kokonaistaloudellisesti edullisempi vaihtoehto kuin avoimen kilpailuttamisen kautta tehtävä hankinta
    6. ei sisällä sellaisia perusteluja, joiden pohjalta kaupungin vastuulla olevat maanrakennustyöt olisi teknisesti, aikataulullisesti tai taloudellisesti välttämätöntä toteuttaa kiinteänä osana yksityisen yrityksen tilaamaa maanrakennusurakkaa
    7. liittyy sellaisen maanrakentamisen suunnitteluun ja toteutukseen, jonka hallitsevia alan yrityksiä on markkinoilla runsaasti. Kyseessä ei ole niin poikkeuksellista erityisosaamista vaativa projekti, että sen toteuttaminen vaatisi tietyn toteuttajan.
    8. mahdollistaa kaupungin vastuulla olevien maanrakennustöiden urakka-asiakirjojen salaamisen
    9. estää demokratiassa tärkeän asukkaiden mahdollisuuden valvoa yhteisten rahojen käyttöä arvioilta 3. miljoonan euron osalta
    10. mahdollistaa sen, että hankintaa valmistelevien, siitä päättävien, rahoittavien ja toteuttavien tahojen väliset mahdolliset kytkökset vaikuttavat hankintaan. Tämä riski ei ole mitätön, koska hankintasumma on merkittävä.

    Suorahankintapäätös on edellä esitettyjen perustelujen vuoksi hankintalain ja sen hengen vastainen.

    Tämä eriävä mielipide on liitettävä pöytäkirjaan.

    ______________________________________
    Lulu Ranne
    Hämeenlinnassa 17.6.2014

  73. avatar Antti Sulonen sanoo:

    En tiedä loukkasinko tekijänoikeuksia edellisessä viestissäni. Kysyn uudelleen, joko tuo maanantai on ollut, johon mennessä tilaajapäälikkö selvitti kaavoituskulut ja niiden maksajan?

    Lieneekö Iisakki Kiemunki saanut tälle palstalle sopivan vastauksen? En ole ainakaan huomannut, että olisi tuonut esille kaavoituskustannusten maksajaa.

    Kuka mahtoi sitten maksaa alueelta kerätyn mullan siirtotyöt? Onko kysymys kenties sijoituksesta?

    • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

      Terve,

      kaava on teetetty Pöyryn konsultilla, kuten muistelinkin, ja yhtiö on maksanut aiesopimuksen mukaisesti kulut (75 000 euroa) siitä. Kunnallistekniikan suunnittelun kustannuksista on jotain epäselvyyttä yhtiön ja kaupungin välillä. Näihin viitattiin kh:n edellisessä asiaa koskevassa pykälässä.

  74. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Hei Iisakki

    En uskalla kopioida tekstiäsi 4.8.2014 20.13, kun voit vedota vaikkapa tekijänoikeuksiin.
    Viittaan kuitenkin tuohon kirjoitukseen ja siinä toiseen kappaleeseen.

    Kerrot kaupungin rakennuslupaviranomaisten yltäneen historiansa parhaaseen tulokseen ja tuottaneen kaupungille huiman summan rahaa. Oletko huomannut, että kaupungilla on ilmeisesti ylimiehitys tuolla saralla?
    Oletko suunnitellut lomautuksia, tai peräti irtisanomisia kyseisessä kaupungin viranomaiskollegiossa. Ytv- neuvottelut nyt kuitenkin olet ilmeisesti pannut alulle.

    On kyseenalaista kertoa kaupungin tienanneen rakennusluvalla, kun kuntaliittokin suosittelee kuntien rakennuslupamaksujen perimistä kulujen mukaan. Tulevaisuudessa yrittäjät saattavat katsoa karsaasti muuttoa Hämeenlinnaan, kun siellä pyritään tienaamaan viranomaisluvilla.

    Tunnetko omaavasi korkean moraalin kun kirjoitat, että myitte nollan euron arvoiset osakkeet 140 000 euron hintaan Sunny Tradingille? Tuossa kaupassa on joku pettänyt jotain.

  75. avatar mpz sanoo:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082518601468_uu.shtml Noniin, eiköhän tämä ole nyt aika selvä juttu. Perus nigerialainen. Nyt sitten jännitetään että kuinka kauan kestää että Ritaluoma myöntää asian, vai saako ”Wilson” kupattua vielä pariin otteeseen jonkin kymppitonnin käsittelykuluja varten.

    • avatar Seppo sanoo:

      Toivottavasti kestää edes vaaleihin asti! Ihmisen poliittinen muisti kun on lyhyt!

  76. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Viime aikoina on Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan, SCC:n entisen hallitusjäsenen ja Hämeen Sanomien toimittajan Iisakki Kiemungin kirjoituksiin ilmestynyt uusi teema: median epäluotettavuus tiedon lähteenä.

    Viimeksi tänään Iisakki naapuriblogissa: ”En mielelläni junttaa mitään kantojani lukkoon, jos en ole selvillä kaikista tosiseikoista. Median kautta saatu informaatio ei niitä kokemukseni mukaan tuota.

    Hieman aikaisemmin Teppo Turja sai kylmää kyytiä Linnaniemen kehitysprojektia koskeneesta blogistaan, joka perustui HäSa:n artikkeliin: ”Noin yleisesti kehoittaisin kovimpiakin kriitikoita edes jonkinlaiseen tiedonhankintaan muutenkin kuin yhden satunnaisen lehtijutun kautta, ennen kuin ihan läpiä päähänsä huutelee.

    Aikaisemmin tässä blogissa kysyessäni hänen tietojaan hallitusjäsenenä SCC:n sijoittajan asettamista ehdoista (HäSa:n uutisoinnin mukaan): ”5) Minulla ei ole tietoa tai todennettua faktaa tällaisista ehdoista. Puhuin eri investoritahosta kuin nämä amerikkalaiset, jotka Ritaluoman ja median mukaan asettivat ehtoja. En ylipäätäänkään pidä lehtiartikkeleita todennettuna faktana.

    Pitää sitten miestä uskoa: mediassa, kuten sanomalehdissä, julkaistuihin juttuihin ei voi luottaa. Todisteitakin on…

    27.01.2012 Hämeen Sanomat julkaisi jutun, jossa Iisakki kommentoi nimettömän jenkki-investorin Kaurialaan vaatimaa kaavarunkoa mm. näin: ”-Alueelta on tietääkseni jo allekirjoitettu kaavamuutoshakemuksia. Helmikuussa on tulossa tiedotustilaisuus maanomistajille, jossa käydään läpi mahdollisuuksia ja aikatauluja, Kiemunki sanoo. (HäSa)

    Sain juuri tilaajapäällikkö Leena Roppolalta vastauksen kysymykseeni. Vastaus kuuluu seuraavasti:

    Kaurialan kaavarungon alueelle ei ole tehty kaavamuutoshakemuksia eikä niihin tähtääviä sopimuksia.

    Näin toimittaja Kiemunki opettaa meille kaikille medialukutaitoa.

  77. Moi,

    on tullut huomattua, että taitavat informantit voivat syöttää toimituksille melkein mitä tahansa, ja läpi menee. Juurihan esimerkiksi saimme kuulla, kuinka Suomen rahoitusvalvontaviranomaiset ovat blokanneet Chiluban rahat. Sitten saimmekin lukea, että raha olikin ollut menossa toiseen suuntaan. Ensin Ritaluoma oli rikollinen, ja seuraavana päivänä uhri ja korkeintaan rikollisen typerä. Huomenna saamme lukea todennäköisesti taas jotain uutta, jota sitten seuraavana päivänä korjataan… Juuri nyt radio kertoo toimeentulotuen maksatuksen syrjivyydestä, ja virkamiehemme sanovat, että käytäntö on todellisuudessa toinen kuin uutisoitu. Luotan tässäkin enemmän virkamieheen kuin nettisähkeeseen, kunnes on toisin todistettu.

    Hämeen Sanomien juttu siteerasi minua tosin aivan oikein, koska tarkistan (lähes) aina kommenttini. Sen verran oppinut, että väärinymmärrykset ovat mahdollisia, jopa todennäköisiä ihmisten välisessä kommunikaatiossa 🙂

    Kyse oli siitä, että kupongit toimitettiin ja varmaan myös allekirjoitettiin, mutta ko. maanomistaja ei lopulta päätynytkään sopimukseen SCC:n kanssa ja hakemusta ei toimitettu kaupungille.

  78. avatar Etupellossa sanoo:

    Huomenta kaikille, erityisesti tällä kertaa Iisakille.

    Yllä olevan, ekan lauseesi kohdalla olen tismalleen samaa mieltä kanssasi. Hyvä esimerkki tässä:

    http://yle.fi/uutiset/jaahallijupakka_paattajat_eivat_ole_passeja_jaakiekkovaen_narussa/5680206

    (linkin uutisessa komeilee tuttuja miehiä. Tällä uutisella olette päässyt mm. YAMK Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelman opinnäytetyön mannekiineiksi keväällä 2011, Vau! )

    Ja tällä kertaa asialla on taatusti tekemistä tämän SCC-keskustelun kanssa. Oli edellisilläkin, et vain tahtonut sitä julkisesti niin ymmärtää.

    Nythän meillä on ”tuhannen taalan” paikka katsoa, viedäänkö päättäjiä, kuin litran mittaa ja olettekö pässejä? Ja jos olette, niin minkä narun jatkona, kun sitä ”poliittista itsemurhaakin” kerroit yrittäväsi?

    INTRO (PMMP – ”rusketusraidat”)

    Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat,
    lähdetään Tiiriön suolle.
    Näytä mulle missä sul on Nigerian taalat,
    jaetaan ne ”kerholle”.

    Helvetin hyvin menee.. x2

    Hämeenlinnassa oli kiekko-veljekset,
    ne kielsi kuitenkin kytkökset.
    Mä mietin usein, miten tässä näin kävi,
    valitsin Innoparkin taikka SCC:n.

    CHORUS x2

    Kiistetään kaikkii,
    Syytetän Karia.
    Yritetään poliittista itsarii..
    Haukutaan Persuii…

    CHORUS x2

    No niin,

    28.2.2014 A-studiossa SM-liigan toimitusjohtaja Kimmo Rannisto. kuvailee yksiselitteisesti Sm-liigaa pulassa olevana bisneksenä. Osakeyhtiö, minkä tehtävänä on tahkota rahaa. (Pulinat ”nuori Suomi liikkuu” ja ”kaikki pelaa” -roskan voit tässä vaiheessa unohtaa).

    Rannisto mainitsee, että Oy:n ongelma on se, että 10% suomalaisista on kiinnostunut lajista. Hän edelleen toteaa, että loput 90% kansasta pitäisi saada katsomoihin, maksaviksi asiakkaiksi.
    Rannisto jatkaa, että muut lajit uhkaa jääkiekon asemaa, lähestyessä suosiossa jääkiekkoa ja menemällä jopa ohi.
    Suosittelen lämpimästi ko. ohjelman katsomista, jos epäilet, ettei tämän bisnestä tahkovan Oy:n toimitusjohtaja edellä mainitusti lausu.

    Joten eiköhän ole aika lopettaa ”bullshit” siitä, etteikö Hämeenlinnassa ole ollut ”iät ajat” kiekko-mafia.

    Hämeenlinna liittyy SCC:hen, joka liittyy Ritaluomaan, joka liittyy HPK:on ja nämä kaikki liittyy vaikkapa Iisakkiin, joka liittyy minunkin maksamien verorahojen käyttöön.

    Ja kun puhutaan kaupungista ja meidän verorahoista, niin niihin liittyy kaupungihallituksen puheenjohtaja, johon liittyy HPK:sta potkut saanut valmentaja (jolle uutisten mukaan) maksetaan palkkaa tekemättömästä työstä ja siiihen taas liittyy kaupungin työntekijöiden saamat resurssit jokapäiväisessä arjen työssä, mihin taas liittyy niukkuus…

    Veikkaan, että:

    huhtikuisen uutisen mukaan
    http://www.hameensanomat.fi/uutiset/paikallisurheilu/258421-ritariareena-saa-joustokaukalon

    Bisnestä tekevän Oy:n vaatimuksesta Jorma uusi laidat, rahat ei riittänyt, toivottiin, että kaupunki osallistuu.

    elokuisen uutisen mukaan
    http://yle.fi/uutiset/ritariareenan_paatypleksit_vaaristavat_nakymaa__maila_mutkalla_missa_kiekko/7431077

    ”laidat saatiin, mutta ne on hanurista”. Rahat ei vieläkään riitä, summat ei täsmää huhtikuisen uutisen kanssa,

    Kohta varmaan taas päätetään (vaikka se ei näy missään pöytäkirjoissa), että kaupunki maksaa loput, mutta, virheistä otetaan opiksi!

    Tapsu toistaa tutut fraasit:

    ”Kun sitä selvitystä tehtiin, niin yks sun toinen tässä ei ihan ole ollut kartalla, mitä olisi ollut järkevää missäkin kohtaa tehdä”

    ”eli halliyhtiö vei asiaa eteenpäin ja kaupunginhallituksella on monta muutakin asiaa mietittävänään, eipä sitä niin tarkkaan seurattu.”

    ”että ei ole oikeassa järjestyksessä asioita viety eteenpäin, niin sehän tässä on ongelma, yritetään oppia siitä”

    ja toimittaja jatkaa:

    ”Jupakka alkoi jäähallin peruskorjauksesta ja laajennuksesta, joka tuli maksamaan noin 7,4 miljoonaa euroa”

    ”mutta kun budjetti ylittyi miljoonalla, asiaa ei käsitelty kaupungin luottamuselimissä.”

    ”Miten kaupunki stten aikoo pitää huolta jatkossa siitä, ettei tämänkaltainen kaplakka toistu?”

    TAPSU:

    ”Varmaan toistuu jossain kohtaa, koska meillä on itsenäisiä yhtiöitä jotka toimii.”

    • avatar Etupellossa sanoo:

      9.4.2014 YLE uutiset

      Hassinen:
      Vanha kaukalo menee vaihdossa
      Rahoitettavaksi jää 90900e
      HPK:n edustusjääkiekko osallistuu kustannuksiin (sis. Liigan osuuden) 28 000e
      Jääkiekkoliitto tukee10000e
      Jäähalliyhtiön hallitus on esittänyt Hämeenlinnan kaupungin ensi vuoden talousarvioon 25 000 euron kertaluontoista avustusta
      Jäähalliyhtiö rahoittaa 52900e

      10.4.2014 YLE uutiset
      Hassinen:
      ”Jos Hämeenlinnan kaupunki osallistuu kustannuksiin 25 000 eurolla…”

      25.8.2014 YLE uutiset
      Hassinen kertaa yllämainitut kulut, mutta ei sanaakaan kaupunkin osuudesta?

      Kari Ilkkala ja Lulu Ranne!

      Kun Iisakki naureskelee kiekkomafia-väitteille ja toisaalta muistelen, että te olette kritisoineet HML:ssa tapahtuvaa hyvien-veljien päätöksentekotapaa, missä asioita päätetään, ilman että siitä jaa asiakirjamerkintöjä mihinkään, niin voisitteko te kertoa, miten Jorman puuttuville kaukalo-euroille käy kaupungin koneistossa?
      Kysyn tätä teiltä myös siksi, koska Iisakki tässäkin blogissa on maininnut, että vastaa vain fiksuimpiin kommentteihin, poikkeuksena ainokainen vastauksensa minulle.

      Hyväksyttekö te tuossa ylemmässä kommentissa olevat Vekan näkemysket?

      • avatar Kari Ilkkala sanoo:

        Tervehdys,

        tietääkseni joustokaukaloiden 25 donaa on virkamiesten jäljiltä ELALAn ensi vuoden budjettiehdotuksessa, joka on 600-700 tonttua yli raamin. Ylitys johtuu muuten pääosin Aulangon uuden uima-altaan ja Pullerin palloiluhallin hoitomenoista ja rahoituskoroista ja -avustuksista. Ei oltu päättäessä köyhiä eikä kipeitä, nyt levitellään käsiä mistä nekin rahat otetaan.

        Jäähalliyhtiön rahoitus tarkoittaa, että kaupunki rahoittaa.

        Miten laitaeuroille käy, en pysty vielä sanomaan. Toivon ELALAlle voimia ja viisaita päätöksiä.

        TAPSU: ”Varmaan toistuu jossain kohtaa, koska meillä on itsenäisiä yhtiöitä jotka toimii.”

        Niin toistuu, mutta koska se on tarkoituksenmukaista ja ”pragmaattista”: tarvittaessa kaikkien puheiden ja päätösten merkitys ja totuusarvo määritellään niiden käytännöllisten seurausten kautta. Tavoitellut käytännölliset seuraukset taas eivät yhtiörakenteessa ole demokraattisen päätöksenteon piirissä.

        • avatar Etupellossa sanoo:

          Hello…

          Ymmärsinkö oikein, että meille veronmaksajille ei jää pelkästään 25 donaa, vaan kolminkertaisesti, vajaa 100 donaa maksettavaksi tai ainakin vastattavaksi sellaisista vaatimuksista, mitä rahaa tahkova, tai ainakin sitä tavoitteleva Liiga Oy vaatii?

          Jorma Hassinen on erittäin kokenut entinen kunnallispolitiikko, taisi olla valtuuston puheenjohtajanakin? Joten minkäänlainen ”tietämättömyys” ei voi tulla hänen kohdalla kyseeseen. Hassinen on tasan tarkkaan tiennyt, mitkä valtuudet hänellä on, mitä voi ostaa, tilata ja hankkia, sekä milloin rahoitus pitää ensin hyväksyttää päättäjillä. Yksinkertainenkin oikeustaju sanoo, että Hassinen on ollut joustolaitojen hankinnassa kokoajan 100% tietoinen, ”missä mennään”, oli Vekka älyllisesti kuinka epärehellinen tahansa?

          Miten on mahdollista, että hän halliyhtiön tj:nä keväällä toi esille, ja että vaatimus laitojen vaihdossa tulee yksityiseltä firmalta, vanhat laidat ovat hyvässä kunnossa ja kestäisivät vielä vuosia (ei kai ne muuten olisi kelvanneetkaan ”välirahana” vaihdossa?)

          Kari Ilkkala ja Lulu Ranne, vetoan edelleen teihin, että vastaatte tyhmälle, kun Iisakki nimenomaan tarkensi, ettei aio vastailla, muille kuin viisaita kysyjille:

          Voiko koulun rehtori noin vaan tilata pihalle uudet leikkipaikat ja -välineet. Esitetään kaupungille osallistumista kuluihin sen jälkeen kun kaupat on jo tehty.

          ELALA miettii kuluja sitten seuraavassa budjetissa ja toivotaan sille viisautta?

          Voiko kaupungin lastentarhanopettaja viedä lapset bussilla kirjastoon, pyytämättä vanhemmilta bussirahaa? ELALA maksaa, kun kysytään sitä jälkikäteen?

          Ei voi.

          Hyvät kaupungin työntekijät, te jotka teette jokapäiväistä upeaa työtä, älkää hyväksykö sitä, että kaupunki vaatii teiltä koko ajan enemmän, säästämällä ja ”kiristämällä ruuvia” koko ajan enemmän ja enemmän, samaan aikaan kun hyvät-veljet päättää/ostaa/investoi milloin mitäkin isoilla summilla yhden lajin nimiin, ja jättää koko paskan ELALA:n maksettavaksi.

          Mä en tiedä, onko toi ELALA elämänlaatulautakunta, mutta eikö HML:ssa vanhukset paskonut itse ”kahteen kertaan maksettuihin” vaippoihin, missä kaupunki otti käräjillä pataan?

          Joustolaidan hinnalla saisi järkyn monta housuvaippaa?

          Koska tämä loppuu?

  79. avatar Etupellossa sanoo:

    15.8. YLE uutiset
    – Yrittäjä kertoi meille ….., että Finanssivalvonta, KRP ja Hämeenlinnan poliisi tutkivat autokaupan rahoittajaehdokasta, ……. muistuttaa Kiemunki.
    Mutta kyllä me nojaamme harkinnassa pelkkiin kylmiin faktoihin ja viranomaisten näkemyksiin ja toimitaan niiden mukaan……
    Raha on puhdasta, jos viranomaiset niin sanovat

    22.8. YLE uutiset
    Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Uotila Hämeen poliisista vahvistaa nyt, että poliisi epäili tapauksessa nimenomaan nigerialaishuijausta.
    Poliisi palautti jäädytetyt varat ja varoitti huijausvaarasta asianomistajaa,….
    – Korostan edelleen, ……. halusimme valaista asianomistajaa. Jätimme hänelle päätöksenteon.

    Iisakki:
    Nojaamme pelkkiin faktoihin ja viranomaisnäkemykseen….
    Raha on puhdasta, jos viranomaiset niin sanovat…

    Rikoskomisario:
    Poliisi epäili…
    Poliisi varoitti…
    Poliisi halusi valaista….
    Poliisi jätti asianomaiselle päätöksenteon…

  80. avatar erkki kae sanoo:

    Kovasti näyttää kiemunki uskovan tämän päivän lehdessä edelleen hankkeeseen, vaikka tuo afrikan haara osoittaa että ritaniemen epätoivo on käsin kosketeltavissa

  81. avatar Etupellossa sanoo:

    Iisakki, keskusteletko vain intellektuellien kanssa, vai jätätkö vastaamatta, kun olet alakynnessä?
    (Jos vielä tähän vastaat, niin lupaan olla kyselemättä SCC:stä)

    Kuten aiemmin kirjoitin, on ”tavallisen pulliaisen” mahdoton pysyä kärryillä, kuka puhuu totta ja kuka potaskaa.

    On täysin mahdollista, että aiemmin viittaamasi salaliittoteoreetikot ovat vääristäneet aiheen julkisen kuvan ja oletki täysin oikeassa?

    Ja kuten Iisakki toteaa, ”taitavat informantit voivat syöttää toimituksille melkein mitä tahansa, ja läpi menee. ”

    Ota siinä sitten selvää?

    Ilkkala, Ranne ja Kiemunki on taittanut peistä, ”mikä oli kaupungin rooli SCC-hankkeessa ja sen startissa?”

    Tässä pari otetta:

    Iisakki neuvoo tutustumaan Sunny Car Center vs. Guggenheim-museo -blogissaan (30.12.2010 Tuulilasi) -lehden artikkeliin kommentilla:

    ”Hankkeen synty ja siihen johtaneet ideat on kuvattu varsin yksityiskohtaisesti tuoreimman Tuulilasi-lehden viiden aukeaman artikkelissa”

    Kun tuon artikkelin lukee, voi sieltä nostaa esille kommentteja:

    Tuulilasi 30.12.2010
    Ritaluoma:
    ”– Tunnen jääkiekkoympyröistä Heikki Hietasen. Hän oli hyvin selvillä siitä, että etsin sopivaa kiinteistöä autokaupan tarpeisiin. Sain Heikiltä puhelinsoiton. Hän oli siirtynyt Hämeenlinnan kaupungin omistaman kehitysyhtiön toimitusjohtajaksi. Hän kertoi, että nyt olisi sopiva tontti tarjolla. Lähellä keskustaa, ja kaupungilla on kova intressi siirtää autokauppatoiminnot sinne. Kannattaisi tulla katsomaan. Ja hintakin on sopiva.”

    Ritaluoma:
    …”– Heikki esitti, että sinne Ojoisiin rakennettaisiin autoliikkeille toimintatilat”

    …”Seuraavaksi idea esitettiin kaupungin johdolle. …. Idea upposi kuitenkin kuin kuuma veitsi voihin. Ritaluomalle esitettiin erikoinen kysymys: voisiko rakennus olla seitsemän kerroksen sijasta kahdeksan kerrosta korkea. On tuota rakennusalaakin vielä melkoisesti käyttämättä. Ja sopisiko, että vielä tehtäisiin siihen torniin korkea antenni? Kaupunki tarvitsee selkeän maamerkin sekä kaupungin etelä- että pohjoispuolelle.”

    …”Samalla käytävältä kuuluu Heikki Hietasen ääni. Ritaluoma kutsuu hänet sisään. Saan mahdollisuuden kuulla autotalohankkeesta myös kaupungin virkamiehen kertomana.”

    Kommentti: Tästä saa kyllä yksiselitteisen käsityksen, että hanke käynnistyi kaupungin nimissä ja palkkalistoilla olevan Hietasen aloitteesta, joka toimi yksiselitteisesti tilanteessa kaupungin virkamiehenä! Ja kaiken huipuksi, kaupungin johto vaati lisää korkeutta, kahdeksannen kerroksen!
    Yllä kuvataan erikoinen sattuma, ”käytävältä kuuluu ääni, Hietanen ”sattuu paikalle”. Tämä toistuu myöhemminkin… ”Kova poika sattumaan”, ainakin kaupungin virkamieheksi.

    Sunny Car Centerin hallituksen puheenjohtajana toimii Markku Ritaluoma. Hallituksen kaksi muuta jäsentä ovat Heikki Hietanen ja Antti Peltoniemi. (Myöhemmin myös toinen kaupungin edustaja, Iisakki Kiemunki?)

    Nyt kun nämä sateentekijät (yllä) on nimetty, on lupausten aika:

    Tuulilasi-lehden artikkeli, mihin Iisakki neuvoi tutustumaan, lupaa seuraavaa:

    ”Oheispalveluineen Sunny Car Center tulee työllistämään noin 4000 ihmistä. Liikevaihdoltaan keskuksen on arvioitu yltävän noin miljardiin euroon.”

    Kommentti:
    Kova lupaus, katsotaan Hämeenlinnan suurimmat työnantajat nyt (lähde: wikipedia)

    Suurimmat työnantajat:
    Hämeenlinnan kaupunki: 3 834
    Valtio: 2 480
    Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri (K-HKS): n. 2 000
    Rautaruukki Oyj: 1 030

    Eli heittämällä ykköseksi!

    Muutama kuukausi kului tuosta Tuulilasilehden artikkelista, seuraavaksi Sunny Car Centerin sivuille:

    Talouselämä 18.3.2011
    …”Kesken haastattelun Ritaluomalle saapuu vieras, Kehityskeskus Oy Hämeen toimitusjohtaja Heikki Hietanen, HPK:n hallituksen puheenjohtaja – ja Ritaluoman tuttu. Hänkö yhdisti Hämeenlinnan kaupungin ja Markku Ritaluoman intressit?

    ”Ei ei. Ei Heikillä johdatuksia tähän ole” Ritaluoma kiistää.

    Sattumoisin Sunny Tradingin sponsoroimat seurat edustavat Sunny Car Centerin potentiaalista vaikutusaluetta.”…

    Kommentti:
    Uskomatonta, tilastotieteitä uhmaten taas paikalle saapuu HML kaupungin edustaja Hietanen!
    Ja ihan sattumalta sponssatut seurat ja kaupungin vaatimuksesta 8-kerroksiseksi venytettävä lasi-autopalatsi edustaa SCC: potentiaalista vaikutusaluetta. Uskomaton tilastollinen sattuma!

    Mutta tässä on ristiriita. Aiemmin Ritaluoma nimenomaan mainitsi, että Hietanen kaupungin edustajana ”Käynnisti hankkeen”, muutama kuukausi myöhemmin, nimenomaan ei?

    Sitten astuu kuvaan Iisakki:

    Erinomaisessa blogissaan Sunny Car Center vs. Guggenheim-museo (18.1.2011) Iisakki kirjoittaa:

    ”Sunny Car Centerin Hämeenlinnaan tulon syynä on Kehittämiskeskus Oy Hämeen tj:n Heikki Hietasen jääkiekon kautta syntyneet suhteet. Hankkeen synty ja siihen johtaneet ideat on kuvattu varsin yksityiskohtaisesti tuoreimman Tuulilasi-lehden viiden aukeaman artikkelissa, mutta nettiuutisestakin selviää jotain.”

  82. avatar Etupellossa sanoo:

    Vaaleihin valmistautuva Iisakki Kiemunki, tyhmilläkin on ääni vaaleissa! Tekisitkö vielä kerran poikkeuksen ja vastaisit ylläolevaan, tarkasti, kiitos!

    Ei ole reilua, että rajaat vastauksesi vain fiksuimpiin kysymyksiin, kun parilla googlettelulla omissa kommenteissasi sekoitat jonkun jäteöljyn käytön talon lämmitykseen ja toisessa tapauksessa taloyhtiön riidan täysin niihin kuulumattomiin keskusteluihin. Siis kun ei ne sinunkaan kommentit aina niin fiksuja ole!

    • avatar Antti Sulonen sanoo:

      Turhaan sinä sitä Iisakkia huutelet vastaamaan.

      Tässä selitys: Mitä tekeekään aito sosiaalidemokraatti?

      Lainaus sosiaalidemokraattien periaateohjelmasta: Sosiaalidemokratian arvopohja on lainattu Ranskan suuren vallankumouksen ihanteista: vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Nykyisin ne on ajanmukaistettu muotoon vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo esimerkiksi Suomen sosialidemokraattisen puolueen periaateohjelmassa.

      Aito sosiaalidemokraatti vastaa esitettyyn kysymykseen tasa-arvoisesti luokittelematta kysymystä fiksuksi, tai vähemmän fiksuksi, mikäli on sisäistänyt puolueensa periaateohjelman. Se kertoo ihmisestä paljon, kun hän lajittelee avoimessa keskustelussa kysyjät kysymyksineen eri luokkiin.

      Anteeksi tämä ei sinänsä liittynyt blogin aiheeseen, mutta kun siellä joku kirjoittaa, ettei vastaile kuin fiksuihin kysymyksiin. Niin katsoin tarpeelliseksi kommentoida tuota vähemmän fiksua esiintymistä.

      • avatar valitan sanoo:

        Moi Antti
        Ei taida kannattaa puhua sosialidemokratiasta ja Kiemungista samassa lauseessa. Tulee vain paha mieli hyvän aatteen puolesta.

      • avatar Etupellossa sanoo:

        Siis olinks mä tollo, vai?

        Mun turha kysely oli kuitenkin minulle tosi tärkeä asia ja Iisakki tekeen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan pestiä minunkin verorahoilla ja minuakin varten?

        • Niin,

          Minulle vain jäi hyvin epäselväksi, mikä se kysymys on?

          • avatar Etupellossa sanoo:

            Voi ei!

            Sen kerran kun ehdit vastaamaan, niin kysymys jäi epäselväksi.

            Mikä oli kaupungin rooli SCC:n startissa?

            Lähteestä riippuen Hietanen oli kaupungin virkamiehenä koko hankkeen alullepanija. Toisen lähteen mukaan, hänellä ei ollut mitään roolia asiassa.

            Mikä versioista on totta?

            Miksi kaupunginjohto halusi pytingille lisäkerroksia, kun sitä sille esiteltiin?

          • avatar Etupellossa sanoo:

            Piti oikein vielä lukea yllä oleva oma kysymykseni uudestaan, kun jäin miettimmään, miten on mahdollista, että se jäi yliopistosta valmistuneelle hallintotieteiden maisterille ”hyvin epäselväksi?”

            Kysymyksen täytyy olla rivien väliin piilotettu, jos jargonin taitava, kokenut kunnallispolitiikko, amattitoimittaja ei sitä sieltä löydä?

            Syynä voi olla se, että lainasin kommenttiini lähde-viittauksin joka lauseen Sinun ja Ritaluoman haastatteluista, jotta aikaa ei kulu surffaillessa eri sivuilla etsimässä ”sanottuja”.

            Referoin nyt alle tekstini kysymykset:

            (Rivi3) Kuten aiemmin kirjoitin, on ”tavallisen pulliaisen” mahdoton pysyä kärryillä, kuka puhuu totta ja kuka potaskaa.
            (Rivi 8) Ilkkala, Ranne ja Kiemunki on taittanut peistä, ”mikä oli kaupungin rooli SCC-hankkeessa ja sen startissa?”

            Kysymällä fiksummin: ”kuka puhuu paskaa tässä asiassa?”, olisin jo saanut vastauksen?

    • avatar Erkki Strömberg sanoo:

      Iisakki, viisaalle kysymys!
      Vastaappas Iisakki nyt kun toiset ottaa asian esille.
      Kirjoitit minua tarkoittaen jossain julkisesti jotten saisi ottaa kantaa ”luonto-asioihin” kun poltan jäteöljyni!
      Mistä olet tällaisen tiedon saanut, hankkinut?
      Kerro se meille äläkä kieroile?

      • avatar Etupellossa sanoo:

        Blogissa: http://iisakki.blogit.hameensanomat.fi/2014/04/26/hameenlinnan-kannattaa-investoida-tulevaisuuteensa/

        (aiemmin tässä blogissa Iisakki varoittelee seuraavasti: ”huomautan vastaisen varalta, että kokonaisten kirjallisten tai journalististen tuotosten uudelleenjulkaisu on kiellettyä ilman tekijänoikeudet omistavan tahon lupaa. Ei riitä, että mainitsee lähteen”)

        Joten siksi uskallan lainata alle vain kirjoituksen ydinkohdan. Sitä en voi tietää, kehen Iisakki kommentissaan viittaa?

        Iisakki Kiemunki kirjoitti:

        28.4.2014 17.19

        Terve kaikille,

        ja kiitokset kommenteista. Muutamia huomioita esitetyistä asioista:

        – Hiukan hassua lukea näkemyksiä näistä ympäristöseikoista henkilöltä, joka mm. julkisesti kehuskelee polttavansa omat jäteöljynsä. …….

  83. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Vastaus vaan yhä viipyy, Iisakki?

    • Sorry Erkki,

      En päivystä täällä viikonloppuja läpeensä, kun elämä tapahtuu muualla…

      Mutta kerroit aikanaan Hämeen Sanomien haastattelussa vastustavasi kunnallista jätehuoltoa (ja jätelakia ilmeisesti siinä samalla), koska kierrätät itse kaiken jätteesi. Mainitsit, että jäteöljykin poltetaan jossain naapurissa.. Laitontahan se ilman asiallista ongelmajätelaitosta ja lupia on, vaikkantiedänkin, että netistä saa tilata vaikka minkälaisia polttimia. Jäin siihen ymmärrykseen, että et Ekokemille kuitenkaan öljyjäsi vie?

      Ja hyvä peltohenkilö, Hietanen ei ole koskaan ollut kaupungin virkamies, vaan elinkeinoyhtiön toimitusjohtaja. Ritaluomalla oli ajatus hankkeesta, ja Hietanen teki työtään ja houkutteli hänet sopivalla tontilla toteuttamaan sitä Hämeenlinnaan. Loput voi lukea vaikka valtuuston alkuperäisestä päätöksestä. Tuulilasin jutussa oli enemmän virheitä kuin faktoja.

      • avatar verkot tötterölle sanoo:

        Jaa, vai tapahtuu elämä muualla? Kyseinen keissi ei siis hetkauta herraa vaikka pikkuinen kaupunkimme saanee tästä tuntuvan kolauksen?
        Miten on esim. ry. HPK:n rahoituksen tulevaisuus kaupungin ja sen osakeyhtiöiden osalta? Nauttiiko kerhon hallitus luottamusta kun sen jäsen lokaa kaupungin mainetta bisneksillään, tai siis oletettua mainetta? Olemmehan jo kaupunkilaisina kuuluisia anteeksiannoistamme ja suunnistamme kohti uusia pettymyksiä.
        Onneksi veronmaksajat pelastavat aina. Muutenhan olisimme lirissä, eikö?

      • avatar Erkki Strömberg sanoo:

        HYvä Iisakki!
        Työnantajasi Hämeen-Sanomat lähetti juttua tekemään niin ”tollon” toimittajan joka ei osannut vastata kysymykseen. Mikä on sekajäte? Kolleekanaan hänellä oli selvästi vanhalle viinalle haiseva valokuvaaja. Eipä siinä paljon yhteisymmärrykseen päästy kun asialle lähetetty ja olettamukseni mukaan asiaan perehtynyt toimittaja oli täys ”uuno” asiassaan. Näyttää nykyelleen PUKKI heittäneen hänet ilmaisjakelupuolelle.
        Minä en polta jäteöljyjäni vaikka niit väitit, nyt esille tulleessa blokikirjoituksessa. Eikä sitä tee naapurinikaan.
        Siis mistä ovat tietosi peräisin, omasta päästäsikö, Iisakki?
        Selitä ja tarkoin mitä tarkoitat?
        Toimittajallakin on vastuunsa jutuistaan, puhumattakaan puheenjohtajatason paikallispoliitikoista!
        Kommettisi minun vastustusesta jätehuoltoon olet itse keksinyt, tosin järjettömyyttä vastustan aina, toivoisin jotta Iisakki viisastuisit sen verran että ymmärtäisit asioita edes pienen vertaa.
        Miksi Sinusta on tullut ”herkkusienipenkki”?

  84. avatar Etupellossa sanoo:

    Jo vain, siihen Tuulilasi-lehteen neuvoit kuitenkin tutustumaan. Kirjoitit ”Hankkeen synty ja siihen johtaneet ideat on kuvattu varsin yksityiskohtaisesti tuoreimman Tuulilasi-lehden viiden aukeaman artikkelissa”.

    Milloin ne muuttui sinulle faktoista virheisksi? Ja kirjaimellisesti kaupungin virkamiehenä Hietanen siellä lanseerattiin.

    Vaikket vastannut kysymykseen, syntyy näkemys, että Ritaluoma on kertonut ko. asiat virheellisesti. Sitä tukee myös se, että juuri Ritaluoman haastatteluissa ”tarina muuttui” joka kerta.

    Aina silloin kun touhu tuntuu ihmeelliseltä, kannattaisi miettiä, että mistä focus halutaan ohjata pois. Vähän niinkuin taikuri, tempppua tehdessään….

  85. avatar Etupellossa sanoo:

    Taitavat informantit voivat syöttää toimituksille mitä tahansa ja läpi menee.

    Näin kirjoitit Iisak pari kommenttia ylempänä.

    Samoin neuvoit ihmisiä tutustumaan artikeliin, missä luvattiin tuhansia työpaikkoja kaupunkiin (lainaus alla):

    ”Oheispalveluineen Sunny Car Center tulee työllistämään noin 4000 ihmistä. Liikevaihdoltaan keskuksen on arvioitu yltävän noin miljardiin euroon.”

    MINUN KOMMENTTI:

    Kova lupaus, katsotaan Hämeenlinnan suurimmat työnantajat nyt (lähde: wikipedia)

    Suurimmat työnantajat:
    Hämeenlinnan kaupunki: 3 834
    Valtio: 2 480
    Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri (K-HKS): n. 2 000
    Rautaruukki Oyj: 1 030

    Eli heittämällä ykköseksi!

    Iisakki Kiemunki, eduskunnassa taidetaan käyttää termiä ”puhuu muunneltua totuutta”, työelämässä olen kuullut sloganin ”olit vähemmän väärässä” ja inhorealismissa sanotaan ”puhuu paskaa” (suomennettuna valehtelee).

    Jänkhän miehiä kun olet, siis ainhakin shyntyessähs, nhiin shellaanhen hjuttu, etthä hjos phaskaa phuhuu, shiitä hjää hjälki thäällä ethelässäkin.

    Ja kun sitä roskaa suoltaa, niin täällä etelässä on some-jalanjälki niin paljon pidempi, että kynsille tulee.

  86. avatar Onni Somerkallio sanoo:

    Ymmärrän nimimerkki Etupellon kommentit ja katkeruuden. Mielestäni Hämeenlinnan kaupungin virkamiehet ja johtavassa asemassa olevat poliitikot ovat olleet olleet ylimielisiä käytökseltään jo 60-luvulta lähtien. Muistan kun aikanaan heitä tuli Itä-Saksata ja Neuvostoliitosta ystävyyskaupungeista silmät hehkuen kuinka hienosti siellä oli järjestetty asiat! Hämeenlinnan kaupunki käsittelee yrittäjiä eriarvoisesti! Mikä on virassa olevan tai poliitikon referenssit mennä yrityksien hallituksiin asiantuntijoiksi? Minä en ainakaan ottaisi, enkä suosittelisi ihmistä, jolla ei ole edes koulutuksensa ja elämänkokemuksensa mukaan lisäarvoa yrityksen toimitaan. Poliitikko tai virkamies on negatiivinen merkki yrityksen imagolle!
    Hämeenlinna suhtautuu yrittäjiin eriarvoisesti! Se on häpeällistä.
    Iisakki Kiemunki voitko vastata tähän?

    Terveisin
    Onni Somerkallio
    Yrittäjä
    Hämeenlinna

    • avatar Onni Somerkallio sanoo:

      Terve!

      Iisakki Kiemunki voitko kertoa myös minulle kirjoittajan lahjoillasi onko siinä paljon , jos Janakkalassa oli aikanaan ”innovaattori” ja Hämeenlinnassa on nyt ”investori”? Tiedän suunnilleen mitä ne ovat maksaneet yhteiskunnalle!

      Kerro myös minulle mistä hankitaan asiakkaat siihen suurenmoiseen ideaan joka on puolueessa jota edustat, kypsynyt? Onko kysymyksessä paikallinen kierrätys, jota mm Kirsi Ojasuu myös epäili keskusta–Tiiriö-Moottoritienkate-SCC!!
      Eikö epäusko koskaan voi vallata mieltä?

      Terveisin
      Onni Somerkalluo

      Haluatko keskustella!?
      Terveisin
      Onni SSomerkallio

    • Terve Onni,

      Mielestäni emme kohtele yrittäjiä mitenkään eriarvoisesti. Aivan varmasti kuuntelemme ja autamme parhaan mukaan jokaista yrittäjää, joka haluaa kehittää toimintaansa Hämeenlinnassa. Jos on kehittymässä strategisen tason hanke, luottamuselimet tekevät päätöksen tavasta, jolla kaupunkinon mukana. Ei ole mitenkään poissuljettua, etteikö kaupungin virkamiehet olisi mukana yhtiöiden hallituksessa. Niin on nytkin usean kiinteistöosakeyhtiön osalta. Kaupunki on ollut rahoittamassa ja osakkaana esimerkiksi Patrian, Ruukin ja Moreenin alueen yritysten hankkeissa. Itse asiassa vastaavaa elinkeinopolitiikaa harjoittavat käytännössä kaikki kaupungit.

  87. avatar Etupellossa sanoo:

    Hyvä Onni Somerkallio,

    onneksi olet minua paremmassa tilanteessa, että voit ansiotyösi turvaa pelkäämättä kirjoittaa tänne blogiin, omalla nimelläsi.
    Kiitos, että mainitset ymmärtäväsi kommenttini, mutta vähäisimmässäkään määrin en ole katkera.
    Meidän matkamme täällä on ”tähdenlento”, miksi tuhlaisin sen murheellissa merkeissä?
    Voin silti ”kolistella” vanhoja rakenteita tai ainakin pitää ääntä, kun näen, että nyt mennään metsään ja pahasti.
    Ei kai ääni vaaleissa voi tarkoittaa sitä, ”että pulinat pois, kansa on puhunut!”
    Meillä Hämeenlinnassa on paljon upeita juttuja, mitä vielä ei ole ehditty pilata…

    Veikkaan silti, että Iisakki ei sinulle / minulle vastaa, vaikeiden asioiden edessä on helpoin painaa pää pensaaseen. Ja ota huomioon, vaalit on lähestymässä, Iisakin on pakko hioa strategiaansa hänen perinteisen ”hyökkäys on paras puolustus” -rinnalle. Tai ainakaan edellämainitulla, tie Arkadianmäelle ei ole auennut.

    Hämeenlinna suhtautuu monintavoin kaupunkilaisiin eriarvoisesti, kuten varmasti myös tarkentamiisi yrittäjiin.

    Ja siitäkin olen samaa mieltä, että nämät politrukit pitäisi siivota yrityksistä ja niiden hallituksista pois heti.

    Kysymys kuuluu: ”miksi hämeenlinnalaiset ei tee asialle mitään?”

    Persuja ja uutta jytkyäkö odotatte?

  88. avatar Etupellossa sanoo:

    Erkki,

    olet ”öljysi polttava ympäristökatastrofi” täällä some:ssa ”maailman tappiin”.

    Iisakki ratsastaa juuri tällä taktiikalla.

    Jokainen vanhempi tietää, että kasvatuksessakin ”kuri on 1000 kertaa helpompi pitää, kuin palauttaa”.

    Iisakki on tässä vielä poikanen, kompetenssiä hänellä on ehkä 10-15 vuoden päästä, kun hänenkin kohdalle ajankohtaiseksi tulee vaikkapa ”ajokortit”.

    Erkki ei pysty koskaan puhdistamaan mainettaan ympäristöasioissa, blogeja on ”miljoonittain” ja aktiivisia tonkijoita lukuunottamatta, Erkki muistetaan aina jäteöljynsä polttavana miehenä, joka kehtasi ottaa kantaa ympäristöasioihin….

    Ettekö te huomaa? Minä, taustoja tuntemattomana, osoitin Iisakii-Hietanen-Ritaluoma -veljesten puhuvan paskaa ja ristiin, niin että ”tyrät rytkyy”, ja koko homma on ”förbii”, kun asia ohjataan ”toiselle raiteelle”.

    Iisakki on yliopistokoulutettuna toimittajana mestari siinä.

    Kaksi pääteemaa:

    -älä vastaa, kun ”tulee pataan”, (ja jos vastaatkin, kiistä kaikki ja hyökkää takaisin)
    -tekeydy tyhmäksi (ei jääkiekkoväki ole pässejä päättäjien narussa…)

    mutta kolmannen nämät veljet unohti:

    ”yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää…”

    Se on ajankohtainen asia Urkainan vuoksi ja yhtä ajankohtainen ihan ikiomassa pikkupiirissä, HML-kunnallispolitiikassa.

    Vive la Kari ja Lulu!

  89. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Vastaanottajasta riippuen taitavaa, tai ei.

    Iisakki kirjoittaa: ”on tullut huomattua, että taitavat informantit voivat syöttää toimituksille melkein mitä tahansa, ja läpi menee.”

    Jatkossa näyte Iisakin taidoista: ”Ja hyvä peltohenkilö, Hietanen ei ole koskaan ollut kaupungin virkamies, vaan elinkeinoyhtiön toimitusjohtaja. ”

    Tuossa jälkimmäisessä informantti Iisakki Kiemunki informoi oman tahtonsa mukaan.

    Hietanen ei ole kaupungin virkamies, mutta Hietanen saa palkkansa saman maksajan pussista, josta virkamiehen palkka maksetaan. Iisakki halkoo hiuksia, hänen pitäisi tietää, että suuri osa kaupunkilaisista ei erota kuka on kaupungin virkamies ja kuka muuten kaupungin palkollinen.

    Siispä odotan Iisakilta selvitystä, minkä elinkeinoyhtiön toimitusjohtaja Hietanen on. Onko se mahdollisesti yksityinen elinkeinoyhtiö, jonka hallituksessa istuu esim. Iisakki Kiemunki puolustamassa ties mitä? Onko se yhtiö, joka hankkii toimeentulonsa laskuttamalla asiakkaitaan?

    • Terve Antti,

      Hietanen on Suomen urheiluopiston toimitusjohtajana Vierumäellä. Opisto on tietääkseni suomalaisten lajiliittojen omistama, enkä istu sen hallituksessa. Menin aikanaan Hietasen tilalle SCC:n hallitukseen kaupungin ja Virtaa Hämeeseen -pääomasijoitusrahaston edustajana.

      • avatar Antti Sulonen sanoo:

        Nii’in

        Jotta informaatio olisi edes osapuilleen kohdallaan niin Iisakki olisi voinut, tai voisi vieläkin selventää kuka on Hietasen leivän maksanut ennen Suomen Urheiluopistoa.

        Ettei vain olisi ollut SCC:n alkutaipaleella jokin muu taho kuin Suomen Urheiluopisto.

        Luulisin, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja tuollaisessa asiassa tuntisi hiukan lähihistoriaa, nimittäin kerroit ettei Hietanen ole koskaan ollut kaupungin virkamies, vaan elinkeinoyhtiön toimitusjohtaja.

        • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

          Terve,

          odotit minulta selvitystä, minkä yhtiön toimitusjohtaja Hietanen on. Annoin selvityksen. Lienee kohtuullisen hyvin tiedossa, että ennen Vierumäelle lähtöään Hietanen oli Kehittämiskeskus Oy Hämeen toimitusjohtaja. Kaupungin virkamies hän ei ole koskaan ollut. Virkamiehellä ja toimitusjohtajalla on paljonkin eroa, ja uskon että useimmat lukijatkin ymmärtävät tuon eron.

          Ymmärtääkseni on ollut myös tässä ketjussa (ja muualla) varsin laajalti esillä, että Hietanen houkutteli Ritaluoman ja SCC-hankkeen Hämeenlinnaan.

          • avatar Timo Aaltonen sanoo:

            Tässähän tämä taas kiteytyy, kuinka on läpinäkyvää ja suoraviivaista.

            Oikean yhtiön toimitusjohtajalla ja Hämeenlinnan kaupungin omistaman ”yhtiön” toimitusjohtajalla on paljon enemmän eroa, kuin Hämeenlinnan kaupungin omistaman ”yhtiön” toimitusjohtajalla ja virkamiehellä. Mutta mutta, tätä ei ole pakko myöntää ja simcitypelit jatkuvat entisellä pöhinällä.

          • avatar Antti Sulonen sanoo:

            Tässä ketjussa käsittääkseni käsitellään nimen omaan kaupungin ja SCC:n suhdetta ja ketkä tuohon milloinkin on vaikuttanut. Siis odotin vastausta missä suhteessa Hietanen on ollut Hämeenlinnan kaupunkiin SCC:n alkuaikoina.

            Väitän, että suuri osa kaupunkilaisista ei tiedä kuka on kaupungin virkamies, kuka muuten kaupungin palkollinen. Moni puhuu yleisesti kaupungin virkamiehestä, vaikka kyseessä olisikin kaupungin yhtiön toimitusjohtaja, he tietävät olevansa kummnakin palkanmaksajia.

            Käytännössä asia on kuten Timo Aaltonen kirjoittaa, jos ymmärrät tuon selkeän vertauksen.

  90. avatar Etupellossa sanoo:

    Olen itse tehnyt työtä valtion virkamiehenä (uskon, että iisakki ei ole). Tiedän kristallinkirkkaasti tuon VES:n puolen työelämän.

    Tyhmyyttäni en salaa enkä peitä, mutta sen halusin tuoda esille, että lähteestä riippuen, tarina muuttuu kokoajan.

    Tiesin tasan tarkkaan, ettei Hietanen ollut kaupungin virkamies, mutta toisaalta, artikkeli, mitä iisakki tarjosi meille luettavaksi, väitti niin.

    Kysymys kuuluu, miksi tarina muuttuu kokoajan, ja miten iisakki nollaa väittämät, mihin on aiemmin tukeutunut?

    Se on tuo iisakki, joka on sormet punaisena hillopurkilla.

    IISAKKI LUKEE NÄMÄ KOMMENTIT, SIITÄ EI OLE ”KAHTA SANAA”.

    MUTTA KUN ”JORMA ON HANURISSA”, SIINÄ EI VASTAUKSET PALJON AUTA.

    Meitä vastaan käy median tulva, kukaan ei lue näitä huomenna….

  91. avatar Akaasta käsin sanoo:

    Jos jorma on hanurissa on vielä viisi sekunttia aikaa vetää pois ilman jatkotapahtumia. Jos pitempään, peli on käytännössä menetetty.

  92. avatar populisti sanoo:

    Tiedoksi:

    ”HS:n iltapainos kertoo Sunny Car Centerin värikkäistä rahoituskuvioista.”

  93. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Huomenta!
    Ratiossa juuri kerrottiin jotta on todennäköisempää jotta ”Putiini” hyökkää Suomeen kuin SCC saa rahansa Sambiasta!
    Tiettäväst Venäjällä ei ole aikeita tulla vallottaa Suomen, saahan se tän maan polvilleen ”markkinatalouden keinoin” ja vuorineuvokset nuolemaan persettään jotta saisivat jotain taas itään kaupaksi.
    Meittin täytys ymmärtää missä asumme, Paasikiven viisaus on voimissaan.
    Miten saatais edes hitunen sitä pääministerimme päähän?
    Olemme itse itsellemme ongelman aiheuttaneet, Soinin sanoin , ”Missä EU siellä ongelma” pätee myös pakotevouhotukseen!

  94. avatar Matti Virtanen sanoo:

    http://www.hs.fi/autot/Sunny+Car+Center+palkkasi+ihmisoikeustoimiston+selvitt%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+rahoituskuvioitaan/a1409573107714

    http://cipdh.fr/contact

    ”Ghana,

    7. Loko Str. East Legon, Accra, Ghana
    tel.: +359 89 5795731.
    tel.: +233 247 287777
    e-mail: info@cipdh.fr, cipdhgh@gmail.com

    https://www.facebook.com/fagusyaw.owusuberko

    ”TIETOJA
    Head of African Department yrityksessä International Human Rights Defence Committee
    Entinen: Marossi”

    https://www.facebook.com/fagusyaw.owusuberko/friends

    ”Carl J. Danhammer”

  95. avatar Julmis sanoo:

    Käykääpäs katsomassa tuon ”ihmisoikeuslakimiehen” Facebook-tilin kaverilistaa. Sieltä löytyy kaikille meille tuttu Carl Danhammer.

  96. avatar Ville-Matti Vilkka sanoo:

    Nyt löytyy rahaa Kirstulan peltojen ostamiseen. Toivottavasti e-mail-lainauksen allekirjoittanut herra J. Broderick ei vaadi poistamaan tekstiä tekijän oikeudellisista syistä. Joku rohkea voisi kokeilla, miten hra Broderick vastaa. Itse epäilen, että ihan asiallisesti, mutta vaatii toki kymppitonnin tai enemmän kuluihin ja sitten vielä vähän lisää…

    ”Odotan kirjeeni tavata terveenä ja hienoin tuulella tänään; Nimeni on
    tohtori James Broderick, apulaisjohtaja UBS Investment Bank London Branch.
    Päätin hakea luottamuksellista yhteistyötä teidän kanssanne toteuttamista
    käsitellä tässä kuvatut-alle hyödyttää molempia ja molemmat kehottaa sinua
    pitämään se huippusalaisia ​​luonteesta johtuen de esta
    liiketoimi. Aikana tilintarkastus pankkitilien meidän pankki, huomasin
    lunastamatta rahasto yhteensä summa £ 15.000,000.00 puntaa (viisitoista
    miljoonaa Great British punta Sterlings) tilille Se kuuluu yksi myöhään
    ulkomainen asiakas (mr. Hock Miller) American Scientist ja insinööri, joka
    valitettavasti menetti henkensä ja perheensä kohtalokas
    auto-onnettomuudessa.

    Käytyään läpi Hänen henkilöstön tiedosto minun pankkiin, huomasin, että
    olen kuollut ilman perillistä erityisiä varoja Original. Mielelläni teiltä
    lupaa esitellä teille kuin lähiomaiset / perillinen kuolleen jotta
    menetetyksi tämän tilin arvo on £ 15 miljoonaa puntaa Sterling vapautetaan
    sinulle edunsaaja, joka jaetaan suhteessa 60 prosenttiyksikköä % minulle
    ja 40% sinulle vastaavasti. All I vaatia on äärimmäisen vilpitöntä
    yhteistyötä; Luottamuksellisuus ja Trust maksimaalisen Hanke onnistui.
    Huolellisesti Olen työskennellyt ulos menettelytavat suorituksen de esta
    liiketoimen laillinen järjestely suojaa sinua rikottu lakia omassa maassa
    sekä täällä Englannissa Kun rahasto siirretään on asiakkaan pankkitilille.
    Teidän huomiota ja hyväksyntää de esta tarjouksen, lähetä minulle
    seuraavat tiedot välittömästi.

    – Koko nimesi,
    – Your Yhteystiedot Osoite
    – Suora matkapuhelinnumerosi.
    – Syntymäaika

    Jotta voin lähettää tietosi meidän pankki tietokantaan näkyvän pankki,
    joka on sinulle ”ovat nimetty lähiomaiset / edunsaaja rahaston perillinen,
    ja niin aion ohjata Yhteydenpito UBS Investment Bank välitöntä
    vapauttamista ja siirtoa rahasto teille, odotan teidän välittömästi
    vastauksen minun yksityinen e-mail: james30ubs@outlook.com, jotta voimme
    aloittaa tapahtuman välittömästi.

    Kiitos arvostusta ja ennakoiden teidän kiireellisiä.

    Ystävällisin terveisin,

    Dr. James Broderick”

  97. avatar no name sanoo:

    Miksiköhän kiemunki ei sitten tutkikkaan enää vuotoa? Taisi ymmärtää itsekkin miten hölmöä olisi tutkia asiaa jossa itse on kaulaansa myöten. Aikansa tämän asian ymmärtäminen toki otti mutta hyvä että tuli järki vaikka näin jälkijunnassa

  98. avatar Jaakko sanoo:

    Onko jo selvitetty mihin ne SCC:n tontilta, jonka HML:a omistaa, kadonneet maat ovat menneet?
    Tässä yksinkertainen ja selvä tehtävä poliitikoille selvittää. Missä se multa nyt on ?
    Jos Ritaluoma on ne johonkin myynyt, niin kaupungin pitää nostaa syyte asiasta, kyseessähän on selkeä petos.

  99. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Iisakki Kiemunki on vastannut 8.8.2014 mullan kohtalosta.

    Silloin hän kirjoitti mm. näin: ” Aivan varmasti asia selvitetään viimeistä grammaa myöden, jos tonttikauppa ei toteudu.”

    Tuosta toteamuksesta ei voi tulla kuin yhteen johtopäätökseen. Kaupunki on tuhonnut äärettömän paljon verorahoja kyseiseen peltoon. Ensin kaupunki on ostanut kalliilla hinnalla pellon ja sitten punninnut grammalleen pellolla olevan maa-aineksen.

    Lausunnollaan Iisakki Kiemunki luultavasti salaa toivoo, että tonttikauppa toteutuisi, jolloinka ei tarvitsisi jälleen ryhtyä verovaroilla pellolla olevaa maa-ainesta punnitsemaan.

    Mielenkiintoista olisi tässä vaiheessa tietää montako grammaa pellolla on multaa, edellisessä punnituksessa ollut. Lieneekö salaista tietoa? Iisakki kiemunki sen varmaan tietää.

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Jaakolle ja Antille kysymykseen mullan kohtalosta, olen 10.8. kirjoittanut Suomi24 -palstalle seuraavan kirjoituksen:

      Hämeenlinnan kaupungin sivuilta pääsee katsomaan ortoilmakuvaa, jossa Kirstulan alue näkyy ennen mitään maanrakennustoimia. Alla linkki:

      http://kartta.hameenlinna.fi/IMS/fi/Map

      Valitse karttakuvan vasemmasta yläkulmasta Ortoilmakuva. Kohdista ja zoomaa alueelle. Koko alue oli silloin tasaista ja maatalouskäytössä.

      Tänä aamuna kävin alueella. Kaupan kohteena olevan tontin kuoritut pintamaat on aumattu 2-3 metriä paksuksi kerrokseksi alueen pohjoiskulmaan Rautamonojantien pohjoispuolelle (eli toiselle puolelle tietä verrattuna mainospyloniin) karkeasti alueelle, joka asemakaavassa on merkitty kortteliksi 16 LPA (voit vahtaa ortoilmakuvan tilalle asemakaavan yläkulman valikosta). Korkeusero on selvästi havaittavissa Rautamonojantien oikealla puolella ajettaessa kohti mainospylonia ja motarin yli menevää siltaa. Kannattaa viitsiä poistua autosta ja kiivetä aumalle ja kahlata vähän pusikossa, niin asia selviää.

      Pintamaita ei ole kasattu kovin korkeaksi aumaksi, mutta laajalle alueelle. Korkeampi läjittäminen olisi vaatinut kaivinkonetyötä, eikä maa-aineksen arvo pelkällä lappamisella kasva. Vuosien varrella kasvanut pusikko vaikeuttaa auman hahmottamista.

      Jos maat olisi pöllitty, ne olisi käytännössä pitänyt ajaa pois alueelta heti kuorittaessa. Myöhemmin niiden poiskuljetus olisi vaatinut alueelle kalustoa, seulonta-, läjitys- ja lastausalueen ja selvät jäljet. Sen verran näkyvillä ja seurannassa alue on, ettei tällainen toiminta olisi jäänyt huomaamatta.

      Vaikka multia ei nyt sentään pöllitty, niin ei tästä toiminnasta kovin fiksua kuvaa jää.

      • avatar mauri virtanen sanoo:

        Olisin hieman pettynyt jos et olisi paikalla käynyt. Liikunta on tärkeä osa elämää. Kunnioitan tarmoasi ja pelkään kuinka kauan jaksat. Mutta muista hengittää ja elää omaa elämää.

      • avatar Antti Sulonen sanoo:

        Sen näkee ohi ajaessaankin, että kyseisellä pellolla on korkempi kohta johon maata on läjitetty.

        En väitä sitä etteikö multa olisi pellolla, mutta Iisakin lausunto grammalleen mullan kohtalosta ei milloinkaan voi toteutua. Kukaan ei tiedä paljonko pellolla on multaa ollut grammoina.

        Hämeenlinnassa on yleensä erikoinen tapa. Esimerkkinä tuo peltomullan läjitys, ei mitään järkeä kasata matalaan aumaan rikkaruohojen kasvualustaksi. Toinen esimerkki on Lammilta. Silloin, kun Lammi liittyi Hämeenlinnaan, Hämeenlinna hävitti yhdeltä rivitalotontilta ja laajemmalta alueelta omakotitalotontteja nuoren taimikon, josta olisi ajansaatossa kehkeytynyt metsä. Nyt nuo alueet ovat jälleen pusikoituneet, paitsi yhden omakotitalon kohdalta, johon tänä kesänä on rakennettu talo.

        Ei ole mitään järkeä hakata kasvavaa taimikkoa paljaaksi ennen, kuin joku on tontin ostanut. Samalla tontin ostaja voi hyödyntää tontilla olevan kasvillisuuden, tai sitten kaupunki myydä puut ennen tontin myyntiä. Ei niitä tontteja kaupungin kuitenkaan kymmenen vuoden välein kannata hakata ja raivata. Ei myöskään multia läjittää epämääräisiin aumoihin.

  100. avatar JP sanoo:

    Kaapelikieppi olalla, niin sähkömiehestäkin tuli ”johtomies”

    Hersyvän hauskaa kirjoittelua tämän päivän iltasanomissa… http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288737286646.html#comments-anchor

    Kaupunkimme johtomiestien piuhojen pituutta kyseenalaistetaan hauskassa kommentissa:
    (toivottavasti ei kohta istuta Iisakin kanssa samaan aikaan kuulusteluissa, minä tekijänoikeuksin vohkimisesta)

    Nimimerkki 53v
    ”Tottahan toki hämeenlinnalaisella pellolla vain paperilla oleva autokauppa on kiinnostava kymmenien miljoonien sijoituskohde.
    Ja Hämeenlinnan kaupungin johto todella on sitä mieltä, että tämä on hyvä ja toteuttamiskelpoinen pisnis. Ei niillä kyllä vintille asti ole sähköjä vedetty.”

  101. avatar no name sanoo:

    Kiemunki kerkesi jo ilmoittamaan ettei enää tutki väitettyä tietovuotoa, vaan kaikki uusi matsku menee suoraan kaupungin kansliaan, mutta mitä saammekaan lukea tämän päiväisestä maakuntalehdestämme. Jutun mukaan Kiemunki näyttää tutkineen asiaa koko ajan aktiivisesti ja paljastaa tarkat havaintonsa kaiken kansan töllisteltäväksi lauantain lehdessä.

    Onko nyt niin että Kiemunki tutkii siis asiaa tulevaisuudessakin aktiivisesti vai meneekö kaikki eteen tuleva kansliaan niin kuin hän ensin tai siis toisessa osiossaan ilmoitti?

    • avatar Antti Sulonen sanoo:

      Aivan

      Siinä Kiemunki pitää uskomattomana yhteensattumana kahta 28 miljoonan punnan lukua eri päivinä Sambian verkkolehdistössä ja Hämeenlinnassa esiintyneessä sähköpostissa. Ei mikään mahdottumuus maailmassa tapahtuu ihmeellisempiäkin asioita, väittäähän Iisakki Kiemunkikin pystyvänsä selvittämään grammalleen Kirstulan pellolla olleen multamäärän. Siihen minä en usko, mutta pidän hyvinkin mahdollisena, että sambialaisessa lehdessä on sama luku ennen, tai jälkeen Hämeenlinnassa sähköpostissa esiintyvää lukua.

      Toisaalta Iisakki Kiemunki väittää, että lehtien antama informaatio ei aina ole todenmukaista, eikä hän aina usko kaikkiin sähköposteihinkaan. Mikä mahtanee tehdä uskottavan sambialaisesta verkkolehdestä? Sen vain Iisakki tietää, eikä kerro.

  102. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Iisakki!
    Kun nyt olet rikostutkinnan kohteena ole hyvä ja eroa luottamustoimista, ainakin kaupungin valtuuston puheenjohtajuudesta.
    Se olisi korrektia ja sillä saisit niitä kaipaamiasi pistetä, äänethän ovat jo menneet!

  103. avatar nimimerkki sanoo:

    Oli aika uskomatonta miten kiemunki sähläsi tuossa väitetyssä vuotojutussa. Osoittaa mielestäni vain sen että harkintakyky petti kyllä aivan tyystin, ja varmasti olisi nyt miehen työ tosiaan erota valtuuston puheenjohtajan paikalta.

  104. avatar Jussi Nieminen sanoo:

    Eipä tullut edes tonttirahoja 🙂 Kyllä nolottaisi olla Hämeenlinnalainen veronmaksaja. Nyt tuo tontti jäi käsiin. Mielestäni missään ei ole keskusteltu siitä, mikä tontin alkuperäinen omistaja oli. Nehän oli ennen peltoa, lienikö yksityisten ?

    Onko nyt vielä niin, että Hämeenlinnan kaupunki mielettömällä ylihinnalla osti tonttimaat tuota fiaskoautokauppaa varten yksityisiltä maanomistajilta ?

    Minusta ihan Hämeenlinnalaisten takia, kaupungin päättäjien toimet tässä asiassa pitäisi tonkia ihan perinpohjin.

    • avatar Seppo sanoo:

      Edellä on hyvä kysymys!
      Tosiaan, kenen omistuksessa tämä ”SCC:n tontti” on alunperin ollut ja millä hintaa se on kaupungille, ja nyt ehkä ”hukkamaaksi” jääväksi,hankittu?

      • avatar Kari Ilkkala sanoo:

        Iltaa,

        alue on ollut pääosin kaupungin omistuksessa. 7.2.2011 kaupunginhallitus päätti ostaa alueen sisältä viimeiset yksityisessä omistuksessa olleet maat 3,2699 hehtaaria (rakennusoikeus 13071 k-m2) kauppahinnalla 800.000 € eli 61,20 €/k-m2.

        Kauppakirja ei ollut pykälän liitteenä, eikä myyjää mainittu.

        • avatar Jussi Nieminen sanoo:

          No onhan tuo 800 000€ myös ihan kiitettävä kustannus, jonka kaupunki on sijoittanut mahdollisesti turhaan. Ja kuulostaa melkoiselta ylihinnalta 3,2 hehtaarin peltopläntistä Hämeenlinnassa.

          Kovasti Hämeenlinnan edustajat väittävät, että koko sotku ei ole aiheuttanut kustannuksia. Jos kaikki laskettaisiin yhteen (mm. tuo tonttihinta ja realistisesti käytettyjen työtuntien arvo), todennäköisesti kuitenkin puhuttaisiin miljoonista – veronmaksajien rahoista.

  105. avatar Harri sanoo:

    http://www.tori.fi/uusimaa/Maaraala_tila_11313848.htm?ca=18&w=1

    Niin, ei siinä paljon ole ylihintaa 🙂
    Ihan selitettävissä hyvällä sijainnilla, kuin Sulo Vilenin huoltamo, moottoritien vieressä

    • avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

      Terve,

      saattaapi olla vaikea ymmärtää, mutta tonttimaan arvo ei muodostu yksin sijainnista, vaan pääasiassa siitä, mitä tontille on mahdollista rakentaa. Eli kaavasta ja rakennusoikeudesta. Kuten Kari esittää, ko. tontilla oli päällä raskas teollisuuskaava ja hinta rakennusoikeuden mukainen. Kauppahinta arvioitiin aikanaan ammattilaisen toimesta, ja kauppa hyväksyttiin yksimielisesti kh:ssa – siis myös perussuomalaisten tuella.

      • avatar Jussi Nieminen sanoo:

        Kaavoitusta ja rakennusoikeutta varsinkin tällaisissa projekteissa (kun kysymyksessä on iso alue) mahdollisuus muuttaa tietyin edellytyksin.

  106. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Terveppä terve!
    Tässä sopassa on pyörinyt niin monta asiantuntijaa, jot hirvittää.
    Olen jo aiemmin, omassa blogissani vuosia sitten,
    kertonut Janakkalan asiantuntijan ajatuksia ko. maakaupasta.
    Hän ihmetteli silloin jättömaan järjetöntä hintaa,
    kaupunki olisi voinut lunastaa pläntin.
    Omistihan kaupunki ympärillä olevia maita myös,
    eikä siinä showssa olisi mennyt yhtään mummon mökkiäkään vasaran alle.
    Maan hinta maksimissaan n. 50 000€ win-win-periaatteella.
    Odotan, että selviäisi vihdoinkin,
    kenelle tuo 800 000€ verovaroja kuitattiin, ilman Afrikka-kierrosta.
    Ilman kitinöitä, ”En minä mutta,” – kaupunginhallitus myös.
    Riitta

    • avatar Jussi Nieminen sanoo:

      Mielenkiintoista. Tästä tonttijutustahan saisi taas ihan uuden näkökulman. Ensisijaisesti minuakin kiinnostaisi, mille instanssille tuo 800 000€ (ilmeisesti melkoinen ylihinta) meni ? Koska muutenkin kyseessä on niin älytön farssi, en yhtään ihmettelisi jos tuostakin rahasta on jaeltu vähän päättäjille tai muuta mukavaa.

  107. avatar JP sanoo:

    Heippa Riitta,

    eiköhän tuo soppa ala sinullekin selvitä lähiaikoina, kunhan pidät TV:n auki…, sitä odotellessa:

    Tutkiva journalisti Iisakki Kiemunki ulvahti eilen Kaupunkiuutisissa niin, että Tiiriön suolla nähtiin haikaroiden ja Floridassa Flamingojen ponnahtavan suurina laumoina kohti Sambiaa. Hyvät veljet on oivaltaneet lintubongauksen hienoudet, ornitologian saralla.

    2015 vaalit lähestyy, mistä kukin saa rahoituksensa? Kiemunkia huolettaa yksityisen ihmisen elatusmaksun päätyminen vaalityöhön, minua huolettaa veroeurojeni valuminen väärälle ehdokkaalle.

    Asioita kannattaa tarkastella kiihkottomasti, faktoihin perustuen. Jos fakta osoittautuu fiktioksi, on syytä tarkistaa ja korjata näkemyksiä. Kansalaisilla on juuri niin oikeaa tietoa, kuin poliitikot heille antavat. Alla muutama oletus, avoimella tiedottamisella ne voi todeksi varmentaa, tai virheinä oikaista.

    Hämeenlinnan kaupunki tukee HPK:ta taloudellisesti merkittävällä tavalla, suoraan tai ainakin välillisesti. Jos näin ei ole ja tuet ovat nimellisiä, voinee kaupunki lopettaa niiden maksamisen erittäin vaikeassa taloustilanteessaan, missä on säästettävä ihan kaikesta muustakin, miksi siis ei sarjatason joukkueseurojen tuista myös?

    Elämänlaatulautakunnan jäsen Riikka Helenius suree eilisessä Kaupunkiuutisessa rahojen loppumisesta, lupauksista huolimatta. Kaupungin rahat hupenee Elenia Areenan rakentamis- ja käyttökuluihin, mikä lupauksista huolimatta on johtamassa mm. Tuuloksen kirjaston sulkemiseen, Rengon kirjaston joutumisesta pienempiin tiloihin, hiihtolatujen, luistelukenttien ja ulkoliikuntapaikkojen kurjistumiseen koko Hämeenlinnan alueella. Ymmärsinkö Riikka Heleniuksen huolen oikein? Kiemunkihan lupasi, että SCC:n tonttikaupalla maksetaan urheilutalon rakentaminen.

    Hämeenlinnan kaupunki toimii nettisivujensa mukaan kummina HPK:lle. HPK-Naiset ry nimeää sponsorisivuilla Hämeenlinnan kaupungin pääyhteistyökumppanikseen.

    Kunnallispoliitikkona, kaupunginhallituksen ja –valtuuston puheenjohtajana, Kiemunki on varmuudella ollut vaikuttamassa ja mahdollisesti myös päättämässä HPK:n saamista tuista ja muista sitä hyödyttävistä asioista, jäähalli-investoinneista, Elenia-areenan rakentamisesta jne. Onko Kiemunki jäävännyt itseään näissä päätöksenteoissa? Vai onko hän HPK:n edustajana ollut myötävaikuttamassa päätöksiin?

    Kiemunki ilmoittaa olleensa vuodesta 2009 HPK-naiset ry:n varapuheenjohtaja. Kiemunki kertoo otsikon ”FAKTA” alla omilla nettisivuillaan sidonnaisuuksistaan: … HPK-naiset Ry:n hallituksen jäsen, HJS Ry:n hallituksen jäsen, Sunny Car Center Oy:n hallituksen jäsen….

    Iisakki Kiemunki on saanut 2011 eduskuntavaalityöhönsä tukea 2800€ HPK-Naiset ry:ltä, 27.5% kaikista yrityksiltä ja muilta tahoilta saamastaan tuesta. Siis lähes kolmanneksen ”yksityisestä” tuesta. Summat ja sidonnaisuus on Kiemungin itsensä ilmoittamaa.

    Kiemunki on luvannut 2012 nettisivuillaan, että SCC-hankkeen tonttituloilla 8.4.M€, rakennetaan mm. urheilutalo, siis Elenia Areena. Elenia-areena, mikä on hanketiedotteen mukaan rakennettu mahdollistamaan sisäpallopelien pelaamisen korkeimmilla sarja- ja kansainvälisellä tasolla Hämeenlinnassa, tarkoittaen ensisijaisesti HPK-Naiset ry:n toimintaa?

    Ritaluoma, jonka yrityksen hallituksessa Kiemunki toimi, rahoittaa HPK:ta, minkä toiminnassa Kiemunki on varapuheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä, sekä samanaikaisesti on päättämässä verorahojemme käytöstä kaupungivaltuutettuna kaupungissa, mikä toimii HPK:n sponsorina, joka rahoittaa Kiemungin vaalikampanjaa?

    Kiemunki kysyy moraalin perään eilisessä Kaupunkiuutisessa.

    Mitäs tähän sanoo tuttusi ”manselainen”?

  108. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Moro JP!
    Manselaisen meili, hänen luettuaan KU:n haastattelun moraali-osion.
    ”Siisti pitää aina olla
    sanoi kissa hietikolla
    raapi päälle tarpeen teon
    pienen sievän santakeon.”
    (Lauri Viita/Moraali)
    Ps. Ko. kuittaukseen Manselainen oli päätynyt ilman juristin juristia.
    Riitta

  109. avatar Harri sanoo:

    On se tosiaan hieman hankala ymmärtää, että Lahti myy teollisuus/liiketontteja (ei siis peltoa) 4-tien varresta hinnalla, jolla tälle maalle olisi tullut hintalappu 384 000?
    Enivei, se nyt vaan maksoi 800 000 E ja sillä sipuli..

  110. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Iisakki Kiemunki, Tapio Vekka, Juha Isosuo ym. harrastelijat väittävät ettei kyseisestä tontista ole tullut kaupungille kuluja.

    Kaupunki on laatinut rakennusluvan harrastustyönä, kun ei siitä ole syntynyt kuluja. kaupunki on laskuttanut SCC:tä rakennusluvasta 240 000 €. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja epäili Iltalehden artikkelissa, ettei kaupunki kuitenkaan ole saanut rahoja tuosta rakennusluvasta. Lieneekö lasku hukkunut SCC:n sähköposteihin.

    Kaupunki teki osakekauppaa SCC:n osakkeilla maksoi osakkeista 100 000 € ja myi osakkeet 140 000 eurolla, Tuossa kaupassa joku petti jotain, Kiemunki on kertonut, että osakkeet olivat myyntihetkellä arvottomia. Tosin osakkeiden ostaja ei ilmeisesti ole kuitenkaan maksanut tuota 140 000 euroa mikäli kaupunginhallituksen puheenjohtajaan on uskominen, hän epäili, että kymppitonnin olisi ostaja ehkä maksanut.

    Kaupunki maksoi aikanaan pellon vuokraajalle noin 20 000 euroa ilmeisesti vahingonkorvausta. Tuokaan ei ole kaupungille menoa, vaan yllä mainittujen henkilöiden logiikan mukaan tuloa.

    Kaiken kaikkiaan kaupungin hallinnossa on henkilöitä harrastelemassa veronmaksajien rahoilla.

    Toisiaan he kiittelevät kuten Tapio Vekka tänään Hämeen Sanomien yleisönpalstalla.

    En ole ainoatakaan noista kiitetyistä kaupunginhallintoon äänestänyt, enkä tule heistä ketään sinne tulevaisuudessa äänestämään puhumattakaan eduskuntaan.

  111. avatar no name sanoo:

    Ymmärsinkö JP nyt oikein että Kiemunki istuu kaupungin hallinnossa jakamassa tukea HPK:n naisille, jonka varapuheenjohtaja hän on ja joka taasen jakaa vaalitukea Kiemungille. Siis hetkinen eikö tämä nyt ole yksi yhteen taannoisen valtakunnan tasolla tapahtuneen vaalirahasotkun suhteen?

  112. avatar JP sanoo:

    Iisakki Kiemungin pitäisi vastata kysymykseesi, minä en osaa, minulla olevat tiedot eivät siihen riitä.

    Olen ainoastaan yrittänyt kerätä tietoa Kiemungin omilta nettisivuilta, Hämeenlinnan kaupungin ja HPK:n sivuilta.

    Olen edelleen pyytänyt oikaisemaan, jos olen väärässä?

    Minulle vaikeneminen on myöntymisen merkki.

    En epäile sekuntiakaan, etteikö Kiemunki olisi lukenut myös kirjoitukseni, 1.10. KU artikkelinsa jälkeen, mutta joku syy hänellä on olla vastaamatta.

    Minun silmissä Kiemungin neljä vuotta sitten saama veroraha-taustainen vaalituki ei kestä päivän valoa, samalla kun hän tonkii ja retostelee toisen ihmisen yksityisoikeudellisella asialla, mikä ei liity millään tavalla kunnallispolitiikkaan.

    If you mess with the bull, you’ll get the horn…

  113. avatar Jussi Nieminen sanoo:

    Huhhuh. Ihan tässäkin keskustelussa tulleiden seikkojen perusteella tuo SCC kaikkine kaupungin tonttimaan lunastuksesta lähtien pitäisi tutkia ihan perinpohjin. Ja jos sivujuonteena on joku Hämeenlinnan veronmaksajien rahojen kierrätys jonkin henkilön vaalitukeen, ei voi sanoa kuin että on härskiksi mennyt. Ja tästä kumpuaa väistämättä epäilys, että SCC:ä varten (ylihinnalla) hankitun tontin rahaa on myös virrannut päättäjien taskuun.

    Hämeenlinnalaisia viedään kuin pässiä narussa, onneksi en maksa veroja Hämeenlinnaan enkä ikinä tule sinne senttiäkään maksamaan.

    Toivottavasti Hämeenlinnan kaupungin hallinto uusiutuu todenteolla !

  114. avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

    Heh,

    Saattehan te keksiä omasta päästänne mitä haluatte, mutta hieman paksua on, että jos ei välittömästi ole kiistämässä, mielikuvitus muuttuu totuudeksi 🙂

    Minulla ei ole mitään sitä vastaan, vaikka Krp ja Supo tutkisivat kaupungin päätöksenteon. En luonnollisestikaan ole osallistunut yhteenkään edustamiani seuroja koskevaan päätöspykälään, jos olen ollut jäävi. Hpk-naisilta saamani vaalituki oli ilmoitustilaa seuran ilmoitusliitteissä, kun niihin ei saatu myytyä mainosta yrityksille sekä iso kasa t-paitoja, jotka kuuluivat seuran sponsorisopimukseen. Vaalirahailmoitukseen arvioin tilan ja materiaalien hinnat mahdollisimman yläkanttiin, ettei tulisi keneltäkään sanomista. Ilmoituksen jätin ennakkoon, enkä todellakaan ole peitellyt mitään siihen liittyvää. Oikein ylpeänä seison myös sen takana, että olen ollut päättämässä valtuustossa monista paikallisen urheilun ja liikunnan olosuhteita kehittävästä hankkeesta. Esimerkiksi Elenia-areenasta, jäähallista, Pullerin tekonurmesta, maauimalasta, Lammin liikuntakeskuksesta jne.

  115. avatar JP sanoo:

    Taitava informantti ”vastasi huutoon”. En kyllä keksinyt olettamassani yhtään mitään ”omasta päästä”. Lähinnä ”leikkaa – liimasin” julkisilta nettisivuilta, julkista tietoa, kieli keskellä suuta, tekijänoikeuksiasi kunnioittaen.

    Mielikuvitusta siinä ei ollut sanaakaan, miksi et muuten vastannut niihin, mitä sinulta kysyttiin?

    Krp:stä ja Supo:sta en tiedä, mutta kolmikirjaiminen tutkija aihetta tonkii, oli sitä sitä vastaan tai ei.

    Se nyt vielä olisi puuttunut, jos et olisi näennäisesti jäävännyt itseäsi niistä päätöskistä, missä oli oma lehmä ojassa. Demari-ryhmäkurisi ja taustavaikuttaminen on varmasti koetellut toimintasi moraalista puolta, älä edes kuvittele ”aikuisena miehenä”, ettemme sitä ymmärtäisi.

    Ylpeytesi vastaa varmasti myös Riikka Heleniuksen tuskaan, muiden faciliteettien kurjistumista, kun sait kansainvälisen sisäpelisarjatason pelit uuteen mausoleumiin, hiihtolatujen, ulkojäiden ja sivukirjastojen kustannuksella?

    Lulu Rannetta lainaten, totuus ei pala tulessakaan

  116. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Silkkaa hurskastelua kirjoitti Ulla Leino Etelä-Suomen Sanomien Lukijalta-palstalle 1.10.2014 näin: ”Oikeinko te aikuisten oikeasti kuvittelette, että jonkun ”hallituksen” tai ”lautakunnan” jäsen jääväämällä itsensä joissain kokouksissa, olisi täysin ulkona päätöksenteosta, joka jollain lailla koskee häntä?”

    En lainaa koko kirjoitusta tähän, koska palstalla on tekijänoikeuksiin perehtynyt henkilö, joka saattaa ainakin käsitellä asiaa parin ansioituneen journalistin sekä juristin avustuksella.

    Joka tapauksessa Ulla Leino kirjoittaa asiaan kuten se käytännössä on.

  117. avatar JP sanoo:

    Kirjoitin tämän kommentin aluksi Jari Ranteen blogiin. Vaihtoehtoisesti hän ei ole joko halunnut hyväksyä kirjoitusta tai hyväksyntää (linkkien vuoksi) odottamaan jäänyt kommentti ei ole edes tavoittanut Jari Rannetta, veikkaan jälkimmäistä. HäSa blogeissa on ollut aiemminkin teknisiä ongelmia, mitä toimitus ei ole yrityksestä huolimatta kyennyt ratkaisemaan.

    Kari Ilkkalan blogi voikin olla sopivampi kirjoitukselle, hänen sen salliessa?

    Julkaisu voisi olla tarkoituksenmukaista ja aion edelleen esittää lisää kysymyksiä Kari Karppiselle, tämän kirjoituksen lisäksi.

    Median rooli kriiseissä, pienistä kaupungeista valtioiden välisiin konflikteihin, on valtavan suuri, sitä voi kai todistaa tällä hetkellä yhtä lailla piskuisen Hämeenlinnan ja valtavan Venäjän kohdalla?

    Puhdas kova peli, likainen kova peli ja rikollinen peli. Taas kerran erinomainen kirjoitus Jari Ranteelta. En tunne henkilöä Jari Ranne, oletan kuitenkin että hänellä on myös vahva tausta aiemmasta kunnallispoliittisesta urasta, jos näin on, niin miksi et palaa takaisin? Kuten Kari Ilkkalaa ”huudettiin” vuosia mukaan, on paikallaan kysyä, etkö lähtisi vaikuttamaan hyvään arkeen, meidän hyväksi? Hyvän arjen asuttamiseksi Hämeenlinnaan.

    Kari Karppinen, jota käsittelen hieman myöhemmin, tässä sinulle uutisvihje. Tee henkilöhaastattelu Jari Ranteesta, esittele hänet meille veronmaksajille ja haasta kysymyksellä, ”Lähtisitkö uudelleen mukaan päätöksentekoon? Miksi aikanaan luovuit luottamustoimista?”

    Hämeen sanomat on avainasemassa kaupunkia kuohuttavissa selkkauksissa. Maakuntalehti operoi kirurgisella tarkkuudella omien intressiensä mukaan. Kun on aika ”hyökätä”, lehti aktivoituu, kun on aika ”vastata”, vallitsee ”radiohiljaisuus”. Kukaan ei kai kovin vakavissaan kiistä Hämeen Sanomien monopolia painetun median osalta Hämeenlinnassa? Internetin hukkuessa uutistulvaan, on painetulla medialla vielä yllättävän suuri voima, niin kauan kuin suurissa ikäluokissa henki pihisee.

    (Lähde Wikipedia http://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4meen_Sanomat)
    Lehti profiloituu sitoutumattomaksi maakunnalliseksi äänenkannatajaksi. Lehti on tunnettu vuosisadan alusta alkaen kokoomuksen äänitorvena. Sittemmin Tasavallan presidenttinä toiminut Kekkonen ajoi aikanaan IKL:n äärioikeiston hiljentämisen rinnalla lehden kieltämistä. Vain Hämeen Sanomat voi toimintaansa muuttamalla, muokata julkikuvaansa sidonnaisuuksistaan. Lehden johdossa lienee unohdettu, että tämä ”katajainen kansa, lukee aviisia vuonna 2014 kohtuullisen korkeasti koulutettuna”. On silmiinpistävän läpinäkyvää, miten Hämeen Sanomat vaikenee tästä ajankohtaisesta kohusta, ”puolen valtakunnan” kirjoittaessa siitä. Lehti on väistämättömän kysymyksen edessä, vaihtoehtoina on avoimuus laajalevikkisenä tai kurjistumisena ”puoluelehdeksi”.

    Tänään 4.10.painetussa Hämeenlinnan kaupunkiuutisessa päätoimittaja Kari Karppinen kirjoittaa kohusta ja autotalohankkeesta päätä huimaavalla tavalla. Kirjoituksen voi ymmärtää yhtä monella tavalla, kuin nopeus ja ajatus, millä se on luettu. Kolmannella lukukerralla, loppuunasti lukemalla, luulen löytäneeni Karppisen ”punaisen langan”?

    Kuinka monta kaltaistani jättää lukemisen yhteen kertaan?

    Viisasteleeko Karppinen ”jälkiviisaille”, vai yrittääkö hän kertoa jälkikäteen, ”miksi kukaan ei kuunnellut, kun aikanaan varoiteltiin?”

    Kaikkea en voi historiasta varmistaa, mutta muistelen, että Karppinen ”palkkasi” aikanaan Ilkkalan blogistigsi Viikkouutisiin, mutta Hämeen Sanomat kielsi Ilkkalan julkaisut? Tämä taisi olla aikaa, kun Ilkkala oli ulkona kunnallispolitiikasta, toimien ainostaan tarkasti seurattuna kansalaisvaikuttajana?

    Karppinen siis varoitti SCC.n täystörmäyksestä jo 2010? Niin varoitti Ilkkalakin, jo vuonna 2010, kokonaisvaltaisesti sopasta, missä kaupunki ja kiekkobisnes on korviaan myöten verokuormaa lisäävässä symmbioosissa. Ei kuunnellut Kiemunki, ei Vekka, ei Rautio. Vekan jopa vaatiessa julkisen keskustelun sensurointia. http://kartsa.blogit.hameensanomat.fi/2010/10/31/avoin-kirje-hameenlinnan-kaupunginhallitukselle/ (älkää jättäkö huhun varaan, käykää lukemassa)

    Luulen, että vuosia, vuosia sitten, silloin vielä asiallisemmalla Suomi24-palstalla monesti viisaita kirjoittanut nimimerkki jari622, saattaa tuntea Ranteen? http://keskustelu.suomi24.fi/node/10111194
    Olen väärässä tai en, kannattaa lukea, ko. nimimerkki on kirjoittanut todella viisaasti ja paljon, kaupunkimme asioista. Jos kirjoituksia on kommentoinut asiattomat nimimerkit, ne on helposti sivuutettavissa. Ei kasvimaan vihanneksiakaan rikkaruohot poista.

    Kun 1. lukukerralla oletin Karppisen vielä tämän päivän lehdessä syyttelevän Ilkkalaa jälkiviisaudesta, kävin lukemassa blogin http://kartsa.blogit.hameensanomat.fi/2010/10/26/istanbulissa-maailman-suurin-autokauppa-meille-tulee-isompi/
    Mitä H…….iä, Ilkkalahan yritti varoittaa, kauan ennen rooliaan kunnallispolitiikassa! Hei, ehkä sitä myös Karppinen rivien välistä kirjoittaa?

    Lokakuussa 2014 Kiemugin paisuntasäiliö räjähti? Ainakin Susanna Hietasen mukaan, jonka kirjoituksia olen aiemmin lukenut ja arvostanut. (Perussuomalaisiin loikannut? Sain tämän käsityksen hänen viimepäivien blogeihin palaamisen perusteella). Vastaväitteistään huolimatta alan kohta pitää Ilkkalaa itämaantietäjänä, vaikka hän päinvastaista minulle väitti, henkilökohtaisesti, pari päivää sitten. Mieshän on tietäjä: http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/226085-lulu-riikonen-ja-kari-ilkkala-eivat-halua-riidella

    Hämeen Sanomien sensuurista. Suomi24-palstaa mollataan, paljolti aiheesta, kirjoitusten tasoa on moittinut mm. kaupunginhallituksen puhenejohtaja Rautio. Hänen asemassaan olevalla ihmisellä ei voi olla aikaa / interissiä ”muuten vaan” viittailla ko. sivuihin. http://keskustelu.suomi24.fi/node/9382558 Levytilaa Suomi24 palvelimella on ainakin paljon enemmän kuin Hämeen Sanomilla, sen voi lukea tuosta linkistä. Siinä kirjoitetaan jotain Kiemunkia vastaan, vaan ei linkki aukea enää. Sensuuria? Ehkä ei ainakaa savua, ilman tulta.

    HYVÄT HÄMEENLINNALAISET, Iisakki Kiemunkia ei ainakaan muistipelillä kannata juhlapäivinä lahjoa, joko tahallisesti tai tahattomasti, hänen muisti on valikoivaa.

    Jo pitkään ennen vuotta 2010, Kari Ilkkala ja Iisakki Kiemunki kävivät vahvaa debattia siitä, miten Hämeenlinnan taloutta pitäisi hoitaa. Ilkkala yksityisenä, aktiivisena kansalaisena, ja Kiemunki vahvassa roolissa Hämeen Sanomien toimittajana, kunnallispoliitisena broilerina (Iisakin oma kuvaus, jopa kasvonsa raakaan broileriin fotoshopanneena).

    Iisakki kiittää Ilkkalaa siirtymisestä ”chatistä” uudelle blogi-palstalle, jotta voi myöhemmin palata keskusteluihin, kuka sanoi ja mitä? http://kartsa.blogit.hameensanomat.fi/2010/09/01/ei-se-vauhti-vaan-se-akkipysays/

    Iisakki, jos saan kutsun Ilkkalalta ja Ranteelta ensi vuonna tutustumaan eduskunnan toimintaan ja jos Koskisen Jossu, toverisi esittää sinulle saman kutsun, mennäänkö kimppakyydillä, mä voin ajaa?

    Kari Karppinen, miksi et lähtisi vaikuttamaan Hämeenlinnan hyväksi, ensi kuntavaaleissa?

    Aurinkoista syysviikonloppua ihan kaikille hämeenlinnalaisille!

  118. avatar JP sanoo:

    Ennen kuin vaateita anteeksipyynnöistä ehtii edes tulla (huolimatta siitä, että Ilkkala ei ole vielä sallinut kirjoitukseni julkaisemista), pyydän julkisesti anteeksi päätoimittaja Kari karppiselta kyselyitäni, nälviikö hän jälkiviisaita, vai koettaa kertoa, että hän varoitti jo kauan etukäteen SCC:n kohtalosta.

    Anteeksi Kari Karppinen!

    Ilman häne lupaa en kopio tekstiä, mutta voitte lukea Karppisen kirjoitukset mm. pe 19.10.2012 Hämeenlinnan viikkouutisista. http://www.e-pages.dk/hmlviikkouutiset/28/fullpdf/1.pdf

  119. avatar Jari Ranne sanoo:

    Kiitos, ”JP”, kirjoituksistasi. Jostain syystä mainitsemasi kirjoitus ei ole ilmestynyt blogiini. Täytyypä tsekata, onko joku esto vai hävinnyt vain bittiavaruuteen.

  120. avatar JP sanoo:

    Kiitos itsellesi, vaimollesi ja voimia perheellenne.

    Näitä tietoteknisiä ongelmia blogissa on ollut aiemminkin ja ne todennäköisesti on ihan tahattomia bugeja. Pääasia on, että sananvapaus säilyy ja toisten kunnioittaminen, sekä loukkaamattomuus, vaikka eri mieltä oltaisiinkin.

    Nyt voisin kuitenkin itse kysyä suoraan sinulta:

    Lähtisitkö uudelleen mukaan päätöksentekoon? Miksi aikanaan luovuit luottamustoimista?

  121. avatar JP sanoo:

    Seppo Rehunen kirjoitti kolumnin, johdetaanko Hämeenlinnaa ulkopuolelta?

    Kyllä johdetaan. Kuka muistaa, 27.10.2011 Ritaluoma antoi lehtihaastattelun:
    ” Kun autokauppiaat lähtevät nykyisiltä sijoiltaan, heidän kiinteistönsä maat tullaan kaavoittamaan asuinalueiksi ja he saavat tonteistaan kunnon rahat. Tätä kädenojennusta kaupunki ei tarjoa muille vaihtoehdoille, Ritaluoma sanoo.”
    Ritaluoma siis päätti, että Kaurialan kaavoitus asuinalueksi toteutuu vain, jos hänen hanke voittaa ”autosodan”.

    Virkistäpääkä muistia:
    http://www.iltalehti.fi/autot/2011102714620851_au.shtml

    Sitä paitsi Ritaluoma oli vihainen, jos joku muu suunnittelee autokauppaa Hämeenlinnaan:
    http://www.talouselama.fi/uutiset/autotalojattien+sota+leimahti+hameenlinnassa/a2004419

    Wikipediassa kuvataan Musta Pekka näin:
    ” Mustaa Pekkaa kutsutaan pelkästään Pekaksi ja hänellä on sarjassa myös perhe: vaimo Petra, kaksi lasta PJ ja Pipsa sekä koira nimeltä Ärjy. Pekka on Hessu Hopon naapuri ja keksii aina uusia liikeideoita rahan saamiseksi ja autojen myymiseksi. Pekka omistaa käytettyjen autojen liikkeen ja esittää rehtiä autokauppiasta, vaikka myy huonoja autoja. Pekka ei pidä Hessusta, mutta silloin tällöin ottaa hänet liikekumppanikseen ja ottaa 75% tuotoista.”

    Ei kai käynyt nyt niin, että Isosuon esityksestä autotalojättien sodan voittajaksi nousi Musta Pekka Sambiasta?

    Ainakin Isosuon eilisiä A-studio kommentteja tukee alla oleva:

    Dnro KH: 2202 /2010
    268§ Sunny Car Center Hämeenlinna Oy:n autotalohanke
    KH 21.6.2010 § 45
    (valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo, p. 03 -621 2300)

    …. Yhteistyöneuvotteluiden perusteella kumppaniksi on valikoitunut Oy Sunny-Trading Ltd yhteistyökumppaneineen. Yrityksellä on vankka kokemus autokaupan tarvitsemien tilojen kehittämistä.

    Yritys on vastaavaan aikaan etsinyt uutta näkyvää ja riittävän laajaa aluetta uudenlaisen autokauppakonseptin toteuttamiseksi.

    Uusi konsepti on ainutlaatuinen myös eurooppalaisella tasolla ja laajentaa kokonaisuuden myös merkittäväksi tutustumis-/matkailukohteeksi, jonka yhteyteen voidaan liittää myös alan tapahtumia, messuja ja muita oheistoimintoja.

    By the way, http://keskustelu.suomi24.fi/node/10990362 linkin takana on kovin mielenkiintoinen SCC-dialogi FaktaaM ja Kiemungin välillä. Varoittipa siellä jo joku 18.10.2012 Nigerialaiskirjeestä.

  122. avatar JP sanoo:

    Kiemunki on virallisesti ollut kesään 2014 SCC:n hallituksessa, eikö?

    Ei kai SCC ole ajanut talouttaan miljoonia miinukselle elo- ja syyskuussa?

    Lukaiskaa 10 minuuttia vanha uutinen Iltalehdestä, Hämeen Sanomat nukkuu

  123. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Tuolla Ranteen blokissa olis monelle vastattavvoo!

  124. avatar JP sanoo:

    Hyvä Erkki!

    Suottaapi olla, että ”tuolla blokissa olis monelle vastattavvoo”, tai suottaapi olla, että ei ole.
    Edelleen suottaapi olla, että vastaavat, tai suottaapi olla, että eivät vastaa.

    Vastaavat kyllä joka ikinen kerta, jos laskevat saavansa vastauksellaan edes yhden äänen seuraavissa vaaleissa. Iisakki Kiemunki retosteli netissä, että turpaanlyönneillä iltalehteen naamansa saaneena hän sai 500 ääntä vaaleissa lisää, ”kelpaa jatkossakin”.

    Eija–Riitta Korhola (kok.) kirjoittaa blogeissaan poliittisista huorista. Korhola on Kristillisdemokraateista kokoomukseen loikannut suomalainen poliitikko.

    NYT HUUDAN KESKUSTAN HANNU KÄRPÄSELLE:

    Keskustapuolueen kansanedustaja Kimmo Tiilikainen puhuu eduskunnan kyselytunnilla 9.10.2014
    (YLE AREENA eduskunnan kyselytunti, tallenteen kohta 21:10) seuraavasti:

    ”Arvoisa puhemies, pääministerillä on oikeus mielipiteisiinsä, mutta silloin kun pääministeri esiintyy pääministerinä, on ilman muuta selvää, että teidän henkilökohtaiset mielipiteenne tulkitaan Suomen kannaksi.”

    Kannattaa katsoa ko. lähetys. kun valtakunnan politiikan kutistaa paikalliseksi kunnallispolitiikaksi, voi ainakin Keskustalainen kunnallispolitiikko Hämeenlinnassa kysyä:

    ”Arvoisa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtajalla on oikeus mielipiteisiinsä, mutta silloin kun KVpj. esiintyy KVpj:nä, on ilman muuta selvää, että hänen henkilökohtaiset mielipiteensä tulkitaan Hämeenlinnan kannaksi.

    HANNNU KÄRPÄNEN!!!
    Kokoomus on hiljaa, Vekka ja Rautio KH-jäseninä vaikenee
    SDP on hiljaa, Koskinen, Häppölä, Appelruth, Laakso vaikenee
    Vasemmistoliitto, Oinonen vaikenee
    Onko ”iltalypsyjen aika ohi”, tehdäänkö lehmänkauppoja enää? Pystyttekö valtuutettu Kärpänen kirkkaasti sanomaan, että Keskusta ei ”uhraa” Perussuomalaisia seuraavassa ”hallituksessa”, Raatihuoneenkadulla?

    Ihailen eilenkin eduskunnan kyselytunnilla esiintynyttä Suomen pääministeri Alexander Stubbia, hän jaksaa yllättää yhä uudelleen.

    Nyt meillä on Suomessa suoraselkäinen, käsittämättömän edustustaitoinen, intellektuelli ja kielitaidollaan mykistävä johtaja. ”tuhat pistettä kokoomuksen Stubille”, ensi keväänä Antti Rinteellä ”pyyhitään lattiaa”, kun kansa saa nähdä vaaliväittelyitä. Ihailen jo etukäteen sitä, että Stubb osaa ja ymmärtää tehdä sen, nöyryyttämättä Rinnettä ja SDP:tä. Valitettavasti, niin kuin joka omenapuussakin, on myös kokoomuksessa ”mädät hedelmänsä”.

    – Ille faciet –

  125. avatar JP sanoo:

    Iisakki Kiemunki, pyydän että vastaat kysymykseen:
    (alustus ensi, alla kysymys)

    Kolme tuoreinta Sunny Car Center Hämeenlinna Oy:n tilinpäätöstä osoittavat, että kohutun autotalohankkeen taustayhtiö on paitsi menettänyt omat pääomansa myös velkaantunut rutkasti.

    …Tuoreimmat, yhteensä 3,5 vuodelle jakaantuvat tilinpäätökset kuitenkin osoittavat, että yhtiö on ehtinyt velkaantua matkan varrella raskaasti…

    …Tilinpäätösten perusteella Sunny Car Center Hämeenlinna Oy on menettänyt kaikki omat pääomansa…
    ***

    1. Näin karusti kirjoitetaan lauantain 11.10. Kauppalehdessä. Olit vuoden 2014 SCC:n hallituksessa, juridisesti yhä kesällä 2014. Millainen vahinko hankkeesta syntyi taloudellisesti? Välillinen, julkisuusvahinkohan on valtava.
    2. Kolme ja puoli vuotta, lähes koko hankkeen ajan yhtiön talous on sukeltanut, etkä tiennyt siitä, vai olitko yhtiön edustajana luomassa julkisuuteen yhtöistä todellisuutta vastaavaa kuvaa?
    3. Paikkasi yhtiön hallituksessa perustui veronmaksajien edun varmistamiseksi, miten onnistuit?

    Kolme mielestäni kohtuullisen selvää kysymystä. Pyydän Kari Ilkkalaa myös vastaamaan, istuuko tämä tuore uutinen näkemyksiin, joita olet koettanut nostaa keskusteluun, viime vuosina?

    http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/sunny+car+centerin+numerot+uivat+syvalla/201410702674?utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_content=Versio1&utm_campaign=Boksi3

    KOLME JA PUOLI VUOTTA!!??

    • avatar JP sanoo:

      Pahoittelen huolimattomuttani, kysymys 1 ei ollut selkeä, muotoilen sen uudestaan:

      1. Olit vuoden 2014 alkuun asti aktiivisesti(?) SCC:n hallituksessa, juridisesti yhä kesällä 2014. Millainen vahinko hankkeesta syntyi Hämeenlinnan kaupungin veronmaksajille taloudellisesti? Välillinen, kotikaupunkimme saama julkisuusvahinkohan on valtava, sitä ei kai kiistä kukaan?

  126. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Iisakki Kiemunkilla oli näytön paikka mihinkä hän pystyy. Iisakki Kiemunki on arvostellut esim. Hämeen -Sanomien alanurkkakirjoituksissaan suomalaisia yrityksiä ja niiden hallintoa. SCC.n hallituksessa hänellä oli näytön paikka, kuinka yhtiötä hoidetaan, jotta se kehittyy.

    Osakeyhtiölaki olisi ensiksikin pitänyt Iisakin lukaista edes silmämääräisesti ja pyytää vaikkapa paria juristia ja yhtä tuomaria vaikkapa selventämään hänelle tuon lain pykäliä.

    Hän ei saanut lain mukaan toimiessaan SCC:n hallituksessa ajaa veronmaksajien etua, vaan ainoastaan ajaa yhtiön etuja tasapuolisesti yhtiön osakkeita kohdellen.

    Mikäli Iisakki olisi uskonut ja perehtynyt projektiinsa ja pystynyt tekemään yhtiötään kohtaan lainmukaisia päätöksiä, yhtiö olisi loistokunnossa. Iisakki ei tuohon pystynyt.

    Iisakki ilmeisesti istui SCC:n hallituksessa. Niinhän sitä joskus sanotaan, kun totuutta halutaan tuoda esille.

    Iisakki on näyttönsä esittänyt.

  127. avatar verkot tötterölle sanoo:

    Heippatirallaa kaikille sinne suomeen täältä jostain netin syövereistä. Mielenkiintoinen threadi on ollut tuolla MuroBBS:n sivuilla SCC:stä. Jos jaksaa lukea mieli avoinna voi nähdä jonkun yrittävän avautua pahaa mieltänsä purkaen ja persuja syyttäen.

    http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/1147144-sunny-car-centerin-rahoitus-sambialainen-nigerialaishuijaus.html

  128. avatar Jussi sanoo:

    Äkkiä lukaisin muron keskustelun ja ei voi sanoa kuin huhhuh. Tämäkö on Hämeenlinnan päättäjien taso ?

    Toistan itseäni; SCC ja siihen liittyvät tonttikaupat ym pitää tutkia yksinään Hämeenlinnalaisten veronmaksajien (onneksi itse maksan ihan muualle) takia perinpohjin. Ja päättäjää vaihtoon sen jälkeen ihan kunnolla !

  129. avatar JP sanoo:

    Kari Ilkkala, vetoan sinuun, veronmaksajien nimissä. Etkö sitteenkin suostuisi vielä edes yhden kerran?
    Olen saa San Fransicolaiselta apulaiskaupunginjoh tajalta, T. Ietovuodolta säköpostia, mistä selviää Rahoitushanke, mikä on nyt 100% varmuudella jokin ”njyys-duk”?

    Sunny Car center on aurinkoakin tarkemmin varmistumassa, vieläpä matala-energia autotalon sijasta, energiaa tuottavaksi http://fi.wikipedia.org/wiki/Fuusioreaktori

    Yhtä lailla, kuin aurinko on iiisoo fuusireaktori, on hankkeeseen tulossa mukaan mullistava amerikkalaiskeksintö
    http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/73144-joka-taloon-oma-fuusioreaktori-voisi-syrjayttaa-ydinvoiman

    Sunny Car centeristä myydään autoihin fuusireaktoreita jälkiasennuksina ja Fennovoima-, sekä TVO-hankkeet korvaavilla koti- ja teollisuusreaktoreilla. Kv- ja Kh-puheenjohtajat voivat viedäkin rauhankyyhkyinä ilosanomaa edustamiensa hallitusriitapukareiden puheenjohtajille. Saa Stubb ja Rinnekin nähdä, että väittämä ”muutosta johdetaan ylhäältäpäin ja vallankumaus tulee aina alhaalta”, ei sittenkään aina pidä paikkaansa.

    Aurinkoista eli ”sunnyä” syysviikonloppua, ihan kaikille!

  130. avatar JP sanoo:

    Kerran vielä joudut ILKKALA! Tai pistä telvisiosi kiinni ensi viikon maanantaina 27.10.2014 klo 20
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/23/jaakiekkoverkoston-unelma-suuresta-autokaupasta

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Jos kerran joudun, niin varmaan minut maanantai-iltana sidotaan kotisohvaan telkkarin eteen kuin Alex elokuvassa ”A Clockwork Orange”, tikut pitämässä silmiä auki.

      Ja vastaavasti kuin em. novellissa kysytään Alexin uudelleen ehdollistamisen hintaa, vastauksena kommenttiin ”Isoa kalaa kannattaa pyytää, vaikka ei saisikaan” joudumme kysymään ”Mutta millä hinnalla?

  131. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Ei ulosmieskään selityksiä kaipaa, mutta kuulemma maksamattomia euroja.

    Mikähän lienee hallituksen vastuu? Onkohan hallituksen jäsenet ymmärtäneet kyseisessä firmassa tehtävänsä. Ovat vain ilmeisesti istuneet hallituksessa peläten, oliko se nyt poliittinen itsemurha, vai mikä se loogani oli.

  132. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Mielenkiintoinen näkökulma Antti!
    Jospa IIsakki olisikin vastuussa kaikista veloista joita on ollut hyväksymässä aikanaan SCC hallituksessa vaan ei taida niin olla. Olihan se OY jolloin vastataan vaan sijoitamallaan pääomalla, Iisakin tapauksessa hän oli kaupungin edustaja mutta meni pää pensaaseen kun olis pitäny puhua.
    Kaupungilla on saatavia yhtiöstä joten moraalisessa vastuussa Iisakki niistä on, vaan ei varmaan aiokkaan vastata tää valehtetun mestari!
    Ei saanu Iisakki kaupungin rahoja pois sopasta, minusta voisi vasta henk`kontasesti kun kerran töppöili!

  133. avatar JP sanoo:

    Voiko Kiemunki todella päästä tapahtuneista kuin koira veräjästä? SCC:n hallituksen jäsenenä salaili ja vetosi aina yrityksen liikesalaisuuksiin. Onko niin, että veroja ja sosiaaliturvamaksuja on yhtiöltä maksamatta pari sataa donaa ja Kiemunki on ollut yhtiön hallituksen jäsenenä, kun ulosotton päätynyttä velkaa on kertynyt?

  134. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Ehtoota,

    sanotaan, että jos olet pankille velkaa satasen, sinulla on ongelma, mutta jos olet pankille velkaa miljoonan, pankilla on ongelma.

    Hämmentävä spektaakkeli nimittäin on, ettei Sunny Car Center Hämeenlinna Oy:llä tai Kiinteistö Oy Sunny Car Center Hämeenlinnalla ole edelleenkään minkäänlaisia maksuhäiriömerkintöjä sen paremmin Asiakastiedon kuin Bisnodenkaan rekistereissä.

    Onko niin, että tarpeeksi isot velkojat eivät päästä tällaista hanketta maksuhäiriöön omista suuristakaan saamisistaan siinä pelossa, että velalliselta menee tunkki nurin.

    Mielenkiintoinen kysymys tällöin on, mikä suojaa pienempiä toimittajia, jotka asianmukaisestikaan toimiessaan eivät saa tietoa yhtiön tosiasiallisesta maksukyvyttömyydestä, ja mikä on koko luottotietorekisterin merkitys?

  135. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Oy-lain mukaan yhtiön hallituksen jäsen ei ole pienosakkaan tai suurosakkaan edun valvoja. Hän on oskkeiden omistajien edun valvoja, siinä sivussa tulee valvottua niin pienosakkaat kuin suurosakkaatkin. Siihen kuuluu yhtiön strategia ja lainmukaisuuden valvonta. Ei ole lainmukaista lähteä valvomaan jonkin osakkaan etuja erityisesti.

    Iisakki Kiemunki on istunut Hämeenlinnan kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa, joissa hänen olisi pitänyt ajaa Hämeenlinnan kaupungin etuja. Ilmeisesti Iisakki vain istuu hallituksissa.

    Otettakoon vaikkapa niinkin pieni osakeyhtiö kuin Asunto-osakeyhtiö, jolla on oma lainsäädäntönsä verrattuna osakeyhtiölakiin, niin sielläkään yhtiön hallitus ei saa ajaa pienosakkaan etuja muiden kustannuksella.

    Googlesta löytyy aika pienellä hakemisella osakeyhtiön hallituksen jäsenten velvollisuudet.

  136. avatar olavi.romppanen sanoo:

    Jäsenyys osakeyhtiön hallituksessa ei enää pitkään aikaan ole ollut kunniatehtävä, vaan vastuullinen ja seurantaa edellyttävä työ.

    Hallituksen jäsenen vastuun kannalta tärkeimpiä tällaisia periaatteita ovat

    pääoman pysyvyys
    osakeyhtiön voitontuottamistarkoitus
    johdon huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuus

    Pääoman pysyvyydellä tarkoitetaan sitä, että lain minimivaatimukset oman pääoman suhteen on aina täytyttävä ja ellei näin ole, hallituksen jäsenen on heti reagoitava.

    Uuden OYL:n mukaan hallituksen jäsenen on korvattava yhtiölle aiheuttamansa vahinko, jos

    vahinko on aiheutettu hallituksen jäsenen toimessa;
    toiminta on ollut edellä kerrotun huolellisuusvelvoitteen vastaista; ja
    huolellisuusvelvollisuuden rikkominen on ollut tahallista tai huolimatonta.
    Hallituksen jäsenen on korvattava yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle aiheutunut vahinko, jos

    vahinko on aiheutettu rikkomalla osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestyksen määräystä; ja
    rikkominen on ollut tahallista tai huolimatonta.

  137. avatar olavi.romppanen sanoo:

    Yllä seisoo varmastikin lähenevien eduskauntavaalien ohella syy siihen miksi Iisakki kiemunki pelastettiin pois SCC:n hallituksesta. Kun Kiemungille selvisi vihdoin Ritaluoman todellinen luonne, pantiin töpinäksi ja myytiin kaupungin osakkeet kympin käsirahalla äkkiä SCC:lle takaisin. Näin voitiin Kiemunki pelastaa kunniakkaasti ja kaveri hyppi rottien lailla uppoavasta laivasta. Vastuuta ei jääty kantamaan, mutta jos homma olisi toteutunut, olisi Kiemunki ottanut varmasti kaiken maineen ja kunnian hankkeesta auliisti vastaan.

    • avatar Antti Sulonen sanoo:

      Juuri noin siinä yritetään pelata, kas, kun kaikki äänestäjät eivät ymmärrä hallitusvastuuta.

      Iisakki Kiemunki on ollut kykenemätön hallitusvastuuseen, tai ei ainakaan ole hoitanut vastuullisesti hallituksen jäsenen tehtäviä yhtiössä.

  138. avatar olavi.romppanen sanoo:

    Lain mukaan hallituksen jäsenen tulisi viipymättä reagoida oman pääoman menetykseen. Näinhän Iisakki kiemunki ei ole ainakaan tiettävästi menetellyt. Konkurssipesän hoitajat punnitsevat varmasti aikanaan myöskin kiemungin vastuut sitten viime kädessä. Toivottavasti Kiemungin vastuut realisoituvat myös seuraavissa suuremmissa ja pienemmissäkin vaaleissa.

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Iisakki Kiemunki on edelleen sitä mieltä, että he kaupungin lakimiehen Kari Suokkaan kanssa olivat marraskuussa 2013 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa uskomassa SCC:n vuoden 2012 tilinpäätöksen (tilikausi päättyi 20.11.2012) omaa pääomaa positiiviseksi marraskuussa 2013 annetun pääomalainan turvin. Sehän on ihan sama mitä tuollaiselle hallituksen jäsenelle sanoo.

      Ei ole ihme että yhtiön tilintarkastaja lähti läiskimään viime elokuussa. Ritaluoma ja SCC:n tilitoimisto syöttivät puuta heinää.

      • avatar Antti Sulonen sanoo:

        Todellakin monenlaista tumpeloa sitä yritysten hallitusten jäseninä on.

        Tämä on myös mielenkiintoinen seikka.

        Mikä rooli kaupunginlakimiehellä on yksityisen yrityksen yhtiökokouksessa. Millä perusteella kaupunki antaa juridista neuvontaa yksityiselle yritykselle?

        Kaupungin lakimiehet eivät voi käydä neuvonantajina yksityisissä yrityksissä, vaikka kaupunki yrityksen osakkeita omistaisikin. Kaupungin lakimies auliisti neuvoo ottamaan uhteyttä yksityisiin lakiasiain toimistoihin. Kaupunkikonsernin teennäiset yhtiöt ovat eri asia, niiden hallinnon alan koukeroihin veronmaksajien rahoilla palkattujen lakimiesten tulee neuvonsa antaa.

        Onkohan kaupunki laskuttanut SCC:tä tuosta neuvonnasta?

        Mikäli kaupungin edunvalvoja on ollut mukana, hänen on pitänyt huolehtia siitä, että kaupunki veloittaa jursistinsa käytöstä, vaikkapa 244 000 euroa SCC:n neuvonantajana. Tuo samainen neuvottava eli kaupungin edunvalvoja on toiminut SCC:n hallituksessa päättävässä ja valvovassa elimessä. Onko hän valvonut, että SCC maksoi ajallaan kaupungin lakimiehen palkkion.

        • avatar Kari Ilkkala sanoo:

          Huomenta Antti,

          Suokas oli ylim. yhtiökokouksessa tietenkin yhtiökokousedustajana, Kiemungin ollessa hallituksen jäsen.

          • avatar Antti Sulonen sanoo:

            Aivan, en ajatellut asiaa tuolta kantilta. Tosin yhtiökokoushan luottaa hallituksen toimintaan, eli hallitus tuo asiat esille yhtiökokouksessa.

            Toisin sanoen Iisakki Kiemunki on mennyt uskoon ennen kaupungin lakimies Kari Suokasta, Iisakki Kiemunki on toisin sanoen ollut eräänlainen rovasti yhtiökokouksessa, kappalainen kuitenkin, jos ei ihan rovasti.

  139. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Edellä tuossa minua viisaammat esittävät varsin aiheellisia kysymyksiä.
    Kysymykset kohdistuvat nyt Iisakki Sinuun!
    Vaikka olet ilmoittanut ”aina valehtelevasi” olisi aiheellista vastatakin, vai mitä?

  140. avatar olavi.romppanen sanoo:

    Olen sitä mieltä että hieman sivuraiteellekin mennen, mutta asiaa sivuten, Iisakki Kiemungin toiminta kaupungissa on ollut viime vuosina enemmän repivää kuin rakentavaa. Tuo viimeinen Kiemungin ulostulo KU:ssa koskien Lulu Ranteen yksityisasioita oli aivan odotettu ja jatkumoa hänen linjauksilleen. Valtuustojohtajan rooliin luonnostaan lankeava harkinta ja arvokkuus puuttuvat Kiemungin repertuaarista tyystin.

  141. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Haloo!
    Miettikääpäs ennen kuin lynkkaatte vain Kiemungin.
    Koko Kokoomuksen jengi, myös Demarit,
    ovat hyväksyneet meneillään olleen kaupungin asukkaiden kustantaman tanhun.
    – yksimielisesti.
    Riitta

    • avatar saara finni sanoo:

      Riitta, sinä varmaan tiedät ja minä melkein arvaan, miten taitava Kiemunki on puhumaan puolelleen ihmisiä jos kokee asian itselleen tärkeäksi. SCC-hepallahan Kiemungin piti ratsastaa eduskuntaan. Sellaisten ihmisten pää on erityisen helppo kääntää, jotka eivät välitä/viitsi itse ottaa asioista selvää.

    • avatar Ingocnito sanoo:

      Kun SCC-projektia alunperin pistettiin aluilleen nelisen vuotta sitten niin oliko kookomus ja demarit ainoat puolueet, jotka äänestivät hankkeen puolesta? Muistelen että ainakin perussuomalaiset olivat myös puoltamassa hanketta

      • avatar Antti Sulonen sanoo:

        SCC:n hallinnossa ei kaupungilla ole mitään tekemistä. kokoomus, demarit, perussuomalaiset ja kaikki muutkin puolueet ovat voineet olla puoltamassa hanketta.

        SCC:n hallinto on tyrinyt. On käsittämätöntä, että hallituksessa on ollut henkilö, joka ei ole ymmärtänyt osakeyhtiön hallituksen jäsenen tehtäviä. Iisakki Kiemunki on näyttänyt kykynsä. Hän otti tehtävän vastaan, vain itseään ajatellen. Ei sitä pystyykö hän tehtävän täyttämään, saako hän utopistisen haaveen toteutettua. Hänellä oli vain ja ainoastaan oma päämäärä, maailman suurimman autotalon avajaisseremonioiden jälkeen nousta eduskuntaan, tosin hiukan hän oli epäillyt, että kysessä saattaa olla poliittinen itsemurha. Vahva itseluottamus ja omien etujen ajo kuitenkin vei voiton ja niinpä Iisakki otti tehtävän vastaan. Olisi nyt siinä vaiheessa edes pikakurssittanut itsensä osakeyhtiölain ja kirjanpitolain alkeellisempien sääntöjen osalta.

        On aivan eri asia toimia verotuloilla toimivan kaupungin hallinnossa, kuin toimia verotuloja kaupunkiin tuottavan osakeyhtiön hallinnossa. Jäkimmäisessä ei pitkälle selittelyillä pärjää.

        Molemmissa on toki tilinpäätösasiakirjojen viimeiset lainmukaiset laatimisaikansa, joita ei sen jälkeen sorkita.

  142. avatar JP sanoo:

    Kuulepas nyt Riitta-täti!

    1. Olit itse ajamassa Kiemunkia nykyiseen asemaansa, on ymmärrättävää, että otat häntä nyt lintuemona siipiesi suojaan. Kyseessä taitaa olla luonnon suoma vietti.

    2. Useimmiten lujimmin puhuva pää kantaa koko klaanin taakan. Narun jatkosta Husseinkin löysi itsensä, aivan kärkinimiä lukuunottamatta muiden talkoisiin osallistuneiden päästessä kuin koira veräjästä.
    Tripolissa Muammadia pidettiin kansalle näytillä, kunnes haju kävi sietämättömäksi. Sielläkään ei kansaa lukuunottamatta ole juuri lahdattu muuta rientoihin osallistunutta hallintoa.
    Gaddafi ylitti Kravun kääntöpiirin, Kiemunki alitti riman.

    Kiemunki hukkuu kynäänsä, kuten on itse somessa kirjoittanut aavistelevansa. Miehet ei naisen kimppuun hyökkää Kiemungin tavoin, ei edes nalkuttavan sellaisen.

    Moukkamainen käytös, röyhkeä ylimielisyys, ne on Kiemungin rasitteet, joilla hän lunastaa omat koettelemuksensa. Kun lankeaa amok:iin, käy sen juoksun kestäminen…

    Ei Kiemunkia voi vapauttaa se, että muut hyvät veljet ja yksi sisko verhoutuu älylliseen epärehellisyyteen, aina kun tilanne niin vaatii. Itse asiassa toimivat Kiemunkia nokkelammin, mutta jopa häntä alhaisemmin.

    Aivan upea esimerkki on 10.11. kaupunginvaltuuston kokous, toivon että kaikki kaupungin tulevaisuudesta kiinnostuneet katsoisivat sen verkosta, kaupungin sivuilta. Kiemunki sekoilee papereissaan ja riuhtoo niitä, liekö löytänyt niistä sopivan vastustajan. Suustaan mies päästää muutaman ylimielisen louskauksen, koko illan aikana. Vastamittariksi suosittelen Kari Ilkkalan puheenvuoroja. Mies esiintyy kuin viilipytty ja puhuu jäätävän faktisesti kaupungin nykytilasta ja tulevaisuuden odotusasrvoista… Kannattaa katsoa.

    Mielenkiintoinen oli videoesityksen viimeiset sekuntit, joku eturivin pannulapuista sanoo Kiemungille, että:

    ”kahden minuutin päässä oli viis tonnia”.

    Kiemunki vastaa: ”mikä viis tonnia?”

    Veronmaksajan rahoja varjeleva pannulappu tarkentaa: ”korotus palkkioihin”.

    Kiemunki jatkaa: ”ai jaa, okei… säästettiin viis tonnia”.

    Jestas mitä ahneutta ja röyhkeyttä, olisivatko todella nyhtäneet veronmaksajien rahoja 121 sekunnin vuoksi 5000€ lisää kokouspalkkioita? Jos virkamiehet saa korvaukset palkkana(?) ja tuon 5 donaa jakaa luottamushenkilöiden pääluvulla, olisi jokaiselle valtuutetulle napsahtanut ~85€ lisää kokouspalkkiota, kahden minuutin jälkeen, aikarajan ylityksestä? Oletetaan, että olisi mennyt yhden minuutin pitkäksi… laskennallinen tuntikorvaus olisi valtuutetuille ollut tuolloin 5084€ per nuppi. Ei hullummin, tuumaisi hämeenlinnalainen omaishoitaja.

    Jos tuollaisia aivopieuruja päästää eetteriin, olisi Kiemungilla suonut olla sen verran pelisilmää, että olis tylyttänyt ”viiden donan laskeskelijaa”, vaikka seuraavasti:
    ”ei kai me nyt jumankauta sekuntien takia viittä tonnia nyhdetä, kun kaupungin kirstu on tyhjä ja Sarikin huutaa talkoolaisia palkatta kaupungin töihin, vaikka heiltä tukia juuri höylättiinkin!”.

    Ei nähnyt Kiemunki asiaa niin…

    Käykää kuuntelemassa, kuka on ”viiden donan lausuja”, ennen kuin hyvien veljien edit-cut vie videon viimeiset sekuntit. Ei kuulostanut pääpannulapulta.

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Huomenta,

      kahden minuutin / viiden tonnin kommentin esittäjä oli kaupunginlakimies Kari Suokas, joka istui Kiemungin vieressä.

  143. avatar JP sanoo:

    Kiitos Ilkkala vastauksesta. On hienoa kuulla, että kommentoijalla (Suokas) ei itsellään ollut intressiä asiassa ja, että hänen huoli asiassa oli vilpitön. Ja pisteet Iisakille, onpa hänkin tehnyt siis HYVÄN päivätyön, palkkionsa eteen, koputellen nuijaansa tällä kertaa veronmaksajien hyväksi.

    En tunne kokouspalkkiokäytäntöä, mutta mikäli tällainen ”minuutti”-raja laukaisee esim. ”täyden tunnin” palkkioperusteen (minuutin ylityksellä satanen per nuppi lisää), voisi kysyä, missä on talkoohenki valtuutetuilta. Rautio peräänkuuluttaa yksityisiä ihmisiä ja yhdistyksiä talkoisiin mukaan, eikö valtuutetutkin voisi kantaa kortensa kekoon? Nimellisillä aikaylityksillä, mitkä ei ole suhteessa palkkiohin, ei maksatettaisi kokouspalkkioita?

    Jos valtuutetulle korvataan esimerkiksi ”alkavalta tunnilta” kokouspalkkio, niin että minuutin ylityksellä lankeaa täyden tunnin korvaus, voisiko valtuutetut ottaa osaa talkoisiin, tulemalla ”puoliväliin vastaan”? Tuntikorvaus maksettaisiin kokonaisuudessaan, vähintään ½ tunnin täyttymisillä? Tai puhumattakaan, että valtuutetut suostuisivat siihen, että palkkio maksettaisiin vain täysiltä tunneilta? Kaiken tämän rinnalla he voisivat itse ohjata kokousten pituudet järkevästi.

    Minusta on tässä taloustilanteessa suorastaan järkyttävää, että kaupunginlakimies joutuu pohtimaan ”kahta minuuttia”, ettei maksuun lankea viittä ylimääräistä tuhatta euroa.

    Asettelen kysymyksen vielä toisin päin. Mitä lisäarvoa me veronmaksajat olisimme saaneet, jos Kiemunki olisi kopauttanut nuijansa pöytään kaksi minuuttia myöhemmin, sen maksaessa meille 5 000 euroa enemmän?

    Riitta, haloo!

    Mitä mieltä olette?

    (Pyydän myös Kari Ilkkalaa vastaamaan) Kun akseli Vekka-Rautio-Kiemunki vastaa nykyään ihan hirmuisen huonosti… vastoin kuntaliiton ohjetta

    http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/216829-hameenlinna-tutkitutti-mediajulkisuuttaan-tapio-vekka-puhuvien-paiden

    ps. kannattaa linkin uutinen lukea…

  144. avatar olavi.romppanen sanoo:

    Kiitokset JP:lle vinkistä. Olin jo kerinnyt unohtaa tuon tutkimuksen annin ja johdattelen nyt keskustelua sivuraiteelle, mutta mielestäni demokratian toteutumisen ja yhteisen hyvän kannalta tärkeään aiheeseen,(niin jos arvon blogisti sen sallii). Pari poimintaa tähän alkuun tuosta tutkimuksesta:

    ”Tutkimuksessa pohditaan Kiemungin roolia: ” Hämeenlinnan kaupungin tapauksessa on otettava huomioon kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ammatti Hämeen Sanomien toimittajana. Media voi reagoida tällaisiin asema-ongelmiin varovasti, jottei se menettäisi objektiivisuuttaan lukijoiden silmissä suosimalla ”omiaan”

    Ja sitten:”

    Tutkimuksen mukaan ”paikallisen lehdistön objektiivisuudesta kertoo se, että uutisjutuissa yli puolet on sävyltään neutraalia tai ambivalenttia (=vastakkaisia tunteita herättävää), eli voidaan olettaa ettei lehdistö pyri saamaan negatiivista julkisuutta aikaiseksi kaupungille. Lehdistön suhtautumisesta kaupunkiin kertovat myös pääkirjoitusten sävyt, joista yli puolet on positiivista tai neutraalia”.

    Vielä näin:

    ”Media-analyysin lopussa myös todetaan kaupungin viestintäyksikön olevan liian pienen kaupungin kokoon ja tarpeisiin verrattuna.”

    Näihin virkkeisiin kiteytyy ongelmavyyhti, joka kaupunkia riivaa. Kun kaikki ovat naimisissa keskenään, syntyy sisäsiitos, ja senhän tietää mitä siitä seuraa. Ei varmastikaan ole sattumaa että juuri Hämeenlinnaan on syntynyt Pro tai että S24Hämeenlinna- osio on täynnään paikallispolitiikkaa käsitteleviä purkauksia. Pinnan alla ja osittain päälläkin muhii keitos, jonka varsinkin asioita tiheämmällä sihdillä siivilöivä äänestäjä- kunta aistii. Miksi tuo tutkimus sitten tilattiin tai miksei siihen hallinnossa ja tai myöskin också Häsassa reagoitu millään tavoin – en tiedä. Veikkaan muuten että tutkimuksen viittaus liian pieneen viestintäyksikköön on hallinnossa tietoinen valinta, ja sen funktio löytyy juurikin sen pienuudesta.

    • avatar JP sanoo:

      Olavi Romppanen osuu kommentissaan naulan kantaan: ” Ei varmastikaan ole sattumaa että juuri Hämeenlinnaan on syntynyt Pro tai että S24Hämeenlinna- osio on täynnään paikallispolitiikkaa käsitteleviä purkauksia.” Ei savua, ilman tulta.

      Täällä ei pala autot kaduilla, eikä rengaspinot. Kyynelkaasu ei virtaa ja poliitikot voi kävellä kadulla, varsin turvallisesti. Ja hyvä niin!

      Suomalainen jupisee ja purnaa kapakka- ja kahvipöydässä, sekä ”toriparlamenteissa”. Purnaamisen helpotettua oloa, arki jatkuu. Some-aikakausi on tuonut uudeksi foorumiksi ”facet ja 24:t”.

      Joskus voisi katolleen käännetty ja tuleen tuikattu (kuvainnollisesti) auto olla parempi vaihtoehto, yhden ainoaa ”tauno pasasta tai anna lindhia” ei ainakaan saisi tapahtua.

      Poliitikkojen pitäisi ymmärtää myös se, että pitkäpinnainen ja kaiken salliva virheistä oppiminen ei voi jatkua loputtomiin. 7-4 oppositio voi olla totta, eikä se saduksi puhumalla muutu. Kohtuullisen selväksi on tullut esimerkiksi Kiemungin ja Raution ylimielinen asenne ja esiintyminen some:n eri foorumeilla. Rautio on jopa yksilöinyt suomi24:n ala-arvoiseksi keskustelun tasolta. Rautio on aivan oikeassa, taso on surkea. Kriittisten kirjoitusten lisäksi, siellä trollaa terrakotta-armeijallinen hukuttamassa prostesi-mielipiteitä lukukelvottomaan roskaan. Riittää, kun vilkaisee Hämeen vaalipiirin muiden kaupunkien sivuille suomi 24:ssä, on kirjoitusten määrä ja focus Hämeenlinnassa täysin omissa sfääreissä. Romppasta kompaten, jostain se viestii. Liekö hämäläinen tapa ”kapinoida kaduilla ja polttaa kaikki irtilähtevä ja palava barrikaadeilla”? Jos on, niin kohtuullisen vähillä vaurioilla selviämme ja kustannustehokkaasti.

      Toivotaan, että meillä kynään hukkuvat ”anna lindhit” kokee kohtalonsa ”tauno pasasten” äänestyslippuun raapustamilla numerolla keväällä 2015. Ylilyönnit ja toisen koskemattomuuden loukkaukset tulee tuomita aina, vaan jälkikäteen tuomitsemisen sijasta, toivoisin ennalta ehkäisyä.

      Hämeen Sanomien päätoimittajan olisi syytä pohtia rooliaan, vanhan vallan sementoinnissa. Jos pystyt käsi sydämellä vakuuttamaan, että toimitat sitoutumatonta, puolueetonta maakuntalehteä tai pikemminkin monopolia, mitä tulee paikallispolitiikkaan, niin suosittelen ajamaan autoa etupenkki taaemmaksi säädettynä, ettei totuuden tulkkina kasvanut nenä puhkaise airbagiä törmäystilanteessa. Voima tarvitsee vastavoiman ja niin kauan kuin Pro:lla ei ole omaa ”mediaa”, ei 7-4 muutu, vaan purnaaminen 24:ssä jatkuu.

      Vallankahvassa roikkuva päättäjä ei saa lumoutua tominnassaan suomalaisenkaan loputtomaan pitkäpinnaisuuteen luottaen. Fiksut ihmiset kanavoi toimintansa 7-4 suhteeseen vaikuttamalla, mutta kaikilla ei ole Seppo Rehusen uskoa ja luottamusta siihen, että hänen työtä jatkaisi nyt uudet, vahvemmat voimat. Työ voi olla raskaampi ja kauemmin aikaa vievä, kuin kärsimättömimmät jaksaa odottaa.
      Piruja ei pidä maalata seinille, mutta huutaa voi, että kuunnelkaa nyt sitä 4-osapuoltakin!

  145. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Mahtaakohan allaoleva koskea Iisakkia?

    ”Myös osakeyhtiössä noudatettavat menettelyt koskien esimerkiksi yhtiön kirjanpitoa, luovat velvollisuuksia ja sen myötä vastuuta hallituksen jäsenille. Muun muassa tilinpäätösasiakirjojen rekisteröitäväksi-ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti voi johtaa hallituksen jäsenelle asetettavaan sakkoon ja myös kirjanpitolaissa asetettujen velvollisuuksien rikkominen osakeyhtiössä voi aiheuttaa hallituksen jäsenen vastuun.”

    Mistähän kaikesta voidaankaa Iisakkia syyttää toimisnastaa tai oikeastaan toimimattomuudesta SCC hallituksen jäsenenä?
    ”Herkkusienipenkille” voi tulla hintaa?

  146. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Moro JP!
    Muistutin vaan, ettei Iisakki yksin SCC-sotkuja sössinyt.
    Kivittäessä tahtoo porukka unohtaa muut asianosaiset.
    Mitä tulee ”puhuviin päihin,” olen todennut,
    että ko. ulostulot mediassa olisi oman porukan
    pitänyt estää.
    Mm. apujohtaja, Hassinen, Rautio, Lindberg… jne.)
    Tunnustan suoraan näkeväni märkiä päikkäreitä
    ajasta, jolloin Sanomat tai Mansen mahti-printti ovat ostaneet HäSa.
    Ehkä osakkaiden annit ovat lähtölaukaus…
    Antoihan Sanoma jokin aikaa sitten HeSan päätoimittajalle potkut,
    tämän harjoitettua varsin luovaa poliittista tekstiä pestissään.
    Ps. Suosittelen edelleen Pentti Sainion oppi-kirjaa Kummolan kääntöpiiri,
    se on hyvä opas estää tai harjoitella,
    kuinka onnistunut puhallus tehdään.
    Miten ministerit taipuvat lahjoittamaan miljoonia veroeuroja,
    luovan kirjanpidon ja paskapuheiden lumoamina.
    Riitta

    • avatar Erkki Strömberg sanoo:

      Mut SCC:n hallitukses oli ainoastaan meittiä kaapuntaasia edustamas Iisakki Iso Suuri, herkkusieniviljelijä hämeestä!

  147. avatar olavi.romppanen sanoo:

    JP:n mainitseman nenän tietysti aistii jokainen joka vähänkin aikaansa seuraa. Tämä nenähän lopetti keskustelupalstan aikanaan Häsan sivuilla ja rauha sille. Jos joku vielä Häsan keskustelupalstan muistaa, niin viettäkäämme sille minuutin mittainen hiljainen hetki..1 min.. No niin ja keskustelu jatkukoon. Riitalta , vaikken sinua tunnekaan, kysyisin märkien päikkäreidesi motiivin. Siinä olisi toki minunkin mielestäni mahdollisuus päästä Hämeenlinnassa häsa/kiemunki syndroomasta eroon, mutta oliko sinulla jokin muukin ajatus tässä kohtaa?

    • avatar riitta.nyqvist sanoo:

      Moro Olavi!
      Motiivini on se, että lukija saa lehdestä mahdollisimman monipuolista,
      viileää ja analyyttistä,
      tutkivaa journalismia, ilman anti- tai sympatioita,
      tai tarkoitushakuista tienviittaa.
      Toimittaja ei siis sekoita,
      omia tunteitaan juttuihin tai haastetteluihin
      – päätoimittajan valvovan silmän alla.
      Maksava lukija ansaitsee mahdollisimman paljon eri näkökulmia ja fakta-tietoja.
      Puolilla valoilla ajava printti on haudan partaalla.
      Riitta

      • avatar saara finni sanoo:

        Riitta kiltti, vaatimuksesi toteuttaminen täydellisenä on kenelle tahansa, tai no, ainakin useimmille toimittajille mahdottomuus. Kun jo aiheen, saati haastateltavien valinta tuppaa olemaan toimittajan maun mukaista, samoin kysymysten asettelu, ja varsinkin vastauksista poimittava, julkaistava aineisto.

        Itse en työaikanani koskaan pystynyt enkä edes halunnut toteuttaa tuota absoluuttista puolueettomuutta omalta osaltani. Mutta siitä yritin pitää kiinni, että lukijalle tulisi täysin selväksi, mitkä ovat minun kannanottojani asiassa, mitkä muiden ja faftat (esim. asiasta tehdyt tutkimukset) sitten tietenkin faktoina.

        Olen myös huomannut, että sellaisten juttujen katseleminen areenasta on paljon mielenkiintoisempaa, missä toimittajalla itsellään on asiasta selvä kanta. Ja useimmiten heillä on, esim A-studiossa jne, eivätkä he edes yritä peitellä sitä. Vain silloin harmittaa, jos toimittaja ei anna omasta näkökannastaan poikkeavalle haastateltavalle läheskään yhtä paljon puheaikaa kuin itseään myötäilevälle. Sitä tapahtuu onneksi harvoin.

        • avatar riitta.nyqvist sanoo:

          Terve Saara!
          Absoluuttista totuuttahan ei ole, kuten tiedämme,
          mutta edes lähelle pitäisi jotenkin pyrkiä.
          Arvostan suoraa puhettasi, rohkeutta Sinulta ei ole koskaan puuttunut.
          Otit myös puheeksi hyvän esimerkin tomittajasta,
          joka joko antaa, tai sitten ei, haastateltavalle puheaikaa.
          Tuli mieleeni ”Pressaklubi,” jos vetäjänä on
          oman napansa ympärillä pyörivä Ruben Stiller,
          tulee joskus sanotuksi ääneenkin,
          – Pidä nyt turpasi pienemmällä,
          anna vieraallesikin aikaa sanoa oma mielipiteensä.
          Ko. ohjelmassa on joskus Rubenia tuuraamassa naistoimittaja,
          joka tajuaa oman roolinsa keskustelun vetäjänä,
          nimeä en nyt muista, sellainen pitkätukkainen, pitkäsääri.
          On myös paljon poliitikkoja, jotka puhuvat röyhkeästi toisten päälle,
          unohtaen hyvät tavat.
          Keskusteluntutkija Sara Routarinne
          ”- Suomalaiset poliitikot eivät hirveästi kuuntele niitä,
          joille puhuvat, vaan pikemminkin pyrkivät tuuttaamaan omaa asiaansa.”
          Antoisaa viikonloppua Saara!
          Riitta

  148. avatar Antti Sulonen sanoo:

    SCC:N hallituksessa istunut Iisakki Kiemunki ei ole ollut eikä ole saanut olla kaupungin edustajana. Tosin hän on tuolla paikalla näyttänyt olemattomat kykynsä.
    SCC.n yhtiökokouksessa on ollut kaupungin edustaja, kuten yleensäkin yhtiökokouksissa ovat omistajat sanelemassa oman tahtonsa, omilla äänimäärillään.

    Riitta kertoo, että ”Maksava lukija ansaitsee mahdollisimman paljon eri näkökulmia ja fakta-tietoja.”

    Tuo on asiakkaan päätettävissä, miksi maksaa, jos näkökulmat ja faktat eivät kohtaa. Ei sitä lehteä tarvitse tilata vuodesta toiseen tai ostaa irtonumeroa päivästä toiseen, mikäli sisältö ei miellytä.

    • avatar riitta.nyqvist sanoo:

      Moro Antti!
      Olet oikeassa, ei ole pakko tilata, jos ei tykkää.
      Kerroin jo taannoin, viimeisessä Sinkkuelämää-blogissani,
      miksi en enää tilaa HäSa.
      Vastasin vain Olavin kysymykseen, ”märät päikkärit,”
      että haaveilen aluesanomasta, jossa olisi laajempi sektori,
      eikä ennalta ennustettava sävy.
      Kaipaan kieltämättä printti-paperin rapinaa aamiaisella,
      varsinkin viikonloppuisin.
      Netti ei täysin korvaa sitä elämystä.
      Riitta

  149. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Pitemmän aikaa tätä keskusteluketjua seuratessani, alkaa jo ihmetyttää tämä ylimitoitettu viha-kampanja Iisakki Kiemunkia kohtaan! Onko Iisakki yksin syyllinen kaikkeen, mitä hänen hartioilleen kasataan?
    Minun mielestäni ”tähdenlento” Iisakki kiemunkin suurin virhe oli, kun hän tuore-leivottuna poliitikkona, lyöttäytyi kokoomuksen leiriin. Seurahan tekee kaltaisekseen. Olisi ollut parempi, jos hän olisi jo vaaliehdokkaana, esiintynyt sopivan värisen puolueen julisteissa.
    Kiemunkista on tullut koko hallituksen syntipukki.
    Yhtä paljon pitäisi mielestäni kiinnittää huomiota demareiden muihin valtuuston jäseniin. Niihin ”nicke-dockor” (nyökättelijöihin), jotka toimettomina torkkuvat istunnon aikana, odottaen vain äänestystä, jolloin he saavat painaa nappia puoluejohdon käskyjen mukaan.
    Nyt taitaa olla hätä kädessä, koska Johannes Koskinenkin korotti äänensä useamman kerran. Tavallisesti hän on pitänyt vain yhden puheenvuoron.
    Veronkorotus-satsin suuruudesta ei Koskisella ollut muuta sanottavaa, kuin vertailla ”vero-äyrin” suuruutta muiden Suomen kuntien vastaavaan. Häneltä tuli pitkähkö luettelo maan eri kolkkien kuntavero-tasoista.
    Joidenkin mielestä oli ehkä surullista, kuinka alas voi entinen työväen-puolue vajota. Itse tunsin melkein pahoinvointia, kuunnellessani Johannes Koskisen litaniaa.
    Koskisen puheenvuoroista poiketen, oli lohduttavaa kuunnella Kylli Kylliäisen, Lulu Ranteen, ja jopa Kaunisto-Ojansuun järkeviä ajatuksia.
    Ehdottomasti valtuuston älykkyys-osamäärää nostavia edustajia… Kari Ilkkalaa unohtamatta.
    Eikö nyt kuitenkin olisi aika yrittää löytää uusia näkökantoja, Iisakki Kiemunkin parjaamisen sijaan? Vai tuottaako Iisakin haukkuminen sisäistä mielenrauhaa viha-kampanjaan osallistujille?
    Kysyn vaan…
    Terveisin! Silvon poika

    • avatar Antti Sulonen sanoo:

      Taitaa olla muotia puhua viha-puheesta, jos arvostelee jonkun henkilön edesottamuksia. Kysymys ei ole vihasta. Viha on niin voimakas ilmaisu, että pitäisi tuntea henkilö jo hiukan tarkemmin ennen kuin voisi sanoa vihaavansa häntä. Esim Lulu saattaisi jo hyvinkin tuntea vihaa kyseistä herraa kohtaan,en ihmettelisi, mutta yhtä hyvin hän saattaa sääliä.

      Itse en ole kirjoittanut vihamielisenä, koska en todellakaan Iisakkia tunne. Arvostelen hänen tekemisiään ja lausuntojaan, varsinkin kun ne ovat hyvin ristiriitaisia.

      Itse olen tässä blogissa pyrkinyt tuomaan sen esille, että Iisakki Kiemunki on ollut SCC:n hallituksessa ja hänen olisi pitänyt hoitaa tuota tehtävää lakien mukaan.. Siltä näyttää, että tuo tehtävä ei ole liiemmin kiinnostanut.

      Sinä Tapani nyt sekoitat kaupungin hallituksen, kaupunginvaltuuston ja SCC:n hallituksen. Ei siellä SCC:n hallituksessa ole Kiemunkin lisäksi ollut muita demareita, tai kokoomuslaisia, silloin kun Kiemunki on SCC:n hallituksessa ollut.

      • avatar Tapani Silvo sanoo:

        Morjesta! En ole yrittänyt olla muodikas, alkoi vaan ihmetyttää tuo yksipuolinen hyökkäily ainoastaan Iisakkia kohtaan. Onhan hän tietysti suuressa vastuussa toiminnastaan SCC:n hallituksessa, mutta miksi ei kukaan hänen ”sielun-veljistään” ole ollut häntä hillitsemässä? Vastuu on siis minun mielestäni kollektiivinen sos/kok: n sisällä.
        Olisiko asiaan mahdollisesti löydettävissä uusia katsanto-kantoja? Muita vastuuseen asetettavia?
        Tapsa

  150. avatar olavi.romppanen sanoo:

    Kiitokset Riitalle ja muillekin analyyttisestä keskustelusta. Saman suuntaisia ovat aatokseni viitaten Riitan vastaukseen. Häsassa ärsyttää juurikin tuo liiallinen pyrkimys vaikuttamaan aikuisten ihmisten asenteisiin ja äänestyskäyttäytymiseen.

    Tapanille voisin vastata sen verran tuohon Kiemungin parjaamiseen, että herra on kyllä ihan itse omalla kärjekkäällä ja agressiivisella käytöksellään ansainnut arvostelunsa. Valtuuston viimeisessä kokouksessa Sari Rautio toppuutteli typerehtimästä enää enempää, mutta levitteli ihan itse naamakirjassaan Kiemungin alulle panemaa Lulu Ranteen yksityiselämää koskevaa riepottelua. Näyttää vähän sille että Kiemunki saa tehdä kaupungissa ihan mitä tahansa ja kokoomus vain hurraa vieressä. Demareita en pidä enää edes itsenäisenä toimijana Hämeenlinnassa, vaikka suurin valtuustoryhmä onkin.

    • avatar JP sanoo:

      Samaa mieltä Olavin kanssa. Tapani sivuuttaa nyt sen, että ihan itse on Kiemunki reppunsa kivillä täyttänyt. Olkaimet ”nousee lihasta” ainoastaan keventämällä kuormaa. Se, että lopettaa julkiset alatyylin hyökkäykset kilpasisaria vastaan ja kynään hukuttautumisensa, ei kevennä vielä reppua. Kuorma voi keventyä vain sanoilla ja teoilla, toiseen suuntaan. Kaupungissa on iso joukko ihmisiä, joiden kuppi on mennyt Kiemungin kohdalla nurin, siihen ei auta enää muu kuin ”rätti käteen ja siivoamaan”.

      Tapani on mielestäni väärässä, kun näkee kokoomuksen lakeilun Kiemungin kohtalona. Olen erimieltä, on kokoomuksen kyydissä moni muukin matkannut, vieläpä varsin ongelmitta, kunhan ei sotkeudu esimerkiksi kopiokoneisiin.

      Kiemungin kohtalona on hänen oma tyyli, valehtelu, sen julkinen tunnustaminen ja ihailu, ”tarkoitus pyhittää keinot”, tai ”ihan sama, mistä raha tulee, kunhan tulee”. Kiemungille tyypillistä on vastapuolen nolaaminen, mustamaalaaminen eri asioilla, kuin mitä itse debatti koskee. Ympäristöasioista kantaa ottavan Kiemunki leimaa jäteöljynsä polttavaksi. Kaupunkilaisen (ei siis kunnallispolitiikko tuolloin) kirjoittaessa kriittisesti kaupungista, Kiemunki veti keskusteluun mukaan henkilön taloyhtiön riita-asian. Kilpasisaren yksityisasian Kiemunki repi oman työnantajan sivuilla julkisuuteen törkeästi. Valtuustossa Kiemunki louskii puheenjohtamiselle tarpeettomia välikommentteja, ilmiselvästi toisen nolaamistarkoituksessa.

      Hyvä Tapani Silvo, suosittelen, että katsot 10.11.2014 valtuustokokouksen netistä. Budjetti-maratooni on pitkä, kolmiosainen videotallenne, mutta mahtava vaalimainos Kari Ilkkalalle. Suosittelen sen katsomista kaikille. Kun Kiemungin veronmaksajaa hyödyttämättömät louskaukset ottaa pois, ei Kiemungilla jää videotallenteella muuta kuin ”suu auki”. Kannattaa kuunnella tarkoin myös Ilkkalan kommentit, toki sen noteerasi myös Tapani kirjoituksessaan.

      Pelissä on paljon, niin Kiemungilla, kuin veronmaksajilla. 2007, 2011 ja pian 2015 rannalle jäädessä, Kiemunki on kuluttanut hyvinkin kolmanneksen työurastaan, kurkottaessaan tietään tähtiin. Paineet rakentavalla radikaalilla on valtavat, ne korreloi tietenkin hänen toimintapojensa kanssa. Painetta pahentaa se, että aate-toverit, Jossun johdolla, ovat kiilanneet Kiemungin ylipaineventtiilin kiinni ja kynästä on katkaistu terä. Kolikon kääntöpuolena on tietenkin se, että Kiemunki on ollut näkyvimpänä puhuvana päänä vaikuttamassa kohta kolmannekseen työuramme matkalla kaupungin kirstuun kantamiimme veroeuroihin. Ja kun monet meistä on toimintaan tyytymättömiä, realisoituu se voimistuvana vastustuksena.

      Hämeenlinna, hyvät veljet, Hämeen Sanomat… Nyt on herännyt hyvää keskustelua, miksi Hämeenlinnassa on ainutlaatuinen purnausaalto some24:ssä. Ajoitus on loistava ja 7-4:n ”seiskoilla” on mainio tilaisuus ohjata keskustelua Kiemungin ”lynkkauksesta” asia-aiheisiin, Hämeenlinnassa.

      • avatar Tapani Silvo sanoo:

        Tervehdys! Viimeisin valtuuston istuntohan oli ennätyksellisen pitka. Taisi olla peräti seitsemän tunnin pituinen.
        En muistanut seurata suoraa lähetystä, mutta jälkikäteen olen jo katsonut ensimmäisen osan (kahvitaukaan saakka). Tulen kyllä katsomaan ja kuulemaan vielä loputkin.
        http://www.mediaserver.fi/videos/hameenlinna
        Mukavaa lauantaita! Tapsa

        P.S. Myös Hannu Kärpänen esiintyi hyvin edukseen! D.S.

  151. avatar olavi.romppanen sanoo:

    Sen verran nyt vielä tarkennan että en vihaa oikeasti ketään, en edes herra Kiemunkia. Ihmisillä on aina tietysti motiivinsa ja henkilöhistoriansa, jonka pohjalta ponnistaa. Sen sijaan vihaan esimerkiksi eläinrääkkäystä tai montaa muutakin asiaa, missä näen ihmisen tekevän vääryyttä toiselle elolliselle.

  152. avatar olavi.romppanen sanoo:

    En malta olla tarttumatta vielä tuohon viimeiseen valtuuston kokoukseen. Nythän ei ole muodissa rakastaa veroja ja tämän toi esiin useampikin valtuutettu puheenvuoroissaan. Nyt on vaan niin että mitä vähemmän veroja me maksamme, niin sen kurjemmaksi elämä käy vähimmille veljillemme ja juuri tähän vedoten minä ainakin tunnustaudun verojen, jos nyt en rakastajaksi, niin ainakin salarakastajaksi.

    Koskisen vetoomus tässä kohtaa valtuustosopimukseen oli kyllä tässä taloustilanteessa luvalla sanoen onnahteleva. Ja Kiemungin toteamus siitä ettei virkamiesten yli kävelty, onnahteli vähintäänkin yhtä paljon. Jos kaupunginjohtajat esittävät veronkorotusta, eikä sitä joidenkin puolueiden osalta valtuustossa tueta, niin kyllähän siinä juuri tuo ylikävely on tapahtunut, ei se saivartelemalla muuksi muutu.

  153. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Utta tietoa pukkaa.

    Nyt selvitykisä pitää ruveta saamaan akselilta Kiemunki-Isosuo.

  154. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Tänpäivänen HäSa uutisoi jotta Ritaluomalla on taas rahat kasassa ja nimet parerilla mutta tulloo vasta tammikuussa ja maksaa kaiken.
    Samalla uutisoitiin jotta onpi ”häädetty” SCC toimisto jostain kaupungin kiinteistöstä maksamattomien vuokrien takia.
    Kukahan osais laskea kuinka paljon kaupunki on jo menettänyt rahaa ja jos virkamiesten käytetty aika vielä siihen rahana lisättäisiin tämän bisnesneron takia?
    Taitaa olla iso summa?

  155. avatar Harri sanoo:

    Eipä silti, jos heppu maksaa rehellisellä rahalla, niin homma ok, tehköön suolle mitä haluaa.

  156. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Tällä hetkellä Hämeenlinnan kaupungilla on saatavia SCC:ltä noin 9 milj. euroa. Tuosta summasta puuttuu perintä- ja oikeuskulut. Kaupanpurku ei ole ilmaista Espoon käräjäoikeudessa, vaikka kaupunkia siellä edustaisi rakennusluvan antajat, jotka tahkoavat Iisakki Kiemunkin käsityksen mukaan kaupungille tuloa.

    Jos joku toista väittää, niin miksi kaupunki ei markkinoi Kirstulan aluetta agressiivisesti.

  157. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Rakennuslupamaksusta!
    Iisakki on joka käänteessä hehkuttanut kuinka on saatu 240 tuhat euroo rakennusluvasta. Viime lauantaisen Hämeen-Sanomien mukaan Isosuo palauttaa siitä puolet Ritaluomalle. Lautakuntakin on jo marraskuussa asiasta keskustellut.
    Tämä on vaan taas yksi esimerkki lisää josta käy ilmi jottei Iisakki asioista perillä ole, kunhan räksyttää!

  158. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Juuri tulleen tiedon mukaan (yle-radio uutiset 10.00) Hämeenlinna on saanut raastuvan oikeudelta päätöksen, jonka mukaan SCC-kauppa on purettu.
    Nyt sitten Iisakki rupeaa punnitsemaan pellolta kasattuja multakasoja ja kantaa vastuun sanojensa mukaan, jos grammakin on multaa kateissa.
    Iisakki pääsee myös lasketuttamaan veronmaksajille SCC- koukeroista syntyneen kokonaistulon. Epäilen ettei Iisakki ymmärrä vähentää noista tuloista menoja. Yritysmaailmassa, kun ei ole tuloja, jos ei ole menoja. Noiden menojen ja tulojen erotus on varsinainen tulo.
    Menoja noissa SCC ympyröissä on ollut ja on edelleen. Käräjäoikeus on nyt määrännyt SCC:n purkamaan pellolla sijaitsevan pystin 2 kk:n kuluessa. Käytännössä tuon pystin tulevat purkamaan Hämeenlinna kaupungin veronmaksajat.
    Ajatelkaa nyt ihmiset toisenkin kerran ennen kuin iisakkeja mihinkään tehtävään valitsette.

    Minä en milloinkaan tule äänestämään Iisakki Kiemunkia mihinkään tehtävään ja kyllä siellä kaupungin hallinnossa muitakin iisakkeja on joille en ääntäni anna.

  159. avatar Sofia sanoo:

    Hei kaikki … Olen herra Sofia Henrik nimeltään tällä hetkellä Suomessa asuva. Olen kirjoittanut tämän kirjeen, koska olen todella kiitollinen siitä, mitä rouva Mary Smart teki minulle ja perheelleni, kun ajattelin, että hän ei ollut toivoa, että hän tuli ja tapaamaan minua ja perhettä lainaamalla meille lainaa erittäin alhaisella korolla 3%. En ole koskaan ajatellut, että internetissä on edelleen Jumalan lähettämiä ja aitoja lainaehtoisia lainanantajia, mutta suurimmalle yllätykselle sain lainan ilman, että menetän paljon aikaa, joten jos olet siellä etsimässä minkäänlaista lainaa, haluaisin suositella teitä Rouva Mary Smart toimitusjohtaja MARY SMART FIRM koska hän on Jumala lähetti nainen, joka voi muuttaa elämäsi ikuisesti …. Joten jos todella haluat tehdä parempaa elämää ilman rahastojen niukkuutta …. haluan neuvoa sinua saamaan Hänen yhteystietonsa tämän sähköpostin kautta alla: {E-mail: marysmartservice@yahoo.com}. Kiitos. Rouva Mary Smart.

Jätä kommentti

css.php