PATEETTISTA PUOLUEPOLITIIKKAA KOULUVERKOLLA

Kokoomuseliittiä jurppii. Riveissä on esiintynyt itsenäistä ajattelua! Loppuvuoden budjettivaikeuksien varjolla lasten ja nuorten lautakunnan kesäkuussa yksimielisesti tekemä palveluverkkopäätös haluttaisiin avata.

Hämeen Sanomat kiirehtii sunnuntain 12.10.2014 pääkirjoituksessaan säestämään kokoomuskaaderia: ”Ei kesäkuussa tehty kouluverkkopäätös saa olla mikään tabu, jos olosuhteet ovat sen jälkeen merkittävästi muuttuneet.”

Uutinen Häsarille, julkaisuvapaa heti: olosuhteet eivät ole kesäkuun jälkeen muuttuneet suuntaan, joka edellyttäisi palveluverkkoratkaisun asiasisällön avaamista. Päinvastoin, ratkaisun toteuttaminen ja täysimääräinen hyödyntäminen on tärkeämpää kuin koskaan.

Kouluverkkoratkaisussa ei käsitellä pelkästään koululaisten tilakysymyksiä. Päättäjien käsissä on tilaisuus, jolla vaikutetaan Hämeenlinnan taloudelliseen kestävyyteen ja yhdyskuntarakenteen mahdollisiin kehityssuuntiin tavalla, jollainen on mahdollista ehkä kerran 30-40 vuodessa. Kyse on varhaiskasvatuksen ja peruskoulun tilaratkaisuiden ja oppilaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäksi muun muassa parista pikku jutusta:

  • sellaisen lähipalvelurakenteen mahdollistamisesta, jolla SOTE-palveluiden saatavuus, vaikuttavuus ja kustannustehokkuus viedään kestävyysvajeen kattamisen edellyttämälle uudelle tasolle alueen asukkaiden koko elinkaaren mitalta
  • kasvukäytävän täysimääräisen hyödyntämisen vaatiman yhdyskuntarakenteen edellytysten luomisesta

Hämeenlinnalla on selkeät painopistevalinnat edessään. SOTE on itseoikeutetusti asia, joka on vain pakko saada kuntoon. SOTE on se, joka joko upottaa meidät, tai rahoittaa kaupungin ja seudun kestävän kehittymisen. Kasvatuksen ja koulutuksen on oltava sitten se toinen painopiste.

Hämeenlinnan tilaaja-tuottajamalli on ajanut meidät uudessa tilanteessa osaamis- ja johtamiskriisiin. Lähikuukausien keskeinen ongelma ei ole ensi vuoden budjetin tasapainottaminen tai kouluverkon rahoituksen järjestäminen. Ongelma on saada kaivettua sotesatraappiemme päät pois hiekasta ja katsomaan kokonaisuutta, jonka oleellinen osa lasten ja nuorten lautakunnan viisaasti ja yksimielisesti tekemä palveluverkkopäätös on.

12 kommenttia artikkeliin “PATEETTISTA PUOLUEPOLITIIKKAA KOULUVERKOLLA”
  1. avatar JP sanoo:

    Arvaan, että Kari Ilkkala ei pidä siitä, että kirjoitan hänestä, varsinkaan hänen omissa blogeissa. Kirjoitukseni on häntä ”ihannoivia” ja korostuneesti Iisakki Kiemunkia kritisoivia. Rautio ja Kiemunki ratsastavat ”trolli”-viittauksilla, jos haluat säilyttää yksityisyytesi ja kirjoitat nimimerkillä, olet ”trolli”.

    Kari Ilkkala kykenee ratkomaan analyyttisesti ongelmia ja omaa taidon hahmottaa laajoja kokonaisuuksia, voi olla kirjoitukseni ”tuo hänelle äänen ja vie kymmenen”. Tismalleen samassa tilanteessa painii SDP Kiemungin kanssa ja Kokoomus Raution. Ilkkala ei ehkä kaipaa perässä hiihtäviä selkääntaputtelijoita.

    Revin auki yksityisyyttä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kiemungin esimerkkiä noudattaen. Raution puoliso nauttii ensi vuoden 2015 kevääseen asti täyttä palkkaa yritykseltä, joka purki hänen työsopimuksen. Palkan eteen Raution puoliso ei tee työtä enää sekuntiakaan yritykselle, joka sen maksaa? Hämeenlinnan kaupunki tukee verovaroin kyseistä yritystä. Osallistumme siis veronmaksajina Raution perheen vastikkeettomaan vaurastuttamiseen. Kokoomuslaisuutta vai sosiaalidemokratiaa? Tällä olettamalla on journaliset perusteet ja yhteiskunnallista merkitystä, koska peukuttihan Rautiokin Facebookissa tuhansille(?) ihmisille toisen julkisuudessa toimivan kunnallispolitiikon yksityiselämän tonkimista. En kysy, ”miltä Raution lapsista aikanaan tuntuu, kun isä ei enää nauttinut työssään luottamusta, mutta sai siitä silti palkkaa?” En kysy, koska se olisi moraalitonta ja raukkamaista. Miksi ihmeessä asian pitäisi vahingoittaa pienen lapsen mieltä? Ja jos edes spekulaationi asialla herättäisi vastalauseita, ainahan voin pahoitella, jos joku pahoitti mielensä.

    Miksi sekoitin Kiemungin Ilkkalan uuteen blogiin kouluverkoista? Tai Raution ja HPK:n?

    Koska molemmat ovat olleet vaikuttamassa siihen, että kaupunkimme kouluttaa nuoria homekouluissa ja varhaiskasvattaa taaperoita homepäiväkodeissa.

    Päiväkoteja on homeen vuoksi suljettu, lapset ahdetaan evakkoon muihin päiväkoteihin, niin että ”seinät pullistelee”. Kouluissa pidetään vanhempainiltoja homeongelmista ja KUULKAA! Vanhempainilloissa koulun edustajat vetoavat, että vanhemmat reagoisi heti jos lapsi saa oireita, mitkä saattavat viitata homeenseen. tarvitaan näyttöjä, ennenkuin päättäjät reagoivat. Opettajat rehtorit jne. vetoavat vanhempiin ”älkää hyväksykö, älkääkä olko hiljaa!” Tarvitaan todisteita ja näyttöjä.

    Miksi opettajat, rehtorit ja kouluterveyden vastuuhenkilöt eivät itse reagoi? He voisivat ja heidän tulisi astua viran puolesta julkisuuteen, asiassa.

    Kuinka usein olette kohdanneet työntekijän, joka uskaltaa nousta esimiestään tai työnantajaansa kohtaan. Jos olette, oletteko seuranneet sen jälkeen heidän urakehitystä?

    Jorma Hassinen (kaupunginvaltuutettu, SDP) vuodatti muutama vuosi sitten tuskaansa, kuinka jääkiekkoilijat joutuvat pukeutumaan ja pesytymään homeisissa joukkuetiloissa. Parina iltana viikossa, yhteensä alle tunnin(?).

    ”Pam”, hallit remontoitiin miljoonilla, miljoonilla myönnetyt eurot ylittäen. Ensin tehtiin, sitten kerrottiin virheistä opitun.

    Kouluissa opiskellaan perusopetuslain mukaan 190 työpäivää
    1. ja 2. luokalla 19 tuntia viikossa
    3. ja 4. luokalla 23 tuntia viikossa
    5. ja 6. luokalla 24 tuntia viikossa
    7., 8. ja 9. luokalla 30 tuntia viikossa

    Missä on ”koululaisten Hassinen”?

    Kari Ilkkalaa solvataan kaikkea vastustavaksi salaliittoteoreetikoksi

    • avatar Raimo Vesala sanoo:

      Olipa erikoinen kommentti llkkalan blogikirjoitukseen. En käsittänyt, mikä tämän kirjoituksen todellinen tarkoitus oli. Jos nimimerkin varjolla oli tarkoitus esim mollata Raution perhettä, niin hu hu. Jos JP:llä on varaa tällaiseen, niin kirjoita omalla nimelläsi. Ei kai se ole Kari Raution vika, että hän saa palkkaa ilmeisesti vielä HPK:lta, vaikka sopimus on jo purettu viime vuonna. Virhe on HPK:n, koska siellä tällainen sopimus on solmittu. Lisäksi kirjoituksessa mainittiin, että kaupunki tukee ko seuraa verovaroin. Minulla on ollut sellainen käsitys, että liiga HPK toimii oman budjettinsa mukaisesti, ei avustusten (verovaroin) varassa. Jos kaupunki tukee HPK:n junioritoimintaa, niin ei kai sillä ole mitään liiga HPK:n kanssa tekemistä. Jos ole väärässä, niin toivottavasti paremmin asiaa tunteva korjaa virheeni.
      Kirjoituksessa otettiin myös kantaa osassa kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa ilmenevistä home- ja ilmanlaatuongelmista. Ongelmat ovat erittäina vakavia ja ne on mahdollisimman pikaisesti korjattava. Näissä asioissa raha ei saa olla esteenä. Eräs piirre näissä asioissa minua on kuitenkin hieman kiusannut, Ovatka todella nykyiset asunnot niin hyvin rakennettuja, että niissä ei tallaisia vikoja ilmene. Olisikohan se mahdollista, että altistuminen olisi alkanut jo kotioloissa.

      • avatar JP sanoo:

        Nukkuuko Raimo Vesala ”ruususen unta”, vai kirjoittaako hän niin kaukana kaupungistamme, että nykymenoon kyllästyneiden kaupunkilaisten ”huuto ei kuulu”? Onko Raimo Vesala idiootti, harhaanjohdettu hölmö vai älyllisesti epärehellinen. En hetkeäkään usko hänen olevan idiootti, enkä hölmö. Uskon, että hän on älykäs henkilö.

        Perussuomalaiset aiheuttavat ongelmia monissa kunnissa, ympäri Suomea. Vallan keskiössä iät-ajat toimineet puolueet ovat hiljentäneet aina barrikaadeille nousseet purnaajat, kommentilla, ”tervetuloa mukaan vaikuttamaan”. No miksi itku-potku-raivari, kun Perussuomalaiset vastasivat huutoon ja tulivat? Luopumisen tuska sattuu niin kovin paljon. Kohu oli valmis, kun Teuvo Hakkarainen oli juonut kirkollisviiniä varkaissa 1980-luvulla. Koko Suomen media räjähti lööpeillään, 2010-luvulla. Tai kuten monen persu-ehdokkaan ”tori-huutelut” räjäytti lööpit, vaikka tämän tie nousi pystyyn jo kuntavaaleissa.

        Kun SDP:n Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, ”piripäähuorista, nettinatseista, Fuhrereistä, kunnan kenttämiehistä, joiden ainoa urakehitys on alkoholismi, viherpipertäjälesboista, teroitetuilla vesureilla ja pesäpallomailoilla väkivallalla uhkaileva iisakki” kirjoittaa julkisesti ulos pahaa oloaan, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio ”peukuttaa”. Respectiä, respectiä, sanoo Sari… Hämeen Sanomat on ollut kuin kuollut, kuivunut lahna, kirjoittaessaan kaupungin päivänpolitiikasta. Sitoutumaton maakuntalehti, paskan marjat, johan UKK oli kietämässä lehden julkaisua, kohta sata vuotta sitten, IKL:n äänitorvena. Demarien aseveli-doktriini on ollut vuosikymmenet, ”jos et voi voittaa sitä, -liity siihen”. Taisi se olla Kiemungin julki-ihaleman Tannerinkin mantra?

        ”Mies menee ja mies tulee ja mies vastaa itse kulkemisistansa. -Minä en anna lupaa, mutta jos omalla vastuullasi punttaat, niin se ei kuulu minuun.” Ja kansa tykkäsi Koskelasta.

        Kuulostaa vastuulliselta ja ymmärtävältä kommentilta luutnantti Koskelalta, mutta tosiasiassa hän sanoi Rahikaiselle seuraavaa: – väärin saa tehdä, mutta kiinni ei saa jäädä. – Aina ihailemani Koskelahan olikin opportunisti, älyllisesti epärehellinen kaksinaismoralisti, tilaisuuteen tarttuja?

        Samaa kaksinaismoralismia Hämeenlinnassa ovat harjoittaneet vuosikymmeniä vallankahvassa olleet HPK-kokoomus-sdp päättäjät. Kansa tarvitsee leivän lisäksi sirkushuveja, tähän ovat tarttuneet kaupunkimme ”ceasarit” ja tunnen useita Rinkelinmäen sikakatsomot aktiivisesti miehittäviä, kaupungin väestöä kourallista edustavia faneja…., ”mukavia miehiä, kaikki tyynni”, harvemmin kuitenkaan kulttuurin parista tavattuja, heille riittää leivän päälle sirkus-huvit ”peukulla säästät – tai – tapat”.

        Raimo Vesala ei ymmärrä kirjoitukseni tarkoitusta, hän ”huh-huttelee” ja pohtii, eikö minulla ole ”varaa kirjoittaa” omalla nimelläni?

        Tässä vastaukseni Raimo Vesalalle:

        -kirjoitukseni tarkoitus on tuoda esille Hämeenlinnassa vaikuttavan kok-dem:n kaksinaismoralismi. Kirjoitukseni liittyy siten Ilkkalan aloitukseen.

        -miksi Raimo Vesala sekoittaa minut nimimerkillä kirjoittajaksi? Enhän minä millään nimimerkillä kirjoita. Olen kirjoittanut myös sähköpostia samoilla tunnuksilla, tarkoilla yhteystiedoilla Kiemungille, Vekalle, Rautiolle, Ilkkalalle, Ranteelle, Hellstenille, Isosuolle, pyytäen heitä kuitenkin kunnioittamaan yksityisyyttäni. Heille ja Hämeen Sanomille kiitos, ovat toistaiseksi sitä kunnioittaneet ja minun silmissä suojanneet lasteni yksityisyyttä, he ovat viattomia vanhempansa mielipiteisiin.

        Olen lukenut kymmeniä, jos en satoja tunteja Kiemungin, Raution, Vekan, sekä heidän toimintatapojansa kritisoineiden mm. Ilkkalan kirjoituksia, hiljakseen jo vuosikymmentä lähestyvän ajan, paikallispolitiikkaa seuranneena. Miksi? No sen vuoksi, että he päättävät meidän lähes kuudenkymmenentuhannen ihmisen asioista ja pelissä on satoja miljoonia euroja. Kun Kiemunki vaikuttaa promilleen hämeenlinnalaisten elämästä, vaikuttaa hän 67 ihmisen elämään, eikö? Kun Rautio peukuttaa promillen verorahoja HPK:lle, peukuttaa hän satojatuhansiaeuroja, eikö? Raha tekee ahneeksi. Tai on ainakin ihan aina koko Telluksella tehnyt niin, entä Hämeenlinnassa?

        Raimo Vesalan kommentti istuu täydellisesti ”tuntemattoman” ltn Koskelan sanomaan, -väärin saa tehdä, mutta kiinni ei saa jäädä-. Moraalin kadotessa jokaikinen ”Ojalan laskuopin” taitava moraalia venyttävä valmentaja ajattelee: ”tee hyvä sopimus, ja öykkäröi itsesi pihalle” Maine meni, mutta rahaa tulee, ja paljon. Eikö Sari Raution paikka olisi olut sanoa miehelleen, ”et voi nostaa vuosia palkkaa tekemättömästä työstä, se on pois lasten ja nuorten liikunnan tuesta verovaroin!” KHpj. Rautio ei edes vastaa aiheesta tehtyihin kysymyksiin. Blogeista hän on ne aivan varmasti lukenet, vaalit on niin lähellä ja jokainen ääni on arvokas. Onko niin, että Lulu Ranteen alaikäisten lasten elatus kuuluu jukkisuuteen, mutta Sari Raution miehen epäonnistuminen bisneksessä ja sillä rahastus ei kuulu? Jos Iisakki Kiemunki voi väittää, että Ranne yrittää maksattaa eduskuntavaalikampanjaansa ex-miehellään elatusapuina, eikä veronmaksajat saisi kysyä, miksi Kiemungin väitettä ”peukuttava” Sari Rautio yrittää maksattaa eduskuntavaalikampanjaansa miehensä moraalittomasti saamalla rahalla, mikä on osin veroraha-taustaista, eikö silloin ole kyse kaksinaismoralismista? Saihan Kiemunkikin edellisiin vaaleihinsa verorahaa HPK–naiset -kautta, ollessaan samaan aikaan sekä HPK:ssa, että kaupungin hallinnossa päättäjänä. Kaksinaismoralismia, sanon minä. Miksi en pelkää Kiemungin tai Raution tutkintapyyntöjä tai syytteitä? Koska minun ei tarvinnut kaivaa käräjäoikeuden päätöksistä kopioita kansliasta, riitti kun googletin iltalehden, Helsingin Sanomat, ja muita ulkokuntaisa julkaisuja. Tulihan sekin selväksi, että Seppo Rehunen on oikeassa. Hämeenlinnaa johdetaan ulkopuolelta. Hämeen Sanomat vaikeni. Raimo Vesala, maailma ei pyöri näin, pitkään… Liikenteessäkin lähtökohtaisesti ”perään ajaja on aina syyllinen”, saathan autosi ”pellit uusiksi, kun pelisilmää riittää ja runttaat jarrut pohjaan yllättäen”. Onneksi enemmistö ihmisistä on rehellisiä. Peräänajot ei lisäänny suoraan ahneuteen verrannollisesti.

        Älyllinen epärehelllisyys puolestaan on hirmu tehokas ”ase” mediassa, verovarat jääkiekolle valuu siis junioritoimintaan? Paskapuhetta, sanon minä. Kokeile Raimo Vesala seuraavaa: Ota ämpäri ja kirjoita kylkeen HPK, toiseen kohtaan JUNIORIT ja kolmanteen LIIGASEURA. Ota rahapussista, mihin olet kirjoittanut ”yksityinen raha” ja toisesta rahapussista, missä lukee ”verorahat”, molemmista kourallinen kolikoita ja nippu seteleitä, tiputa ne HPK-ämpäriin, ravista ja nosta, ”kummalla meni, lapsille vai SM-liiga Oy:lle?”. Seuraa vaikka viimeisintä, kymmenien tuhansien eurojen tulonsiirtoa liiga-kiekolle. SM-liiga vaati tälle kaudelle joustolaidat, Hassinen teatraalisesti hankki ne ja laskusta lähti siivu kaupungille, ilman että mitään päätöstä hankinnan hyväksynnästä oli. Huhuu Hämeenlinnan päättäjät, kuka oli etukäteen hyväksymässä kymmenien tuhansien eurojen kaupungin osuutta, SM-liiga Oy:n laskusta? Taas opitaan virheistä? Itse väitän, että joustolaidoilla ei yhdenkään Hämeenlinnalaisen lapsen turvallisuus parantunut.

        HPK:n toiminnan rahoittamisen perustamisesta tulee Raimo Vesala tietämään paljon enemmän, kun vaan pitää lähiaikoina TV:n auki, hänen viittaamalla ”paremmin tuntevalla” on kohta asiaa. You can run, but you can’t hide (suomalainen versio, ahneella on paskainen loppu).

        Älyllisen epärehellisyyden vastavoimana voi kai pitää asioista puhumista niiden oikeilla nimillä? Vaikka Raution puolison kohdalla ei voi sanoa ”työmies on palkkansa ansainnut”, oli hänen case kirjoituksessani sinänsä sivuseikka. Pointti oli kaupunginhallituksen puheenjohtajan, Kai Raution Sari-puolison toiminta. ”minun mies nauttii veroraha-sidonnaista ansiotonta tuloa tekemättömästä työstä”, mutta kannatan Lulu Ranteen yksityiselämän, hänen lastensa oikeudesta elatukseen, riepottelemista julkisuudessa. Kaksinaismoralismia, sanon minä. Raimo Vesalan mielestä vika oli HPK:n?

        Raimo Vesala, nimenomaan raha on ollut esteenä Hämeenlinnan päiväkoti-, koulu- ja muiden infrojen rapistumisessa ja surkeasta korjausrakentamisesta. Mitä muuta olet kuvitellut? Vai onko rahaa kokoajan ollut, mutta ei tahtoa korjata? Miksi kirjoitat ”raha ei saa olla esteenä?” HPK-Rautio-Kiemunki voisikin rientää kertomaan, mikä se este on sitten tähän asti ollut? HPK-oppositio, mitä termiä he ovat käyttäneet, on vuosikymmenet vastustanut ja lopulta vaiennettu, jäähalleihin lapattujen miljoonien tultua ”hassisetuksi”.

        Koulujen vanhempainilloissa kouluhenkilökunta ”huutaa” vanhempia ”nostamaan kissaa pöydälle”, hankkimaan näyttöjä ongelmiin ”lääkärinlausunnoilla”. Ongelmiin ei puututa, jos näyttöä ei ole. Nimimerkkejä ihmettelevät ”nimellä kirjoittajat” pohtivat, miksi kouluasiantuntijat eivät toimi, miksi rehtorit ei vääntele naamaansa Hämeen Sanomien sivuilla, Rimpelän tavoin? Koska he yrittävät olla nimimerkkejä vanhempien takana, yksityiselämänsä sijaan, työuraansa suojelevia viranhaltioita. Eikö juuri Kiemunki reotstele, kuinka Perussuomalaiset kiduttavat työsuojeluilmoituksiin asti virkamies-poloisia Hämeenlinnassa. Jos luottamushenkilön toistuva pyyntö ”oikeista” luvuista saa virkamiehen ahdistumaan, millaisen ”infarctus myocardii acutuksen” rehtorin homekaapista ulostulo aiheuttaisi? Rimpelän kuminaama Hämeen Sanomien etusivulla muuttisi poliittiseksi sentifugiksi.

        Tänään Hämeenlinnan koulujen wilma-sivuilla kouluhenkilökunnan kelkka kääntyy. Tuliko ”käsky ylhäältä”? Pannulapun sormia alkoi kuumottaa? Nyt kouluterveydenhuolto toteaa wilma-tiedotteessaan, että hometta on, ”siellä-sun-täällä”, mutta ongelma voikin johtua, kun nuoret ei nuku hyvin, ei syö aamupalaa ja muutenkin elää epäterveellisesti. Koulussa voidaan kyllä alkaa vanhaan tapaan pitää ikkunoita auki. Asbestiakin on löytynyt, kun paikkoja on tongittu. Lainaan presidentti Kekkosta: ”saatanan tunarit!” Jos aikuisia kohdeltaisiin työelämässä samoin, ay-liike lahtaisi työnantajan, alta aikayksikön. Oma veikkaukseni on, että nopeasti lisäntyneet homeoireisiin viittaavat nuorten terveysongelmat eivät ole syntyneet huonosti rakennetuissa kodeissa, eikä nopeasti muuttuneissa lasten elintavoissa. Tokko nuo pidempään nukkuivat ja aamupuuroa söivät, ennen Persu-invaasiota 2011:kaan? Eikä päiväkodit ja koulut ole varmasti pikahomehtuneet, Perussuomalaisten päästyä kaupunginhallitukseen. Ummehtumisen sijasta, niin uusia tuulia he tuovat… Älyllinen epärehellisyys saa ”munat paljaanakin kulkevan keisarinkin näyttämään Hugo Bossin puvussa kulkevalta oligarkilta”.

        ÄLYLLINEN EPÄREHELLISYYS:

        Sitä on joka paikassa, kaikkialla. Leo Leppänen solvaa ja vähättelee nimimerkillä kirjoittajia. Miksi? Koska he useimmiten tyrmää Leppäsen teesejä, eivät huuda ”Hoosiannaa” Leppäsen CV-julkaisuille. Kun nimemerkki kiittää-kehuu Leppästä, hän ”rakastuu” nimimerkkiin. Lexa kehuu seuraavansa aktiivisesti HäSa-blogeja, jopa ulkomaanmatkoillaankin, mutta hänet haastavat kirjoitukset jää huomaamatta, paikallisina pyörälenkkipäivinäkin.

        Rautio KHpj:nä huutaa ”respectiä” ja kun pääsee iskemään, iskee kilpa-sisaren lapsiin. Kiemunki paistattelee Mannerheimin lastensuojeluliiton ”vauvojen kyselytunnin” julkaisussa ja pian repii auki poliittisen haastajan lasten elatuksen? Liekö rintamaitoa lutkuttavat kyselytunnin tentattavat neuvoneet? Sitten Raimo Vesala kirjoittaa kysyvän kommentin, Miksi HPK-Rautio sekoitetaan kunnallispolitiikkaan? Kaksinaismoraalia, älyllistä epärehellisyyttä, vai jotain muuta, päättäkön kukin itse.

        Kuten kerroin, olen lukenut satoja tunteja Kiemunkin kirjoituksia vuosien ajalta. Haluan siirtyä joko kannattamaan häntä, tai vastustamaan. Maailma on täynnä ”noubadeja”, joita pari vihaa ja pari kanttaa, suurimman osas viis-veisatessa. Kiemenugin on oltava joko HYVIS tai PAHIS?

        Voin paukutella kaikkien luettavaksi, jos joku pyytää, kymmeniä kertoja, missä Kiemungin mielipide muuttuu, tilanteesta riippuen. Blogeja Kiemunki ehtii lukemaan ja vastaamaan suoraan verannollisesti, onko kirjoitus hänelle eduksi vai haitaksi.

        Enään minulle ei ole Kiemnugin toimita epäselvää, löysin hänen haastattelun painetusta julkaisusta, missä hän kertoo julkisesti valehtelevansa niin paljon kuin ikinä ehtii tilanteen mukaisen etunsa mukaan. Kaikkihan tekee niin, pohtii Kiemunki. Aika pelottavaa tekstiä, noinhan puhuu usein pettäjät, vaimon hakkaajat, varkaat ja muut, jotka eivät jaa kristillisiä arvoja. Iisakki ei niitä jaa, hän pilkkaa niitä. By the way, iisakki kirjoitti muutama vuosi sitten, että hän vannoo Hammurabin lain nimiin, silmä silmästä, hammas hampaasta. Iisakki kirjoittaa, ”vastaan sanalla sanaan ja nyrkkiin nyrkillä”. Toisessa kirjoituksessaan hän kirjoittaa, että arvelee myös ”kynään lopulta kaatuvansa”. Fiksu mies, ennusti kohtalonsa. Raimo Vesala, Kiemunki aloitti hyökkäyksensä Lulu Ranteen lapsia kohtaan kyllästyneensä toisen posken kääntämiseen. Aiemmin hän kirjoitti, ”minun tapoihin ei ole kuulunut toisen posken kääntäminen”. Johdonmukaista, ainakin jos peilaa haastatteluun, missä hän kehuu valehtelevansa niin paljon kjuin mahdollista, vallitsevan tilanteen mukaan.

        Ihminen voi olla älykäs mutta ei viisas. Sitä en tiedä, mahtuuko molemmat samaan päähän. Seppo Rehusta, Kari Ilkkalaa ja nyt myös Alexander Stubbia seuranneena, uskon, että kyllä siellä kuulassa tilaa on, jos ”tie vaan on auki”. Hienoja miehiä. Viimeksi Stubbia seuranneena, saattaa tehdä kipeää harmaantuneisiin risupartoihin, kun nuori triathlonisisti vääntää maailmalla parrasvaloissa suomea-ruotsia-saksaa-englantia-ranskaa, ja ”jumaskega” hallitsee myös substanssin. Eikö nuoret olekaan ”amiksen kesken jättäneitä isaänmaantoivoja”, kuten Kiemunki kirjoittaa?

        Minä en ole älykäs, työtä toisensa jälkeen epäonnistuneesti hakeneena, on se olettama kalkkistabiloitu suohon ikuisiksi ajoiksi. Palikkatesteissä olen vuoroin keikkunut keskiarvon, ylä- ja alapuolella. Toivon kuitenkin olevani viisas, kun en lähde julkisuuteen tavoittelemaan paikkaani ”kunnallispoliittisessa” auringossa. Ainoa taattu äänisaaliini olisi omani, josko periaatteen miehenä itsekään lankeasin sitä uurnaan pudottamaan? Haluan suojella lapsiani ”kiemungeilta ja Raution peukulta”. Muuten epäsymmetrinen habitukseni komistelisi jo seuraavien kuntavaalien ehdokasasettelulistoilla.

        hyvät hämeenlinnalaiset,

        – Axel Oxenstierna –
        ”An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur”

        • avatar JP sanoo:

          jatkan Jåhan Båmppaz -nimimerkkinä…, lainaan seuraavaksi Kiemunkia, Rautiota ja mediaa.

          http://sarirautio.blogit.hameensanomat.fi/2014/10/06/parempia-toimintatapoja-hakemassa/#comment-1359

          Nyt ylläolevan linkin takana veisaa taitava informantti, Hyvän-lasten-ja-nuorten-Hämeenlinnan ylipapitar, tarjoaa vertaistukeaan Lulu Ranteen lapsille. Vaalialttarilla on jo oma DNA-jatkekin.
          Every vote counts. (lainauksia Kiemungilta ja Nyqvistiltä).

          Sari on paikalla, mutta ei läsnä, aivan kuten tänään Kiemunkikin, jolla ei ollut aikaa kvpj:nä vastata veronmaksajille, mutta jollekin hiivatin muroplatsille kylläkin.

          Koko valtakunnan media repi levikkieuroja Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan puolison rahakohusta vuosi, pari sitten. Millainen armageddon olisi tullutkaan fissioreaktion saattelemana, Jos Rautio-HML-HPK-Rautio -kytkös olisi osunut Perussuomalaisille? Siinä olisi Hakkarainenkin tukehtunut ehtoollisviineihinsä, post-traumaattisesti. Nyt ”osui” kokoomukselle Hämeenlinnassa ja Hämeen Sanomat vaikeni. Avoimuutta ja respectiä, siis.

          Iisakki Kiemunki otsikoi kautta aikojen 1. HäSa-bloginsa otsikolla: ”Internet antoi idiooteillekin äänen”. Kirjoituksensa Kiemunki lopettaa sanoin: ”kauan eläköön sananvapaus. Antakaa palaa”.
          Ohjaahan toimintaani kuntalain velvoittama kvpj ja hänen julkisvallan edustaja antama esimerkki.

          No ”sauna palaa”…

          Sari Rautio, älä tuo lapsesi traumoja julkisuuteen, ettet vaan aiheuta niitä itse lisää?
          Kirjoita ja oikaise valtakunnan medioita, mistä aiemmin vaikenit. Oliko julkisuudelle sielunsa myynyt lehtien palstoilla ”huutava” puolisosi, ”jääkiekko-kiusaaja, vai kiusattu”? Olet itse hänet tuonut ja rinnalla esiintynyt julkiuudessa, joten älä jätä häntä ”hädän hetkellä”.

          Helsingin Sanomat uutisoi, Hämeen Sanomien vaietessa:

          ….HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela perusteli Raution potkuja sillä, että Raution ja pelaajiston välillä oli ylitsepääsemätön luottamuspula.
          ”Yksityiskohtia on turha repostella julkisuudessa. Ne olivat niin isoja asioita, ettei niitä pystynyt enää ratkomaan”, sanoi Korpela.”

          Kiekkokiusaaja, vai kiusattu? Työelämässä kuulee usein kiusaavista pomoista, mutta hyvin harvoin tiimin kiusaamista fairy-taleistä. Onko niitä, siinä olisi keskustelun paikka. Miten tätä julkisuusuuten asettunutta henkilön casea oli turha palastella kaiken kansan nähden? Miksi Korpela oli sitä mieltä? Jos asiat oli ratkomattoman suuria, eikö entistä enemmän sitä olisi pitänyt avata julkisuudessa? Kun se liittyi avoimesti KHpj perhe-elämään ja sillä oli suora yhteys kaupungin ja luottamuselinten toimintaan, mihin katosi journalistinen peruste ja yhteiskunnallinen merkitys?

          Tai entä kirjoitat googleen: ”rautio osoittautui kalliiksi mutta tyhjäksi arvaksi”

          Ei voittanut veronmaksaja, ei…
          Olen idiootti – internet antoi minulle äänen.

          • avatar Raimo Vesala sanoo:

            No olipa melkoinen vuodatus. En olisi ikinä arvannut, että meikäläisen kirjoitelma aiheuttaa tuollaisen purkautumisen. Asiahan olisi varmaan selvinnyt hieman lyhyemminkin, ei siitä olisi mitään novellia tarvinnut kirjoittaa. Kirjoitushan kyllä selvensi sen, mitenkä valveutunut ja aikaansa seuraava henkilö nimimerkki JP on. lisäksi hänellä on kuulemma tuttuja jopa Rinkelinmäen sikakatsomossa. Se näissä kirjoituksissa on moelestäni erikoista, että määrättyjen ihmisten haukkuminen ja nimittely toistuu jatkuvasti. Tämän olen huomioinut lähinnä nimimerkillä kirjoittavien kirjoituksista. Kuitenkin henkilöt, joita nämä kirjoitukset koskevat, ovat miltei poikkeuksetta laillisesti vaaleilla valittuja kaupungin luottamushenkilöitä. Ovatko nämä ihmiset, jotka näitä hankilöitä ja puolueita ovat äänestäneet jotenkin tyhmiä, hölmöjä ja vähä-älyisiä, kun eivät ole omaa parastaan ajatelleen? Aika paljon heitä on kuitenkin ollut, koska haukutuilla puolueilla kuitenkin on enemmistö valtuustossa.
            Itse lopetan tästä asiasta kirjoittelun tähän, koska mielestäni asia ei mitenkään liity Ilkkalan alkuperäiseen blogikirjoitukseen,

  2. avatar Nimimerkki sanoo:

    Minulla taas on sellainen käsitys että HPK:ta tuetaan verovaroin. Esim. katsellaanpa vähän mitä mainoksia siellä laidoissa on. Yllättäen kaikilla kaupungin yhtiöillä on laidassa mainokset! Lisäksi kaupungilla on ihan mukava aitiokin josta maksetaan HPK:lle sievoinen summa. Mistä nuo kustannetaan jollei verovaroista?

    Ja anteeksi Kari, tämä harhautui sivuraiteille avauksesta, mutta tuossa yksi esimerkki jolla meitä pössötetään. Joku on näköjään mennyt jo vipuunkin…

  3. avatar JP sanoo:

    Älä suotta ”vt” anteeksi pyydä, kirjoituksesi oli ihan ok, erityisesti tämä jälkimmäinen.
    Viittaukseni tarkoitti enemmän sitä, että Suomi24 ja muita palstoja parjaavana (eikä ihan edes aiheetta), Kiemungilla oli aikaa käydä niitä lueskelemassa (”ihan oikeesti”, ei oo ennen lukenut 🙂 )

    Mutta suoriin kysymyksiin näillä palstoilla, total silence…

  4. avatar JP sanoo:

    Ketjussa menikin näköjään vastausjärjestys sekaisin, kun sieltä poistettiin yksi kirjoitus, mikä oli jäänyt linkkien vuoksi tilaan: ”odottaa hyväksyntää”.

    Sen vuoksi näyyttäkin siltä, että ”verkot tötterölle” pyysi anteeksi vasta, kun kirjoitin, ettei syytä sellaisen ole.

    Samoin, näyttää siltä, että yllä olevaan Raimo Vesalan testamenttiin ei pääse vastamaan, mutta käyhän se täältä altakin.

    Raimo Vesala ihmettelee kirjoituksen pituutta. hyvä niin, koska yleensä valitetaan ”sinnepäin lauotuista louskatuksista, mitä ei edes perustella”. Nyt asia siis kävi selväksi, kun hän jopa tarkensi: ”Asiahan olisi varmaan selvinnyt hieman lyhyemminkin, ei siitä olisi mitään novellia tarvinnut kirjoittaa”.

    Minun mielestä tarvitsee, pitää kirjoittaa vaikka eepos, jos sillä voi vaikuttaa edes ”piirun verran pois hullun tieltä”, mihin kaupunkiamme on ajettu viime vuodet.

    Tutuista henkilöistä Rinkelinmäellä, Raimo Vesalan ihmettelyt ovat paikallaan. Noin 4% kaupunkilaisista käy kerhon peleissä, on suorastaan sattumaa, että tunnen niistä useamman. Ammatilla on siis varjopuolensakin?

    Toistan vielä kerran raimo Vesalalle, miksi oletat/kuvittelet minun kirjoittavan nimimerkillä?

    Jos ihmettelet, miksi kirjoitan jatkuvasti kriittisesti Kiemungista ja Rautiosta, niin toistamisen sijaan, perustelut löytyy aiemmista kirjoituksistani, kuitenkin vielä kerran, tässä referoituna:

    -vihaan (en ihmisiä) epärehellisyyttä, pahinta on älyllinen sellainen
    -vihaan heikompien kiusaamista, en voi hyväksyä sitä, puuttumatta
    -vihaan ahnetta omanedun tavoittelua, opportunismia, se saa minut voimaan pahoin
    -vihaan kaikkea miesten naisiin kohdistamaa pahuutta

    Raimo Vesala, uskon, että vihani on hyvin tervettä, kunhan kanavoin sen koston sijasta, vaikuttamiseksi.

    Laillisilla vaaleilla valitut päättäjät eivät ole tyhmiä, tai muutenkaan huonoja, kysymyksesi mukaan. Vladimir Putin on valittu samalla tavalla, niin oli Aadolf Hitler ja Josif Stalinkin. Arabimaissa esimerkkejä on vaikka kuinka, hurjimmat vaaleista toiseen, jopa yli 100% kannatuksella, esimerkkinä vaikka Saddam Hussein.

    Meidän yhden pitkään eläneen sukupolven mittainen kokemus demokratiasta on luonut pilvilinnan, että meitä johtaa kliiniset, lakia jumaloivat virkamiehet ja verkostoituneet, mutta niin sitoutumattomat poliitikot.

    Sinne ”vaienneen haudan taakse”, hyvä Raimo Vesala, bull shit. ootko tosissas?

    Minun mielestä Ilkalan (vaikka kokee luultavasti kirjoitukseni häiritseviksi) blogi liittyy juuri siihen kokoomuksen puhutaan yhtä – tehdään toista, kouluhomeeseen mikä nyt räjähti käsiin.

    Kunnallisen valtapolitiikan kirous ja toisille onni, on ollut jo pitkään se, että ”suurinta osaa ei kiinnosta”. Äänestysprosentti on ollut surkea, onko peräti lähempänä 50 kuin 100%:ia?

    Tuossa aktiivi-prosentissa on ollut oma siivunsa valtapuolueista aina ja nyt tekee kipeää, kun aiemmin nukkuneet, nyt kyllästyneinä, alkavat valua uudistuksia vaativiin puolueisiin (lue perussuomalaiset).

    Talven ja kevään aikana tullaan näkemään ennennäkemätön persujen mustamaalaus vielä, ihan valtakunnan tasoa myöten. Se on tervettä, se on normaalia, se on luopumisen tuskaa. Vaikka Raimo Vesala ei ymmärrä, minä ymmärrän kyllä häntä

  5. avatar verkot tötterölle sanoo:

    JP:n maininta tuosta kouluhomeesta sai minut jälleen mietteliääksi kun on itsekin näitä asioita läheltä seurannut pari vuosikymmentä. Tuntuu maalaisjärjen (rahansäästö in my ass)vastaiselta laittaa kiinteistöstä ilmanvaihto pois alkuillasta tai yöksi ja käynnistää se pari tuntia ennen kuin ihmiset saapuvat töihin/kouluun/päiväkotiin. Kastepiste ja mikrobit tekevät kyllä työnsä kymmenessä vuodessa etenkin kun siihen lisätään kiinteistön yleinen huollon laiminlyönti. Olen kuullut sellaisestakin tapauksesta, jossa päiväkoti saatiin sopivalla huollon laiminlyönnillä huonoon kuntoon, että purkamisen jälkeen tontille voitiin rakentaa rivitalo.

    http://www.rakennuslehti.fi/blogs/miksi-julkiset-rakennukset-ovat-homeessa/

    http://www.ideastructura.com/homevauriot-harvoin-syyna-sisailmaongelmiin/

    Kyse on monesti siitä, että päästään mukavalla pöhinällä verorahoin rakentamaan sullemulle periaatteella.

    ps. Jos sitä asbestia halutaan niihin mittausnäytteisiin, niin sopivissa paikoissa kopistelu saa partikkelit ilmaan ja homma on hanskassa. Helpompaa kuin liito-oravan kakan tilaaminen postin kautta.

    • avatar Heikki Koskela sanoo:

      Moro!
      Jotenkin on laiminlyöty talkkarihomma!
      Kunhan räystäskourut ovat kunnossa, salaojat sokkelin anturassa toiminnassa ja pihan kaadot poispäin rakennuksesta, rakennus on ns. kuiva.
      Toinen juttu on rakennusaikaiset virheet, ja niihin päästään kiinni vain valvontaa lisäämällä. Jotenkin outoa on, että homerakentaminen sattuu kunnalliselle sektorille. Epäilen valvontaa, tai sitten kuntalaiset ovat herkempiä kunnallisissa rakennuksissa kuin omissaan.
      Itse olen epäillyt koneellista ilmanvaihtoa. Kannatan vapaata ilmankiertoa. Se on karjasuojissakin lisääntynyt. Tämä ei ollut piruilua. Missä on paljon henkiä, yksilöitä, siellä ilman vaihtuvuus on tärkeä. Näin sanoi eläinlääkäri!
      Kunhan rahat riittävät t. Hessu K.

      • avatar Seppo sanoo:

        Ne talkkarihommat nykyään! Samaa mieltä edellisen kanssa, mutta aina ei edes räystäskouruja ja kattoja ole tarkastettu. Vedet ja lumisohjot seisoo tasakatoilla koivunlehtien ja -urpujen tukkiessa vedenpoistoviemärit ja rännit! Näkymää suoraan omasta ikkunasta. Ja sitten rakennusaikana tavarat seisoo räntä- ja vesisateessa pitkiä aikoja ja siitä sitten isketään suoraan seinään! Valvontaa lisää rakentamiseen ja talkkarihommiin.

Jätä kommentti

css.php