KUKA TEKISI HÄMEENLINNAAN LAILLISUUSTARKASTUKSEN?

Kauppalehden pääkirjoitustoimittaja Kyösti Jurvelin tänään 22.12.2015 kolumnissaan Kittilästä kuuluu kummia (liittyen Levin hissiyhtiön sotkuihin):

Suomen Kuvalehti on seurannut Kittilän tapausta tarkasti. Juttujen perusteella syntyy se käsitys, että Kittilän kuntapäättäjät ovat huseeranneet täysin omin päin, lain hengestä tai kirjaimesta välittämättä.

Kunnallisen päätöksenteon vahvan suojan myötä ulkopuolisilla ei ole keinoja puuttua kunnan päätöksentekoon. Professori Pekka Viljanen on perännyt valtiolle puuttumiskeinoja – jonkinlaista Lex Kittilää – tilanteessa, jossa kunnan päätöksenteko on ajautunut syvään kriisiin.

Kittilä on esimerkki siitä, kun kunnan tekemän bisnekset yhtyvät vahvaan yksityiseen elinkeinotoimintaan. Jos päätösprosessit ja -periaatteet ovat epäselviä, jälki on rumaa.

Helsingin Sanomat tänään 22.12.2015:

Valtiontalouden tarkastusvirasto haluaa selvittää, miksi valtio lopetti oikeustoimet Finavian entistä johtoa vastaan. Lentokenttien toiminnasta vastaava yhtiö teki 34 miljoonan euron tappiot johdannaiskaupoilla.

ja

Valtiontalouden tarkastusvirasto selvittää paitsi yhtiön nykyisen johdon, myös sen valvonnasta vastaavan liikenne- ja viestintäministeriön toimintaa.

Hallituksen puheenjohtajan paikalta eronnut Tiuraniemi syytti ministeriötä puuttumisesta Finavian hallituksen työskentelyyn. Valtio omistaa sataprosenttisesti Finavian.

Hämeenlinna tarvitsisi oman Lex Hämeenlinnan ja laillisuustarkastuksen!

Tapaus Finavian johdannaiset muistuttaa pelottavasti meidän omaa Hämeenlinnan liikuntahallien ja Linnan Isännöinnin Fici-Copy -sotkuamme. Ero on lähinnä siinä, miten ja missä vaiheessa omistaja on ohjannut yhtiöitä.

Finavia ja johdannaissotku: yhtiön uusi ammattilaisista koostuva hallitus on lähtenyt, aivan oikein, ajamaan osakeyhtiölain mukaista vahingonkorvauskannetta yhtiön vanhaa, johdannaisvahingot aiheuttanutta johtoa vastaan.

Valtio-omistaja, joka ei tietenkään ole Finavian ammattihallituksen jokapäiväisessä toiminnassa mukana, viivytti hallituksen operatiiviseen toimintaan puuttuneella omistajaohjauksella kanteen tekemistä niin kauan, että kanneoikeus ehtii vanheta tämän vuoden lopussa.

Finavian hallituksen puheenjohtaja, rautainen yritysjohdon ammattilainen Riitta Tiuraniemi (useita huippuyhteisöiden hallituksien puheenjohtajuuksia ja jäsenyyksiä sekä toimitusjohtajuuksia) erosi protestiksi paikaltaan. Hänellä on varmasti oikea käsitys yrityksen johdon osakeyhtiölain mukaisesta vastuusta, ja kyky seisoa käsityksensä takana, kuten hänen eronsa osoittaa.

On täysin perusteltua valtiontalouden tarkastusviraston kysyä, mihin liikenneministeri Anne Bernerin ohjaus on perustunut?

Hämeenlinna ja Fici-Copy -sotku: Kaupunkikonsernin yhtiöiden hallitusten amatöörijäsenillä ei välttämättä ole oikeaa käsitystä yrityksen johdon osakeyhtiölain mukaisesta vastuusta, kuten heidän toimimattomuutensa asiassa osoittaa. Missään tapauksessa heillä ei ole ollut kykyä tai munaa haastaa konserniohjausta Tiuraniemen tavoin.

Hämeenlinnassa omistaja on koko ajan läsnä konserniyhtiöidensä amatöörihallituksissa. Apulaiskaupunginjohtaja, juristi Juha Isosuo on istunut läsnäolo- ja puheoikeudella mm. Hassisen toimitusjohtaman Hämeenlinnan Liikuntahallien ja Riekkolan toimitusjohtaman Linnan Isännöinnin hallituksissa koko Fici-Copy -sotkun ajan.

Yhtiöiden hallituksissa on oltu, täysin virheellisesti, siinä käsityksessä, ettei vahingon aiheuttaneita toimitusjohtajia vastaan voida ryhtyä mihinkään toimiin, ellei rikostutkinta osoita toimitusjohtajien syyllistyneen johonkin rikosoikeudellisesti moitittavaan tekoon. Käsitys on täysin yksityisoikeudellisen osakeyhtiölain kirjaimen, tarkoituksen ja hengen vastainen.

Jos jollakin hallituksen jäsenellä olisi oikea käsitys ollutkin, yhtiöiden toimitusjohtajat, hallituksien käsiohjauksessa olleet puheenjohtajat sekä konserniohjaus (akj Isosuo) ovat pitäneet huolen, etteivät moiset käsitykset ole päässeet ohjaamaan hallituksen työskentelyä.

Liikuntahallien osalta varmistin tämän mm. soittamalla 22.1.2015 Liikuntahallien hallituksen puheenjohtaja Timo Saviniemelle, ja kysyin asiaa osakeyhtiölakia siteeraten. Hän toisti vain papukaijana, ettei mitään ole tehtävissä niin kauan kuin tutkinta on kesken.

Kätevästi, tutkinta ja yhtiöiden hallitusten väärä käsitys on kestänyt niin kauan, että osakeyhtiölain mukainen kanneoikeus toimitusjohtajiaan vastaan on vanhentunut vuoden 2014 lopussa. Asia, minkä juristi tietää täysin hyvin.

Olisi täysin perusteltua kaupunkikonsernin JHTT-tilintarkastajan Minna Ainasvuoren kysyä, mistä tämä liikuntahalliyhtiön amatöörihallituksen ja sen amatööripuheenjohtajan täysin varma käsitys, jota hän ei pystynyt perustelemaan, on peräisin?

Ainiin mutta aijjuu, tämä on SE tilintarkastaja….

Tilintarkastus perustuu evidenssiin (eli näyttöön) ja tehdyn tarkastustyön tinkimättömään kirjalliseen dokumentointiin. Mutta kun kaupunginhallitus oli hyväksynyt jäähalliyhtiön miljoonaluokan investointiylitykset suullisesti, niin TÄMÄ tilintarkastaja oli huomauttanut asiasta – suullisesti!

Takaisin Lex Kittilään: kunnallisen päätöksenteon vahvan suojan myötä ulkopuolisilla ei ole keinoja puuttua kunnan päätöksentekoon. Kuntapäättäjät voivat huseerata täysin omin päin, lain hengestä tai kirjaimesta välittämättä. KH:n pöydän ympärillä on sanottu tämänkin sisältöinen lause: Meillä ei ole pätevyyttä arvioida päätöksemme laillisuutta. Päätetään ja katsotaan valittaako joku.

KH:n pöydän päässä istuu juristi, ja kaupungilla on niitä palveluksessaan useampikin.

Kuka tekisi Hämeenlinnaan laillisuustarkastuksen? Jos Lex Kittilää ei tule, tarvittaisiin joka tapauksessa Lex Hämeenlinna.

10 kommenttia artikkeliin “KUKA TEKISI HÄMEENLINNAAN LAILLISUUSTARKASTUKSEN?”
  1. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Hyvä Kari!
    Toit taas esille asian josta yritetään vaieta.
    Täällä toteenkäy vanha sanonta: ”Ei korppi korpin silmää noki!”
    Tässäpä meille joulunajan pohtimista, kinkkuähkyn sivussa.
    Hyvää joulua!

    • avatar kuningasjätkä sanoo:

      Syökää KANAA !,
      Niin ei tule ähky, eikä rupea närästämään.
      Sika on saastainen eläin, ihmettelen yleisesti sitä että kuinka me saatamme Jumalan pojan syntymäpäivää juhlistaa syömällä saastaista eläintä, jonka Jumala vallanvasten on asettanut aikoinaan kiellettyjen aineiden listalle?

      Että Sikäli..

      • avatar Erkki Strömberg sanoo:

        Kieltää se raamattu kossunkin juomisen, varsinkin humaltumistarkoitukseen.
        Harvat ja valitut ovat jotka osaavat ja voivat kaikkia ohjeita noudattaa.
        Parempi olisi olla vaatimatta muilta oman uskonsa noudattamista jos ei ittekään pysty omaansa noudattaa. (Linkola pystyy tähän)
        Ateisti ja agnostikko voivat vetää päänsä täyteen rikkomatta omaatuntoaan.

        • avatar Harri sanoo:

          Enpä ole Jumalien koskaan kuullut kieltävän mitään..aina vähintään toisen käden tietoa?

  2. avatar Kriittinen veronmaksaja sanoo:

    Osakeyhtiöiden toiminnassa on normaali ja lain mukainen käytäntö antaa potkut toimitusjohtajalle, kun yhtiön hallituksen luottamus toimitusjohtajaa kohtaan on heikentynyt riittävästi. Hämeenlinnan liikuntahallit ja Hämeenlinnan Asunnot Oy:n toimitusohtajien osalta vahvat epäluottamusainekset olivat Fici Copy tapaukseen liittyen selvillä jo pitkän aikaa sitten. Ilkkala on aivan oikeassa, kun kirjoittaa, että käräjäoikeuden päätöksiä ei ollut mitään tarvetta jäädä odottamaan yhtiöiden hallituksissa, koska myös kaupungin omistamien osakeyhtiöiden TULEE NOUDATTAA toiminnassaan osakeyhtiölakia. Näyttää siltä, että Hämeenlinnan kaupungin omistamissa osakeyhtiöissä ei haluttu tulkita oikein voimassa olevaa osakeyhtiölakia, jolloin yhtiön hallituksen tulee hakea korvauksia yhtiön sisällä tapahtuneesta vahingollisesta toiminnasta. Tällainen yhtiöiden hallitusten toiminnassa esiintynyt heikko moraali ei voi olla vaikuttamatta myös kaupunkilaisten henkilökohtaiseen moraaliin ja suhtautumiseen lakien ja sääntöjen noudattamisen suhteen. Seuraava lausahdus organisaatioiden toiminnan osalta on edelleen erittäin hyvin paikkansa pitävä: ”Sekä paska että hunaja valuvat organisaatioissa ylhäältä aivan alas asti”.

    Hämeenlinnan Liikuntahallien ja Hämeenlinnan Asuntojen hallitukset eivät ole julkitulleissa lausunnoissa ja tiedoissa osoittaneet minkäänlaista aikomusta hakea vahingonkorvauksia toimitusjohtajiltaan, jotka aiheuttivat toiminnallaan merkittävää vahinkoa ko. yhtiöille. Kiemunki ilmoitti aikanaan mediassa, että päätösvalta toimitusjohtajien aseman suhteen on vain ja ainoastaan yhtiöiden hallituksilla, ei kenelläkään muilla osapuolilla, kun julkisuudessa tapaukseen oli penätty reagointia kaupungin hallitukselta ja valtuustolta. Jos olisin henkilökohtaisesti ollut nimenomaan yhtiöiden hallituksen puheenjohtajana jäsenenä kuluvalla kaudella, niin heidän sijassaan minua hävettäisi todella paljon tuollainen yleisen oikeustajun vastainen ja todella lapatossumainen toiminta.

    Käräjäoikeuden päätös jäi Fici Copyn tapauksessa saamatta, koska käsittely ”venähti” syyttäjäosapuolen surkean ja hitaan toiminnan takia uskomattoman pitkäksi, jolloin suurin osa syytteistä ehti valitettavasti vanhentua. Kaupungin yhtiöiden toimitusjohtajien osalta syytteiden vanheneminen ei tarkoita sitä, että syyteharkinnassa olleet henkilöt olisivat olleet syyttömiä, vaan tapaus osoittaa syyttäjäosapuolen kyvyttömyyttä lainkäytön toteuttamiseen ilman tapausten vanhentumista ja hitaan toiminnan seurauksena oikeuspäätösten tekemättä jättämistä. Voidaan siis sanoa, että em. kaupungin yhtiöiden osalta, oikeus ei päässyt toteutumaan Fici Copyn tapauksessa lainkaan syyttäjäosapuolen surkean suorituksen vuoksi.

    Koko Fici Copy-vyyhti jätti kaupungin johtavien virkamiesten, poliittisten päättäjien ja yhtiöiden hallitusjäsenien toiminnasta arveluttavan kuvan ja jälleen uuden tahran kaupungin maineeseen.
    Kysymys kuuluu: Haluavatko he hoitaa asioita yhtiöiden ja kaupungin veronmaksajien kannalta parhaalla mahdollisella tavalla?

  3. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Hämeenlinnassa kaikki on hyvin niin kauan kuin kaupunginhallituksen ja -valtuuston enemmistö on sitä mieltä että asioita hoidetaan täällä paremmin kuin hyvin. En tiedä mistä johtuu että he eivät ole tietävinään kuinka laajalti Suomessa tunnetaan Hämeenlinnan kunnallispolitiikan mädännäisyys. Jos jossainpäin maata kertoo asuvansa täällä ei juuri positiivisia mielipiteitä kuule. Tosiasiahan on se että vaikka HML yritti suurkunnaksi ja esittelee positiivisia tulevaisuudenvisioita ainoa mikä saattaa toteutua on johtava kotouttamiskunta (sääli meitä veronmaksajia). Hippalot tunnetaan kyllä juuri Hämeenlinnan juttuna. Joku yksittäinen suurkonsertti ei saa ketään tänne kaipaamaan. Ja yllättävää Sibeliusta ja Hämeenlinnaa ei juurikaan yhdistetä. Ehkä tapaan vääriä ihmisiä. Yllättävää on että kun kertoo asuvansa Lammilla monilla on yhteyksiä sinne mm loma-asuntojen (omien, tuttavien tai sukulaisten kautta). Kanta-Hämeenlinnahan on Lammin kaupunginosaan nähden vähän syrjässä.

  4. avatar Jaska sanoo:

    Olin aika yllättynyt kun setäni Helsingistä käväisi kylässä kesällä ja hänkin tuntui tietävän Hämeenlinnan hallinnon HPK kytkökset ja huonon hallintotavan aakkoset, eikä homekoulutkaan olleet jääneet huomaamatta. Olen varma että nollamuuttovoitto korreloi näiden asioiden kanssa, vaikka hallinto luuleekin rokkilavojen olevan suurinta huutoa Hämeenlinnan vetovoimatekijänä.

  5. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Kriittinen veronmaksaja kirjoitti Hassisen nimityksestä ilman pätevyyttä Liikuntahalliyhtiön johtoon. Nyttemmin eräs asiantuntija kirjoitti, että jäähallin käytävillä kuiskailtiin nimityksen junailleen arvostetun mr HPK:n. Nämä huhut kyllä kiirivät myös ympäröivään maakuntaan. Itse aistin, että Hassinen palkittiin siitä, että oli junaillut selkärangattoman ja tahdottoman sdp ryhmän kokoomukselle tärkeiden hankkeiden taakse. Kun kyseessä on oma etu unohtuvat veronmaksajien edut. Itse lopetin tuon jälkeen sdp:n äänestämisen kunnallispolitiikassa. Jos ajatukseni on väärä toivon palautetta.

  6. avatar Kalle sanoo:

    Tämän takia en tilaa häsaa kun aino atotuua tulee plokista

  7. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Kallelle, ei nää mitään totuuksia ole. On vain niin, että kun asioista sovitaan mikään ei pysy salassa. Kerrotaan parhaalle kaverille ja tämä taas… jne. Se vain on valitettavaa, että tarina tuppaa muuttumaan sen myötä mitä useamman suun kautta se muuttuu. Jos useammalta taholta kuuluu samaa aletaan olla lähellä ns totuutta. Häsan uutisointi kaupungin asioista ei ole mitenkään tasapuolista sama pätee maahanmuuttajakirjoitteluun lähinnä kai siksi, että kaupunki pyrkii johtavaksi kotouttamiskaupungiksi. Ei kai väestöpohja lähde muuten kasvuun.

Jätä kommentti

css.php