HYLLYTYS PÄÄTTYY

Tänään tuli valtuutetuille seuraava tiedote:

”Kaupunginvaltuusto on 11.4.2016 § 54 päättänyt pidättää Kari Ilkkalan kaikista luottamustoimistaan vireillä olevan poliisitutkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi. Asian käsittely Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa on siirtynyt erikseen ilmoitettavaan ajankohtaan.

Kuntaliitolta on pyydetty lausuntoa pidättämispäätöksen voimassaolosta kaupunginvaltuuston toimikauden vaihtuessa. Kuntaliitto on vastauksessaan todennut, että tiedossa ei ole KHO:n ratkaisua, jossa oikeuskysymyksenä olisi ollut ratkaistavana luottamustoimesta pidättämispäätöksen voimassaolo valtuustokauden vaihtuessa. Kun ne luottamustoimet, joista Kari Ilkkala on pidätetty, päättyvät pääsääntöisesti valtuustokauden päättyessä, Kuntaliiton tulkinnan mukaan päättyy myös kaupunginvaltuuston tekemän luottamustoimista pidättämispäätöksen voimassaolo. Asiaa ei ole tarpeen arvioida uudelleen, joten valtuustokauden vaihtuessa esteitä ei ole uudelle valtuustokaudelle valittujen luottamustehtävien hoitamiselle.     

Merja Korhonen
Kaupunginlakimies”

Kuntaliiton kaupungille antama lausunto vastaa omaa Hanna Antila-Anderssonille esittämääni tulkintaa – Hanna ei nyt saanut lietsomaansa kärhämää.

Merkillepantavaa on, miten Kuntaliiton uusi tulkinta poikkeaa heidän johtavan lakimiehensä Riitta Myllymäen aikaisemmasta näkemyksestä (klik), Isosuon ”oikeudellisesta tulkinnasta” tai vaikkapa kaiken hallintotieteen ylipäätietäjän Leo ”Lexa” Leppäsen tuomiosta.

Vaihtoehtoinen selitys kääntyneelle takille voisi olla sellainen, että kysyessään Kuntaliiton kantaa, Hämeenlinnan kaupunki ei ole ilmaissut kovin suurta harrastusta päästä jatkamaan hyllytystäni hinnalla millä hyvänsä – ehkä jopa päinvastoin. Kyllähän kaupunki olisi voinut lähteä hakemaan tästä KHO:n ennakkotapausta, vuosi sittenhän kaupungin juristit sylkivät sokeasti pyhää vihaa ja tulikiveä paitsi minun, niin eritoten Lulu Ranteen niskaan. Mutta ei. Asian uudessa käsittelyssä voisi vain näet olla, että jokaista kaupungin lusikallista vastaan minulla olisi heittää talikollinen faktaa tiskiin.

Käynnissä olevat oikeusprosessit ovat jo nyt nostaneet esiin paljon uutta tietoa, joka ei suinkaan kaikki ole vielä julkisuudessa. Ennen pitkää on.

Lopuksi vielä Hanna Antila-Anderssonille: sain luottamuspaikkaneuvotteluissa juuri ne paikat jotka halusin, ja joihin olin ylipäätään käytettävissä.

16 kommenttia artikkeliin “HYLLYTYS PÄÄTTYY”
  1. avatar Seppo Koskenranta sanoo:

    Hieno juttu. Uusikin valtuusto tarvitsee Karin tapaista analyyttistä , asoista selvän ottavaa , ajattelijaa. Valtuustossa on nimittäin aivan liikaa henkilöitä, joilta tämä tapa ajatella on hävinnyt tai sitä ei ole koskaan ollutkaan.

  2. avatar Isosuon ja kumppaneiden katkera häviö sanoo:

    Mahtava juttu! Kari Ilkkala pääsee nyt jatkamaan ansiokasta työtään uudessa valtuustossa, mikä on tietysti paha tappio laittomia päätöksiä tottuneesti aiemminkin tehneelle sisäpiirille. He tietenkin olettivat hyllytyksen jatkuvan. Muistetaan esim. taannoinen Sara Syyrakin tapaus, jolloin Isosuon johdolla toteutettiin täysin laiton irtisanominen, mistä kaupunki joutui maksamaan mojovat korvaukset ja ottamaan henkilö takaisin töihin.
    Toivottavasti oikeudenkäynnin yhteydessä SCC paskapesän pöyhintä tapahtuu oikein perusteellisesti Kari Ilkkalan ja todistajien avulla.

  3. avatar Tapsa sanoo:

    Olen seurannut tarkkaan Hämeenlinnan poliittisen kartan käänteitä jo vuosikymmeniä, eikä kriittisiä äänenpainoja ole löytynyt varsinkaan viimeisen kymmenen vuoden aikana liikaa. Kritiikki ei ole minulle tässä kohtaa mikään itseisarvo, mutta kun poliittisen kärjen kädenjälki ei ole parhaalla tahdollakaan mainiten järin onnistunut, on Kari Ilkkalan tapaisen asiaansa erittäin syvällisesti perehtyvän henkilön paikka juurikin Hämeenlinnan politiikassa enemmän kuin paikallaan.

    Hämeenlinna on sukeltanut lähes kaikilla mittareilla viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt on talous ja väestökato sillä mallilla että jopa pääkirjoittaja alkaa olla huolissaan, ja se on jo aika paljon se, kun tiedetään kuinka korkealla kynnys toimituksessa hallinnon suhteen on. Tarkastuslautakunnan huoli eilisessä uutisessa, ei kuitenkaan saanut Hanna A-A:ta omassa kommentissaan minkäänlaiseen kritiikkiin kaupungin touhujen suhteen.

    Hanna on valittu jostain syystä hoitamaan kaupungin poliittisten asioiden uutisointia, vaikka ei uskoisi. Ei uskoisi sikäli, että Hannan luulisi juttujen perusteella vaikuttavan enemmänkin itse kokoomus-demari akselin poliitikkona kuin lehden toimittajana.

    Hallinnon ydinkärki on aina toitottanut, ettei omaa pesää saa liata, mutta eihän tässä herra paratkoon mistään likaamisesta ole kyse. Asioiden kriittinen tarkastelu tarkoittaa sitä että jos homma ei toimi, on virheet korjattava ja muutettava suuntaa. Tämähän on meidän kaikkien Hämeenlinnalaisten etu. Kari Ilkkalan tyylistä voi olla montaakin mieltä, mutta itse asiaa ei saisi hukuttaa tyylikysymyksiin. Jos Ilkkalaa olisi kuunneltu edes puolella korvalla, olisimme nyt ainakin taloudellisesti paremmissa asemissa. Onneksi olkoon siis Kari Ilkkala uudelle valtuustokaudelle ja viisautta ja voimia työhösi.

  4. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Politikan yhteydessä käytetään liikaa mausteita, jotka sopisivat paremmin pakinoitsijalle. Hauskuus tyylilajina voisi myös viedä asioita eteenpäin terveellä tavalla.

    Hämeenlinna tarvitsee ”remonttimiehiä”, ei niinkään jatkuvaa kasvua ja väestöpohjan lisäystä varten, vaan asioiden rehellistä hoitamista varten. Jatkuva, loputon kasvu on itsessään mahdoton ajatus. Sen toitottaminsen soisi loppuvan. Ja kehityksen kulkevan vielä keksimättömään suuntaan.

  5. avatar Tapsa sanoo:

    Leo Leppänen opasti meitä tyhmiä taviksia tässä hyllytysasiassa selkeän virheellisesti omassa blogissaan taannoin ja väitti ettei Ilkkalan hyllytys voi katketa uuteen valtuustoon – no näin siis kuitenkin kävi. Apulaiskaupunginjohtaja Isosuokin olisi jatkanut hyllytystä, eikä todellakaan ole ensimmäistä kertaa virheitä tekemässä. Syyrakki,Ranne ja nyt Ilkkala. Ainakin minulta on mennyt luottamus Isosuon asiantuntemukseen ja harkintakykyyn lopullisesti.

  6. avatar Walkman sanoo:

    Hyvä näin. Kaupunkimme tarvitsee päätöksen tekijöinä henkilöitä jotka kykenevät itsenäiseen ajatteluun. Jotenkin hieman surullista, että ”Kittilän tautia” on meilläkin havaittavissa.

  7. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Hyllytys päättyi siinä vaiheessa, kun kunnallisvaalit oli käyty. Isännät valitsivat uudet jäsenet valtuustoon, ei silloin edellisen valtuuston päätökset tällaisessa asiassa päde. Mikäli edellisen valtuuston päätökset olisivat voimassa, olisi se demokratian halventamista ja kansan mielipiteen vastaista toimintaa.
    Tosin kirjekurssin käyneet lumetuomarit voivat olla asiasta eri mieltä ja sen olemme saaneet blogeista lukea, että heillä on oma omalatuinen oikeudentaju kyseisestäkin asiasta. Puolustan kuitenkin noita kirjeoppineita tuomareita sikäli, että he taitavat elää omaa aikaansa, joko tuntia edellä, tai tuntia jäljessä muiden aikaa, riippuen tietenkin siitä, elämmekö me muut kesä-, vai talviaikaa.

  8. avatar Tapsa sanoo:

    Hymykampanja näyttää siis saavan jatkumoa Hämeenlinnassa, eikä mikään muutu. Saas nähdä herätäänkö HML kokooomuksessa ennen kuin viimeinenkin valo sammuu.

  9. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Hämeenlinnan maalaiskunnan päättäjien tulisi perustaa mahdollisimman laaja työryhmä käsittelemään ja vaatimaan kunnan tiestön perusteelliseen kunnostamiseen. Jos välit liikenneministeriöön ja Ely-keskukseen on jostain syystä joskus ”ryssitty”, olisi nyt aika nöyrtyä ja rakentaa ne toimiviksi. Eivät 10 ja 12 tie ole ainoastaan tärkeitä, nehän ovat tavallaan läpikulkuteitä. Pitäjästä toiseen ja naapurikuntiin johtavat olivatko nimeltään kantatiet ovat surkeassa kunnossa ja rapistuvat kaiken aikaa. Surkein esimerkki on Rimmiläntie johon vuosittain uhrataan varmaan satojatuhansia euroja ”hätäapuna”, mutta kunto ei siitä parane. Yksi tie kerrallaan kuntoon, ettei tavitse kymmeneen vuoteen tehdä mitään. Ja seuraavana vuonna taas toinen tie jne. Asukkaatkaan eivät hermostu kun tietävät, että ensi tai seuraavana vuonna todella tapahtuu. Ja erikseen mainittuna Lammin keskusta, hävettävässä kunnossa, kuin kynnöspeltoa.
    Ihmettelen saiko Hämeenkoski liittymislahjana kun tie Kärkölään kunnostettiin parissa vuodessa.
    Tieasiassa en luulisi edes Hämeenlinnan poliittisten ryhmien saavan riitaa aikaiseksi. Ja irtopinnoja jaetaan kaikille jos asiat etenevät.

  10. avatar Janne Routio sanoo:

    https://yle.fi/uutiset/3-9653517. Näin Kiemunki siis hävisi lopulta tämän(kin) keissin. Herra alkoi muistuttaa viime vuosina yhä enemmän sitä norsua porsliinikaupassa. Voisipa perustellusti todeta että Ilkkala ja Ranne pääsivät lopulta tavoitteeseensa. Ilkkalan ja Ranteen ärsyttämänä Kiemunki poltti päreensä ja menetti uskottavuutensa äänestäjiensä kohdalla ja varmasti myöskin puolueensa suuntaan. Viime eduskuntavaalien n. 1200 äänen menetys oli signaali, jonka jopa Kiemunki ymmärsi – peli oli menetetty lopullisesti. Omana mielipiteenäni voin todeta että Kiemungin putoaminen Hämeenlinnan poliittiselta kartalta on veronmaksajienkin kannalta ainoastaan positiivinen asia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana paikkakunta on kadottanut elinvoimaansa, joka ei ehkä koskaan enää palaa.

    • avatar saara finni sanoo:

      Muistanpa senkin ajan kun Kiemunki oli juuri siirtänyt uhopaikkansa Janakkalasta Hämeenlinnaan. Silloin eräs janakkalalainen demaridaami, joka kyllä myöhemmin on kuulut kahtaan muuhunkin puolueeseen, totesi minulle, ettei mene kauaakaan kun Kiemunki on eduskunnassa.

      Aukeavat ne silmät kissanpojillakin. Demareista en ole niinkään varma.

  11. avatar Janne Routio sanoo:

    No nythän Kiemunki näyttää facebookinsa mukaan köllöttelevän yönsä mustan väärinpäin käännetyn ristin seurassa. Heräilee perusteltuja kysymyksiä herran henkisestä terveyden tilasta. Enpä osaa tietysti tuohon sanoa sen enempää, kun ei ammattitaito riitä, mutta ainakin Hämeenlinnalaiset voinevat huokaista nyt helpotuksesta.

    • avatar Erkki Strömberg sanoo:

      Hyvä Janne!
      Kumpa saisimmekin olla erossa Kiemungista mutta kun herra on keskussairaalassa jossain suojatyöpaikassa, palkkiovirassa tutkailemassa meidän potilastietoja kuten varusmieaikanaan tutkaili varusmieskavereiden paperit.
      Kiemunki on tuomittu ja tuomio on Hovioikeuden vahvistama Tuomio tuli Lulun lasten tietojen levityksestä.
      Miten tällainen henkilö voi olla meidän potilastietojen äärellä?
      Vertailun vuoksi, Halla-aho sai tuomionsa ja ei siksi sovi hallitukseen.
      Miten Kiemunki saa olla sairaalassa ns työssä?

  12. avatar Tapsa sanoo:

    Kiemunki teki itseään kohtaan viisaasti ettei eronnut SHP:n valtuustojohtan paikalta ennen kuin hänen alaisensa oli valinnut hänet viestipäälliköksi.

  13. avatar Tapsa sanoo:

    Eihän tämä nyt varsinaisesti aihepiiriin kuulu, mutten malta olla äppästelemättä Hämeenlinnan kaupungin toimintaa jälleen kerran. Teemun ja Tyynen saaga ei näytä saavan loppua koskaan. Teemun annettiin upota rauhassa pohjaan ja päästää oljynsä vesistöön, eikä tästä nähtävästi opittu mitään. Tyyne makoilee tällä erää hamaan tulevaisuuteen Paasikiventien sillan pielessä, ja kaupungin lakimiehen mukaan kaupungille riittää tällä erää lupaus siirrosta. Laivan kauppaan olisi tietenkin pitänyt sisällyttää tarkka siirtosuunnitelma aikarajoineen ja uhkasakkoineen. Vaikka nyt vedotaan ulosottoon, olisi kaupungilla ollut varmasti mahdollisuus tehdä rajaus vesialueensa käytöstä.

  14. avatar Janne Routio sanoo:

    Erkki hyvä, Hämeenlinnaan on pesiytynyt aika kummallinen moraalikoodi muutenkin kuin tuossa rikoksesta tuomitun Kiemungin suojatyöpaikan suhteen. Demarit osallistuvat rikollisryhmän toimintaan vuokraamalla tilojaan sille. Lahjoman ottoon syyllistyneiden tutkinta hujahtaa helposti yli viiteen vuoteen ja eräskin näyttää jäävän kunniakkaasti eläkkeelle katselemaan taulutelkkariaan kaikessa rauhassa. Tunnelma näissä on vähän niinkuin Suomalaisessa suvessa.

Jätä kommentti

css.php